Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Hei!
 
Elokuun energiaryöpytykset sen kuin jatkuvat. Ensi yönä on täydenkuun hetki
klo 0:16 ja samaan aikaan on osittainen Kuun pimennys. Osittainen Kuun
pimennys alkaa klo 22:35. Kuun pimennys on suurimmillaan 6 minuuttia (klo
0:10) ennen täydenkuun hetkeä ja pimennys päättyy klo 1:44.  Tämä
tapahtumasarja liittyy 8-8-8 energioiden uuteen intiiviseen virratukseen
galaktisesta keskuksesta. 
 
*Sirius-juhlan aika*
 
Leijonan täydenkuun aika on myös mm. Pohjolan Mysteerikoulun erittäin
merkittävä ajankohta sen vuoksi, että henkinen Hierarkia kääntyy tämän
täydenkuun aikana kohti ihmiskuntaa ja Shamballaa. Leijonan täydenkuun aika
on myös Sirius-juhlan aika. Siriusta pidetään "Vihkimyksen Tähtenä" sekä
"Herkkyyden loistavana Tähtenä". Tässä ote mysteerikoulun viestistä
Sirius-juhlaan liittyen: 
 
"Sirius-tähden Logos on Aurinko-Jumalamme - aurinkokuntamme - Suuri
Opettaja. Meille, jotka elämme tässä aurinkokunnassamme, Sirius on
todellakin "suuri aurinko", jonka loisteessa kaikki paha häviää. Sirius
Logos tai Jumala on meidän Aurinko Logoksemme Vihkijä, ja määrittää sävelen
koko vihkimysprosessille planeetallamme ja kaikilla muilla planeetoilla
aurinkokunnassamme.  Siriuksen energia on energiaa, joka tekee vihkimyksen
mahdolliseksi; se on energia, joka tekee mahdolliseksi muuntaa maallinen
pyhäksi.
 
Muinaisille egyptiläisille Sirius oli kaikkein pyhin tähti, heidän
mytologiansa ydin ja syvimmäinen alkulähde. Nyt kun ihmiskunta
kokonaisuudessaan on ensimmäistä kertaa lähestymässä vihkimyksen
mahdollisuutta ryhmänä, Siriuksen vaikutus nousee voimakkaasti henkisesti
suuntautuneiden ihmisten tietoisuuteen. Meidän kaltaisillemme henkisille
aspiranteille on tärkeää tutustua Siriuksen merkitykseen ja oppia elämään
jokapäiväistä elämäämme Siriuksen Lakien mukaisesti - kuten "Karman ja
Vapauden Lain". Tällä tavoin tulemme kohotetuiksi Taivaisiin ja Sielujen
Valtakuntaan".
 
*Atlantiksen OM-kristalli*
 
Sirius B:n suojelijat ovat voimallisesti mukana myös Atlantiksen
kristalleihin liittyvissä tapahtumissa. Viestini jatkeena on Laineen Pirjon
viimeisin suomennos Tyberonnin kanavoinneista arkkienkeli Metatronilta
liittyen Atlantiksen kristalleihin. (Tämä käännös on nyt myös Atlantiksen
kristallien lukupaketissa Reppuposteissa.) Tässä uusimmassa käännetyssä
viestissä käsitellään näistä Atlantiksen kristalleista Om-kristallia, joka
on mm.moniulotteisuuden ja platinasäteen kristalli. Teksti sisältää paljon
asiaa! Teksti sisältää myös 12-järjestelmän matematiikkaa, Pyhään
Geometriaan liittyviä asioita (kultainen phi) ym. Nämä asiat voivat tuntua
välillä vaikeilta sisäistää sekä ymmärtää. Kuitenkin meillä kaikilla on tämä
tietoisuus jo itsessämme! Nämä asiat puhuttelevat aivoissamme molempia
aivopuoliskojamme, niin vasenta kuin oikeatakin puolta. Ymmärryksen
erilaisista asioista ja ilmiöistä, myös näihin Atlantiksen kristalleihin
liittyvistä asioista, muodostamme sydänkeskuksemme tietoisuudessa. Lukekaa
siis tekstiä sydämellä!
 
Sykähdyttäviä hetkiä sekä syvällisiä oivalluksia tähän Leijonan täydenkuun
aikaan!
 
Enkelin Siiven Kosketeuksin,
parhain terveisin,
Riitta-Marja
____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net
www.enkelinsiivenkosketus.com
 
Enkelin Siiven Kosketus-viesti:
 
Onnellisuus on synnyinlahjasi!
 
Arkkienkeli Azraelin viesti:
 
" Onnellisuus on olotila, jonka voit  itse aina valita. Onnellisuus on
sisäinen olotila, jonka voit saavuttaa elämässäsi tälläkin hetkellä. Se,
mihin kiinnität huomiosi, lisääntyy elämässäsi. Keskitä ajatuksesi niihin
asioihin, jotka ovat elämässäsi hyvin ja joista voit iloita ja olla
onnellinen. Kun keskityt näihin asioihin, lisäät näiden asioiden
ilmentymistä elämääsi. Onnellisuuden tunteen tavoitat myös auttaessasi
toisia."
 
