Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Hei!

 

Oikein mainiota heinäkuun alkua! Torstaina on uudenkuun päivä ja nyt on siis jälleen pari päivää aikaa miettiä, mitä kaikkea haluaa laittaa alulle uudenkuun aikana. Uudenkuun hetki on torstaina aamulla klo 5.19. 

 

* Ajanlaadusta*

 

Ajanlaatu tällä hetkellä? Tämä on kysymys, jota olen pohtinut aina silloin tällöin ja jotenkin tuntuu nyt siltä, että oikeastaan aivan kaikea, siis todellakin aivan kaikkea on liikkeellä ja tapahtumassa. Tässä tilanteessa meillä on mahdollisuus ja oikeastaan myös vastuu tarkkaan valita se, mihin kiinnitämme huomiomme ja mihin suuntaamme energiamme. Keskitymmekö pelkoihin, jotka johtuvat "niukkuus-ajattelusta" - pelkoon puutteesta (ruoka-pula, bensan ja ruuan hinnan nousu ym.), niin nämä asiat kasvavat sekä laajenevat yhä enemmän. Vai hyväksymmekö sen, että ongelmien vaikeudesta huolimatta näilläkin asioilla on tarkoituksensa ja merkityksensä kasvussamme. Nämä ongelmat tuovat nyt esille kaikki ne asiat, jotka ovat meille todellisia haasteita erilaisten ongelmien ratkaisemiseen sekä myös elämänarvojemme selkeyttämiseen. Myös siihen, millaisten pelkojen kanssa olemme tekemisissä ja miten paljon annamme näiden sisäisten pelkojemme ohjata omaa elämäämme ja valintojamme.

 

Voisin kuvata tätä ajanlaatua myös niin, että nyt olisi hyvin helppoa antautua sisäisten pelkojen ohjaukseen ja alkaa elää elämäänsä näiden pelkojen kautta. Uskon kuitenkin, että suurin osa meistä ei ainakaan tietoisesti halua elää elämäänsä pelkojensa kautta. Eri asia on kuitenkin se, miten tietoisia olemme sisäisten pelkojemme vaikutuksesta omiin valintoihimme. Nyt tämä haasteellinen ajanlaatu antaa meille suuren mahdollisuuden tutustua näihin sisäisiin pelkoihimme - omaan varjoomme ja sen vaikutukseen elämässämme. Yksi haasteistamme on se, että pystymmekö tämän "pelon" ilmapiirin keskellä olemaan levollisesti omassa keskuksessamme ja omassa luomisvoimassamme, vaikka elämä ympärillämme näyttääkin välillä synkältä. Pystymmekö kiinnittämään huomiomme siihen, että elämässämme on kuitenkin paljon, paljon asioita jotka ovat hyvin? Uskommeko siis puutteen ja niukkuuden maailmaan, vai onko meillä rohkeutta uskoa rakkauden, runsauden ja yltäkylläisyyden maailmaan, vaikka fyysisen tason maailma ympärillämme korostaa ja tuo esiin vain näitä pelkoja sekä haasteita?

 

Se, mihin kiinnitämme huomiomme lisääntyy elämässämme. Tämä on universaali laki, joka toimii meidän kaikkien elämässämme. Me myös vedämme puoleemme juuri sitä, mihin kiinnitämme huomiomme. Vaikka näitä haasteita ilmenee maailmassamme, niin koen itse että valon ja rakkauden määrä elämässämme on koko ajan lisääntynyt ja lisääntyy yhä enemmän. Tämä on ollut myös suuren kiitollisuuden sekä ihmettelyn aihe itselleni - pienempiä ja suurempiakin ihmeitä elämässäni ja myös muiden elämässä tapahtuu aivan koko ajan. Kunhan vain huomaamme ne! Ja kun huomaamme nämä ihmeet ja kaiken kauneuden ympärillämme kaikissa asioissa ja ihmisissä, niin näiden ihmeellisten sekä kauniiden asioiden osuus sen kuin vain lisääntyy! Siis - Millaisia ihmeitä ja mitä kauneutta omassa elämässänne ilmenee?

