Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Hei!

 

Viestini jatkona on tällä kertaa Quadon viesti ikuisesta itsestämme sekä arkkienkeli Metatronin viesti (kanavoija Tyberon), jossa on paljon tärkeitä sekä myös syvälliseen itsetutkiskeluun liittyviä näkökohtia ilmentämisestä, nuhteettomuudesta sekä kristallikentästä. Tämä viesti myös valmistaa meitä Atlantiksen kristallien aktivoitumiseen Juhannuksena. Laitan viestiä vielä ennen Juhannusta tämän "Tiedon sinisen kristallin" - " Sinisen Maatähden" aktivoitumiseen liittyvistä asioista. Ympäri maailmaa valmistaudutaan jo tällä hetkellä tietoisen yhteyden ottamiseen tähän ensimmäisenä aktivoituvaan Atlantiksen kristalliin kesäpäivän seisauksen yhteydessä. 

 

* Kutsu juhlimaan Kesäpäivänseisausta, Juhannusta ja kristalliverkon aktivoimista

 

Vietämme Juhannusta Tampereen läheisyydessä, niin tämän Atlantiksen kristallin aktivoimisen, kuin myös kesäpäivän seisauksen merkeissä. Teemme druidien kesäpäivänseisaus-rituaalin kunnioittaen elämää itseään ja sen voimaa auringon ollessa korkeimmalla paikallaan. Tämän druidi-rituaalin ohjaa Francis Joy. Itse olen lupautunut ohjaamaan tähän Atlantiksen kristalliin liittyvän aktivoinnin. Meitä on koossa jo oikein mukavan kokoinen ryhmä. Tähän juhannuksen, kesäpäivän seisauksen sekä kristallien aktivointiin mahtuu kuitenkin vielä muutama mukaan. Siis jos olet kiinnostunut tulemaan mukaamme, niin toimi nopeasti - virallinen ilmoittautumisaika päättyy jo tänään. Viestini tulee tänään sen verran myöhään, että vielä huomenna voi ilmoittautua Päivi Kaskimäelle p. 050-522 3109, paivikaskimaki(at)gmail.com. Lisätietoja löytyy tapahtumakalenteristani www.elamanreppu.net/tapkal2.htm.

 

 

* Täysikuu ja Tähtikohtaamisten ilta Versossa keskiviikkona

 

Keskiviikkona (18.6.) - ylihuomenna on täydenkuun hetki illalla klo 20.30. Tästä täydenkuun ajasta on tulossa taas voimakas, kun astrologisesti Auringon ja Pluton oppositio (agressiot nousevat helposti pintaan asiassa kuin asiassa) toteutuu perjantaina. Onneksemme kuitenkin Merkurius alkaa jälleen liikkua eteenpäin torstaina (19.6.), niin asiat alkavat taas luistaa hieman mallikkaammin eteenpäin.

 

Pidämme keskiviikkona Päivin (Kaskimäki) kanssa Tietoisessa Versossa Tampereella Tähtikohtaamisten illan alkaen klo 18. Tervetuloa mukaamme keskustelemaan erilaisista kosmisiin energioihin ja kosmisiin kohtaamisiin liittyvistä asioista. Tähän tilaisuuteen ei ole ennakkoilmoittautumista, osallistumismaksu on 7 euroa. Lisätietoja tästäkin tapahtumasta löytyy tapahtumakalenteristani sekä Hoitotila Tietoisen Verson sivuilta www.tietoinenverso.fi.

 

Parhain terveisin, 

rauhallista sekä levollista viikkoa toivotellen,

Riitta-Marja

____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net

"Herätä päivän sarastaessa - sydämessään siivet ja kiittää uudesta rakkauden päivästä!".

-Kahlil Gibran-
____________________________________________

Hei!
Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!

******************************************** 

 Quado 15.6.2008
SALLI IKUISEN ITSESI JOHTAA
 
Koko ajan olette olemassa kahdella tasolla. Ensimmäinen taso on keho, mieli ja persoonallisuus. Kutsumme sitä väliaikaiseksi itseksi, itseksi joka on ajassa ja joka loppuu ajan kuluessa.
 
Toinen itse on todistaja, korkeampi, henkinen itse - osanne joka on syvästi yhteydessä kaikkeuteen eikä se kuole koskaan. Kutsumme tätä ikuiseksi itseksi.
 
Olemme puhuneet paljon yhteyden lisäämisestä ikuisen itsen kanssa - silloinkin kun elätte väliaikaista elämäänne - käyttäen meditointia ja hiljentymistä työkaluina hiljentää mieli, niin että voitte savuttaa ikuisen itsen rauhan ja viisauden.
 
Teillä on myös armon hetkiä, jolloin teidät yhtäkkiä pyyhkäistään virtaan, ihmeelliseen tilaan jossa väliaikaisen itsen päivittäiset toimet ovat sopusoinnussa ikuisen itsen sydämen ja virran kanssa ja kaikki on yhtä. Näinä hetkinä voitte tuntea ja tietää, että tämä on tavoitteenne - elää mahdollisimman suuri osa elämästänne tässä ykseydessä, yhteydessä, kun molemmat osanne ovat hyvin tyytyväisiä ja yhteydessä.
 
Ette saavuta tätä yhteyttä tekemällä suunnitelmia ja tavoitteita väliaikaisessa mielessänne ja sitten yrittämällä pakottaa niitä ikuiselle itsellenne. Sen sijaan saavutatte ykseyden tilan kurkottamalla ikuiseen itseen ja löytämällä sieltä halutun suunnan ja sitten saattamalla väliaikaisen itsen tuohon virtaan mukaan. Toisin sanoen, sallimalla ikuisen itsenne johtaa.
 
