Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Hei!

 

Tämän viikon sunnuntaina 29.11. 2009 on vuoden toinen 11-11-11 päivä ja pääsemme syventämään näitä 11-11-11 energioita, jotka virtasivat jo tämän kuun 11 päivä. Ajan muutokset ovat hyvin konkreettisia tällä hetkellä. Ajanlaatu nopeutuu yhä kiihtyvällä tahdilla - tämä on myös oma kokemukseni, jonka vaikutukset näkyvät mm. siinä, että olen lähetellyt näitä Reppuposteja melko harvakseen. Tässä kiihtyvässä tahdissa olen huomannut, että aikaa ei enää tahdo riittää erilaisiin asioihin samalla tavalla kuin aikaisemmin, vaan päätöksiä siitä mihin oman aikansa käyttää, on tehtävä välillä hyvin nopeastikin ja sisäistä johdatusta kuunnellen. 

 

Informaation tulva näiden uudistuvien energioiden myötä on sekin lisääntynyt huomattavasti. Vaikutukset tuntuvat myös kehoissamme ja toisinaan myös hyvin voimallisina. Välillä on yksinkertaisesti vain mentävä hetkeksi lepäämään ja tasapainottamaan näitä uusiutuvia energioita vaikka olisi miten kiire, jos se vain on mahdollista. Toisinaan riittää se, että on pitkällään rentoutuen n.15-20 min. ja sen jälkeen jaksaa taas toimia uudistunein voimin. Nämä energiamuutokset kuluttavat "akkujamme" ja tämän vuoksi näitä energia-akkujamme täytyy välillä myös ladata ja samalla myös tapainottaa.

 

Ja välillä koen, miten on aivan upeaa päästää vaikkapa vain hetksi oma sisäinen lapsi esiin ihmettelemään mm. sitä kauneutta joka täällä on ja koko tässä paikassa jossa saamme olla sekä elää! (Myös arkkienkeli Rafaelin viesti muistuttaa jäälleen meitä sisäisen lapsemme tärkeydestä!) Oletteko huomanneet sitä, miten ihmeellisiä sekä hyvin kauniita erilaisia hienovivahteisia harmaan sekä ruskean värin sävyjä voimme nähdä luonnossa nyt ja miten ne tuovat erilaiset muodot luonnossa esiin tavalla, jota emme näe kirkkaamman valon ja aurongonpaisteen aikaan?  Saamme aina välillä myös kulkea erilaissa mielenkiintoisissa "mystisissä sumuissa", joista huomaan erityisesti tämän sisäisen lapseni nauttivan suuresti. Iltojen ja öiden pimeys antaa meille mahdollisuuden herkistää aistejamme asioille, joita emme muuten huomaisi. Taivaan ollessa kirkas myös tähtitaivas leviää yllemme huikaisevalla kauneudellaan. Toki tästä maailmasta löytyy paljon murhetta, surua, pelkoja ja huolia joita emme voi aina ohittaa. Kuitenkin tässä maailmassa on paljon, paljon hyvää sekä kaunista - myös meissä ihmisissä, ja tämä kaikki ansaitsee tulla huomatuksi, arvostetuksi sekä kiitetyksi!

 

Viestini jatkeena on kaksi Laineen Pirjon suurenmoisen uurastuksen tuloksena ilmestynyttä käännöstä maailmalta tulleista kanavoinneista. Ensimmäinen käännös on Ryhmältä (The Group) jossa aiheena ovat "Pikkujumalat". Kanavointi käsittelee mm. moniulotteista olemustamme, ajan laadun sekä ajan käsitteemme muuttumista, myös sitä lineaarisen ajan harhaa jossa olemme eläneet. Ajan laadun ja ajan käsitteen muuttuminen "ajattomaksi ajaksi" on myös aiheenamme aloittaessa Thoth-kurssisarjamme Kaskimäen Päivin kanssa tulevana viikonloppuna. Thoth-kurssisarjassa käsittelemme viikonloppuna myös kosmisia juuriamme monenlaisine vivahteineen. Tähän teemaan liittyviä asioita pääsee tarkastelemaan myös huomenna perjantaina Tampereella Auringon paikassa järjestettävässä teemaillassa, jonka aiheena on "Valmistautuminen Maan ulkopuolisten olentojen kohtaamiseen". Illan alustuksen pitää Pekka Tamminen mm. exopolitiikasta sekä galaktisesta ja henkisestä yhteydestämme näihin maan ulkopuolisiin olemusmuotoihin (olemusmuotoihimme). Lisätietoja viestini jälkeen - tervetuloa mukaan!

