Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
Hei!
Täydenkuun
hetki on tänään klo 12:13. Portti alitajuntaan on jälleen täysin auki, joten
tänään on mitä parhain hetki hiljentyä ja kuulostella, tunnustella sekä
havainnoida sitä, mitä kaikkea sisäisessä tilassa liikkuu. Ajanlaatu on
myös erinomainen parantavien energioiden välittämiseen, kristallien, erilaisten
uutteiden ym. valmistamiseen ja aktivoimiseen.
Täydenkuun
viestini tulee nyt hieman myöhään, kun messu-kiireet veivät aikani kokonaan
viikonloppuna. Sydämellinen kiitos kaikille teille, jotka kävitte juttelemassa
kanssani niin Enkelihippaloissa Tampereella kuin myös Jyväskylän Hyvän
Olon-messuilla! Enkelihippalot olivat upea menestys - erityisen suuri
sydämellinen kiitos Aakkulan Maijalle (www.enkelivaloa.fi) joka
järjesti tämän tilaisuuden!
Ajanlaatua
keskusteluissa
Kävin
viikonloppuna monia mielenkiintoisia sekä avartavia keskusteluja, jotka
mielestäni myös kuvaavat hyvin tätä ajanlaatua monenlaisine ilmiöineen.
Viikonlopun yhdeksi teemaksi tuntui voimallisesti nousevan rohkeus kulkea omaa
sydämen tietä, täysin omalla tavalla - luottaen sisäiseen johdatukseen. Tämä
teema liittyy niin henkiseen palvelutehtäväämme ja sen
totetuutamiseen kuin myös oikeuteemme olla oma itsemme aivan kaikessa mitä
teemme. Myös harmonian vaalimisessa ihmissuhteissamme. Jokaisen oma sielun
sopimus ja elämän suunnitelma on koodattuna meidän
sisällämme olevassa jumalallisessa kipinässä. Jokaisella on
myös ne tarvittavat taidot ja kyvyt, joilla tämä homma ns.
"hoidellaan kotiin". Uskon itse vahvasti siihen, että jokainen
kyllä löytää oman totuutensa sisimmästään, kunhan löytää ensin itselleen
sopivat "työvälineet". Ja se, mikä sopii toiselle
työvälineeksi, ei välttämättä ole se "paras mahdollinen" tai
"ainoa oikea" työväline jollekin toiselle.
Arkkienkeli
Metatron
Viikonloppuna
koin arkkienkeli Metatronin läsnäolon hyvin voimallisesti, muiden
arkkienkeleiden ja enkelihierarkioiden edustajien ohella. Arkkienkeli
Metatronhan ohjaa ja johdattaa meitä tässä ajassa kaikenlaisissa valokehomme
aktivointiin liittyvissä asioissa. Hän ohjaa ja johdattaa meitä myös pyhän
geometrian opiskelussa, kun pyydämme sitä häneltä. Valokehomme
muotohan noudattaa pyhän geometrian muotoja ja suhteita. Uuden ajan lapset
ovat arkkienkeli Metatronin erityisuojeluksessa ja hän ohjaa kaksoisliekkinsä
Rachaelin kanssa myös kaikissa uuden ajan lapsiin liittyvissä asioissa, kun
vain pyydämme johdatusta.
Joskus
tämä johdatus ja erilaisten viestien välittyminen voi olla hyvin hauskaakin.
Lähtiessäni aamulla Jyväskylään seinältäni putosi yksi hologrammi-kuva pyhän
geometrian mukaisesta Elämänkukka-kuviosta. Tämä kuva putosi lattialle niin,
että siitä tuli hyvin selkeästi näkyviin pyhän geometrian mukainen ns.
"Metatronin kuution" keskusosa pyöreine ympyröineen. Sattumiahan ei
ole joten lähtiessäni Jyväskylään mietin sitä, mitähän asiaa arkkienkeli
Metatronilla on, kun hänen läsnäolonsa ilmentyi nyt tällä tavalla? Pyhä
geometria esiintyi kyllä keskusteluissa jo lauantaina Enkelihippaloissa,
kuitenkin intuitiivinen ajatukseni oli se, että sunnuntaina mahdollisesti
tapahtuu jotain, joka liittyy jollakin toisella tavalla arkkienkeli
Metatroniin ja hänen tehtäviinsä. Unohdin koko asian kun saavuin
Jyväskylään ja messupäivä kiireineen alkoi. Saamani aamuinen merkki sai
selityksensä, kun luokseni tuli eräs nainen ja aloimme keskustella
arkkienkeli Metatronista. Kohtaamisemme koin olevan hyvin
tarkoituksellisen meille molemmille ja saimme jakaa monenlaisia syvällisiä
ajatuksia henkisestä tiestä ja henkisen tiemme kulkemisesta.