Huomaatte, että väliaikainen itse nauttii kovasti suurien tulevaisuudensuunnitelmien tekemisestä ja sitten ajankohtaisten toimien ohjaamisesta noita suunnitelmia kohti. Ikuinen itse kuitenkin on nykyisyydessä ja vain siinä. Saatatte saada visioita ja intuitiivisia vihjeitä tulevaisuudesta, mutta ikuinen itse tekee aina päätöksiä tässä hetkessä niiden toimien osalta, mitä voidaan tehdä juuri nyt ja mitkä johtavat lopulta haluttuun tilaan. Mutta tuo haluttu tila ei ehkä ole teillä selvillä. Teidän tarvitsee ehkä edetä pelkästään luottaen.
 
Mutta kun teette niin, teistä tulee vahvempia ja tietävämpiä jokaisen seikkailun ja esteen myötä, mikä lisää rohkeutta ja sinnikkyyttä Koska tulevaisuus on epäselvä, turhautuminen ja viha eivät ole tällä matkalla mukana. Sen sijaan luottamus, päättäväisyys ja sitoutuminen ovat, kun kiipeätte vuorelle lumimyrskyssä roikkuen kiinni kielekkeissä ja löytäen jokaisen jalan- ja käden sijan juuri ajoissa. Tällä tavalla ikuinen itse johtaa matkaa.
 
Väliaikaisen itsen polku on pitkä ja pölyinen. Se seuraa toisten jättämiä jälkiä pitkin ja se on tylsää tuntikausien rämpimistä kantaen hyvin raskasta taakkaa, kun hankitte ja keräätte niin paljon omaisuutta, että tuskin pystytte liikkumaan. Se on matkaa erämaan halki kohti keidasta, joka ei koskaan aivan materialisoidu.
 
Mutta on tapa, jolla väliaikainen itse voi oppia tukemaan ikuista itseä. On tapa, jossa väliaikaisen itsen viehtymys tavoitteiden asettamiseen ja virstanpylväiden saavuttamiseen voidaan kanavoida tukemaan pidemmän tähtäyksen korkeampia päämääriä, niitä joita ei nähdä selvästi. Ja tämä tie kulkee kurinalaisuuden kautta, niiden taitojen keräämisen kautta, jotka auttavat teitä saavuttamaan korkeammat halunne, sitten kun ne selkeytyvät teille.
 
Jos sinulla on esim. aavistus, että voisit elää toisessa maassa, jos ikuinen itsesi osoittaa siihen suuntaan, niin anna väliaikaiselle itsellesi tehtäväksi oppia kieli, vaikkei sinulle olekaan selvää, mitä tarkoitusta se tulee palvelemaan.
 
Ja tietenkin, anna itsellesi ennen kaikkea tehtäväksi tehdä itsestäsi mahdollisimman terve, sillä jos terveytesi ja energiasi heikkenevät, sinulta vähenee kyky suorittaa niitä tehtäviä, jotka ehkä edistävät päämääriäsi, sitten kun näet niiden ilmestyvän esiin.
 
Tämä on erinomainen tapa elää. Ota itsellesi jokin päivittäinen harjoitus - vaikka kestoltaan lyhytkin - joka lisää taitojasi, tietojasi ja parantaa terveyttäsi. Sisällytä tuohon harjoitukseen suoran yhteyden ottaminen ikuiseen itseesi, hiljaisina hetkinä yksin. Kutsu tätä itseä antamaan visioita ja tunteita, opasteita elämääsi. Ja sitten kun eläessäsi päivittäistä elämääsi teet tärkeitä päätöksiä, käänny aina ikuisen itsen puoleen ja kutsu se vastaamaan kysymyksiin: "Miten lähetyn tätä?" tai "Mitä teen nyt?"
 
Muista, että kysymys on aina "mitä" tai "miten", ei koskaan "miksi". Vain yksinkertainen kysymys siitä, miten puhua jollekin, mihin toimiin ryhtyä tällä hetkellä tai mitä harjoituksia tehdä. Huomaat, että noudattamalla näitä ohjeita ja kuuntelemalla aina ikuista itseä - uupuneen mielen tai kiihtyneiden tunteiden sijasta - sinua johdatetaan sellaiseen toimintaan, joka edistää kaikkia elämäsi osia, joka rikastaa elämääsi rakkaudella ja suhteilla ja joka johtaa sinut merkitykselliseen työhön.
 
Kun vietät enemmän ja enemmän aikaa harmoniassa, molempien puoliesi tehdessä yhteistyötä, kohotat itsesi joskus myös ykseyden tilaan, tilaan missä ei ole erillisiä puolia, ei yksittäisiä persoonallisuuksia, ei ristiriitoja eikä halua - ykseyden ja harmonian tilaan, missä olemme kaikki yhtä ja kaikki on rakkautta.
 
Tapaamme siellä.

Kanavoinut Carrie Hart (
www.carriehart.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine 

 
 ********************************************************* 


ILMENTÄMINEN: NUHTEETTOMUUS JA KRISTALLIKENTTÄ
 
Arkkienkeli Metatronia kanavoinut Tyberonn (spiritlibrary.com)
Kesäkuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Tervehdys rakkaat! Olen Metatron, Valonherra, ja tervehdin teitä jokaista kunnioittaen teitä ja tuntien teidät. Tervehdin jokaista teitä henkilökohtaisesti juuri sillä hetkellä, kun luette näitä eläviä sanoja ikuisen nyt-hetken värähtelyssä. Syleilen teitä rakkaudessa.
 
Rakkaat ystävät, elämänne, jokainen fyysisen elämänne hetki on arvokas - paljon arvokkaampi kuin jotkut teistä käsittävät. Paljon enemmän kuin useimmat teistä käyttävät hyödykseen. Aika on arvokasta ja kaksinaisuudessanne se on rajallista. Jokainen teistä jotka lukevat näitä sanoja, siirtyy pois fyysisyydestä jossain kohtaa tulevaisuudessa. Kansanomaisesti sanottuna koette kuoleman, kuolette. Tämä on fyysisyyden ehto sellaisena, kuin te sen tunnette.
 