____________________________________________
 
Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle! 
 
 
********************************************
Suomentajan (Pirjon) huomautus:
 
Tässä kanavoinnissa oli mukana taas vaikeahkoa tekstiä ja minulle vierasta
fysiikan ja geometrian sanastoa, joten lukekaa tarkasti omaa
erottelukykyänne käyttäen - varsinkin jos jokin tuntuu hullulta  ;)  Mutta
energia virtaa...
Pirjo
 
 
SHASTAN OM-KRISTALLI
 
Arkkienkeli Metatronia kanavoinut Tyberonn (spiritlibrary.com)
Heinäkuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Tervehdys rakkaat! Olen Metatron, valon herra. Ja niin puhumme taas
Shastasta. Se todella merkitsee kristallikentän laajentumista. Syvällä sen
laajan megaportaalin alla, mikä Shasta on, seisoo upea Atlantiksen
kristalli, arcturuslaista alkuperää oleva kristalli. Se loistaa argentumin
hopeaista vivahdetta, mikä säteilee kristalliplatinan ja eteerisen kullan
taajuutta. Se oli kerran suuressa Yhden temppelissä Atlantiksen
Poseida-saarella ja sitä kutsuttiin aiemmin Om-kristalliksi. Atlantislaiset
tiedemies-papit, Atla-Ra, viittasivat siihen moniulotteisuuden kristallina.
Tosiaankin tämä aistiva kristalli on kaikkivoiva taajuudeltaan ja sisältää
platina-kulta-hyperkvartsiseosrakenteessaan kyvyn taittaa, keskittää ja
vahvistaa sitä, mitä te sanotte valoksi, ajaksi ja avaruudeksi.
 
Platinasäde
 
Om-kristalli vetää itseensä ja säteilee platinasädettä, joka on
moniulotteisen värähtelyn kaikkivoipa energiasäde. Platinasäde on oleellinen
tulevan ylösnousemuksen tasapainolle. Se sisältää sen, mitä kutsutte
universaalin lain, kosmisen perusoletuksen koodiksi. Sen taajuus sisältää
universaalin totuuden, moniulotteisen totuuden, joka laajenee ja vaeltaa
kosmoksen jokaiseen osaan. Siinä on feminiinitaajuuden hoivaava tuntu,
kuitenkin todellisuudessa se on sekä feminiinisen että maskuliinisen
värähtelyn optimaalinen tasapaino. Platinasäde on yhtenäisyyden ja
tasapainon säde, joka itse asiassa heikentää eroa vasemman ja oikean
aivopuoliskon välillä. Se yhdistää tietoisuuksia ja auttaa luomaan mielen
suurta synkronismia kaksinaisuudessa. 
 
Suurenmoinen Om-kristalli on yksi yhdeksästä valtavan suuresta ja
voimakkaasta temppelikristallista, jotka vietiin turvaan Atlantiksen
vedenpaisumuksesta ennen sen kristallisen pallosatelliitin putoamista ja
tuhoutumista, jota nimitettiin Atlantiksen toiseksi kuuksi. Om-kristalli oli
ja on monimutkaisin kaikista Atlantiksen kristalleista ja jää kaikkivoivilta
kyvyiltään ja tekniseltä mutkikkuudeltaan toiseksi vain suurelle
kristallisatelliitille. Se oli tosiaankin arvokkain ja ensimmäinen
temppelikristalli, joka pyrittiin siirtämään uuteen paikkaan Atlantiksen
kaoottisina loppupäivinä.
 
Om-kristalli
 
Arcturuksen kristallimestarit rakensivat ja muotoilivat Om-kristallin
alkemisessa prosessissa, johon sisältyi nestemäinen yhdiste synteettisestä
kvartista ja kullasta, mitä nimitetään hyperkvartsiksi, sulatettuna hopeisen
kirkkaaksi seokseksi kristalliplatinan, kullan ja elohopean kanssa. Tämä
elävä yhdistelmä yhdistettiin elämänvoimaan ja ilmennettiin huikaisevaksi
geometriseksi muodoksi, jonka kristallirakenne sisälsi kultaisen spiraalin
kaikesta metatronisessa kosmoksessa. Sen mukaisesti se on harmonisessa
värähtelyssä kosmoksen jokaisen ulottuvuuden, jokaisen maailmankaikkeuden ja
jokaisen rinnakkaisilmiön kanssa. 
 
