Jonette Crowley ”Sielun kymmenen salaisuutta”VISIO YHTEYS RAKKAUS LUOTTAMUS ILO VALINTA VOIMA TIETO SÄTEILEMINEN JÄLLEENYHDISTYMINEN |
| Pirjo Laineen vapaasti kääntämiä otteita Jonette Crowleyn tulevasta kanavointikirjasta "10 Secrets of Your Soul". |
| Jonette Crowley on kansainvälisesti tunnettu henkinen opettaja, joka on “Center for Creative Consiusness”-organisaation perustaja. Tämä organisaation toiminta on omistettu ihmiskunnan voimaannuttamiseen henkisessä heräämisessä. Jonette pitää henkisen kasvun kursseja - työpajoja ja meditaatioita niin Amerikassa kuin myös Euroopassa. Jonette järjestää myös internet-kursseja ja puhelinkonferensseja sekä henkiseen kasvuun liittyviä ”seikkailumatkoja” pyhiin paikkoihin eri puolille maapalloa (mm. Australia, Meksiko, Nepali, Peru ja Kilimanjaro-vuori Afrikassa). Jonette on tutkija, joka tutkii mm. sisäisen olemuksemme eri tasoja ja ulottuvuuksia. Jonette on nykyajan mystikko. Hänellä on selvänäkijän ja parantajan lahjat sekä kyky luoda esimerkiksi kursseillaan ja erilaisilla työpajoillaan energiatila, jossa osallistujat voivat kokea todeksi omat henkiset totuutensa. |
| Jonette on vuodesta 1980 lähtien toiminut sekä jakanut elämänsä henkisten oppaidensa ”White Eagle”:n ja ”Mark”:n kanssa. White Eagle on lempeä Valkoisen veljeskunnan mestari, joka välittää viisautta sekä valoa korkeammista ulottuvuuksista. Valkoinen veljeskunta on ryhmä henkisiä mestareita, jotka ovat omistautuneen palvelemaan ihmiskunnan henkistä heräämistä. White Eagle ilmestyi Jonetelle ensimmäisen kerran meditaatiossa 1986. White Eaglen opetukset ovat täynnä mestareiden rakkautta, viisautta sekä valoa. White Eaglen sanat ja opetus ovat auttaneet monia ihmisiä heidän pyrkimyksissään suurempaan ymmärrykseen sekä tasapainon löytämiseen elämässään. Jonetten toinen henkiopas Mark puolestaan viestittää ihmiskunnalle mm. sitä, että Mestarit tahtovat ihmiskunnan murtautuvan kaikenlaisten ajatuksellisten rajojen läpi. Paras asia meille ihmiskuntana tällä hetkellä on se, että tunnemme henkemme ja sielumme rajattoman luonteen; sen että emme ole fyysisen olemuksemme, persoonallisuutemme tai menneisyytemme rajoittamia. Jokainen meistä voi yksilöllisesti toimia monilla eri tietoisuuden tasoilla moniulotteisesti – nykyisen ymmärryksenne ulkopuolella. |
| Jonetten omat web-sivut löytyvät osoitteesta www.JonetteCrowley.com
Pirjo Laine on vapaasti kääntänyt suurenmoisen määrän erilaisia henkiseen kehitykseemme ja kasvuumme sekä ylösnousemukseen liittyviä tekstejä jo pitkään. Pirjo on jakanut näitä käännöksiään omien sähköpostilistojensa kautta iloksi sekä innoitukseksi meille kaikille. Pirjo on vapaasti suomentanut myös nämä tässä lukupaketissa olevat otteet - kappaleita tästä Jonette Crowleyn tulevasta kanavointikirjasta "10 Secrets of Your Soul". Tähän kirjaan liittyvät alkuperäiset kappaleet Pirjo on saanut suoraan Jonettelta. Tässä ”Sielun kymmenen salaisuutta” - lukupaketissa olevat näytteet muodostavat jo tällaisenaan hyvin kokonaisvaltaisen sekä upean kokonaisuuden, niin sielumme sekä henkemme moniulotteisesta olemuksesta, kuin myös maanpäällisen matkamme tarkoituksesta sekä merkityksestä. Toivon lukijoille antoisia sekä innostavia hetkiä tämän lukupaketin parissa! Enkelin Siiven Kosketuksin iloa ja valoa elämäänne toivoen, Riitta-Marja … |
| Lukupaketti .pdf -tiedostoina
Copyright 2008 Jonette Crowley. |
| I Salaisuus: VISIO |
| II Salaisuus: YHTEYS |
| III Salaisuus: RAKKAUS |
| IV Salaisuus: LUOTTAMUS |
| V Salaisuus: ILO |
| VI Salaisuus: VALINTA |
| VII Salaisuus: VOIMA |
| VIII Salaisuus: TIETO |
| IX Salaisuus: SÄTEILEMINEN |
| X Salaisuus: JÄLLEENYHDISTYMINEN
|
| Jonette Crowley on kirjoittanut kirjan "The Eagle and the Condor: A True Story of an Unexpected Mystical Journey". Lisää Jonettesta ja hänen työstään nettisivuilta www.JonetteCrowley.com ja www.theEagleandtheCondor.com.
|
| Takaisin |
Voit halutessasi tallentaa salaisuudet omalle koneellesi ja lukea niitä kaikessa rauhassa, juuri silloin, kun Sinulle parhaiten sopii. Lukemiseen tarvitset Adobe Readerin, jonka voit tarvittaessa ladata ohjelman klikkaamalla alla olevaa kuvaa. (Sivut ovat suomenkieliset.)
![]() |