 

* Jos tunnette olonne raskaaksi, ehkä surulliseksi tai jotenkin pelokkaaksi tms. näiden maailman myllerrysten keskellä, niin voin sydämellisesti suositella viestini jatkeena olevaa Quadon Kultaista meditaatiota kohottamaan värähtelytasoa ja saattamaan kaikki energiat tasapainoon ja harmoniaan sydänkeskukseenne. 

 

* Viestini jatkeena on myös Ronna Hermannin kanavointi Arkkienkeli Mikaelilta heinäkuun energioista jossa on paljon tärkeitä näkökohtia itsemestaruuteen eläessämme tätä suurten muutosten aikaa.

 

Enkelin Siiven Kosketuksia, aurinkoisen iloisia päiviä heinäkuulle vaikka vähän myllertäisikin- nautitaan myös kesästä ja sen kauneudesta!

 

Parhain terveisin,

Riitta-Marja

____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net

www.enkelisiivenkosketus.com

 

Enkelin Siiven Kosketus-viesti:

 

Arkkienkeli Ariel:

 

”Ole rohkea!”

 

Olet erityisten siunausten kohteena tällä hetkellä: Arkkienkeli Ariel on luonasi auttamassa sinua oman elämäsi luomistyössä ja oman todellisen olemuksesi ilmentämisessä. Pyynnöstäsi hän antaa sinulle voimaa ja rohkeutta ilmentää todellista olemustasi ja seisoa horjumatta oman totuutesi takana. Arkkienkeli Ariel myös vahvistaa ja voimistaa yhteyttäsi luonnosta löytyvään ikiaikaiseen viisauteen, kunhan vain pyydät hänen ohjaustaan.

____________________________________________

Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!

Quado 28.6.2008
KULTAINEN YHTEYS -MEDITAATIO
 
Joskus olette täynnä surua, mitä ette oikein osaa selittää tai ymmärtää. Energianne vain hukkuu jättäen teidät ajelehtimaan ilman tarkoitusta. Elämä tuntuu tylsältä, ihmissuhteet tuntuvat surullisilta ja merkityksettömiltä. Työt tuntuvat ikävystyttäviltä ja loputtomilta ja eteenpäin liikkumiseen tarvitsemanne voimavarat karttelevat teitä.
 
Tässä on apu tähän innottomaan ajelehtimiseen. On paikka, missä voitte päästä taas yhteyteen, latautua uudelleen ja saada innostuksen ja energian takaisin askeliinne. Mennään sinne yhdessä nyt.
 
***
 
Istu hiljaa ja sulje silmäsi. Hengitä syvään sisään ja ulos, sitten toisen kerran sisään ja ulos, sisään ja ulos. Kuvittele nyt kirkkaan kultaisen pallon hehkuvan yläpuolellasi. Tämä kultainen pallo olet sinä, sinun korkeampi itsesi, se osasi, joka on ikuinen ja aina täynnä energia ja rakkautta. Tällä korkeammalla tasolla sinut on tehty rakkaudesta ja energiasta. Tätä sinä olet. Näe tämän energian hehkuvan nyt yläpuolellasi.
 
Avaa nyt päälakesi ja anna valon loistaa sisään. Näe kultaisen valopilarin korkeammasta itsestäsi virtaavan alas kehoosi. Katso, kun se täyttää mielesi ja sitten pyörii ympäri puhdistaen pois huolet ja pelot, katumukset ja pettymykset. Katso kultaisen valon pyörimistä, kunnes mielesi on puhdas ja selkeä.
 
Katso sitten, kun valo menee alemmas kehoosi puhdistaen kurkkusi itseilmaisua varten, avaavan sydämesi ja sulattavan jään, jota sinne on kertynyt, ja virtaavan keskukseesi, missä se avaa kanavat siihen loputtoman rauhan lampeen, mikä on sinun. Ja valo menee sitten vielä alemmas, kun se lataa aistillisuutesi ja muodostaa syvän yhteyden tähän fyysiseen elämään. Katso sitten, kun se virtaa koko matkan jalkoihisi ja yhdistää sinut läheisesti ja syvästi tähän ihmeelliseen maakokemukseen.
 