Kuitenkin monet teistä käyttäytyvät niin, kuin eläisitte ikuisesti. Sielunne on tosiaankin ikuinen, mutta te ette ole aina sama ihminen, sama persoonallisuus tai ilmaisumuoto, joka olette nyt - missään elämässä tai missään olemisenne toisessa osassa.
 
Olette täällä oppimassa, rakkaat ystävät, olette täällä oppimassa oman jumalaisuutenne ilmaisemista kaksinaisuudessa, ja kaksinaisuus on tosiaankin lahja. Elämä on lahja. Olette täällä oppimassa, miten kanssaluodaan, sillä olette tosiaankin maailmankaikkeuden, kosmoksen kanssaluojia. Olette täällä saavuttamassa mestaruuden, ja hyvin monet teistä ovat erittäin lähellä tuota saavutusta.
 
Tarttukaa hetkeen
 
Teidän aikananne on sanonta "carpe diem", joka käännetään sanoiksi "tartu hetkeen", ja se on hyvin sopivaa. Teidän on tartuttava hetkeen! Hyvin monet teistä - hyvistä aikomuksistanne huolimatta - annatte itsenne turtua omahyväisyyteen matkanne tietyssä vaiheessa tai tietyissä olosuhteissa. Monet teistä hukkaavat aikaa, käyttävät väärin aikaa, ja elämä toisensa jälkeen voidaan haaskata.
 
Jotkut teistä sanovat ja tuntevat, että "kaikki toimii niin kuin pitäisikin, kaikki on täysin järjestyksessä". Mutta mestarit, se on paradoksi, ja aivan kuin korttipakan kuvakortti, se on ylösalaisin kummastakin päästä katsottaessa. Ymmärrättekö? Korkeammasta näkökulmasta katsottuna kaikki on täydellisessä järjestyksessä, mutta ihmiskunnan kaksinaisuuden näkökulmasta katsottuna ei ole! Jos olisi, ei olisi mitään tarvetta oppitunteihin, ei mitään tarvetta reinkarnoitua. Täytyy katsoa vain ympärilleen ja silloin tietää, että ihmiskunnan ahdinko maaplaneetalla on kaukana täydellisestä. Se EI todellakaan toimi niin, kuin sen pitäisi, ennen kuin te teette siitä sellaisen!
 
Suuri ihmiskunnan enemmistö ei kuitenkaan ole vielä virittynyt omaan tietoisuuteensa, joten sitä ohjaa tiedostamattomuus, mikä saa ilmentämään sen pelot ja painajaiset. Olemme kertoneet aiemmin, että planeetalla on nyt suurempi valomäärä, kuin on ollut sitten Atlantiksen kultaisen ajan. Kun katsotaan puhdasta määrää, nyt on riittävästi ihmisiä, joilla on tarpeeksi valoa, synnyttämään ylösnousemuksen. Noin 10% ihmiskunnasta kantaa sitä valon minimimäärää, joka tarvitaan siirtymän tekemiseen.
 
Atlantiksen kultaisen vaiheen aikana yksilöiden valomäärä oli korkeampi, vaikka kokonaismäärä oli pienempi. Kultaisena aikana oli tosiaankin tuhansia puhtaan valon mestareita kulkemassa maan päällä energia ylläpitäjinä, ja tänä päivänä on paljon vähemmän kapasiteetiltaan ja värähtelytaajuudeltaan samanlaisia.
 
Teidän kultaisella polulla olevien velvollisuutena on lisätä valoanne ja tulla kirkkaammiksi majakoiksi. Se mitä sanotte ylösnousemukseksi ja jonka merkkinä on vuosi 2012, on vasta alkua, EI loppuunsaattamista laajemmin. Se on pimeyden ajan loppuunsaattamista ja lisääntyneen korkeampaan ulottuvuuteen pääsyn alkua. Maailmanne ei todellakaan lopu vuonna 2012! Itse asiassa suurimmalle osalle ihmiskuntaa 21.12.2012 näyttää vain yhdeltä päivältä ja monet ihmettelevät, mistä kaikessa hälinässä ja hössötyksessä oli oikein kyse.
 
Samaan aikaan kun jotkut teistä aistivat ja hyödyntävät kyvyn päästä korkeampaan ulottuvuuteen ja elää viidennessä ulottuvuudessa, useimmat jäävät kolmanteen. Se on todellakin heidän oikeutensa ja kaksinaisuudessa "kaikki on sitä, mitä on" - se ei kuitenkaan ole täydellistä!
 
Haluamanne todellisuutenne luominen ja ilmentäminen
 
Puhumme tänään siis oman maailmanne luomisesta!
 
On häviämätön totuus, että luotte oman todellisuutenne. Mutta on myös häviämätön tosiasia, että 90% ihmisistä tekee tämän valtavasta tiedostamattomuudesta. Nekin jotka pystyvät toteuttamaan unelmansa, osoittavat usein vain vähän viisautta siinä, mitä he päättävät luoda. Nykyaikana useimmat ihmiset jotka kehittävät tahdonvoimaa, käyttävät sitä ilmentääkseen valta- ja varallisuustavoitteita ja näin saavat aikaan itselleen vieläkin suuremman oppitunnin ja taakan työstettäväksi.
 
Uskonnolliset kirjoituksenne kertovat teille, että rikkaan miehen on vaikeampaa astua Jumalan valtakuntaan kuin kamelin mennä neulansilmän läpi. Useimpien osalta tämä on tosiaankin totta, mutta yltäkylläisyys ei kuitenkaan ole pahuutta. Ennemminkin kyse on vain siitä vastuusta, että se vallan tavoin tasapainotetaan todellisella viisaudella. Viisautta kutsutaan rakkaudeksi.
 