 

Toinen Pirjon käännös on kanavointi Kryonilta jossa on hyvin mielenkiintoisia näkemyksiä siitä, mitkä ja miten Kryon kanavoinneissa esitetyt ennustukset ovat toteutuneet - "kaiken todennäköisyyden vastaisesti". Toivottelen mielenkiintoisia pohdinnan hetkiä näiden molempien kanavointien esittämien asioiden kanssa.

 

* Pyhästä geometriasta kiinnotuneille: Charles Gilchrist'lta on tullut jo jokin aika sitten uusi video, jonka aiheena on kultainen leikkaus - suosittelen lämpimästi. Myös tätä videota joka liittyy aikaan ja ajan muutoksiin - Charles on tehnyt videon uusimmasta teoksestaan ja sen valmistumisprosessista ym. otsikolla "The Map of Time". Video-linkit You Tubeen löytyvät C G: sivuilta: www.charlesgilchrist.com

 

Enkelin siiven kosketuksia ja iloa marraskuun sävyisiin päiviin sekä öihin!

 

Parhain terveisin,

Riitta-Marja

__________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
p. 040-5858 615
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
www.elamanreppu.net
www.enkelinsiivenkosketus.com

Enkelin Siiven Kosketus-viesti:

 

Arkkienkeli Rafaelin viesti:

 

Nyt on aika leikkiä, nauraa ja iloita elämästä!

 

”Pidä hyvää huolta itsestäsi ja erityisesti sisäisestä lapsestasi tällä hetkellä. Sisäinen lapsesi kantaa mukanaan taivasten valtakunnan avaimia! Kiinnitä huomiota tähän valloittavan ihastuttavaan sisäiseen lapseesi ja käytä aikaasi tutustuaksesi häneen uudelleen. Olen luonasi auttamassa sinua pitämään huolta itsestäsi ja tästä säteilevän kauniista olennosta, jota kannat mukanasi, kunhan vain pyydät johdatustani.”

 Enkelin Siiven Kosketus-viestit: © Riitta-Marja Gauffin

_____________________________________________________

Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!

 

Tapahtumia ja jouluinen tarjous:

__________________________________

 

Auringon Paikassa  (Tampere) järjestetään enimmäinen teemailta, 27.11.2009 perjantaina

Illan esitelmän pitää Pekka Tamminen.

 

Osoite:

Auringon Paikka

Näsilinnakatu 25 B. 3. krs. ( ovisummeri )

Tampere

 

Kello: 18.00 - 20.00

Oviraha:10,00 euroa

 

Ufoillan teemana:  Valmistautuminen Maan ulkopuolisten olentojen kohtaamiseen!

Käsiteltäviä aiheita:
  -Exopolitiikka, liike, joka vaatii salattujen ufoarkistojen avaamista ja Maassa vierailevien avaruusolentojen läsnäolon virallista tunnustamista kansainvälisellä tasolla
  -Omien sisäisten "avaruudellisten arkistojen" eli henkilökohtaisten ufokokemusten avaaminen 
  -Galaktinen ja henkinen yhteys ufovierailujen taustalla
                    + vapaata keskustelua teeman ympärillä!

Lisätietoa illan esitelmöitsijästä löydät allaolevasta linkistä osoitteessa:

www.pekkatamminen.blogspot.com

 

Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään asiantuntijalta!

 

TULKINTOJA ERI PAIKKAKUNNILLA JOULUKUUSSA

Olen tekemässä henkilökohtaisia tulkintoja Helsingissä ja Turussa.

 

TURKU 4.12. perjantaina

Hyvinvointikeskus Atlantis

Hämeenkatu 32, Turku

 

HELSINKI 10.12. torstaina

Hoitola Kultainen Aika

Uudenmaankatu 4-6 H ( sisäpiha)

Helsinki

 

Muutamia aikoja on vielä vapaana kummassakin paikassa, tervetuloa  tulkintaan:)

Voit varata sinulle sopivan ajan suoraan minulta sähköpostilla tai puhelimitse.

 
Päivi Kaskimäki
www.paivikaskimaki.com
paivikaskimaki(at)gmail.com
040-500 0050 

__________________________________________________

 

Hei ystävät etelän räntäsateissa!