Ja nyt vain pysy tässä hehkussa jonkin aikaa. Jos mielesi ajelehtii, vain tuo se lempeästi takaisin kehoosi - siihen kohtaan kehossasi, mikä nyt tuntuu selkeimmältä, rauhallisimmalta ja yhdistyneimmältä.
 
Keskity nyt keskukseesi, tuohon hehkuvaan osaasi joka on laajentunut ja syventynyt tämän meditoinnin aikana. Löydä tämä lempeä, tyyni ja täydellinen paikka ja rentoudu siihen, asetu siihen mukavasti. Sitten anna huomiosi laajentua tästä rauhan keskuksesta sydämeesi ja tunne siellä rakkauden täyteyttä, elämän rakkautta, itsen rakkautta ja kaiken käsittävää rakkautta tätä kokemusta, tätä elämäsi seikkailua kohtaan.
 
Anna nyt tämän hehkun levitä keskuksestasi. Anna sen hehkua ja hehkua, kunnes valo ulottuu muutamien senttien päähän kehostasi. Anna sen sitten levittyä laajemmalle ja laajemmalle, kunnes rakkauden ja ilon hehku ulottuu monien metrien päähän kehostasi.
 
Katso nyt tässä hehkuvassa tilassa taivaalle. Tunne maailmankaikkeuden energia. Tunne itsesi sulautuvan yhteen sen kanssa ja ole osa sitä. Tunne sen virtaavan alas maahan ja koskettavan kaikkea mitä on. Katso puuta, kukkaa, lehteä ja tunne se ykseys, joka olet, se tapa jolla olet osa elämää ja elämä on osa sinua.
 
Anna hehkusi levitä pidemmälle ja pidemmälle, kunnes olet puu, ruoho, pilvet, taivas, aurinko. Sitten energiasi ja hehkusi ulottuu pidemmälle ja pidemmälle, tähtiin, kiertäviin planeettoihin, pyöriviin galakseihin. Tämä on kaikki sinua, sinua juuri sellaisena kuin olet, sinua juuri nyt siinä elämässä, jossa olet. Olet yhtä tämän kaiken kanssa.
 
Tämä suuruus olet sinä. Tämä laajentuminen, oleminen ja ykseys on todellista ja sinä. Sinä olet tämä. Sinä olet tätä kaikkea. Ei ole mitään alkua ja loppua, vain tämä loputon ja virtaava olemisen ykseys. Tämä on sitä, kuka olet.
 
Vedä tämä kaikki nyt hitaasti sisään. Ota kaikki tämä ykseys, oleminen ja energia ja vedä sitä itseäsi kohti, keskittyneeseen muotoon. Vedä sitä sisään ja sisään. Ja tunne jokaisella sydämesi lyönnillä koko maailmankaikkeuden energian virtaavan lävitsesi, intensiivisenä ja keskittyneenä, sykkivänä ja värähtelevänä, kun se virtaa ja virtaa sisälläsi.
 
Nyt enkeleitä ilmestyy hitaasi muodostamaan piirin ympärillesi. Ne leijuvat puhtaudessa ja hehkuvat kirkkaasti laulaen rakkaudesta ja ihmeestä. Voit tuntea intensiivisen rakkauden virtaavan jokaisesta niistä sinua kohti. Sinua ympäröi intensiivisin rakkaus, mitä olet koskaan tuntenut. Tunnet ja tiedät, että olet maailmankaikkeuden lapsi, rakastettu ja huolehdittu, avun ja opastuksen ympäröimä, kaiken sen täydellisyys mitä on tehty ilmentymään olemuksessasi.
 