Saapuessani
illalla kotiin, sähköpostiini oli sopivasti ilmestynyt myös Laineen Pirjon
uusin suomennos arkkienkeli Metatron kanavoinnista James Tyberonin alias
Earth-Keeper kirjoittamana. Aiheena tällä kertaa "Täydellinen mysky",
jossa on paljon tärkeitä sekä mielenkiintoisia näkemyksiä itse Gaian,
Maa-planeetan sielun ja hengen valokehon aktivoitumiseen liittyvistä
asioista. Muistakaamme se, että se mikä esiintyy suuressa on myös pienessä.
Käymme itse tätä samaa prosessia läpi synkroniassa Gaian kanssa. Millaisia
yhtämäkohtia löydätte omasta elämästänne ja oman elämänne "täydellisistä
myrskyistä"?
Enkelin
Siiven Kosketuksin,
valoisaa
viikkoa toivotellen,
Riitta-Marja
____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net
www.enkelinsiivenkosketus.com
_____________________________________________
Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!
TÄYDELLINEN MYRSKY
Arkkienkeli Metatronia kanavoinut James Tyberonn (
www.earth-keeper.com)
12.9.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys rakkaat! Olen Metatron, Valonherra, ja tulen luoksenne tässä
nyt-hetkessä, kun ympäröin jokaisen teistä taivaallisella valolla. Ja niin
rakkaat ystävät, kerromme teille, että on vieläkin mahtavampi elämä, joka
pyörii ympärillänne ja yllänne, pyhän maapallon yllä, ja nämä energiat
virtaavat nyt planeetallenne ja ovat valmiina astumaan tietoisuuskenttäänne. Se
on luonteeltaan hienoista valoa. Se ei ole odotuksen valoa, siihen ei sisälly
logiikkaa, ennemminkin se on hyvinvoinnin energiaa ja kantaa "kodin"
ja enkeliulottuvuuden energiaa.
Sanomme teille tällä kaksinaisuuden erityisplaneetalla, tämän rakkaan ja pyhän
maapallon päällä, että kaikkia jotka avautuvat ja sallivat tämän taivaallisen
valon astua vaikutuspiiriinsä, tietoisuuskenttäänsä, siunataan välittömästi
jumalaisella "seesteisyyspyrähdyksellä" ja hehkulla. Tämä energia on
hiljaista, tämä energia on sovittelevaa ja tämä energia yhdistää chakranne
taivaallisen kotinne kanssa. Se on auliisti kaikkien niiden saatavilla, jotka
tulevat tänne. Ihmiset jotka ovat polulla, eivät aina pyri sisällyttämään
hyvinvointia ymmärryksen etsintäänsä, mutta kaikkien teidän pitäisi, koska se
täydentää totuutta ja kolminaisen olemuksenne kaikki osat huutavat sitä.
Planetaarinen muutos
Useimmat teistä ovat tietoisia siitä, että planeettanne käy läpi monia
muutoksia tällä hetkellä. Kerromme teille, että nämä ovat aivan
tarkoituksenmukaisia. Kaikki on suunniteltu puhdistamaan, selvittämään ja
kohottamaan planeetan värähtelyjä. Monet ihmiset tuntevat, että maapallon
lämpenemistä, hurrikaaneja ja järistyksiä on pelättävä ja ne on estettävä. Näin
tilanne ei ole. Napojen jäähuippujen sulaminen, tuulet, ravistukset ja
vastaavat ovat täysin tarkoituksenmukaisia. Nämä tapahtumat ovat tosiaankin
aivan välttämättömiä.
Maapallon lämpeneminen synnyttää kaikki nämä ja sinänsä tämän kehityksen -
kehityksen mitä kutsutte planeetan ylösnousemukseksi. Maapallo vastaanottaa
auringon energioita, mikä sulattaa jäähuippuja ja vapauttaa sen, mitä on
koodattuna vesiin ja maapallon energiakenttiin ja kulkee niiden mukana, sekä
kiinnittyy aktivoimaan myös kaiken, mitä se koskettaa. Tällä tavalla myös
evoluutio, tietoisuus ja vastaava alkavat liikkua eteenpäin.