Se toimii sekä hiilipohjaisissa että bioplasmajärjestelmissä ja se yhdistää
aineen ja antiaineen ja on olemassa molempina. Sillä on 144 tahkoa
muotoiltuna kuperiksi ja koveriksi hammastuksiksi lieriörakenteen ympärille.
Sen kaksi kärkeä ovat tasan 51.8 asteen kulmassa. Tämä tietty kulma on
todella merkittävä ja sitä käytettiin Suuren pyramidin rakenteessa. Tämä
pyramidi edustaa maatason taajuutta ja sen tarkoituksena on edustaa
pallomaista maata - korkeus vastaa sädettä maan keskuksesta pohjoisnavalle
ja ympärys vastaa maan ympärysmittaa päiväntasaajalla.
 
Myös numero 144 on hyvin monimutkainen taajuus. Se edustaa koodia niiden
maailmankaikkeutenne kaikkien geometristen perusyksikköjen kultaisessa
spiraalissa, joita kutsutaan atomeiksi. Universaali matriisinne sisältyy
siihen - elävä geometrinen vakio, joka on aina ollut. Se laajenee ja
supistuu sekä aineessa että antiaineessa säännönmukaisesti. Itse geometria
tuottaa tarkan sävellaadun, mikä on virittynyt kaikkien taivaallisten
sfäärien matemaattisten suhteiden mukaisesti.
 
Kultainen phi
 
Kultainen suhde on vakiosuhde, joka antaa avaimen kosmokseen. Se sisältyy
kaiken aineen värähtelyresonanssiin ja antaa väylän antimaterian
rinnakkaisiin ulottuvuuksiin ja tasoihin. Omat tiedemiehenne ovat
todistaneet, nähneet ja kokeneet, että kehittyminen kultaisen phi-spiraalin
fraktaalitavalla on geometrinen malli, joka toistuu joka tasolla, solusta
tähteen. Yksinkertaisesti sanottuna, kultainen suhde on siinä, missä pienen
suhde suureen on yhtä kuin suuren suhde kokonaisuuteen. Niin on
maailmankaikkeudessanne. Niin ylhäällä kuin alhaalla pätee. Tämä tarjoaa
monia väyliä, joita ei ole vielä tutkittu nykyisellä tietotasollanne.
 
Suuri Om-kristalli Shastan matriisiportaalin alla yhdistää kultaisen
keskiarvon ja universaalin taajuuden. Se tekee tämän monimutkaisen tahko- ja
kulmamuotoresonanssinsa avulla. Se on olemassa nyt-hetkessä ja sisältää
menneisyydeksi ja tulevaisuudeksi nimitetyn. Voitteko kuvitella tätä? Se
tekee tämän suuressa määrin - teidän tavallanne katsottuna - hyödyntämällä
kultaista keskiarvoaan ja taajuussykettään.
 
No niin, maatasonne, planeettanne sellaisena kuin te sen tunnette, on
erityinen tietoisuuden "polttopistevektori". Omalla tasollanne ajattelette
planeettanne jakautuvan maa-alueisiin ja vesiin, mantereisiin ja
valtameriin. Ihmiskunnan tiedostamiskyvyt, tietoisuutenne, ovat virittyneet
havaintotaajuuksille, jotka antavat teille tämän vaikutelman. Mutta
metatronisesta näkökulmasta planeettanne on myös niiden ajan ja
todennäköisyysalueiden puitteissa, joita kutsutaan rinnakkaisilmiöiksi.
Niinpä kaiken aikaa kaikki rinnakkaisilmiöt ovat yhdessä olemassa
suuremmassa todellisuudessa. Näin kaikki aikakautenne, kaikki aikajaksonne
ja monet sivilisaationne ovat samanaikaisesti. 
 
Tosiaankin, tämän epätavallisen yleiskuvan mukaisesti aika on samanaikaista,
joten kaikki maan historian aikakaudet ovat "upotettuna" aikaan ja ovat
selvästi ikuisessa nyt-hetkessä nykyisen aikavektorinne kanssa. Kultaisessa
keskiarvossa, siinä mitä nimitätte portaaleiksi, on tiettyjä vuotokohtia,
tiettyjä aukkoja, jotka sallivat liikkeen. Om-kristalli kykenee yhdistymään
näihin ja valjastamaan niiden hyödyn.
 
Todellisimmassa mielessä nyt-hetkenne, läsnä oleva hetkenne on psykologinen
alusta. Tämä on totta siitä riippumatta, pystyttekö tajuaman tämän käsitteen
vai ette, ja käsitämme, että kyse on valtavasta ymmärryshyppäyksestä.
Hyväksykää se perusoletuksena ja se auttaa teitä todellisen moniulotteisen
luonteenne ymmärtämisessä.
 
Kristalliverkosto
 
Om-kristalli oli hyvin selvästi monimutkaisin rakenteeltaan ja
käytettävyydeltään kaikista Atlantiksen suurenmoisista
temppelikristalleista. Tämä ei tahdo sanoa sitä, että toiset atlantislaiset
kristallit eivät olisi valtavia kyvyiltään, monimutkaisuudeltaan ja
tarkoitukseltaan - ne tosiaankin ovat. Olemme kertoneet teille, että
yhdeksän käytännöllistä atlantislaista temppelikristallia - upean
arcturuslaisen ja siriuslaisen rakentamisen taidonnäytettä - kuljetettiin
maan sisäisen tunnelijärjestelmän hyperulotteisuuden kautta ja laitettiin
tietyille valituille alueille. 
 
