Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Hei!

Sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka kävitte tervehtimässä minua Minä Olen-messuilla ja annoitte palautetta niin tulkinnoista kuin Enkeliviestikorteistakin sekä monesta muustakin asiasta. Palautteenne on minulle erittäin tärkeää - se ohjaa työtäni ja kannustaa sekä tukee minua myös jatkamaan näiden töideni tekemistä!

Niinhän se sitten vain tällä kertaa kävi, että Minä Olen-messuille valmistautuminen vei niin täysin aikani, että en ehtinyt lähettää uudenkuun viestiä viime viikolla. Uudenkuun hetki oli viime viikon torstaina (klo 5:45), joten nyt on jälleen uudenluomisen aika elämässämme, aina täydenkuun hetkeen asti (21.2.-08). Merkuriuksen perääntyessä kannattaa kuitenkin hieman tarkemmin tarkistella sitä, mitä haluaa luoda omaan elämäänsä. Kun jokin astrologinen planeetta perääntyy, niin astrologisessa ajanlaadussa se tarkoittaa yleensä sitä, että on hyvä palata hieman taaksepäin tarkistamaan niitä asioita (kylvöjä),  jotka on laittanut "kasvamaan" jo aikaisemmin. 

Tällainen tarkistus on hyvä tehdä myös muulloinkin. Eläessämme tässä hetkessä ja läsnä olevissa mahdollisuuksissa voi olla myös niin, että saammekin jonkin uuden mahdollisuuden, idean tai ajatuksen, joka voikin viedä alkuperäistä ajatustamme eteenpäin ja saada kylvömme kasvamaan aikaisempia suunnitelmiamme huomattavasti paremmin. Inhimillinen piirteemme kun on kiinnittää esimerkiksi toiveemme johonkin asiaan niin, että luomme samalla siihen jonkin tietyn odotuksen. Tämä luomamme odotus ei kuitenkaan aina tuo meille parasta mahdollista lopputulosta, vaan voimmekin saada toiveemme toteutumaan myös jollakin muulla tavalla.

Oman luomisvoimamme käyttämisessä koen itse tärkeäksi sen, että luomme itsellemme voimallisen vision siitä, millaiseksi tunnemme olomme, kun toivomamme asia toteutuu - ja jätämme avoimeksi sen, miten tämä toiveemme tulee toteutumaan. Maailmankaikkeuden korkeimman älyn rakkauden voimat ovat niin viisaat sekä laajat, että saamme vastaanottaa myös aina toisenlaisiakin mahdollisuuksia, kunhan vain huomaamme ne! Elämällä Elämän virrassa sekä tarkkailemalla synkronismin- ja vetovoiman lain alaisia tapahtumia elämässämme, huomaamme nämä toisenlaiset mahdollisuudet herkemmin. Jos kiinnitämme huomiomme vain ja ainoastaan näihin toiveisiimme sidottuihin odotuksiimme (jokin tietty asia tapahtuu, jokin tietty ihminen tekee jotakin tai muuttaa esim. käyttäytymistään, jokin tietty asia totetutuu, jonka uskomme edellyttävän toiveidemme toteutumista), niin voimme kulkea "laput silmillä", emmekä huomaa näitä muita mahdollisuuksia.

*Taivaalla tapahtuu helmikuussa*

Helmikuussa yöt alkavat lyhentyä jo huomattavasti. Etelä-Suomessa pimeän aika vuorokaudessa on noin 13 tuntia. Pohjois-Suomessa pimeä aika on 14 tuntia. Helmikuun lopussa valon määrä alkaa lisääntyä jo pitkin harppauksin, jolloin pimeyden kesto on enää hieman alle puoli vuorokautta. Pohjois-Suomen pimeä aika tulee myös Etelä-Suomen yötä lyhyemmäksi helmikuun aikana. Helmikuun lopussa yön pituus etelässä on n. 11 tuntia ja pohjoisessa n. 10 tuntia.