Useimmat teistä planeetallanne eivät vielä pysty tarttumaan rakkauteen, todelliseen rakkauteen, ehdottomaan rakkauteen. Se voidaan kuvitella, muttei todella omaksua, koska kolmas ulottuvuus - se ulottuvuus jossa 90% ihmiskunnasta on - on ehdollinen ulottuvuus.
 
Todellinen rakkaus on taajuus. Se ei ole intohimoa, se ei ole romanssi eikä se ole seksuaalista.
 
Miksi ette pysty ilmentämään
 
Uskonnollisissa kirjoituksissanne on toinenkin kohta, joka omin sanoin kerrottuna sanoo: "Pyytäkää ja teille annetaan." Kuinka moni teistä kuitenkaan pystyy ilmentämään sen, mitä haluaa? Vaikka seuraisitte niitä lukuisia ohjepaketteja, joita teillä on aiheesta tarjolla, kuinka moni teistä todella tekee sen? Kuinka moni teistä on todella täysin ilmentänyt sen ilon ja yltäkylläisyyden, mitä haluatte?
 
Me vastaamme tähän. Hyvin, hyvin harvat. Jos asia on niin selvä, niin miksi se ei ole helppoa?
 
Ilmentääksenne haluamanne luomuksen teidän on tehtävä se sellaisessa aivojen osassa, joka on persoonallisen egon yläpuolella. Kuitenkin päästäkseen tuohon aivojen osaan, päästäkseen jumalaiseen mieleen, on oltava persoonan ego-osan hallinnassa. Siinä on tuo puuttuva avain! Ja rakkaat ystävät, ei ole mitään oikopolkuja, ei ole mitään ohikulkuja, ei ole mitään lunttilappuja! On vain yksi tie ja siihen liittyy TYÖTÄ! Se vaatii kurinalaisuutta ja omistautumista ja niitä on sovellettava rakkaudella! Tuo avain on nuhteettomuus!
 
Nuhteettomuus
 
Mitä sitten on nuhteettomuus? Onko se puheidenne mukaan elämistä? Mitä sitten on puheidensa mukaan eläminen? Onko se parhaansa tekemistä? Tietenkin on, mutta mitä se merkitsee?
 
Merkitseekö se ajan ottamista itsensä tarkasteluun? Tietenkin merkitsee. Merkitseekö se elämänne tutkimista kriittisen mielen mikroskoopilla nähdäksenne, mikä palvelee teitä ja mikä ei? Merkitseekö se pelkojenne näkemistä ja niiden syyn ymmärtämistä?
 
Rakkaat ystävät, tämän ei ole tarkoitus saada teitä tuntemaan syyllisyyttä. Tämän on tarkoitus saada teidät näkemään, miksi olette täällä ja miksi että pysty ilmentämään todellisia halujanne! Se vaatii kristallivärähtelyn saavuttamista päivittäisessä elämässänne Ja sen saavuttamista kutsutaan nuhteettomuudeksi.
 
Mutta ette voi tehdä sitä, jos ette edes ota aikaa nähdä itsenne! Ette voi saavuttaa tätä, jos lepäätte laakereillanne! Ette voi tehdä tätä, jos pidätte itseänne uhrina! Ette voi tehdä tätä, jos ette rakasta itseänne! Ette voi tehdä tätä, jos kätkette kaikki huonot tapanne egokuvaheijastuksen maton alle.
 
Rakkaat ystävät, ette voi huijata itseänne ettekä voi huijata Luojajumalaa, minkä monisyinen osa olette!
 
Mitkä elämänne puolet ovat viisautta ja mitkä huonoja tapoja? Oletteko ottaneet aikaa tarkastella ja luetella näitä? Entä sitten pelkonne, vihanne, omahyväisyytenne, uhrina olemisenne, syyllisyytenne ja epäilyksenne? Mitkä tekijät muodostavat nämä tukokset? Ja tosiaankin ne ovat esteitä, jotka estävät teitä saavuttamasta viimeistä askelta itsemestaruuteen.
 
Useimmat teistä jotka lukevat näitä sanoja, ajattelevat olevansa "polulla". Monet teistä osallistuvat seminaareihin ja kursseille, joissa tutkitaan metafysiikkaa, kuuntelevat kanavointeja ja pyrkivät kasvamaan, opettamaan ja olemaan majakka. Ja kun keräännytte yhteen, jotain upeaa tapahtuu: kokoontuneen ryhmän massatahdonilmaisulla muodostuu jotain, mitä kutsutaan korkeammaksi tietoisuudeksi. Koette epätavallisen energian ja teistä tuntuu ihanalta, tunnette kodin korkeamman ulottuvuuden energian ja kylvette siinä, koette siinä autuutta! Eikö tämä ole totta?
 
Niinpä kysymme teiltä: miten pitkään tuo autuas energia pysyy kanssanne, kun lähdette seminaarista tai kokoontumisesta? Miten pian sen jälkeen, kun palaatte työhönne ja jokapäiväiseen elämäänne, se haihtuu pois ja koette taas maallisuutta, stressiä, masennusta ja lankeatte huonoihin tapoihin?
 
Mitä sille energialle tapahtuu, jonka kanssa lähdette? Mihin se joutuu?
 
Katsokaahan, ryhmäenergiassa, seminaarissa esititte parastanne, tartuitte korkeamman ajattelun oppitunteihin ja kohtelitte jokaista - myös itseänne - rakastavasti. Annoitte rakkautta, sallitte itsenne vastaanottaa rakkautta, meditoitte ryhmässä ja loitte loistavan energiamassan. Tartuitte korkeamman itsen kulkuun! Saavutitte selkeän mielen kristallitaajuuden.
 
Mutta sitten jälkeenpäin - kuluu viikko ja sitten kaksi ja taika alkaa hävitä. Miten suuri osa päivästänne omistetaan rakkaudelle, ilolle, meditoinnille, oppimienne periaatteiden soveltamiselle ja parhaanne tekemiselle kaksi viikkoa henkisen kokoontumisen jälkeen? Miten suuren osan päivästänne "torjutte" uhrina olemisen ja masennuksen? Onko osuus kymmenen, kaksikymmentä vai viisi prosenttia?
 