Monet pelkäävät, että lämpeneminen, vulkaaniset purkaukset, myrskyt,
maanjäristykset ja magneettimuutokset saavat aikaan maailmanlaajuisen
mullistuksen. Kerromme teille, että tällä kertaa se on asteittaisempaa riippuen
vähän ihmiskunnan reaktioista - onko kyse pelosta vai uudelleenrakentumiseen
liittyvästä kalibroinnista. Itse asiassa ihmisten reaktiot määrittelevät sen,
onko kyse suuresta mullistuksesta vai pienistä, paikallisista mullistuksista.
Älkää ymmärtäkö väärin, rakkaat ystävät, muutokset jatkuvat ja niiden on
jatkuttava ja jos massat olisivat asianmukaisesti koulutettuja ja avoimia
korkeamman hyvän asenteelle ja näkemykselle, tällaiset tarkoituksenmukaiset
muutokset tehtäisiin paljon helpommin ja mieluumminkin ennemmin kuin myöhemmin.
Kuitenkin ihmiskunnassa on monia niitä, jotka haluavat "pelastaa
planeetan" - teidän termejänne käyttäen. Monet ymmärtävät väärin sen, että
muutoksia tarvitaan ja että planeetta ei todellakaan ole riippuvainen ihmisten
pelastamisesta. Kanava kysyy siis, millainen luonteeltaan on ihmisen suhde elävään
planeettaan. Olisi parasta, jos suhde olisi synkronistinen ja tietoinen siitä,
että nyt voidaan käydä keskustelua maapallon ja ihmisten välillä. Sillä ne
teistä jotka ovat viettäneet elämiä maan tilanhoitajina, alkuperäiskansoina,
druideina ja Alta-Rassa - monet sellaiset kuin tämä kanava - ovat täällä nyt
erityisesti ylläpitämässä näiden keskustelujen energiaa ja niitä käydään.
No niin, vaikeutena monien toisten, hyvää tarkoittavien kanssa on se, että he
eivät ole virittyneitä, heillä ei ole riittävää valomäärää hyväksyäkseen
luonnon todellista toimintamallia. Ja niinpä halutessaan auttaa nämä massat
eivät todellakaan tiedä miten. He uskovat, että muutoksen estäminen tai sen
siirtäminen jonnekin muualle, on tarkoituksenmukaista - parempi siellä kuin
täällä, ymmärrättekö? Kaikki jotka haluavat auttaa, eivät todella ymmärrä
noiden tapahtumien suurempaa hyvää, korkeampaa tarkoitusta, joita kutsutte
superhurrikaaneiksi, tulivuorenpurkauksiksi, maanjäristyksiksi ja tsunameiksi.
Useimmat siis reagoivat näihin tapahtumiin pelossa ja haluavat vapautua
ahdistuksesta. Mutta pelon hävittäminen ei ole sama asia kuin pelon
ymmärtäminen ja siksi ihmismassat muuntavat sitä ja itse asiassa luovat sitä
uudelleen. Muutostapahtumien hävittäminen tai hajottaminen ei ole välttämättä
eduksi - ei maapallolle eikä ihmiskunnalle.
Vaikeutena niiden osalta jotka haluavat auttaa, on se, että he uskovat
tietävänsä paremmin ja uskovat, että heidän ymmärryksensä on akateemisempaa.
Kuitenkin he jättävät pois jumaluuden, he jättävät pois hengeksi kutsutun
tinkimättömyyden, metafyysisen puolen. He eivät ymmärrä tai näe, että kaikki on
täydellisesti, että kaikki on hyvässä järjestyksessä. Näin he eivät ole
lisäämättä voiteluainetta nariseviin rattaisiin, vaan sen sijaan yrittävät pysäyttää
rattaat, jotka juuttuvat silloin kiinni paikalleen, ja näin evoluutiosta tulee
paljon vaikeampaa. Ymmärrättekö? Aina pelko on suurena syyllisenä.
Täydellinen myrsky
Yksi hyvin tärkeä taajuuden kohottamismekanismi planeetallanne ovat superhurrikaanit.