Harrinivassa on vielä tilaa joulun ajalle ja alla loistava tarjous esim. pariskunnille yhteiseen joulun viettoon. Tarjouksen lisäksi löytyy myös muita majoitusvaihtoehtoja. Varaukset ja kyselyt voi tehdä kauttani, olenhan siellä kaiken aikaa touhuamassa :).

Iloisia joulunalun päiviä ja mahdottoman hienoa joulunaikaa!

t. Outi

Joulutarjous Harrinivassa:  Valkoinen joulu vietetään perinteisesti Harrinivassa!

Kun joulukiireet painavat on aika suunnata rauhoittumaan ja nauttimaan joulun aidosta taiasta Tunturi-Lapin sydämeen Harrinivaan. Kun varaat vähintään kolmen vuorokauden yöpymisen tarjoamme sinulle rentouttavan illan Aurora Wellness-osastollamme.

Hinta alkaen 260€/hlö /3vrk

Paketti sisältää majoituksen kahden hengen huoneessa, aamiaisen, 3 ruokalajin päivällisen, välinevuokran (sukset, lumikengät, pulkat ja potkukelkat) sekä Aurora Wellness saunan ja jacuzzin käytön kerran oleskelusi aikana.

Tarjous on voimassa 12.12.-27.12.2009 Harrinivan Lomakeskuksessa.

Perinteinen suomalainen jouluaaton vietto 24.12.
Aikuisille ja lapsille joulumielen tuovat tutut aaton askareet, joulun tuoksua tuo yhteinen piparien leivonta ja komean kuusen valinta. Illalla valkopartainen joulupukki tulee vierailulle. Perinteikäs suomalainen joulupöytä on katettu herkuttelijoille. Joulupäivän aamuna lämmitetään perinteinen joulusauna ja nautitaan maukasta joulupuuroa!

Jouluaaton lisämaksu: aikuiset 85€/hlö, lapset 45€hlö

TULIVALKEA
Outi-Mari Mella
Lahenrannantie 8
99300 Muonio, Finland
tel.+358-(0)45 676 8022
tulivalkea(at)gmail.com
www.tulivalkea.com 

_______________________________________ 

PIKKUJUMALAT
- Kolikon yksitoista sivua
 
Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.11.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Steveltä:
 
Tämä on yksi Ryhmän syvällisimmistä ja rakastavimmista viesteistä, joita minulla on koskaan ollut etuoikeus tulkita. Se kattoi monia tärkeitä asioita, erityisesti tarinassaan pikkujumalista. Tässä viestissä oli niin monia tasoja, että olisi huono asia keskittyä vain yhteen. On helppoa ymmärtää yleiskuva siitä, missä ihmiskunta on tällä hetkellä ja mikä on hyödyllisintä, kun siirrymme eteenpäin.
 
Yksi mielenkiintoisista kohdista oli se, että he antoivat meille uuden tavan tarkastella moniulotteisuutta yksitoistasivuisena kolikkona, joka on litteänä elämän pöydällä. Yksi kolikko tai sielu jolla on 11 samanaikaista, toisistaan tietämätöntä kokemusta, oli heidän uusi tapansa kuvata moniulotteisuutta.
 
Tämä yleiskuva elämästä oli Ryhmän suuri kuva, jonka he halusivat kertoa meille näyttääkseen mallin siitä, mikä muuttuu ihmisissä. He sanoivat, että uudet värähtelyt tekevät meistä tietoisempia. Kun tunnemme vanhaa polariteettimallia vedettävän pois, ylireagoimme ja koemme äärimmäisyyksiä. Tämä muuttuva malli mitä he halusivat havainnollistaa, oli se, että polariteetissa opimme vain äärireunoista. Kaikki täytyy luokitella mustaksi ja valkoiseksi - musta yrittää saavuttaa mustan uusia tasoja ja valkoinen valkoisen uusia tasoja. Nyt on aika, jolloin voimme alkaa nähdä samanlaisia tapoja keskenämme. Ryhmä sanoi, että siirtymällä kolminaisuuteen lakkaisimme katsomasta todellisuutemme ulkoreunoja. Oppisimme enemmän yleiskuvasta kuin mistään yksittäisestä pisteestä aikajanalla. Tämä saa meidät voimaannuttamaan ympärillämme olevia sen sijaan, että kilpailemme heidän kanssaan.
 
Isoja haleja ja mahtavaa kuukautta! 
 
