Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
Hei!
Juan
Ruiz Nauparin vierailu Suomessa ja hänen pitämänsä kurssi on mielestäni yksi
tämän syksyn tärkeimmistä huippukohdista, ellei peräti tärkein! Myös ajankohta
jolloin Juan tulee pitämään kurssia on hyvin tärkeä. Juanin vierailun ajankohta
liittyy Atlantiksen kristallien aktivoitumiseen. Kurssin ajankohta (10.10.
2008) pitää sisällään jo 10-10-10 energiat, kun myös vuosiluku
yhteenlaskettuna sisältää luvun 10 (2008 =2+0+0+8=10)! Metatron
kanavointien (Tyberonn) mukaan Atlantiksen kristalleista Äänen Violetti
kristalli aktivoituu vuonna 10.10. 2010. Itse koen kuitenkin hyvin
voimallisesti sen, että tämä Äänen Violetti Kristalli hahvahtuu ja aloittaa
toimintansa nimenomaan jo tänä vuonna. Äänen Violetin Kristallin varsinainen
aktivoituminen laajempaan tehoon tapahtuu sitten vuonna 2010 Atlantiksen
kristalleihin liittyvän tietoisuuden kasvaessa ja laajentuessa yhä
suuremmin sykäyksin. Mikä mainiointa sekä niin osuvaa myös tähän
Atlantiksen Violetin Äänen Kristalliin liittyen, niin Juan Ruiz Naupari on
transpersoonallisen psykologi-koulutuksensa lisäksi myös musiikki- ja
ääniterapeutti!
Juan on
syntynyt Perussa (Cuzco). Hän on myös andilaisen shamaniperinteen
välittäjä ja opettaja. Juan on saanut jo 17-vuotiaana vihkimyksen
isoisältään andien shamanistisen perinteen jatkamiseen. Olette varmasti monet
lukeneet Carlos Castanedan kirjoja (esim. Tarinoita voimasta, Toinen
todellisuus, Unennäön voimasta), jotka välittävät Don Juanin
opetuksia tästä andilaisten shamaanien muinaisesta viisaudesta. Nyt meillä on
siis todella upea mahdollisuus päästä kuulemaan myös näistä kiehtovista
aiheista Juan Ruiz Nauparin välittäminä, hänen oman koulutuksensa, näkemystensä
sekä kokemustensa mukaisena.
Juan on
luvannut kurssin aikana antaa meille myös erilaisia välineitä, opastusta ja
ohjausta myös yhden suurimman henkisen haasteemme kanssa - oman egomme,
alitajuntamme harhan varjojen läpikulkemiseen löytääksemme todellisen voimamme
ja rakkauden olemuksemme. Niin, että oppisimme myös toimimaan tästä
rakkauden olemuksestamme päivittäin (ks. kurssiesittely). Tästä kurssista
on siis kaikkinensa tulossa hyvin monipuolinen niin sisältönsä
osalta, kuin myös kokemuksellisesti!
Lisätietoja
tästä kurssista ilmoittautumisohjeineen on viestini jälkeen olevassa
kurssiesittelyssä ja Juanin esittely liitetiedostona.
Parhain
terveisin,
Riitta-Marja
____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net
"Kaiken suuren ja kauniin tässä maailmassa
on luonut pelkkä ajatus tai tunne ihmisen sisimmässä."
-Kahlil Gibran-
____________________________________________
Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!
*******************************************
-----Alkuperäinen
viesti-----
Lähettäjä: Päivi Kaskimäki [mailto:paivikaskimaki@gmail.com]
Lähetetty: 5. elokuuta 2008 12:14
Vastaanottaja: undisclosed-recipients:
Aihe: Kurssi Tampereella Andien shamaaniperinteestä: kultaisen kotkan
maailmankaikkeus
|
Kultaisen Kotkan Maailmankaikkeus Andilainen shamanismi Opettaja:
Juan Ruiz Naupari " Tiivistän työskentelyni lauseeseen " tunne itsesi"…
Suurin kaipuuni työtä tehdessäni on, että ihmiset voisivat saavuttaa yhteyden
hengen kanssa - henki on rakkauden synonyymi- joka opettaa mielelle sen mikä
on rakkaus, että tuo rakkaus kyllästäisi hänet arkipäiväisessä elämässään ja
jotta olemus oppisi pikku hiljaa toimimaan siitä käsin…" (Juan
Ruíz)
Paikka: Vinttisali, Pirkankatu1b, 7krs,
Tampere Hinta: 200e -Perjantai 10.10.2008 Kello 18.-20.00 järjestetään kaikille avoin
esittelytilaisuus Juan Ruiz Nauparin työstä sekä tervetuliaisjuhla äänen
violetin kristallin soinnuttamana. Performance- taiteilija Taina Valkonen Kurssille osallistujille
tapahtuma on ilmainen, Muille on vapaaehtoinen ovimaksu 6-8e. Tervetuloa! |
|
Kurssin aikataulu: -lauantai 11.10: kurssi 10-14,
ruokatauko 14-16, kurssi 16-20. -sunnuntai 12.10: kurssi 10-14. Erillisenä kurssista
järjestetään tarvittaessa su 12.10 Seremonia, joka alkaa kello 15. Sen hinta
ei sisälly kurssiin. Kurssin sisältö: I Andien Kosmologia: II Andilaisia initiaatioita III Sisäinen Matka IV Uhrilahjat tai Lahjat Kurssilla on tarjolla teetä ja kahvia sekä pientä
purtavaa. Lounaaksi voi varata eväät tai mennä syömään lähistöllä oleviin
ruokapaikkoihin. Hengitysharjoitukset tehdään lattialla maaten.
Paikalla on jo valmiiksi jumppapatjoja. Kurssin hinta: 200 e, maksetaan
ilmoittautumisen yhteydessä. Maksun maksettuasi paikkasi kurssille on
varmistunut. Mikäli kurssi peruuntuu, koko maksettu summa palautetaan
maksajalle. Viimeinen ilmoittautumispäivä kurssille on:
19.09.2008, sitä myöhemmät ilmoittautumiset otetaan vastaan, jos kurssilla on
vielä tilaa. Kurssille mahtuu enintään 35 henkilöä. Kurssi käännetään espanjasta suomeksi. Ulkopaikkakuntalaisille järjestetään tarvittaessa
kotimajoitusta. Sydämellisesti tervetuloa! Ilmoittautumisia vastaanottaa: Päivi Kaskimäki puh: 050 522 31 09 email: paivikaskimaki@gmail.com Tarkemmat
maksutiedot saat ilmoittautumisen yhteydessä Päiviltä. Lisätietoja
Juan Ruíz
Nauparista ja hänen työstään sekä monikansallisesta Inkarri-yhdistyksestä
että Pneumayliopistosta, löydät seuraavasta web.osoitteesta. Sivun
oikeassa yläkulmassa on englanninlipun kuva, josta sivun saa
englanninkielisenä. Inkarri
Asociación Multicultural Tai voit kysyä Mira Tatianalta puh: 050 57 35 719 |
-----------