Täydellinen Kuunpimennys 21.2.-08

Koko Suomen alueella näkyy 21.2 täydellinen kuunpimennys joka vaikuttaa myös ajanlaatuun. Tätä aamuyöllä tapahtuvaa Kuunpimennystä voi katsella paljain silmin tai kiikarilla. Pimennys näkyy paremmin maaseudulla kuin asutuskeskuksissa, joissa on paljon valoja. Kuunpimennys tapahtuu vähittellen ja se kestää pisimmillään lähes kuusi tuntia. Puolivarjopimennys alkaa klo 2:35. Kuu on kokonaan täysvarjossa klo 5:00. Kuunpimennys on syvimmillään klo 5.26. Pimennyksen alkuvaiheet näkyvät Suomessa hyvin - Kuu on Etelä-Suomessa melko korkealla. Valitettavasti tapahtuman loppuhetket jäävät kuitenkin Suomessa näkemättä kun Kuu painuu horisontin alapuolelle.  Lisätietoja ks. www.ursa.fi/extra/taivaalla/pimennykset.php4?mvalue=200802&daynr=2454509

Venus ja Mars

Meillä on vielä muutama hetki aikaa ihailla Venusta loistavana "aamutähtenä" matalalla kaakossa. Helmikuun puolivälin jälkeen Venus katoaa Auringon läheisyyteen. Mars on edelleen hyvin näkyvissä Härän tähdistössä. Iltayöllä tämä "punainen planeetta" näkyy korkealla etelän suunnalla.

*Voimaa Taikayön valosta 17.2. -08 Nuutajärven lasikylässä*

Ensi viikonloppuna sunnuntaina Nuutajärven lasikylässä on "Voimaa Taikayön valosta" -tapahtuma, jossa olen myös itse mukana näytteilleasettajana. Odotan itse tätä tapahtumaa suurella mielenkiinnolla sekä innostuksella. Tapahtumassa on tarjolla erinomaisia luentoja, hoitoja, tulkintoja sekä näytteilleasettajien myyntipöytiä alan tuotteiden hankintaan. Tapahtuman sisäänpääsymaksu on 10 euroa, alle 15 -vuotiaat ilmaiseksi. Tapahtumasta on lisää tietoja www.astro.fi etusivulla Tulevia Tapahtumia osiossa. Tähän Tapahtumasivuun on linkki myös omassa Tapahtumakalenterissani. Luennoista tarkempi liite viestini mukana aikatauluineen.

Tapahtumassa mm nämä luennot sekä Tuulen tanssi-esitys:

Pertti "Veltto" Virtanen  - Henkinen valmennus, rentoutus, alitajunta

                                           

Markku Backman - Shamanistiset matkat ja voimaeläimet

                                                                                       

Raija Pelli - Naisen itsetunto

                                                                 

Seppo Tanhua - Räjäytä tietoisuutesi

                                                                                                                                   

Mariitta Tähtinen - Itämainen tanssiesitys - Tuulen tanssi

                                           

Janne Eklund - Minun matkani - alustus okla-choctaw-intiaani ja heimonvanhin Rainbow Eaglen luentoon                                                                 

 

Rainbow Eagle - Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön henkisyys - tulkkaus Janne Eklund

                                                                 

Jyrki Kiviaho - Värit ja aurat henkisessä kehityksessä

 

TERVETULOA MUKAAN!

 

*******************************************

 

Viestini jälkeen on Laineen Pirjon suomennos Uriel parantaa uutiskirjeestä 11.2.-08. Alkuperäisen tekstin kirjoittaja ja kanavoija on Jennifer Hoffman. 

Viestissä on näkökohtia tässä ajanlaadussa voimallisesti mukana olevasta dna-aktivaatiosta, joka voi välillä saada kehomme reagoimaan monin eri tavoin.

Viestissä on mielestäni myös mm. hyvin tärkeitä näkökohtia opettamiseen ja opettajana toimiseen liittyen, kristallilapsista sekä myös sielunkumppani ja

kaksoisliekki-asioihin - ystävänpäivähän lähestyy!