Nämä on ymmärretty täysin väärin ja niitä pelätään kovasti. Taas kerran pelkoa.
Näiden on todellisuudessa tarkoitus varata/ladata valtameret suurenmoisilla
energioilla. Niitä ei ole tarkoitus vetää mantereelle. Mutta jos koko maailma
keskittyy siihen, minne se iskeytyy mantereella, mitä tuhoja se aiheuttaa ja
asiantuntijat ennustavat, missä se tulee maihin. Tällaisen maailmanlaajuisen
keskittymisen myötä hurrikaani tosiaankin vedetään rannikolle niiden ihmisten
odotusten mukaisesti, jotka katselevat kiinnostuneena ja peloissaan ja näin
vetävät sitä luokseen.
Näiden myrskyjen todellinen tarkoitus on lisätä vesien energiaa ja antaa niiden
laajentua sähköisesti. Jos nämä jäävät meriin, niin sähköenergia vain
kanavoidaan lempeinä virtausaaltoina hyvin suureen osaan planeetasta. Siten se
kanavoidaan maalle ja ihmisiin - ei tuulen ja aaltojen avulla, vaan
energiavirtauksen avulla, jotta se voi ulottua moniin muihin olentoihin. Se on
täydellistä, eikö olekin? On olemassa jollain tavalla täydellinen myrsky, mutta
se on sähkömagneettisten virtausten täydellinen sekoitus. Kun nämä sitten
kulkevat ihmisten kentän läpi, niistä on hyötyä planeetan taajuuden
kohoamiselle ja näin koko ihmiskunnalle.
Kysymys: Meksikonlahdella on ollut muutamia hyvin voimakkaita hurrikaaneja
useita vuosia sitten ja yksi on tulossa tällä viikolla Houstoniin. Onko oikein
sanoa, että energian kerääntyessä niin järjestyneellä tavalla sillä on
tietoisuus?
Oikein, kyllä, sillä on "sisäinen tieto", mutta sen kutsuminen
tietoisuudeksi ei ole sopivaa. On "sisäinen tieto", joka yhdistyy.
Näetkö eron? Jokin "sisäinen tieto" on yksikkö, joka toimii yleisen
tarkoituksen hyväksi. Kalaparvella on "sisäinen tieto", niin kuin on
työskentelemisellä harmoniassa yhteisen tavoitteen, tarkoituksen hyväksi - yksi
yksikkö mikä muodostuu monista yksittäisistä tekijöistä. Tämä ei ole sama kuin
tietoisuus, ytimekäs energia mikä laajenee ja tulee mieleksi, hyvin kykeneväksi
mieleksi, joka todella haluaa tulla enemmäksi ja jota innoittaa jumalainen
mieli. Tämä on tietoisuus. Ymmärrätkö?
Kysymys: On ollut ja on kirjaimellisesti miljoonia ihmisiä - erityisesti
Meksikonlahdella - jotka rukoilevat pehmentääkseen niiden hurrikaanien
vaikutuksia, joita on ollut kolme vuotta sitten ja joka on käynnissä nyt, ja
uskon, että tällä voi olla vaikutusta. Onko näin?
Kyllä. Periaatteessa se mitä voidaan rukoilla, on myös korkeimman parhaan
vastaista, mikä on sallia se hyväntahtoinen sähkömagneettinen muutos, joka on
hurrikaanien todellinen tarkoitus, mutta antaa niiden pysyä merellä. Ne ovat
nimittäin hyvin välttämättömiä, mutteivät niin välttämättömiä maalla. Kuitenkin
massojen reaktiona on rukoilla PELOSSA. Kuten olemme sanoneet, se mikä
vahvistaa hurrikaaneja ja vetää niitä tietyille alueille, on osittain ihmisten
pelkoa ja ihmisen negatiivisia tunteita keskitettynä niihin. Ryhmätietoisuus,
valtava PELOKKAAN JÄNNITYKSEN ryhmämassakenttä, kerääntyy yhteen ja tämä itse
asiassa vetää ne myös mantereelle.
Kuten sanot, miljoona rukoilevat, mutta enimmäkseen heijastetaan pelkoa.