Steve Rother
 
***********
 
TERVEISIÄ KOTOA
 
Rakkaat ystävät, tämä päivä on monin sellaisin tavoin erityinen, joista ette ole tietoisia. Olette nyt siinä pisteessä, missä voitte teeskennellä olevanne jotain muuta, mitä olette. Tämä sallii teidän nähdä kontrasteja tavoilla, joita teillä ei ole ollut aiemmin. Haluamme kertoa teille tarinan, mikä voi auttaa teitä saamaan perspektiiviä kokemiinne asioihin, kun tämä ihmiskunnan evoluutio jatkuu. Ymmärrämme, että olette värähtelymuutoksen kärkijoukkoa. Monet teistä tuntevat tästä muutoksesta johtuvan kuumuuden, sillä te olette niitä, jotka menevät edellä valoon. Kyllä, te olette niitä, jotka uskaltavat mennä edeltä ja pitää ovea auki toisille. Puhutaanpa siis hengen yleiskuvasta tästä näkökulmasta.
 
Energian toteuttaminen
 
Kaikkeuden luomisessa tuli kohta, missä energia toteutettiin. Se toteutettiin ensimmäistä kertaa jollain aikajanalla. Sillä hetkellä kun ainetta energisoitiin, ulottuvuudessanne tapahtui jotain, mitä kutsutaan suureksi alkuräjähdykseksi. Vaikka tiedätte erittäin vähän siitä, mitä todellisuudessa tapahtui, se oli periaatteessa sarja ketjureaktioita, jotka alkoivat hyvin pienesti. Suuresta alkuräjähdyksestä alkoi harha aikajanasta, minkä kanssa pystyitte toimimaan. Havainnollistamme teille räjähdystä, koska niin näette tilanteen.
 
Vaikka olette nähneet räjähdyksen tuloksia, teillä ei ole todisteita varsinaisesta räjähdyksestä. Tuossa räjähdyksessä kaikki pirstoutui keskipisteestä ja liikkui ulospäin. Liikkuessaan energia kuitenkin törmäsi voimalla aineeseen, niin että se pakotettiin aineen jokaiseen koloon ja osaan. Käytännössä aine energisoitui.
 
Sen äärimmäisen voiman vuoksi, millä tämä tapahtui, kumpikin vähän vääristyi. Energisoitunut aine vääntyi ja alkoi transformoitua, ikään kuin sitä olisi venytetty uuteen ulottuvuuteen. Koska energiaa venytettiin tällä tavalla, paljon Kotona olleesta oli erilaista maan päällä - asiat jotka toimivat täällä, eivät välttämättä toimi siellä. Kodilla on puhdas värähtely. Maaplaneetta on jumalan epätäydellistä täydellisyyttä, joten heijastuksestanne oli pakko saada epätäydellistä kaikin tavoin.
 
No, se kieroutti kaikkea, kun pikkujumalat alkoivat tuntea erillisyyttä tai erilaisuutta. Jumala oli ikään kuin räjähtänyt. Silloin kun energia pakotettiin aineeseen, kumpikin muutti muotoaan ja seurauksena luotin harhakuva ajasta. Räjähdys ulottui hyvin kauas maailmankaikkeuteen ja alkoi muodostua jumalan osia. Tämä sai aikaan harhan rajallisuudesta. Nämä jumalan osat alkoivat pelata aikajanalla. Tämä on venyttänyt ja muuttanut asioita siinä määrin, että nyt näyttää siltä, että pikkujumalien on käytettävä silmälaseja pelatakseen omaa peliään Kaikki mitä he näkevät, on tulkittava näiden lasien avulla. Silloinkin kun he näkevät Kodin täydellisyyden, he eivät pysty samaistumaan siihen eivätkä he pysty täysin ymmärtämään sitä, koska he ovat toisessa ulottuvuudessa. Tähän tottumisesta tuli yksi suurimmista haasteista pikkujumalille.
 
Jumalien täytyi käyttää laseja myös unohtaakseen, keitä he olivat. Heidän oli myös unohdettava se yhteys, mitä he tunsivat ympärillään oleviin - he unohtivat, että toiset olivat myös pikkujumalia. Heidän suurin haasteensa oli, että heidän jokainen ajatuksensa ilmentyi. Jokainen ajatus mikä heillä oli mielessään, tapahtui. Tästä tuli hyvin problemaattista, koska se ei antanut ajattelupelivaraa, sillä jokaiseen ajatukseen liittyi vastuu. Siksi pikkujumalat liittivät luomuksiinsa aikaviiveen, jotta he saattoivat pelata peliään, missä he teeskentelivät olevansa ihmisiä.
 