Kiintymättömyyden merkitys
 
Aivoissanne on eräs osa, persoonallisen egon yläpuolella, jota kutsumme kiintymättömäksi tarkkailijaksi. Tämä ei ole sisäinen kertoja, sisäinen kertoja on "kiintynyt". Sisäinen kertoja on kiintynyt tunnekehoon. Tämä ei ole kiintymätön tarkkailija. Hiljentäkää sisäinen kertoja kuin meditoisitte ja antakaa hiljaisen tarkkailijan johtaa puhetta. Näettekö, ymmärrättekö eron näiden kahden välillä? Kiintymätön tarkkailija on aivojen eri osassa ja se on persoonallisuuden yläpuolella. Se on tuomitsemisen yläpuolella - se vain tarkkailee kiintymättömällä asenteella. Tämä on tärkeää. Kehittäkää tätä energiaa, kehittäkää tätä olemusta, tätä olotilaa.
 
Ottakaa tunti kahdesti viikossa ennen nukkumaan menoa ja sallikaa kiintymättömän tarkkailijan tarkastella persoonallisuuden toimia kuluneiden kahden, kolmen päivän aikana. Miten näette objektiivisesti sen, mitä koitte seminaaripäivienne aikana ja millaisia ne ovat verrattuna sen jälkeen viettämiinne päiviin?
 
Miten moni teistä pystyy näkemään, mitä teidän on parannettava? Onko se helppo nähdä? Se on, jos teette työtä sen kanssa. Onko sitä helppoa työstää? Kyllä, ei? Mestarit, se EI tosiaankaan ole helppoa! Se ei ole helppoa, koska useimmat teistä päättävät siirtää sivuun sen, mitä on vaikeaa kohdata, minkä kiellätte, mitä ette pysty myöntämään, ja laitatte sen takahyllylle tai lakaisette maton alle, koska kyse on ristiriidasta siihen verrattuna, kuka haluatte olla. Piilotatte sen toisilta ja piilotatte sen itseltänne. On hyvin vaikeaa sitoutua omien puutteidenne vaikeisiin puoliin. Kuitenkin juuri nämä tavat on kohdattava, jos tarkoituksenne on saavuttaa nuhteettomuus.
 
Kätketty ego - henkinen paremmuus
 
Monet teistä ovat johtajia ja opettajia ja olette tehneet pitkään ja kovasti töitä saavuttaaksenne tiedon ja henkisen totuuden kehittyneen tason. Tämä on ihailtavaa. Kehittymisen myötä tulee kuitenkin nöyryyden tarve. Miten moni teistä on osallistunut metafyysiseen kokoontumiseen vain, että teitä häiritsee joku, joka ottaa tehtäväkseen kertoa teille siitä, miten pitkälle hän kulkee unissaan, miten monia suuria visioita ja taivaallisia opettajia hän on nähnyt korkeammissa ulottuvuuksissa - ja vaikutelma on se, että hän on kehittynyt mestaruudessa ja haluaa varmistaa, että kaikki tietävät sen.
 
Tämä on ymmärrettävä ansa, mutta se ei ole vilpittömyyden tie. Henkinen paremmuus on yleistä new age -piireissä. Useimmat siihen syyllistyvät eivät edes tiedosta vaikuttavansa niin mahtipontiselta. Henkisissä piireissä on monia egon käänteisansoja. Kukaan ei ole poikkeus. Johtajat ja opettajat jotka kehittyvät tietylle tasolle, ovat erityisen alttiita tälle egon ansalle, kun he alkavat saada seuraajia. Useimmat joilla tätä on, eivät tiedosta asiaa. Oletko yksi näistä? Näin tapahtuu useimmille jossain kohtaa, rakkaat ystävät. Nöyryys on todellisen henkisen johtajan tie. On kuitenkin hyvin helppoa vajota sokeasti itsensä ylikorostamiseen.
 
Sanomme teille rakkaudessa, rakkaat ystävät, että sitä tapahtuu teille kaikille. Sitä tapahtuu teidän kaikkien elämässä, vaihtelua vilpittömyyteen ja siitä pois päivästä toiseen. Kaksinaisuudessa - olette sitten opettaja tai oppilas (ja olette kaikki kumpaakin!) - kukaan teistä ei ole sen yläpuolelle. Siksi on välttämätöntä kalibroitua uudelleen totuuden äärettömän peilin kautta, tarkastella itseään kiintymättömänä tarkkailijana.
 
Itsensä rakastamisen ja egon välillä on hyvin hienoinen raja. Paradoksi on siinä, että ensin mainittu on välttämätöntä nuhteettomuudelle ja jälkimmäinen sen este. Mestarin polulla teidät pakotetaan valitsemaan monta kertaa rakkauden ja vallan välillä, ja valta on hyvin viettelevää ja usein hyvin naamioitua. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Monet ovat kohonneet henkisen kehityksen korkeuksiin vain menettääkseen kaiken tulemalla egon sokaisemaksi.
 
Itsenä tarkasteleminen ja kalibrointi
 
Tarkastellaanpa siis jotain hienojakoisia kohtia liittyen jatkuvaan tarpeeseen tarkastella itseään ja sitä, miten tämä voi auttaa teitä saavuttamaan nuhteettomuuden.
 
Miten monta kertaa olette viikon tai kuukauden aikana huomanneet kertovanne pienen, pienen valkoisen valheen? Kuinka moni teistä tuntee, ettei ole yhtä paha asia vähän narrata kuin kertoa valtava valhe? Onko värähtelyssä eroa?
 