 

Enkelin Siiven Kosketuksin,

synkronismin virtaa elämäänne toivoen,

Riitta-Marja

____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net

Enkelin Siiven Kosketus-viesti:

Henkisyys on elämää ”tässä ja nyt”

 

Viesti Arkkienkeli Razielilta:

 

” Olen luonasi auttamassa sinua - myös silloin kun olet kadottanut suunnan elämässäsi ja etsit valoa synkimmästä pimeydestä. Muista, että et ole silloinkaan yksin! Luojasi rakkaus ja valo ovat ikuisesti läsnä itsessäsi ja korkeammat voimat kantavat ja tukevat sinua myös silloin. Tällaisiin synkkiin hetkiin on kätkettynä siunaus, jonka tarkoituksena on ohjata sinut löytämään todellinen henkinen olemuksesi ja jatkuva, elävä yhteytesi Luojaasi. Pyynnöstäsi ohjaan sinua poistamaan elämästäsi kaikki harhat, jotka erottavat sinut sielustasi, hengestäsi ja todellisesta olemuksestasi sekä yhteydesti Luojaasi. Autan sinua löytämään tämän todellisen ja elävän yhteyden Jumalalliseen, sekä elämään elämää, jossa ilmennät todellista olemustasi, joka hetki.  ”

 

____________________________________________

Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!

**************************************************
-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: Pirjo Laine [mailto:pirjo.laine@elisanet.fi]
Lähetetty: 11. helmikuuta 2008 22:00
Vastaanottaja: Kryon Tobias yms. :
Aihe: Uriel parantaa 11.2.08

URIEL PARANTAA
 
Kirjoittanut ja arkkienkeli Urielia kanavoinut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
Uutiskirjeestä 11.2.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Arkkienkeli Uriel: Tunne-DNA:nne
 
Fyysinen DNA:nne määrittelee monia fyysisiä ja psykologisia ominaisuuksianne. Kun edistytte muutoksessa, DNA:nne aktivoituu kolmesta säikeestä, jotka nykyisin määrittelevät ihmisen, 12 säikeeseen, jotka ovat käytettävissänne, kun energeettinen värähtelynne lisääntyy. Mutta teillä on myös tunne-DNA, joka on yhteydessä fyysiseen DNA:hanne, ja nämä kaksi vaikuttavat toisiinsa. Nopeuttaaksenne DNA:n aktivoitumista tunne-DNA:n ongelmat vaativat parantamista.
 
Tunne-DNA on tunnemuistojenne varasto kaikista elämistänne. Se sisältää myös karman ja oppitunnit, joita teillä on oman sieluryhmänne kanssa. Se ohjaa monia ajatuksianne, uskomuksianne ja suurta osaa käyttäytymistänne. Tunne-DNA esittää tärkeää osaa siinä, miten luotte oman todellisuutenne. Kun kohtaatte ihmisiä, tilanteita tai kokemuksia, jotka tuovat mieleen menneitä muistoja, tunne-DNA aktivoituu, kuten myös karmanne, karmamallinne ja kaikki niihin liittyvä käyttäytyminen.
 
Fyysisen DNA:nne aktivoituminen laukaisee tunne-DNA:han liittyviä ongelmia. Tämä prosessi tapahtuu, koska DNA:n lisäsäikeiden aktivoituminen ja lisääntyvä värähtely poistavat tuen tunne-DNA:lta ja sen malleilta. Tilanteet ja ongelmat, joita nousee esiin, ovat osoituksia teille siitä, että aktivoitumista tapahtuu ja tarvitaan parantamista. Saattaa vaikuttaa sitä, että mitä lähemmäs tulette aktivoitumista, sitä enemmän vaikeuksia koette, niin kuin parantumiskriisissä. Tämä johtuu siitä, että pysytte nyt tiedostamaan tunne-DNA:n mallit ja teille näytetään, mitä tarvitsee parantaa, päästää irti ja muuntaa.
 
Tunne-DNA sitoo teidät sieluryhmäänne, ja kun se on parantunut, pystytte saamaan aikaan sovinnon ryhmän kanssa, sillä välillänne oleva tunne-energia on muunnettu. Ja tämän energeettisen puhdistumisen myötä olette vapaita valitsemaan kokemanne tunneasteikon. Jos tunne-DNA:nne sisälsi vihaa, surua tai pelkoa, voitte valita uusia tunteita todellisuuteenne, koska te ette ole enää tunne-DNA:n muistojen ohjauksessa. Kun aktivoitumisenne edistyy, tiedostakaa tunteet, joita teille esitetään. Ne ovat läsnä parantamista ja irtipäästämistä varten, osana sitä DNA:n aktivointiprosessia, joka tuo teille valaistumista, kehittymistä, rauhaa ja ehdotonta rakkautta.
 