Olemme myös kertoneet teille, että Sininen tiedon kristalli, joka sijaitsee
Arkansasin kristallipyörteessä, aktivoituisi ensimmäisenä. Se on tosiaan
käynnistetty ja teho on kasvanut ensimmäiset kierrokset - noin 25%:iin
voimasta - kesäkuun päivänseisauksessa 2008. Kerromme teille, että
8-8-8-kolmoispäivämäärän taajuusportaalissa se aktivoidaan puoleen tehoon ja
näin se laukaisee 144-kristalliverkon 2/3-toimintaan. 
 
Sinisen kristallin 8-8-8-aktivointi käynnistää energian peräkkäiskasvun,
mikä verkostoi toisiin kahdeksaan kristalliin. Neljä näistä on aikataulun
mukaisesti vuorossa 9-9-9, syyskuun 9. päivä 2009. Nämä ovat
Moniulotteisuuden om-kristalli Shastassa, Parantamisen smaragdikristalli
Arkansasissa, Parantamisen ja uudistamisen kultakristalli Brasiliassa ja
Aurinko-kuukristalli Titicaca-järvellä.
 
Se mitä voidaan nimittää kristalliverkostoksi, on viritetty 144-verkon
aktivoitumiseen, ja se on riippuvainen sen toiminnasta, mitä on nimitetty
Kultaiseksi aurinkokiekoksi. 
 
Aktivointiaikataulu on seuraava: 
 
Arkansas
- Tiedon sininen kristalli 8-8-8
- Parantamisen smaragdikristalli 9-9-9
- Kommunikoinnin platinakristalli 11-11-11
 
Bimini Bank
- Energian rubiini-tulikristalli 12-12-12
 
Brasilia
- Parantamisen ja uudistumisen kultakristalli 9-9-9 (Mineas Gerais)
- Äänen violetti kristalli 10-10-10 (Bahia)
 
Mount Shasta
- Moniulotteisuuden om-kristalli 9-9-9
 
Tiajuanaco - Titicaca-järvi, Bolivia
- Valon aurinko-kuukristalli 9-9-9
- Thothin kristalli 12-12-12
 
Atlantiksen Yhden temppeli
 
Lähellä Yhden temppeliä oli se, mitä voidaan nimittää kehittyneen oppimisen
keskukseksi, eräänlainen rajattu yliopisto valituille
tiedemies-pappinoviiseille. Sitä kutsuttiin Alta-Ruumiksi. "Ruum" on sana
atlantislaisen kultaisen rodun pyhää semanttista taajuutta ja tarkoittaa
"mysteerivihkimyskoulua". Tämän sanan sävellaadut avaavat monien teidän
muistikuvia, jotka olivat poseidalaisia, erityisesti niillä jotka olivat
Alta-Rassa. 
 
Tämä viisauskoulu opetti kehittynyttä matematiikkaa, fysiikkaa, pyhää
geometriaa, hyperulottuvuusgeometriaa, kristallikemiaa, alkemiaa,
energiadynamiikkaa sekä astraalimatkailua ja moniulotteisuuden
saavuttamista. Useimmat opettajista olivat kultaista rotua, kuitenkin mukana
oli ylösnousseita mestareita, sellaisia kuin Thoth, ja mestareita
Plejadeilta, Arcturukselta, Andromedasta ja Sirius A:lta ja B:ltä. Kultainen
rotu oli pitkiä olentoja, joiden pituus oli nykypäivän mitoilla 2.5-3.5
metriä. He olivat plejadilaisten mestareiden suoria jälkeläisiä ja hyvin
lempeitä ja rauhallisia olentoja, joilla oli äärimmäisen korkea älykkyys ja
värähtely.
 
Yhden temppeli sijaitsi graniittikumpareella Poseidan pohjoisosassa,
Alta-Ran tiedemies-pappien pyhätössä. Temppeli oli rakennettu pyhän
geometrian hyvin ainutlaatuisen dynamiikan mukaisesti ja sen sijainti oli
huolellisesti ja tarkasti valittu temppelin luonnollisen energiakentän ja
taivaallisten verkkoasetelmien mukaisesti. 
 
Om-kristalli sijaitsi upean temppelin keskuksessa. Se ei ollut jalustalla,
molemmat kristallin päät oli kohdistettu. Se oli ripustettuna renkailla,
jotka pallomaisesti ympäröivät sitä. Nämä olivat metalliseosta, jotka
"tiivistivät" kristallia pitäneen antigravitaatiokentän. Koko järjestelmä
voitiin kohdistaa tiettyihin taivaallisiin asetelmiin. 
 