Miten monta kertaa kuukauden aikaan ilmestytte työpaikallenne vähän myöhässä tai lähdette vähän aikaisessa? Miten monta kertaa kuukauden aikana teillä on tilaisuus anteeksiantoon, armoon, ystävällisyyteen vierasta kohtaan ja katsotte toiseen suuntaan? Miten usein kritisoitte muita ja osallistutte juoruiluun?
 
Ja ne teistä jotka olette viettäneet elämiä kristillisessä papistossa ja pyytäneet anteeksi "valehtelevan eturauhasen" perisyntiä, oletteko tuominneet itsenne ja teistä on ollut helpompaa antaa kuin vastaanottaa - antaa rakkautta kuin vastaanottaa sitä - koska tunnette itsenne arvottomaksi? Tämäkään ei ole vilpittömyyttä. Se ei ole nuhteettomuutta. Itsensä rakastaminen ei ole lahja, se on vaatimus! Se ei ole mitään, minkä ansaitsette, se on värähtelyedellytys.
 
Seksuaalinen vilpittömyys
 
Seksuaalisuus on yksi alue, joka on hyvin monimutkainen ja hyvin hämmentävä monille teistä. Aionien ajan on ollut monia uskomusjärjestelmiä, monia vaihtelevia ilmaisumuotoja, kokeiluja ja menetelmiä eri kulttuureissa ympäri planeettaa seksuaalisesta ilmaisusta biologiassa. Jotkut ovat olleet hyvin estoisia ja toiset äärimmäisen liberaaleja.
 
Useimmilla ihmisillä nyky-yhteiskunnassanne on ristiriitaisia kysymyksiä omasta seksuaalisuudestaan ja seksuaalisesta ilmaisusta. Ei ole ironista, että monet teistä saavuttavat korkeimman tasapainon elämässään vasta kehonne lakattua tuottamasta sukupuolihormoneja. Kuitenkin kundaliinin, chin vapauttaminen seksiaktissa on yksi voimakkaimpia ihmiskunnan saatavilla olevia energioita.
 
Sitä on käytetty hyvään ja se on vajonnut tuhlailevaksi varastamiseksi. Avain on tarkoitus. Kun on molempien tuntemaa vetovoimaa yhdessä välittämisen ja keskinäisen kunnioituksen kanssa, se voi olla erittäin aistillista, kaunista ja pyhää. Se voi kuljettaa hengen korkeampiin ulottuvuuksiin yhdistäen kehon, mielen ja sielun kolminaisuuden. Kun tämä tapahtuu, erityisesti saman sieluryhmän jäsenten kesken, välittyy energialeima ja synerginen vaikutus, joka on edullinen monilla tasoilla.
 
Seksuaalisuus on luonnollista rakkauden ilmaisemista, joka kukoistaa sielujen välillä. Se voi olla rakkauden korkeinta luonnollista ilmaisua ihmisten välillä - sukupuolesta riippumatta. Kuitenkin siitä voi tulla syyllisyyden, hallinnan, ennakkoluulojen ja tuomitsemisen lähde. Siitä voi tulla itsensä ylikorostamisen ja riippuvuuden lähde, erityisesti miessukupuolella. Se ymmärretään ja sitä käytetään usein väärin.
 
Suhteiden pitäisi perustua sopimukseen ja tätä ilmaisemisen vapautta pitäisi kunnioittaa - kuitenkin optimaalisessa harmoniassa korkeampien chakrojen kanssa. Korkea tarkoitus seksuaalisuudessa on äärimmäisen edullista kaikilla tasoilla - fyysisellä, mentaalisella ja henkisellä. Se voi olla uudistumisen ja elpymisen lähde.
 
Toiset kuitenkin valitsevat seksuaalisia ilmaisumuotoja, jotka lähestyvät irstailua, manipulointia, ahneutta, valloittamista ja epäharmonista riippuvuutta fyysiseen orgasmiin. Tuomitsematta kerromme teille, että seksuaalinen energia on hieno energialahja, ja kun sitä käytetään korkeammassa tarkoituksessa, se antaa välähdyksen taivaallisten ulottuvuuksien pyhän orgastisesta autuudesta.
 
Se on elämänvoima ja sitä pitäisi käyttää viisaasti sisältäen kehon, mielen ja hengen. Rakkaat ystävät, sen vastuullinen kietominen korkeaan tarkoitukseen, rakkauteen ja jakamiseen on yksi nuhteettomuuden piirre.
 
Lujuus ja painopiste
 
Sanotte: "Voi, tämä on monimutkaista!" Tietenkin on! Mutta sen vuoksi olette täällä mestareina ja voitte tehdä tämän itseänne tarkastelemalla ja lujalla tahdolla! Emme pyydä teiltä sellaista, mikä ylittää kykynne. Emme pyydä teitä tekemään sellaista, mistä teillä ei ole luontaista ymmärrystä. Tiedätte tosiaankin nämä totuudet jo! Paljastamme teille sen, mitä egonne on yrittänyt piilottaa.
 
Mitä siis paljastamme? Kyse ei ole mistään mysteeristä, rakkaat ystävät, kyse on kristallitaajuudesta. Kyse on nuhteettomuuden värähtelystä. Kyse on mentaalisesta kristallivärähtelystä, ja se vaatii ponnisteluja, se vaatii tahtoa, se vaatii työtä, se vaatii aikaa ja se vaatii nöyryyttä! Mestarit, olette jonkin poikkeuksellisen partaalla! Tarttukaa hetkeen, älkää hukatko arvokasta aikaa, älkää hukatko taas yhtä elämää! Olette hyvin lähellä sen unelman saavuttamista, jota olette etsineet monia, monia elämiä.
 
Kaikki mitä olette piilottaneet, kaikki mitä olette sivuuttaneet, jokainen pikku este jonka olette siirtäneet hyllylle, tulee esiin ja antaa teille tilaisuuden tosiensa jälkeen ratkaista sen. Se ei mene pois.
 