"Emme halua tätä, emme toivo tätä, lähettäkää se pois!" Mutta
pääasiallinen tunne heidän reaktionsa takana on pelko ja tuo pelko magnetisoi
tapahtumaa ja vetää puoleensa sitä, mitä pelätään. Koko hurrikaanitapahtumasta
tulee mediatapahtuma ja massat - erityisesti Meksikonlahdella - liimautuvat
televisioon ja radioon. Meteorologit piirtävät suuntamalleja ja ennustavat,
missä rantautuminen tapahtuu ja tuosta kohdealueesta tulee magneetti.
Massatietoisuusenergia - ihmisen tunteiden ollessa mukana - voi tulla niin
valtavaksi, että se puuttuu tapahtumien luontaiseen kurssiin ja vaikuttaa
siihen. Tietenkin teknologianne käyttäminen ihmisten varoittamiseen ennakolta
tulevista myrskyistä on sinällään erittäin hyödyllistä, erittäin
hyväntahtoista, mutta median dramaattinen liioittelu jossain määrin muotoilee
tapahtuman uudelleen mahdollisuudeksi sensaatioon, mikä vangitsee katsojan
huomion, ja tämä tehdään tavalla, joka pahentaa pelkoa ja draamaa. Ymmärrätkö
eron?
Tämä ei tarkoita sitä, että ihmisten tunteet luovat tapahtuman, vaan että
tiettyyn pysähtyneisyyden määrään saakka kumuloitunut pelko voi vetää - ja
vetää - vaihteleva-asteisesti ja magneetinomaisesti puoleensa
hurrikaanienergiaa. Jos tämä massiivinen tunne-energia ei perustuisi pelkoon,
se itse asiassa voisi vaikuttaa niin, että hurrikaani pysyy merellä tai
iskeytyisi mantereelle vähemmän voimakkaana. Jos massareaktiot siis
virittyisivät rukouksiin korkeimmasta parhaasta ja vahingoittamattomuudesta,
ilman paniikkia ja pelkoa, vaikutus olisi hyvin edullinen tuohon
luonnontapahtumaan. Se nimittäin hajottaisi sitä voimistamisen sijasta.
Kysymys: Mikä on hurrikaanien korkein tarkoitus?
Kuten olemme sanoneet, tarkoituksena on laajentaa harmonisia energioita ja
värähtelyä ja resonanssia planeetan veden peittämillä alueilla, mikä itse
asiassa on 2/3 maapallon pinnasta. Tornadot täyttävät tuon tarkoituksen maalla.
Syklonit, taifuunit, hurrikaanit ja tornadot ovat kaikki pyörteitä ja tämä
nimenomainen malli ei ainoastaan puhdista ja nosta ylös energiaa meren ja maan
pinnassa, vaan ruokkii niitä syvälle planeetan sisään tässä pyörremuodossa.
Nopeudessa ja koossa on tietty suhde ja se hajoaa paljon laajemmalle alueelle
kuin vain kulkureittinsä. Ne syöttävät ley- ja akselitonaalilinjoihin
energioita hyvin suurina määrinä, jotta ne voivat ulottua useampiin olentoihin.
Se on nimittäin täydellistä.
Näin se mitä tapahtuu, on täydellisessä järjestyksessä laajemmasta ja
korkeammasta näkökulmasta. Tämä on siten täydellinen myrsky, mikä on
täydellinen sähkömagneettisten virtausten sekoitus. Epätäydellisyys mikä siihen
liitetään, tulee vain kaksinaisesta näkökulmasta, väärinkäsityksestä ja
pelosta.
Maapallon lämpeneminen
Olemme kertoneet teille, että maapallon lämpenemisen pääasiallinen syy on maan
sisäisen, sulan ytimen pyörimisen lisääntyminen. Pyörimisen lisääntymisellä,
sisäisen ytimen ja ulkoisen sisäytimen vastapyörimismäärällä ja siitä
generoituvalla lämmöllä on valtava vaikutus maankuoreen ja akselipyörimiseen.
Tämän vääntövoimamuutoksen mekanismi lisää planeettanne ajan kulumista. Se myös
lisää sisäisen ytimen massaa, mikä seuraavaksi lisää sitä
"ionipurkausta", mitä nimitätte Schumannin resonanssiksi.