Kuka voi sanoa, että olet valaistunut?
 
Viime viikolla osallistuin erääseen seminaariin, jonka vetäjä teki tuomitsevia toteamuksia kunkin valaistumistasosta tai hänen kyvystään saavuttaa valaistuminen elämässään. Hän sanoi, että valaistuminen on saavutettavissa vain työskentelemällä jonkun opettajan kanssa ja että tuo opettaja myöntää valaistumisen, sitten kun oppilas on valmis. Sitten kun hän alkoi kritisoida "selvänäkijöitä, jotka kanavoivat arkkienkeleitä tai työskentelevät heidän kanssaan" (kyllä, hän tosiaan sanoi niin), tilanteesta tuli henkilökohtainen, ja minusta tuntui, että minua koeteltiin. Sanottuani vastalauseeni hänen kommentteihinsa lähdin seminaarista. Mutta se antoi minulle "pureskeltavaa" - kuka kertoo, että olemme valaistuneita ja milloin tiedämme olevamme sitä?
 
Kun meitä kutsutaan kulkemaan henkistä polkuamme, monet meistä kamppailevat menneen elämän muistojen kanssa siitä, että meitä on pilkattu, ivattu, moitittu, meidät on tuomittu ja jopa tapettu uskomuksiemme ja opetustemme vuoksi. Samalla kun emme usein tiedosta näitä kokemuksia, ne ovat solumuistissamme ja meidän on voitettava ne, ennen kuin voimme astua rooliimme opettajana ja parantajana. Koska valaistuminen on osa tätä prosessia, voimme kamppailla myös valaistumisen kanssa, koska tiedämme, että saavutettuamme sen, seuraava askel on siirtyminen jakamaan oppimaamme toisten kanssa.
 
Meillä on monia opettajia polullamme ja jokainen heistä saattaa meitä valaistumiseen. Jokainen kokemuksemme on osallisena valaistumisprosessissa. Kyse ei ole lopullisesta määränpäästä - ei ole mitään "yhtä" valaistumismuotoa. Ennemminkin se on jotain, minkä saavutamme sielunsopimuksemme ja henkisen kehitystasomme mukaisesti. Tämä on meidän jokaisen ja Lähteen välinen sopimus. Kenelläkään ei ole valtaa sanoa meille, olemmeko valaistuneita vai emme. Tämä on tuomitsemista ja jokainen, joka yrittää tehdä sen, ei ole ehdottoman rakkauden tilassa.
 
Meidän ei tarvitse puolustaa uskomuksiamme tai henkistä kasvuamme kenellekään. Ja jokainen joka haastaa sen, on yksi opettajamme. Yhdistymmekö todella uskomuksiimme ja pystymmekö tukemaan niitä sanojemme ja tekojemme kautta? Tarvitsemmeko jonkun vahvistamaan tai oikeuttamaan valaistumisemme vai voimmeko tehdä sen itse?
 
Tiedämme olevamme valaistuneita, kun tunnemme rauhaa ja sen myötä tulevaa ymmärrystä. Ja kun saamme valmiiksi yhden prosessin vaiheen, valmistaudumme seuraavaan. Mutta kenelläkään ei ole auktoriteettia sanoa meille, ettemme ole valaistuneita. Jos joku tekee sen, se on vain heijastusta hänen omasta valaistumistasostaan. Sitten kun olemme valaistuneet, tiedämme sen ja meillä on rauhaa, iloa ja ymmärrystä, mitkä ovat valaistumisen lahja.
 
Onko romanssi mahdollinen?
 
Ystävänpäivä on tällä viikolla, ja joka vuosi kirjoitan jutun niille meistä - myös minä itse - jotka viettävät vielä yhden ystävänpäivän ilman romanttista kumppania. Monilla meistä muutosprosessi on poistanut romantiikan elämästämme ja olemme olleet ilman kumppania tai edes kumppanin mahdollisuutta pitkän aikaa. Tiedän, että tälle on tarkoitus: antaa meille tilaisuus työstää itseämme, ennen kuin tuomme jonkun muun mukaan prosessiin. Tämä antaa meille myös tilaisuuden ohittaa vaikeiden suhteiden kokemukset, kun työstämme toisia asioita. Mutta romanssi on mahdollinen ja se tapahtuu monille meistä tänä vuonna. On aika ja olemme valmiita.
 