Tämä kaikki on sinun. Tämä kaikki olet sinä. Olet rakkaus ja sinua rakastetaan. Vain ole tässä välittävän rakkauden piirissä, joka hehkuu maailmankaikkeuden intensiivistä energiaa. Ole sinä, juuri sellaisena kuin olet. Ole sinä ja ole iloinen.
 
Nyt lopuksi hengitä viimeisen kerran syvään ja kiitä. Kiitä siitä, että olet elossa ja olet se kuka olet, juuri sellaisena kuin olet, hehkuen kultaa tänä päivistä täydellisimpänä.

Kanavoinut Carrie Hart (
www.carriehart.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

 ****************************************** 

PALUUPOLKU ON VALMIS
 
Arkkienkeli Mikaelin viesti Ronna Hermanin välittämänä (
www.ronnastar.com)
Heinäkuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat mestarit, tietonne maailmankaikkeuden toiminnoista ovat kasvaneet hyppäyksittäin teidän aikanne viime vuosikymmenen aikana. Paljon useammat kuin minkä olisimme koskaan ajatelleet mahdolliseksi, ovat yhdistymässä niihin opetuksiin ja elämässä niitä, jotka on massojen saatavilla. Olette ylittäneet suurimmatkin odotuksemme ja olette nopeasti pukemassa yllenne valoviittojanne, kun valmistaudutte ylösnousemaan korkeampiin olemassaolon ulottuvuuksiin.
 
Vaikka kaaos ja kaksinaisuus ovat oleellinen osa oloanne kolmannessa/neljännessä ulottuvuudessa, universaalissa pääsuunnitelmassa on järjestys ja muoto ja teidät lähetettiin kanssaluojiksi ilman suojaa ja selvästi määritelty polku seurattavana. Paluunne Jumalitsenne täyteen tietoisuuteen tässä universaalissa ilmaisumuodossa on ollut aina turvattu.
 
Olemme selittäneet teille, miten säteileviä pyramidinmuotoisia valoasemia on asetettu kaikkialla maailmankaikkeudessa jokaiseen ulottuvuuteen ja aliulottuvuuteen, minne jätitte eteerisen kopion itsestänne joka kerta, kun sirpaloitte tai jaoitte olemuksenne maskuliinisiin ja feminiinisiin tietoisuuspuoliin. Eteerinen elämä-/valolankanne punoo polun maailmankaikkeuden halki - polun joka yhdistää teidät jokaiseen itsen sirpaleeseen - ja tämä elämänlanka on tiukasti kiinni suurenmoisessa Jumalitsessänne tai MINÄ OLEN -olemuksessanne, Äiti/Isä Jumalassamme Suuressa keskusauringossa ja myös Ylimmässä Luojassa.
 
Olette oppimassa, että luotte oman todellisuutenne ja että teidän on pyrittävä löytämään omat korkeimmat totuutenne ja yhdistyttävä niihin ja sitten elettävä henkilökohtainen filosofianne parhaan kykynne mukaisesti. Kokemuksen kautta olette oppineet karman säännöt, vääristyneiden ajatusten ja tekojen tuskalliset syy- ja seurausvaikutukset. Aionien aikana teistä on tullut tehokkaita kanssaluojia olemassaolon aineellisiin ulottuvuuksiin. Suurien ponnistelujen ja harjoituksen kautta olette oppineet muotoilemaan peruselämänvoima-ainesta monenlaisiksi muodoiksi, joista monet ovat olleet elegantteja ja innostavia ja toiset vääristyneitä, sillä ne olivat heijastusta heikentyneen voimakenttänne värähtelystä.
 
Kun aloitte seurata korkeamman itsenne tönäisyjä, opitte sivuuttamaan niiden toimet tai reaktiot, jotka yrittivät heikentää teitä, tai väistämään niiden vaikutukset. Kaksinaisuuden ja vastakkaisuuden ulottuvuudet ovat suuria opettajia. Jos ette olisi koskaan kokeet muuta kuin rakastavia ja positiivisia toimia, olisi tapahtunut vain vähän tai ei yhtään kasvua ja tuloksena olisi pysähtyminen.
 