Tällä hetkellä tämä säätö ei ole valmis ja näin planeetan keskuksessa on
epätasapainoa, ihan ytimessä, siinä miten ydin pyörii sekä myötä- että
vastapäivään ja näin maan päälläkin täytyy tapahtua tasapainottamista. Muuten,
ilman sellaista tasapainoa maapallo ei pysty siirtymään korkeampiin
oktaaveihinsa, mikä on välttämätöntä valmistelua korkeampien ulottuvuuksien
vastaanottamiseen.
Niinpä totuus ja ironia, paradoksi ja ihmismassoille tuntematon suurempi
todellisuus on, että ilman tällaista sähkömagnetismin tasapainottumista
tapahtuisi vieläkin enemmän maanmuutoksia. Tapahtuisi nimittäin ensin
maanjäristys ja sitten hurrikaani ja tornado tasapainottamaan sitä. Sitten
toinen maanjäristys, sitten hurrikaani ja tornado, jotka loisivat oman
mallinsa, mistä ei olisi apua. Tällä tavoin on ennakoivaa energiaa siihen,
miten sähkömagnetismi kulkee ympäri planeettaa ja kiertää verkkojärjestelmässä
ja sitten tunkeutuu maahan ja tasapainottaa myös sisällä. Tätä ei tehdä
välttämättä estämään maan muutoksia, vaan tuomaan tasapainoa sinne, missä se on
tarkoituksenmukaista. Vakuutamme teille, että korjaamatta jätetty epätasapaino
johtaisi makrotason mullistukseen. Parempi on, että mikrotapahtumia tapahtuu
tasapainon saavuttamiseksi ja näin estetään makromullistus.
Samoin on ollut koronan massapurkauksia, aurinkomyrskyjä, jotka saavat aikaan
aurinkotuulia. Ne ovat olleet voimaltaan suurempia ja suurempia ja suurempia,
jotkut niistä suurimpia koskaan tilastoiduista. Kysytte, mikä on aurinkotuulien
tai koronan massapurkausten merkitys planeetan ylösnousemukselle? Kerromme
teille, että nämä muuttavat maapalloon vaikuttavaa värähtelyä. Ne muuttavat
taajuutta, jolla ihmisten mieli toimii. Ne tarjoavat rajapinnan korkeampiin
ulottuvuuksiin pääsemiseksi.
Miten tämä toimii? Energia mitä tulee koronan massapurkauksista, imetään
mannerlaattoihin ja maapallon värähtelyresonanssi kasvaa tämän menetelmän
avulla. Tämä toimii erityisesti tiettyjen voimapaikkojen ja pyhien paikkojen
välityksellä - erityisesti geometrisen kristallipeitteen paikkojen
välityksellä.
Sitten se liikkuu koko maan solmujärjestelmän välityksellä. Jos koronan massapurkaukset
saavat aikaan tällaista värähtelyä, niin maapallon koko sähkömagneettiseen
virtaukseen vaikutetaan. Vuorovesiin vaikutetaan, mannerlaattoihin, ihmisten
mieleen vaikutetaan, siihen miten ihmiset luovat todellisuuden jossa elävät,
siihen harhan mihin he uskovat, siihen mitä he tuntevat omaa elämäänsä kohtaan,
miten toimii yksittäisten olentojen yhteisö. Kaikkeen tähän vaikutetaan sillä,
mitä tulee auringosta, mitä tulee aurinkotuulesta.
Kysymys: Monet ihmiset ovat olleet hyvin huolissaan maapallon lämpenemisestä
ja mullistuksesta, mikä oli tapahtumassa maan päällä. Tuleeko jokin mullistava
tapahtuma vai onko muutos asteittaisempi?
Kuten mainittiin, tämänhetkinen todennäköisyys on, että se on asteittaisempaa
riippuen vähän ihmiskunnan reagoinnista. Tällä hetkellä planeetalla on suurempi
valomäärä kuin koskaan ennen planeetan historiassa, ja näin ylösnousemus on
varma. Luultavasti uudelleenjärjestely tapahtuu mikrotasolla. Mutta jossain
määrin ihmisten reaktiot voivat tietenkin vaikuttaa - vastustaako ihminen,
reagoiko hän pelosta vai kohti korkeampaa parasta. Tämä vaikuttaa jossain
määrin siihen, tuleeko suuri makromullistus vai pieniä alueellisia
mikromullistuksia. Kyse on nimittäin vetovoimanlaista. Mitä ihmiset vetävät
puoleensa? Älkää ymmärtäkö väärin, rakkaat ystävät, muutokset jatkuvat ja
niiden on jatkuttava, ja jos yleisesti oltaisiin asianmukaisesti tietoisia
omasta kanssaluomisesta, tällaiset tarkoituksenmukaiset muutokset voisivat
tapahtua helpommin.