Itse kristalli veti puoleensa ja säteili "antigravitaatioplasmakenttää".
Ääntä, puhtaita sointuja käytettiin sekä aktivoimaan kristallin haluttuja
puolia sekä kalibroimaan plasman edellyttämä taajuus. Eri soinnut ja niitä
vastaavat plasmataajuudet saivat aikaan tiettyä värivärähtelyjä
antigravitaatiokentässä. Kristalli loisti hopean vivahdetta, joka tietyissä
kulmissa ja voimakkuuksissa muuttui valko-platina-violetin sävyksi. 
 
Alta-Ran adeptit pystyivät käyttämään Om-kristallia siihen, mitä nimitetään
ulottuvuus- ja aikamatkailuksi. Se palveli taivaallisena, kosmisena
porttina. Se tosiaankin tulee vahvistamaan ihmisten kykyä matkustaa
astraalissa ja paljon se ylikin. Mount Shasta on jo hyvin tehokas tuossa
kyvyssä. Om-kristalli lisää eksponentiaalisesti tuota mahdollisuutta
kaikilla, jotka pyrkivät sellaiseen kokemukseen siellä.
 
12-pohjainen matematiikka
 
Samaan aikaan kun kristallin lieriökappaleessa on 144 muuttuvaa kuperaa ja
koveraa tahkoa, kärjet ovat erilaisia. Alapäässä on 1728 tahkoa ja yläpäässä
12 tahkoa, 12:n järjestys - 12:n neliö ja 12 potenssiin kolme - koska
Atlantis ja Alta-Ra käyttivät 12-pohjaista matematiikkajärjestelmää. 
 
Teidät saattaa yllättää se tieto, että 10-pohjaiseen matematiikkaan
vaihdettiin - mikä tapahtui useimmissa yhteiskunnissa Atlantiksen
romahtamisen jälkeen - koska ihmiset laskevat sormillaan! Poikkeuksia olivat
sumerialaiset ja mayat, jotka käyttivät 60- ja 20-pohjaista matematiikkaa
(samassa järjestyksessä). On kiinnostavaa panna merkille, että ihmiset
mittaavat edelleen aikaa jäänteenä atlantislaisten 12-pohjaisuudesta. Ettekö
laskekin tunteja ja vuoden kuukausia 12 vaiheissa?
 
Kerromme teille, että tulevaisuudessa ihmiskunta muuttaa matematiikan
perusjärjestelmää olemaan paremmin linjassa muuttuvien aikasyklien kanssa.
Olemme kertoneet teille aiemmin, että aika nopeutuu johtuen sisäisen ytimen
vastapyörimisen muuttuneesta suhteesta maan rotaatioon. Aikayksikkösyklit
tapahtuvat nyt nopeammin eivätkä ole enää harmoniassa. Syklinne ovat
nopeampia, mutta mittaamistapanne ei ole vielä muuttunut.
 
Koska olemme puhuneet aikasyklin nopeutumisesta ja tarpeesta vaihtaa
12-pohjaiseen matemaattiseen järjestelmään, kanava on kysynyt niiden
kolmoispäivämäärien nykyisestä pätevyydestä, jotka olemme kertoneet teille
aiemmin ja jotka ovat numeraalisia portaaleja, jotka aktivoivat 144-verkon
tärkeät dodekaedritahkot. 
 
144-kristalliverkon aktivointi
 
Ennen kuin vastaamme, tarkastellaanpa 144-kristalliverkon
aktivointiprosessia. Tämä verkko on monimutkaista geometriaa,
kaksoispenta-dodekaedri, mikä erityisen muotoilun mukaisesti sisältää 144
viisikulmaista ja kolmikulmaista tahkoa symmetrisessä kristallimatriisissa.
Kaksoispenta-dodekaedri on "stellattu", mikä merkitsee sitä, että jokainen
12 päätahkosta on kohotettu keskeltä muodostamaan viisisivuisia pyramideja.
Näin on 12 viisikulmaista pyramidia. 
 
Jokainen tahko lasketaan sekä perustaan että pyramidiksi kohotettuun
osuuteen. Jos siis ajattelette, että jokainen viisikulmion pinta sisältää
viisi tasakylkistä kolmiota ja yhden viisikulmion, saadaan 72 tahkoa.
Lisäksi, jokaisessa 12 "stellatussa" puolessa on viisi kolmiota ja yksi
viisisivuinen pyramidi. Näin yhdistetään pinta ja "stellatut" osuudet, jotta
saadaan 12:n neliön mestarinumerotaajuus - 144. Ymmärrättekö? (Suom. huom.
"No en!" (hymy))
 
Kolmoispäivämäärien ominaisuudet ovat hyvin mielenkiintoisia. Vuosituhannen
vaihteen jälkeen tapahtuu ainutlaatuinen päivämääräsarja vuodesta 2001
vuoteen 2012. Kolmoispäivämäärät ovat numeraalisia taajuuksia, jotka
tapahtuvat järjestyksessä tässä lyhennetyssä muodossa 12 vuoden aikana:
 
