Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
Hei!
Päivi
Kaskimäen viesti teille:
Lempeää elokuuta Sinulle.
Olen ryhtynyt tekemään selvännäkö tulkintoja Jofielin
Enkeliputiikissa, 22.08.2008 alkaen.
Tarkempaa tietoa tulkinnoista on tämän kirjeeni
lopussa.
Ajatuksia Ajasta
Kesän tapahtumat ja elokuun energiat
ovat avanneet monia uusia teitä ja vaihtoehtoja meille Maan
Mestareille:)
Sähköpostiini tipahtelee kanavointi toisensa jälkeen
vahvistaen ja tiedottaen ajanlaadusta.
Olemme saaneet
mahdollisuuden siirtyä uusille luomisen portaille ja tasoille.
Maya- ja Hopi- profetiat vuoden 2012
talvipäivänseisauksesta kertovat myös tästä uudesta ajasta ja sen
mukanaan tuomista uudenlaisista mahdollisuuksista.
Minusta Hopien sanonta: "Verhot putoavat" kuvaa
täydellisesti tätä aikaa.
Maya-ajanlaskun mukaan olemme päättämässä 26 000 vuoden
evoluutio kehitystämme ja viimeiset 4 vuotta ovat käsillä tästä huikeasta
näytelmästä.
Olemme todella aitiopaikoilla seuraamassa ihmiskunnan
tärkeimpiä hetkiä! Olemmehan itse olleet mukana tätä kaikkea alkuun
saattamassa jo tuhansia vuosia sitten.
Omassa arjessa ja elämässä nämä tapahtumat näyttäytyvätkin
sitten hyvin monimuotoisina ilmiöinä;
suuria ja pieniä elämän muutoksia, suorastaan mullistuksia
ja valintojen tekemistä vanhan poistumiseksi jotta uutta voi tulla tilalle.
Suuria tunteita ja oman sydämen äänen voimistumista.
Valtavan luomisvoimamme käyttöönottoa.
Mitä alemmas nämä verhot putovat, galaktisesta lähteestä
tulevan puhtaimman energain virratessa Maahan, sitä herkemmäksi myös me
tulemme. Aistimme ovat virittäytyneet uusille taajuuksille.
Se mikä ennen oli tuttua ja turvallista ei enää välttämättä
toimi sellaisenaan tai sovi yhteen oman sydämen kutsumuksen kanssa.
Valinnat omassa elämässä ovat niitä suurimpia ja tärkeimpiä
vihkimyksiä sielumme sopimuksen mukaan, kasvaaksemme niihin Mestarin mittoihin
jotka voimme saavuttaa.
Selvännäkö
Tälle ajalle ominaista on että joudumme moninaisten
kysymysten eteen pohtiessamme seuraava askelta tai
tullaksemme tietoiseksi mitkä mahdollisuudet meillä tällä
hetkellä on käsillämme. Joskus tarvitsemme vahvistusta omille ajatuksille
Selvännäköisyystulkinnassani annetaan kulloinki juuri
NYT-hetkeen sopivaa ja tarpeellista tietoa oman intuitiosi ja valintojesi
tueksi.
Tietoa annetaan mm. niistä asioista ja
mahdollisuuksista jotka nyt ovat käsillä tai joihin on hyvä kiinnittää
huomiota.
Annettava Tieto on aina "täsmä-työtä" juuri
Sinulle. Jokainen tulkinta on tietenkin hyvin erilainen ja henkilökohtainen ja
perustuu omiin kysymyksiisi ja omaan elämäntilanteeseesi.
Tulkinnassani yhdistyy tarvittaessa ajanlaadun tutkiminen
Maya-astrogisesta elämänjaksosta, sen mahdollisuuksista ja vaikutuksesta.
Yleensä tulkinta aika on noin tunnin mittainen ja sen hinta
on 55,00 euroa.
Teen tulkintoja myös puhelimitse.
Ajanvaraus kaikkiin tulkintoihin numerostani
050-522 3109
tai
paivikaskimaki(at)gmail.com
Jofielin Pikku Putiikissa, tapahtumakalenterissa on päivät
jolloin olen siellä paikan päällä.
http://www.jofiel.com/kalenteri.htm
Jofielin osoite:
Näsilinnankatu 29, Tampere
Iloisen lämmintä syksyn alkua toivottaa Päivi:)
IN LAKE`CH - OLEN TOINEN SINÄ
********************************
Quado 16.8.2008
MIEKKA PELON KUKISTAMISEKSI
On eräs paikka, jonne voit mennä, paikka jossa pelolla ei ole valtaa, paikka
missä epäilystä ei ole, ei edes nurkissa vilahtelevana varjona. On eräs paikka,
jonne voit mennä, paikka missä ilo lisääntyy, paikka missä kaikki on rakkautta.