Koronan massapurkausten lisäksi on myriadeja muita energialähteitä, joilla on
suuri vaikutus ylösnousemukseen. On paras tapa sanoa, että aurinko koordinoi
kaikkia muitakin. Silloin kun on muita vaikuttavia säteitä, aurinko imee,
koordinoi ja heijastaa niitäkin.
Toiset taivaankappaleet, toiset planeetat vaikuttavat myös planeettaanne. Tämä
ollaan tiedetty pitkään, mutta se on ymmärretty kovin väärin ja siihen on
suhtauduttu suurella varauksella. Kanava kysyy, miten tarkkaan ottaen toisten
taivaankappaleiden gravitaatio vaikuttaa maapalloon.
Kerromme teille, että se liikkuu ulospäin "aikomusrenkaina", joita
sitten kantaa maapalloa kohti taivaallinen aikomus. Jotkut näistä ovat
magneettisia, jotkut sähkömagneettisia, toiset hienompaa ainetta,
"nollakenttäenergia-ainetta".
Näiden sähköisten ja taajuusjakelujen suurin mekanismi on voimapaikat. Kuten
mainittiin, erityisesti geometrisen peitteen pisteet ovat voimakkaimpien
joukossa. Sekä kristalli että pyhän geometrian matriisi vastaanottaa, jalostaa
ja jakelee näitä harmonioita. Tämä pyhien paikkojen, verkkopaikkojen ja
voimapaikkojen solmujärjestelmä on nimittäin kovasti mukana
ylösnousemusprosessissa - sekä planeetan että ihmiskunnan.
Kyyhkysen pää
Nyt lisäämme vielä yhden osan. Galveston-saari on tosiasiassa "Kyyhkysen
pää". Eenok kertoi teille tämän. "Eenokin avaimet" -kirjassa
jonka on kanavoinut eräs suuri mestari, on kaaviokuvia, jotka asettavat tämä
kartalle. Galvestonin alue on Houstonia lähinnä oleva alue, joka pystyy
kantamaan taivaallista valoa, mistä olemme puhuneet tämän esityksen alussa.
Saarella on kolme modernia pyramidia, nimeltään Moody Gardens. Yksi on
kasvitieteellinen puutarha, joka sisältää massiivisia kristalleja, yksi on
akvaario jossa on delfiinejä ja yksi tieteelle omistettu akvaario - kaikki
luotu suuremmaksi hyväksi. Kerromme teille, että kun kanava ja Ronna Herman
vievät kaksi vuotta sitten ryhmän harmonisoiman näiden valtavien lasipyramidien
tarkoituksen, se sai aikaan spiraalin, mikä on kasvanut. Tämä spiraali on
vastavaikutus Houstonin teollisuuskompleksin tiheälle energialle.
Myrskyt ja hurrikaanit puhdistavat lisää ja pehmentävät ja kirkastavat näitä
energioita. Ei "kostona", vaan paremminkin uudelleenkalibrointina,
kaksinaisuuden heilurin pehmentämisenä. Todellisuudessa moniin Amerikan
teollisuuskaupunkeihin vaikutetaan näin. Kun indigoiksi ja kristalleiksi
mainitut lapset tulevat "valtaan", tämä alue palvelee uuden energian
majakkana.
Maapallo on monivoimainen olemus. Maapalloa ei voi tuhota. Hyväksytte sitä tai
ette, mutta maapallosta ei oteta mitään, mitä se ei salli. Ihminen ei pysty
tuhoamaan maapalloa, vain oman kykynsä elää sen pinnalla. Maapallo oli yhtä
tietoinen palavana laavapallona kuin se on nyt. Nyt tulevista muutoksista on
sovittu Gaian ja ihmisten korkeamman tietoisuuden välillä ja niitä tosiaan
johtaa suuressa määrin maapallon ja auringon tietoisuus ja se, jota kutsutte
Luojajumalaksi. Tietäkää, että kaikki on täysin järjestyksessä.
Kyse on täydellisestä myrskystä. Älkää pelätkö.
Olen Metatron ja teitä rakastetaan.
Ja niin se on.
-----------