1. tammikuu 2001, 1-1-1
2. helmikuu 2002, 2-2-2
3. maaliskuu 2003, 3-3-3
4. huhtikuu 2004, 4-4-4
5. toukokuu 2005, 5-5-5
6. kesäkuu 2006, 6-6-6
7. heinäkuu 2007, 7-7-7
8. elokuu 2008, 8-8-8
9. syyskuu 2009, 9-9-9
10. lokakuu 2010, 10-10-10
11. marraskuu 2011, 11-11-11
12. joulukuu 2012, 12-12-12
 
Merkitys verkolle on se, että jokaisen kolmoispäivämääräportaalin taajuuden
on suunniteltu olevan "laukaisijana" yhdelle verkon 12 päädodekaedrin
pintalaatasta. Tämän perusoletuksen mukaisesti päätellään, että
144-kristalliverkkoa laukaistaan toimintaan joka vuosi 1/12:lla 1.1.2001
alkaen, aina 12.12.2012 saakka, jolloin se saavuttaa koko ohjelmoidun
sisällön. 13.-20.12.2012 se sopeutuu täydellisen ohjelmointiin ja
"buuttautuu" täyteen tehoonsa talvipäivänseisauksessa 21.12.2012, ennustetun
ylösnousemuksen aikana. 
 
Kolmoistaajuusportaalipäivien avaintapahtuma liittyy "ihmisverkon"
harmonisoitumiseen 144-kristalliverkon kanssa. Tästä syystä herkästi
tuntevat ihmiset ympäri planeettaa tunnistavat nämä tärkeiksi päivämääriksi
henkisiä harmonisoitumiskokoontumisia varten. Tietyt astrologiset asetelmat
eivät tosiaankaan määrittele kolmoisportaalipäivämääriä, vaan itse
numeroiden värähtely korreloi 144-verkon kanssa.
 
Tämä kinetiikka myös pakottaa aurinkokiekon uuden 12-säikeisen kierteen
uudistamaan muotoaan 144-verkkoon sopivaksi, mikä säätää DNA:n
kaksoispenta-dodekaedrin viisikulmaisten tahkojen ohjelmointia.
 
No niin, emme ole unohtaneet kanavan esiin tuomaa kysymystä
kolmoisnumeropäivien tämänhetkisestä paikkansa pitävyydestä, silloin kun
otetaan huomioon aikasyklien nopeutuminen ja tarve 12-pohjaisen matematiikan
mittaustapaan. Vastaus on tämä: mittaatte vuotuista auringonpaluuta jo noin
suurin piirtein 12-pohjaisella, 12 kuukauden järjestelmällä. Ja
kolmoispäivien laskenta on 12:een laskemista - niitä on 12. Lyhyesti
sanottuna, kolmoispäivät ovat siis edelleen paikkansa pitäviä.
 
Valonnopeus kasvaa
 
Mutta lisäämme varoituksen siitä, että itse 144-verkon täysi teho 21.12.2012
itse asiassa lisää eroa nopeutuvien aikayksikkösyklien ja teidän
mittaamisenne välillä, sillä uusi verkko ei täydellisenä ainoastaan korosta
aikasuhdetta sisäisen pyörimisen ja planeetan ulkoisen rotaation välillä,
vaan se myös mahdollistaa valon suuremman nopeuden kylvettämään tätä
planeettaa. Valonnopeus kasvaa nykyisestä noin 300000 km/s (186.000
mailia/s) yli 338000 km:iin/s (210000 mailia/s).
 
Osa tästä valon nopeutumisesta tulee Atlantiksen kristallien
aktivoitumisesta. Erityisesti Shastan Om-kristalli ja Titicacan Valon
aurinko-kuukristalli vaikuttavat valonnopeuteen. Molemmat näistä
aktivoituvat vuonna 2009. Sitten kun kaikki nämä kristallit ovat
aktivoituneet ja verkostoituneet vuonna 2012, vaikutus on voimakas, vaikka
tämä sykli saavuttaa huippunsa vasta teidän vuonna 2020, koska tietyt
kristallit aktivoituvat 12. vaiheessa, 12-12-12 - erityisesti Biminin
Tulikristalli vaatii kahdeksan vuotta aktivoituakseen täysin.
 
Lisäämme, että samaan aikaan kun yhdeksän kaikkivoivaa kristallia
siirrettiin uuteen paikkaan Atlantikselta, on toisia, jotka olivat jo
erityisissä paikoissa eikä niitä tarvinnut siirtää. Nämä ovat olleet
puolittain horroksessa ja jotkut toimimattomia. Nämä tulevat täyteen
voimaansa vuonna 2012 kristalliverkoston "buuttamisen" käynnistämänä. Nämä
eivät ole Roslynin, Sri Lankan ja Tiibetin kristalliyksikköjä lukuun
ottamatta yhtä suuria, teknisesti monimutkaisia tai kaikkivoivia kuin
yhdeksän Poseidalla sijainnutta. Merkittävimmät näistä sijaitsevat
seuraavissa paikoissa: Tiibet, Baikal-järvi Venäjällä, Roslyn Skotlannissa,
Arafat Turkissa, Montserrat Espanjassa, Sri Lanka, Bali, Etelänapa,
Pohjoisnapa, Havaiji ja Japani.
 