Ja kun tulet tämän paikkaan, syvälle, syvälle olemuksesi keskukseen, ylös, ylös
olemuksesi korkeuksiin ja laajalle, laajalle olemuksesi reunoille, missä se
tulee yhdeksi kaikkeuden kanssa. Kun tulet tänne, syvälle, korkealle ja
laajalle ja koko sinä, koko olemus, kaikki on keskittyneenä tähän "minä
olen" -paikkaan, täällä olet luoja, täällä olet valo, täällä olet
alkemisti, joka muuttaa myös ajatukset kultaiseksi, kultaiseksi valoksi.
Aloita täältä keskuksestasi ja ota lahjasi, jotka löydät ulkopuolelta. Tule
syvälle, syvälle keskukseesi ja löydät täältä kaksi todellista kaveriasi,
rakkauden ja rohkeuden - uskolliset ja urheat soturit - valmiina liittymään
seuraasi ulkona maailmassa.
Tässä, ota tämä miekka. Pidä sitä kädessäsi. Näe, miten se sädehtii valossa.
Näe, miten se on tehty valosta ja taottu rakkaudessa. Näe, miten tässä miekassa
on äärimmäistä voimaa, mutta se on valon ja rakkauden voimaa.
Ota valon ja rakkauden miekka käteesi ja salli sen antaa sinulle kaikki
vahvuus, mitä tarvitset hillitäksesi pelon pimeyttä ja epäilyksen varjoja. Tämä
valon ja rakkauden miekka voi kukistaa ne. Tämä miekka antaa sinulle sitä
vahvuutta ja uskoa, mitä tarvitset selviytyäksesi kaikesta, mitä tulee
tiellesi.
Sillä tämä miekka voi suojella sinua, muttei se voi vahingoittaa toisia. Se
taistelee vain pelkoa vastaan. Valo ja rakkaus suojaavat sinua sivusta ja sinut
on aseistettu rakkauden ja valon miekalla. Olet valmis menemään maailmaan.
Ja on vielä yksi lahja, jonka voit ottaa tästä rauhallisesta keskuksestasi -
sisäisen näkökyvyn lahja. Kun kohtaat ihmisiä, jotka vaikuttavat vaikeilta,
kykenet tunnistamaan sen pelon varjon, joka heissä on. Kykenet näkemään heidän
rinnassaan lepäävän kultaisen sydämen, rakkauden ja totuuden todellisen sydämen
ja erottamaan sen heidän pinnallaan olevasta pelon ja epäilyksen varjosta.
Sinulla on voima nähdä sydämeen ja tietää, mitä he todella haluavat, keitä he
todella ovat, ja pystyt puhumaan tällä säteilevälle sydämelle, ei pelolle ja
epäilykselle.
Sillä miekkasi voi leikata pelon paksun ja synkän peitteen, se voi ajaa pois
epäilyksen sumuisen ja roikkuvan varjon. Miekkasi on valoa, miekkasi on
rakkautta ja sivallat sillä ilmaa puhdistaen pois kaiken pelon ja epäilyksen,
jotta todellinen sydämen rakkaus voi paljastua.
Ja kun katselet ongelmia, ihmisiä, vaikeita olosuhteita, ei-toivottuja
tapahtumia, näet, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka ovat verhoutuneena pelkoon
ja epäilykseen ja joilla kuitenkin sykkii sen alla kultainen sydän, mitä joskus
tuskin näkyy.
Tämä kyky löytää kultainen sykkivä ja rakastava sydän auttaa sinua tietämään,
miten edetään. Se auttaa sinua valitsemaan ihmisiä, joiden sydän on kirkkaampi.
Se auttaa sinua sivaltamaan pelon ja epäilyksen toisilta, jotta heidän sydämensä
näkyy selvemmin.
Rohkeus ja rakkaus, jatkuvat kaverisi, kuiskaavat sinulle, mitä sanoa, kun olet
nähnyt sydämen - miten puhua sille, miten puhua ja mitä pitää sanoa - tavallaan
tämä tekee sinulle mahdolliseksi puhua tuolle rakkauden ja totuuden sydämelle,
pelon ja epäilyksen sijasta.
Jos alat tuntea taisteluväsymystä, jos ympärilläsi on niin paljon pelkoa ja
epäilystä, että miekkakätesi väsyy, vain salli kavereidesi, rohkeuden ja
rakkauden, viedä sinut takaisin rakkauden tilaan syvällä sisälläsi, missä
virkistyt.
Ne kannattelevat sinua, kun olet heikkona. Ne tuovat sinut rauhalliseen lepoon,
kun on aika virkistyä ja elpyä. Ja kun olet levännyt ja taas täynnä rakkautta
ja uskoa itseesi, ne johdattavat sinut ulos ja ojentavat sinulle rakkauden ja
valon miekan, joka edelleen loistaa kirkkaana, valmiina kukistamaan kaiken
pelon.
Kanavoinut Carrie Hart (
www.carriehart.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
-----------
Oikein
antoisaa viikkoa!
Parhain
terveisin,
Riitta-Marja
____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net
www.enkelinsiivenkosketus.com
"Kaiken suuren ja kauniin tässä maailmassa
on luonut pelkkä ajatus tai tunne ihmisen sisimmässä."
-Kahlil Gibran-
-----------