Egoitsenne yllyttää teitä jatkuvasti keskittymään ulkoiseen maailmaan ja ryhtymään toimiin, jotka eivät ole parhaan etunne mukaisia pyrkiessänne itsemestaruuteen. Jos pyritte tietoisesti pysymään keskittyneenä pyhässä sydämessänne ja käyttämään pyhän mielenne valaistunutta viisautta, teitä ei koskaan johdateta harhaan. Intuitionne voimistuu ja voimistuu, kun rakennatte varmuutta itsemestarina, ja aistitte ja sitten tiedätte aina oikean päätöksen tai seurattavan polun.
 
Kun itsevarmuutenne ja intuitiiviset kykynne kasvavat, päättämättömyydestä tulee menneisyyden juttu. Opitte taas ne mestaritaidot, joista nautitte korkeammissa ulottuvuuksissa. Muistakaa, että olette olleet loputtomien maailmojen mestarirakentajia ja olette olleet korkeammissa ulottuvuuksissa paljon pidempään kuin matalampien ulottuvuuksien tiheämmän ympäristön loukussa.
 
Luojatietoisuuden jokainen osa tässä maailmankaikkeudessa on kokenut sielu-kehosirpaloitumisen ja jokainen sielu jokaisella olemisen tasolla on nyt parantumassa ja yhdistymässä itsensä monien puolien kanssa. Yhdistytte niin moniin itsen puoliin kuin on inhimillisesti mahdollista vielä ollessanne fyysisessä astiassa ja sitten prosessi jatkuu, kun matkaatte olemassaolon korkeampiin ulottuvuuksiin.
 
Olette bio-tietokoneita, joilla on harmoninen resonanssi. Jokainen teistä on monimutkaisesti värähtelevä olento. Olette tottuneet kolmannen/neljännen ulottuvuuden hitaampaan ja tiheämpään energiaan. Olette kuitenkin tasapainottamassa, harmonisoimassa ja kohottamassa voimakenttänne värähtelyä voidaksenne ylösnousta jalostuneempaan, korkeamman ulottuvuuden olotilaan.
 
Teidän on muistettava, että olette Luojan ainutlaatuinen osa ja teidän pitäisi arvostaa ainutlaatuisuuttanne, kun pyritte palaamaan jumalaisen itsenne ykseyteen. Teillä on runsaasti kokemusta ja viisautta jaettavaksi itsenne monien puolien kanssa, ja menestyksenne on asianmukaisesti tallennettu kosmisiin tiedostoihin tulevaa käyttöä varten.
 
Opettelette tyhjentämään muistinne ja vapautumaan kollektiivisen tietoisuuden uskomusjärjestelmän rajoituksista, ja korkeampien ulottuvuuksien valopyramidien välityksellä opitte myös kohoamaan tietoisuuden jalostuneempiin ulottuvuuksiin. Joka kerta tehdessänne tämän, tuotte asteittain mukananne fyysiseen astiaanne ja aurakenttäänne niitä korkeampien ulottuvuuksien kohottavia ja harmonisia taajuuksia, jotka muodostavat vahvemman, säteilevämmän ja laajemman voimakentän ympärillenne.
 
Chakrajärjestelmänne suunniteltiin vetämään ja yhdistämään Luojan valoa/energiaa ihmiskehoon sekä sisältämään kaikki jumalaisen itsenne ominaisuudet, laadut ja avut. Rauhasjärjestelmän tehtävänä on siirtää tuo energia aineelliseen massaan fyysisen astianne käytettäväksi. Opettelette taas hengittämään niin, kuin teidän alun perin suunniteltiin hengittävän, mikä antaa teille pääsyn pranaan, elämän hengitykseen, ja myös auttaa siihen puhtaaseen kosmiseen elämänvoimanenergiaan yhdistymisessä, mitä kutsutaan timantinkoviksi hiukkasiksi.
 