Selvittämättömät energiatukokset
 
Kaikki selvittämätön energia on muunnettava, ennen kuin voitte astua nuhteettomuuteen. Ja siihen saakka kunnes se on kohdattu, se tulee uudestaan pintaan - kerta toisensa jälkeen, kunnes kohtaatte ja hävitätte sen!
 
Olette jättäneet selvittämättömän energian kaaokseksi elämäänne, ja jotkut teistä mestaruuden partaalla olleessaan ovat huomanneet nämä pikkukaaokset ja pakanneet ne pikkuruisiin rasioihin, jotka olette oikeuttaneet tavalla tai toisella. Olette oikeuttaneet ne, naamioineet ne, kätkeneet ne ja pyöräyttäneet ne tunnistamattomaan muotoon, mikä sallii itsenne "vapauttamisen" niistä. Tätä kutsutaan kieltämiseksi. Tätä kutsutaan lykkäämiseksi, ja siirrätte ne sivuun käsiteltäväksi toisessa elämässä. Tätä kutsutaan ajan hukkaamiseksi, tilaisuuden hukkaamiseksi.
 
Ratkaisematon energia jota vastaan kapinoitte, on polarisoitunut mentaalikenttänne ulkopuolelle - omistamattomana, tunnistamattomana, kiellettynä - ja se tikittää. Teette siis työtä säilyttääksenne vallitsevan tilanteen, joka on edelleen "ladattu". Jotkut teistä mestaruuden kynnyksellä olevista luulevat, että voitte siirtyä eteenpäin tästä huolimatta, ja rakkaat ystävät, näin ei ole.
 
Teistä saattaa tuntua pyhimysmäiseltä monien tekemienne saavutusten ja ratkaistujen ongelmien vuoksi. Mutta useimmissa tapauksissa ratkaistut asiat ratkaistiin, koska ne olivat suhteellisesti helpompia käsitellä - niitä jotka olivat todella vaikeita, todella piilossa, ette ole käsitelleet.
 
Polariteettifysiikkaa
 
Katsokaahan, mestarit, mitä lähemmäs pääsette valoon, sitä voimakkaammin vedätte puoleenne pimeyttä. Se on todellista fysiikkaa, sähkömagnetismia. Puhtaalla positiivisella energialla on suurempi vetovoima negatiiviseen energiaan. Teillä on oltava siis viisautta, nöyryyttä, lujuutta ja kurinalaisuutta kääntää se pois. On toinenkin fysiikan laki, jota teidän on ymmärrettävä: kun saavutatte kristallivärähtelyn, jota kutsutaan nuhteettomuudeksi, kohoatte magneettisen, kaksinaisuuden vetovoiman yläpuolelle ja astutte kenttään, jota kutsutaan nollapisteeksi. Tämä on autuasta kiintymättömyyttä.
 
Kova energia, viha ja suuttumus, on toinen palapelin pala. Miten käsittelette tämän? Tämä ei ole suuri mysteeri teille - itse asiassa te loitte sen. Se on osa kaksinaisuutta. Sillä on kaksi puolta. Raamattunne puhuu toisenkin posken kääntämisestä. Mitä se merkitsee? Se ei merkitse sitä, että pyydätte anteeksi, kun joku astuu jalallenne. Osa paradoksia on tosiaankin oman totuutenne puolustaminen. Mutta se merkitsee sitä, että te ette astu toisten jaloille - tarkoituksellisesti tai muuten. Ymmärrättekö?
 
Monet teistä pelkäävät aggressiivisuutta. Kuitenkin ytimeltään aggressiivisuus on yksi luovimmista voimista planeetallanne. Se voima on puhdasta aggressiivisuutta, joka tekee mahdolliseksi sen, että pieni siemen rikkoo voimalla maanpinnan, kohottaa arat vihreät versonsa kohti aurinkoa ja puhkeaa kauniiksi kukaksi.
 
Silloin kun syntyy ihmisten välinen konflikti, aggressiivisuus puhtaimmassa muodossaan on usein se keino, jolla ihmiset oppivat enemmän itsestään. Emme viittaa sotaan vaan siihen, että molemmat osapuolet seisovat omassa totuudessaan ja etsivät keinoja omien näkemystensä ilmaisemiseen täysin. Konfliktit ovat usein "sopimusluonteisia" järjestelyjä, tilaisuuksia, jotka opettavat molempia osapuolia.
 
Kullakin teistä on tilaisuus olla nuhteettomana missä tahansa konfliktissa. Voitte selviytyä konfliktista sitoutumatta siihen. Ymmärrättekö? Käsitelkää ja kohdatkaa se tarkkailijana, tunteellisen kiintymättömyyden asenteella. Se ei ole helppoa, kuitenkin se on mestarin tapa.
 
Jokaisella teistä on tilaisuus olla nuhteeton joka päivä. Tilanne missä tunnustatte omat heikkoutenne, oman ristiriitanne vilpittömyyden kanssa, on se päivä, jolloin käsitätte nuhteettomuuden, ja kyse on tosiaankin matkasta. Samalla tavalla sinä päivänä jolloin olette omassa totuudessanne ja halukas tunnustamaan toisten ihmisten totuuden, käsitätte vilpittömyyden.
 
On sellainen sanonta, että miehen oikeus heilauttaa nyrkkiään loppuu siihen, mistä toisen miehen nenä alkaa. Nuhteettomuus sisältää toisten oikeuksien tunnustamisen luopumatta omistanne. Olkaa hyviä toisillenne, mitatkaa kahdesti ja leikatkaa kerran. Silloin kun teette virheen, omistakaa se, antakaa se anteeksi ja ottakaa anteeksianto vastaan ja tehkää tämä kiintymättömänä.
 