Jokainen haluaa löytää sielunkumppaninsa ja monilla meistä on ollut tämäntyyppisiä suhteita. Samalla kun jotkut niistä ovat upeita, monet ovat äärimmäisen vaikeita. Sielunkumppani antaa heijastuksen sielustamme ja kaikista oppitunneista, joita meidän täytyy oppia samaistumalla toisiin. Sielunkumppanuussuhde on erittäin pakottava ja loppuessaan hyvin tuskallinen. Se mitä suhteessa tapahtuu, opettaa meille paljon ihmissuhteeseen liittyvistä tarpeistamme, haluistamme ja uskomuksistamme. On uuden toimintatavan aika ja sitä olemme odottaneet - vapaaehtoisesti ja pakosta.
 
Uusi suhdemalli on "sukulaishenki", joku joka sielunkumppani eri tasolla, ilman sielunkumppanin suhteeseen tuomaa karmaa. Sukulaishengen kanssa kohtaamme kaksoisliekkimme tasolla, jolla ei ole draamaa, kaaosta tai karmaa. Yhdistymme sukulaishenkeen ilman tarpeita, haluja tai odotuksia. Hänen kanssaan voimme kokea ehdottoman rakkauden aidoimmassa muodossaan, missä voimme olla sitä, kuka olemme, ja hyväksyä hänet samalla tavalla. Meidän ei tarvitse enää parahtaa tai muuttaa. Voimme sallia suhteen olla sitä, mitä se on, pelkäämättä, mitä tapahtuu, jos se loppuu, kietomatta tunne- tai psykologista identiteettiämme siihen ja todella kokemalla sen läsnä olevassa hetkessä yhdistymättä menneisyyteen.
 
Nämä kaikki ovat meille uusia käsityksiä, ja olemme viettäneet monia vuosia puhdistaen, parantaen, oppien ja kehittyen, jotta voisimme astua tämäntyyppiseen suhteeseen. Olemmeko valmiita? Monet meistä ovat, koska olemme tehneet työn. Sitten kun on sen aika, meidät johdatetaan oikean henkilön luo ja se ihanaa. Onko haasteena silloin hyväksyä suhde, jossa ei ole draamaa ja olla jonkun kanssa, joka hyväksyy meidät sellaisena, kuka olemme, ja joka rakastaa meitä ehdoitta?
 
Sukulaishenkemme pystyy kulkemaan polkua kanssamme, meidän ei tarvitse parantaa tai muuttaa häntä. Resonoimme energioiltamme ja olemme samalla tasolla henkisesti. Luulen, että olemme kaikki valmiita, ja meidän on aika kulkea polkuamme kumppanin kanssa, joka heijastaa sitä rakkautta, mitä meillä on itseämme kohtaan, ja joka tunnistaa saavuttamamme parantumisen ja oppimisen. Onnellista ystävänpäivää teille kaikille!
 
Tämän päivän lapset - kristallit ja aikuiseksi kasvaminen
 
Jokaista tuntemaani kristallia - aikuista ja lasta - kuvaisin vanhaksi sieluksi. Heidän silmänsä säteilevät muinaista viisautta, joka on osa heidän energiaansa. Näin he usein käyttäytyvät ikäistään vanhemman tavalla eikä heillä ole samoja kypsymis- tai kasvamisongelmia kuin indigoilla. Kun tämä on sanottu, niin heillä on omia ongelmiaan, jotka voivat pitää heitä lapsenomaisessa tilassa suuren osan elämästään. Jos he käsittelevät energiaansa hyvin, se sallii heidän katsoa maailmaa viattomasti ja luottaen, löytäen kauneutta ja taikaa kaikkialta. Jos taas eivät käsittele, maailma voi olla heille ylivoimainen ja heistä tulee helposti eristyviä.
 