Ensimmäisinä kulta-aikoina näitä upeita työkaluja ja tekniikoita käytettiin ilman vääristymiä ilmentämään rajatonta energiaa ja ne tekivät mahdolliseksi kaiken sen luomisen, mitä tarvittiin mukavaan ja yltäkylläiseen elämään. Noina ihmeellisinä aikoina maapallo oli todellinen paratiisi, jota kutsuttiin Eedenin puutarhaksi.
 
Kun edistytte olemisen korkeampiin ulottuvuuksiin, huomaatte, että ajasta tulee muovattavampaa ja todellisuudestanne virtaavampaa kuin menneisyydessä. Maailmanne muuttaa dramaattisesti muotoaan ja tulevaisuutenne näyttää epävarmemmalta. Ylä- ja alamäkenne eivät ole yhtä dramaattisia kuin aiemmin, mutta niitä tapahtuu useammin, niin että teistä joskus tuntuu siltä, että olette nopeasti liikkuvassa vuoristoradassa.  Teidän on oltava valppaana ja keskittyneenä NYT-hetkeen, kun pyritte pysymään keskittyneenä pyhään sydämeenne.
 
Maan päällä ei ole paikkaa, mihin voimakkaat muutosenergiat eivät vaikuttaisi. Aivan samalla tavalla kuin maapallo kokee puhdistumis-, lepo- ja kasvukausia, niin tapahtuu ihmiskunnallekin. Monet teistä kokevat enemmän fyysisen tuskan oireita kuin koskaan aiemmin ja monet rakkaat sielut ovat päättäneet siirtyä pois ja jatkaa sielunsa matkaa toisissa kokemusulottuvuuksissa.
 
Älkää uskoko siihen käsitykseen, että se mitä maan päällä ja teillä henkilökohtaisesti paljastuu, on jonkin korkeamman rangaistusta tai tuomitsemista, sillä aivan päinvastainen on totta. Se perusolettamus että kaikki mikä on arvokasta, vaatii sinnikkyyttä, omistautumista ja yhteisponnistuksia, soveltuu tähän siirtymä-/ylösnousemusprosessiin, minkä keskellä ihmiskunta ja maapallo ovat.
 
Ihmis-, eläin-, kasvi- ja mineraalikunta ovat kaikki muodonmuutosprosessissa. Ylimmän Luojan kristallienergia levittyy tämän maailmankaikkeuden aineellisuuden jokaiseen puoleen ja ilmaisumuotoon. Tietoisuuden laajentuminen ja ihmismuodon metamorfoosi ovat kuin ilmestymistä esiin kotelosta. Levitätte symboliset valosiipenne, kun aurakenttänne alkaa heijastaa säteilyä pyhän sydämenne ytimestä. Jalostutte ja muututte syvimmältä ydintasolta lähtien. Muistakaa, että olemme kertoneet teille, että te ette enää siirry tulevaisuuteen lineaarisessa aika-avaruustodellisuudessa. Teistä on tulossa moniulotteisia ja siirrytte taaksepäin ajassa ja parannatte menneisyyden, kun menette eteenpäin tulevaisuuden spiraalilla.
 
Rakkaat, älkää horjuko älkääkä salliko tuhon ja hävityksen ennustusten vähentää omaa visiotanne tulevaisuudesta. Te ja kaltaisenne olette rohkeita yksilöitä, jotka asetatte näyttämön uusien henkis-inhimillisten olentojen ilmestymiselle sekä rauhan, harmonian, ilon ja yltäkylläisyyden maailmalle. Kyse on suuresta vastuusta, mutta myös suuresta lahjasta. Muistakaa, että emme pyydä teiltä mitään sellaista, mitä ette olisi tehneet monta kertaa aiemminkin. Tietäkää, että te ette ole koskaan yksin. Olen aina lähellä opastamassa ja suojelemassa teitä. Kutsukaa minua ja minä vastaan.
 
Minä olen arkkienkeli Mikael.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

  -----------