Selkeys värähtelytilana
 
Elämän ristiriitoja ja vaikeuksia kohdattaessa tulee sellainen tunne, että se on liian rankkaa. Monet tuntevat toisinaan, että kaikki on vain liian vaikeaa. Mutta mestarit, ei se ole koskaan liian rankkaa, ei se ole koskaan liian vaikeaa. Kun hyväksytte haasteenne ja kohoatte niiden tasolle kiintymättömänä, sillä hetkellä saavutatte tarkoituksen selkeyttä ja selkeän mielen vilpittömyyttä. Tästä tiedosta, tästä selkeyden hetkestä tulee sitten elämäänne ajava voima. Epäsäännöllisyys on poissa.
 
Tässä kristallisen selkeyden kiintymättömässä tilassa pystytte - ja vain silloin pystytte - pääsemään jumalaiseen mieleen, moniulotteisiin aivoihin - tähän poikkeukselliseen selkeyden tilaan, mikä on aina ollut olemassa, muttei siihen ole koskaan aivan päästy tunteellisen kiintymyksen ajattelutavalla.
 
Jumalainen mieli, superalitajunta sisältää jumalaisen ihmispuolen, Jumalmielen. Se saavutetaan selkeän ajattelun, selkeän mielen nuhteettomuuden avulla poikkeuksellisessa kristallikentässä. Tässä kohtaa ihminen on Merkivan kristalli-geometrisessä kentässä. Ihmisestä on tullut jumalaisesti ajatteleva sielu ja hän on sivuuttanut verho luovaan, jumalaiseen mieleen.
 
Jumalainen mieli voidaan saavuttaa vain, siihen voidaan päästä vain kristalliresonanssin kautta kristallisilla ajatusaalloilla. Kristalliajatus on tunteiden, merkityksettömien tuntemusten yläpuolella. Se saavutetaan kiintymättömyydessä. Se on Shamballan, Nirvanan kristallijärvi, yhtä tyyni kuin lasi - mitkään aallot eivät vääristä sen peilikuvaa.
 
Mestarit, kun saavutatte tämän selkeyden, tämän ennakkoluulottoman tason, teillä on suora linja poikkeukselliseen, jumalaiseen kenttään sisällänne. Tämä kenttä on kristallinen, se on pilvetön, epäily ei aiheuta siihen aaltoja, sitä eivät kahlehdi pelko, uhrina oleminen tai mitkään ne pikkuongelmat, jotka sotkevat päivästä toiseen rajoittuneen egomielen ajattelumalleja. Tästä kristallisen ajattelun, jumalaisen mielen kentästä puuttuvat uhrina olemisen myrskyisä raivoaminen, tuomitseminen, vallanhimo, hallinta, viha ja se intohimoinen osallistuminen, joka on usein mallintunut egomielen sisäisen kertojan toistuvaan puheeseen. Se on irti tunnemyrskystä, se on sen yläpuolella. Se on autuutta, se saavutetaan nuhteettomuudessa.
 
Tämä olemisen tila on se taso, jossa saavutamme elämän luovan jumaluuden. Tämä OLEMISEN tila kykenee ilmentämään kaiken, mitä haluamme, viisaudessa ja RAKKAUDESSA, RAKKAUDEN taajuudessa.
 
Selkeys kristallisen luovuustilan vaatimuksena
 
Kaikki mitä olette lukeneet ja mitä teille on opetettu siitä, miten saavutetaan nuhteettomuus ja miten ilmennetään iloa, terveyttä ja yltäkylläisyyttä elämässänne, voidaan saavuttaa vain kristallimielen kiintymättömässä tilassa. Sanomme uudestaan ja uudestaan, ettei se tapahdu egomielen kiintyneessä tilassa eikä tule koskaan tapahtumaankaan. Kaikki mitä olette lukeneet ja oppineet maailmanne luomisesta ja todellisuutenne ilmentämisestä, on pelkästään saavuttamaton mahdollisuus ja kiehtova filosofia siihen saakka, kunnes koette sen suoraan, kunnes teette sen.
 
Teistä ei voi tulla eikä teistä tule todella mestarillista jumalolentoa, ennen kuin päätätte tulla nuhteettomaksi, ennen kuin päätätte nähdä vaivaa elämänne tarkastelemiseksi ja poistaa esteet. Sitten kun rakastatte itseänne, niin silloin - ja vasta silloin - voitte todella rakastaa toisia kristallikentän ehdottomassa, korkeamman ulottuvuuden rakkaudessa.
 
Tarttukaa hetkeen! Jos loukkaatte muita, jos olette kiinni egossa, uhrina olemisessa, toisten hallitsemisessa, masennuksessa, vallanhimossa, LOPETTAKAA SE! Muuttukaa nyt! Olette tuomittuja toistamaan kiertoa, kunnes teette sen.
 
On jumalaista selkeyttä, kirkasta selkeyttä. Se vie teidät mestaruuteen, jota etsitte, joka on saatavilla ja jonka saavuttamista lähellä monet teistä ovat. Älkää lopettako, siivotkaa kaappi. Selkeä mieli, kristallikenttä on saavutettu, kun sisäinen kertoja on lopettanut ja frontaali/etuosamieli päästää irti ongelmista.
 
Etsi valoa.
Ole rehellinen.
Tarkastele elämääsi ja kalibroi se.
Pane parastasi kaikessa, mitä teet.
Käsitä ja elä uskomuksesi.
Poista pelko ja epäilys.
Poista viha ja hallinta.
Rakasta itseäsi.
Rakasta kaikkea elämää.
Hoivaa toisia.
Ole kiintymätön.
Luo maailmasi.
 
Ei ole parempaa hurmiota kuin jumalaisen mielen saavuttaminen. Sitä varten olette täällä. Ennemmin tai myöhemmin opitte tämän, ja mitä pikemmin teette sen, sitä nopeammin löydätte sisältänne tuon välttelevän väylän luovuuden ja mestaruuden ulottuvuuteen. Se on aina ollut siellä ja se odottaa teitä, rakkaat ystävät.
 
Minä olen Metatron ja te olette rakkaita. Ja niin se on.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.