On myös toissijaisia tai ns. satelliittikristalleja monissa muissa pakoissa,
mm. Tasmaniassa, Uudessa Seelannissa, Glastonburyssä, Argentiinassa,
Kanadassa, Himalajalla, Tansaniassa, Ranskassa, Kreikassa, Kapkaupungissa,
Chilessä, Arizonassa, Pääsiäissaarilla, Moskovassa ja Grönlannissa -
muutamia mainitakseni. Nämä ovat vähäisempiä kooltaan ja kapasiteetiltaan,
mutta kuitenkin yhteydessä pääkristalleihin ja osa monimutkaista verkostoa.
Nämä vastaanottavat energiaa ja ovat vähän riippuvaisia
pääkristalliyksikköjen lähettämästä taajuudesta.
 
Om-kristallin aktivointi
 
Tavallaan nämä suuret kristallit muistuttavat tietokonejärjestelmiänne,
tietenkin ne ovat voimakkuudeltaan ja monimutkaisuudeltaan
eksponentiaalisia, mutta niiden toiminnassa on tiettyä samankaltaisuutta.
Jokainen suuri kristalli käy läpi vastaavaa kuin uudelleenohjelmointi ja
"buuttaaminen". Tämä prosessi on erityinen taajuuden lisäämiselle ja
maamatriisin ulottuvuuksiin pääsemiselle. Sitä ei nimittäin tapahdu niille
kristalliosille ja niiden korkeammalle verkostoitumiselle, jotka ovat
toisissa moniulotteisuuden osissa. Tavallaan tapahtuu uudelleenformatointi
maamatriisin muuttamiseksi. 
 
Uusikuu 30.8.2008 aloittaa Om-kristallin formatoimisen ja ohjelmoinnin.
Prosessi kestää yli 12 kuukautta vain tällä monimutkaisella kristallilla. Se
menee eräänlaiseen lämmittelyvaiheeseen, käynnistysvaiheeseen, jolloin sitä
ohjelmoidaan erityisesti astrologisten avainjaksojen aikana, mukaan luettuna
10.-13.9.2008, päiväntasaukset 21.9.2008, 21.3.2009 ja 20.6.2009 ja
täydellinen kuunpimennys heinäkuussa 2009. Se käynnistyy 25%:n tehoon
kolmoisportaalipäivänä 9-9-9.
 
10.-13.9.2008 alkaen on viiden astrologisen septiilin rykelmä, joista
tärkein on Saturnus/Kheiron. Tämä on tärkeä portaaliyhteys ja Saturnus
edistää materialisointia. Tämän merkitys Om-kristallille on se, että
septiilien kulma on 51 astetta, juuri sama kuin suurten pyramidien ja itse
Om-kristallin. Näiden lämmittelyvaiheiden aikana ennen aktivointia
ihmiskunnalle on hyväksi harmonisoitua Om-kristalliin. Kyse ei ole siitä,
että ihmiskunta sinänsä harmonisoisi tai ankkuroisi kristallia, vaan
harmonisoituisi kristallin energiaan visualisoimalla ja lähettämällä
rakkausvärähtelyä.
 
Yhdistyminen Om-kristalliin
 
Nyt monet teistä kysyvät, mikä vaikutus Om-kristallilla, itse
ylösnousemuksella, on minuun? Miten ulottuvuusmuutos kolmannesta viidenteen
vaikuttaa minuun? Vaikutus on yhtenäisyyden/ykseyden tuntu. Ei ole mitään
konkreettista, erilaista tuntua kolmannen ja viidennen ulottuvuustason
välillä. Kyse on enemmänkin sekoituksesta. Teillä on suurempi tunne
hyvinvoinnista, suuremman tuen saamisesta ja todellakin tuesta itsessä. 
 
"Yhdistymällä" Om-kristalliin tunnette suurempaa tasapainoa - tunnette
olevanne enemmän yhteydessä moniulotteisuutenne puoliin ja fyysisyyteen.
Mieli pääsee vapaammin omiin ominaisuuksiinsa, kun ulottuvuudet sulautuvat
yhteen. On vähemmän epäilyksen, eksyneisyyden ja sirpaloituneisuuden
tunnetta, vähemmän kyselemistä siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Mielestä
tulee yhtenäisempi ja kokonaisempi. 
 