Kristallienergialla aikuiseksi kasvamiseen liittyy toisenlainen puoli, koska he eivät toimi samalla aaltopituudella kuin toiset ihmiset. Lapsina tai aikuisina he ovat tyytyväisiä yksinolemiseen, he pystyvät viihdyttämään itseään, nauttimaan omasta seurastaan ja pitävät hiljaa olemisesta tai rauhallisten toimien tekemisestä. Koska he ovat hyvin empaattisia ja herkkiä, toisten lähellä oleminen on heille usein vaikeaa, joten he pysyttelevät yksikseen. He eivät ole sosiaalisia ja tee "aikuisten" juttuja - seurusteleminen, naimisiin meneminen ja perheen perustaminen ovat askelia, joiden ottaminen saattaa kestää heiltä kauan.
 
Kristallit eivät kasva tavanomaisella tavalla. Sen sijaan he kasvavat energialtaan ja heistä on mukavampaa olla yksin. Heidän versionsa kasvamisesta on olonsa tuntemista turvalliseksi maailmassa, mukavammaksi ihmisten seurassa ja luottamuksen kehittämistä omien lahjojensa kanssa työskentelemiseen. Niinpä taas kerran, aivan kuin indigojen tapauksessakin, tavanomainen määritelmä aikuiseksi kasvamisesta ei päde. Tapamme laittaa nimikkeitä ihmisten käyttäytymiseen saa aikaan monia ongelmia niille, jotka eivät sovi yhteen tai jotka eivät voi sopia yhteen näiden nimikkeiden kanssa. Indigot ja kristallit nimike "aikuiseksi kasvaminen" voi saada uskomaan, että heissä on jokin vialla, koska heiltä kestää kauemmin tutustuminen omaan energiaansa ja heillä on myös erilaiset kypsyystasot ja -asteikot.
 
Sellaisella, jolla on kristallienergiaa, on aina lapsenomaisia puolia, mikä on yksi hänen monista lahjoistaan. Jotkut kutsuisivat heitä lapsellisiksi, ja tämä alentaa heidän viisauttaan, mikä sallii heidän nähdä maailman eri tavalla ja ylläpitää ehdottoman rakkauden energiaa. Niin kuin indigotkin, he astuvat perinteisen aikuisen piirteisiin, jos he tuntevat sen välttämättömäksi ja sitten kun he ovat valmiita siihen. Nämä uudet energiat ovat täällä jäädäkseen, ja jos tarkoituksemme on tehdä heidän elämästään helpompaa, voimme aloittaa poistamalla nimikkeet, joita käytetään kuvaamaan heitä, ja sallimalla heidän vain olla sitä, keitä he ovat, yrittämättä luokitella heitä niin, että meistä tuntuu mukavammalta.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

 

LUENNOT

 

 

klo 11.00                                  Pertti "Veltto" Virtanen psyykkausluento

                                  Henkinen valmennus, rentoutus, alitajunta

                                  (45 min.)

 

                                  LOUNASTAUKO klo 11.45 - 13.00

 

 

klo 13.00                  Markku Backman - shamanistiset matkat ja voimaeläimet

                                         Voimaeläimet - kirjan esittely

(messutarjous 20€, norm. 23€)

                                   (15 min.)

 

klo 13.30                  Raija Pelli - Naisen itsetunto

                                   (45 min.)                                          

 

klo 14.30                  Seppo Tanhua - Räjäytä tietoisuutesi

                                   (30 min.)

                                                   

klo 15.00                  Mariitta Tähtinen - Itämainen tanssiesitys - Tuulen tanssi

 

                                  TAUKO

 

klo 15.45                  Janne Eklund - Minun matkani

                                   - alustus okla-choctaw-intiaani ja heimonvanhin Rainbow

                                  Eaglen luentoon (15 min.)

                                                   

 

klo 16.00                   Rainbow Eagle - Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön henkisyys

                                   - tulkkaus Janne Eklund

-         luennon jälkeen mahdollisuus ostaa/tilata

Rainbow Eaglen suomeksi käännetty kirja (käännös Janne Eklund)

                                   (60 min.)

 

klo 17.00                  Jyrki Kiviaho - Värit ja aurat henkisessä kehityksessä

                                  (60 min.)
  -----------