Kaksinaisuudessa on sinänsä vähemmän vastakkaisuutta. Mutta tämä ei merkitse
kaksinaisuudettomuutta tai polarisoitumattomuutta. Niille teistä jotka
sanotte, että ylösnousemus lopettaa sodat, nälän, taistelemisen ja ahneuden,
niin ei ole asianlaita. Mutta rakkaat ystävät, nämä kaikki vähenevät
näkyvästi, kaksinaisuuden äärimmäisyyksien väli lyhenee. Heiluriliike
äärimmäisyyksien välillä vähän horjuu. Valinnat ovat selvempiä, polut
ytimekkäämpiä. Nuhteettomuus kullekin teistä jotka valitsevat yhdistyvänsä
Om-kristalliin, aktiivisesti ja innokkaasti pyrkimään omaan
ylösnousemukseenne, on selvempää kuin tällä hetkellä. Tavallaan tietämisen
uusi malli, uusi järjestelmä tulee käyttöönne ja se tarjoutuu kaikille sitä
etsiville.
 
Vaikutuksena on, että teille tulee helpommaksi olla läsnä nyt-hetkessä. Ja
nyt-hetki, läsnä oleva ikuinen nyt-hetki, on aina voiman ydin. Kolmannen
ulottuvuuden havaintokulmasta voi vaikuttaa paradoksaaliselle, että
yhdistymällä moniin moniulotteisuuden puoliin on suurempi mahdollisuus
keskittyä kaksinaisuudessa. Mutta niin se on, koska moniulotteinen
kokonaisuus tuo todellisen itsenne täydellisen luonteen ja tuossa
kokonaisuudessa on kausaali itse ja siinä selvemmin universaali totuus.
Moniulotteisen ajan ja geometrisen tietoisuuden nyt-hetkessä olette
luovempia, voimaantuneempia ja vähemmän vaikutuksenalaisia. Tuossa
geometrisessä kentässä ette ole odottamattomien kysymysten, stressin ja
ongelmien vaikutuksenalainen. Olette nimittäin ratkaisun, päätöksen
kentässä. Olette kokemuksenne ohjauspaneelin ääressä.
 
Täytyykö tehdä työtä? Kyllä, tietenkin. Mutta virittyminen Om-kristalliin,
korkeampiin ulottuvuuksiin ja moniulotteisuuteen tarjoaa mestaruustyökaluja.
Monilla teistä on sellainen käsitys, että sielu "lepää" toisella puolella
verhoa. Muistokirjoituksiinne kirjoitetaan "lepää rauhassa". Rakkaat
ystävät, on rauha, mutta se tulee työn kautta. 
 
Ylösnousemus taivaalliseen ulottuvuuteen - vertauskuvanne Jaakon portaat
taivaaseen - ei ole paikallaan pysyvää! Rakkaat ystävät, joko siirrytte
ylöspäin tai luistatte alaspäin, jompaakumpaa. Tietoisuus ui
uunnitelmallisesti ylävirtaan tai se menee virran mukana alavirtaan.
Tietoisuus ei ole pysähtynyttä! Ja näin emme anna toivoa velttoudesta, joten
näette käsityksenne ikuisesta levosta olevan jokseenkin väärä. 
 
Kuitenkin matkustamalla sisällenne havaitsette tietoisuutenne yhtenäisyyden
toisten tietoisuuksien kanssa. Havaitsette, että moniulotteinen
rakkausenergia lataa tietoisuuden dynaamisen loistavalla energialla ja
kaikkien asioiden liikkeellä. Tämä elvyttää itsen, se ei johdata teitä
haluamaan nukkumista sananlaskun taivaanportin marmoriaskelmilla. Se
innostaa teitä sen sijaan ottamaan paremmin hanskaanne luomistyön. Sillä
löytyy tosiaankin "energiapaketteja", jotka tarjoavat epätavallisia
virikkeitä teille, kun ylösnousette kullekin uudelle tasolle. 
 
Tietoisuus on ikuisesti laajentuvaa ja näin joka tasolla on aina korkeampi
taso, jolle nousta. Ja vaikka kolmannen ulottuvuuden kaksinaisesta
näkökulmasta tämä voi vaikuttaa työläältä, se ei ole sitä. Tämä ei voisi
olla kauempana totuudesta. Tietoisuuskasvu on nimittäin somistettu ilon
elinvoimaisilla virroilla - tällainen on tietoisuuden luonne, tällainen on
"ensimmäisen perusteen/syyn" luonne. On tosiaankin tarkastelukohtia,
latauskohtia, mutta nämä eivät ole pysähtyneitä. Niissä on suurta toimintaa
ja syvällistä arvoa.
 
Rakkaat ystävät, suuri Moniulotteisuuden om-kristalli antaa uskomatonta
energiaa, jolla 9-9-9-käynnistyksen jälkeen on myriadeja vaikutuksia
kristalliverkkoon ja itse ylösnousemukseen. Kyky "yhdistyä" sen energiaan
riippuu suuressa määrin jokaisen yksilön valomäärästä. Sen alkuvaikutukset
ovat hienovaraisia ja ne lisääntyvät vähitellen joka vuosi. Se on täydessä
liikkeessä 12-12-12:een mennessä.
 
Minä olen Metatron ja te olette rakkaita!
 
-----------
 
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

 


  -----------