Yksitoistasivuinen kolikko
 
Nyt haluaisimme selittää jotain, mistä tulee selvää useimmille hyvin lähitulevaisuudessa. Olette moniulotteisia. Jokainen pikkujumala on kuin yksitoistasivuinen kolikko. Maapallolla on neljä tai viisi kolikkoa, joissa on 11 sivua. Vaikka kussakin kolikossa on eri sivuja, kyse on edelleen samasta kolikosta. Jos liikutatte sitä yhteen suuntaan, tämä sivu tulee esiin. Jos liikutatte sitä toiseen suuntaan, toinen sivu ilmestyy esiin. Käytämme tätä osoittaaksemme teille toisen tavan tarkastella itsen 11 ulottuvuutta - jokaisella teistä on 11 eri sivua/puolta. Jumalien käyttämät silmälasit estävät heitä näkemästä muita ulottuvuuksiaan tai saamasta todisteita omista puolistaan. Niinpä tämä pitää teidät erotettuna eri ulottuvuuksiin, jolloin ette aina pysty näkemään reaktiotanne tai yhteyttänne toisiin. Tämä antoi pikkujumalille tilaisuuden saada 11 kokemusta maaplaneetalla samanaikaisesti - saman sielun, saman kolikon kera.
 
Koska pikkujumalat olivat aikajanaharhassa, he pystyivät näkemään jalanjälkensä kulkiessaan ajan läpi. Tätä ei ollut koskaan ennen tapahtunut, koska pikkujumalat olivat aina eläneet kehämäisessä ajassa. Yhtäkkiä he olivat lineaarisessa ajassa, mikä salli heidän nähdä uudella tavalla. Pikkujumalat aloittivat matkansa ja alkoivat katsella luomuksiaan. He alkoivat epäillä itseään, koska he eivät voineet nähdä, että he loivat joka ajatuksella. He alkoivat ajatella, ettei ollut mahdollista nähdä ilman laseja, eivätkä he edes uskoneet olevansa luojia. Sen sijaan he ajattelivat olosuhteiden ohjaavan elämäänsä. Koska he ylläpitivät tuota ajatusta, he loivat todellisuuden, mikä teki siitä totta. Me emme edes ajatelleet sitä. Aa, te ihmiset olette niin luovia.
 
Selitetäänpä muutamia muita asioita, jotka ehkä auttavat teitä ymmärtämään. Vaikka puhumme ihmiskunnan alusta, olette nyt tuon asteikon vastapäässä. Olette työntämässä sen rajoja, mikä olisi ollut ihmiskunnan loppu, ja olette muuttamassa kaikkea. Pelin aivan viime hetkillä pikkujumalat alkoivat riisua lasejaan ja muistaa oman voimansa. Pikkujumalien on ollut vaikeaa ymmärtää omaa taikaansa käytettyään hyvin paljon energiaa sen kätkemiseksi itseltään.
 
Opitte kulkemaan aikajanalla. Kuitenkaan se alkuperäinen voima, mikä räjähti ja työnsi tuota energiaa maailmankaikkeuden sellaisille alueille, missä sitä ei ollut koskaan ollut, ei enää työnnä.
 
Jumalan uloshengitys on alkanut*
 
Tuo voima mikä loi kaiken, mitä näette edessänne, ei enää työnnä entiseen tapaan. Vaikka se liikkuu samaan suuntaan, nyt se perääntyy. Maailmankaikkeus ei enää laajene - se on ylittänyt rajapyykin, mistä se alkaa todellisuudessa kutistua. Jumalan "uloshengitys" on alkanut*. Mitä tämä merkitsee pikkujumalille, jotka eivät enää tunne työntöä erillään olemiseen? No, tämä on melko mielenkiintoista.
 
Aikajanalla elämisen harhassa opitte näkemään kaiken joko yläpuolella/alapuolella, vääränä/oikeana, hyvänä/huonona tai mustana/valkoisena. Näette kontrasteja samanlaisuuksien sijasta. Joka kerta oppiessanne jotain, se tapahtuu, koska olette työntäneet noita rajoja. Opitte työntämän tuohon suuntaan ja tähän suuntaan. Niin ihmiskunta laajeni ja tuli sellaiseksi, mitä se on tänä päivänä. Nyt kun energia ei enää pakota ja työnnä tuosta suuresta alkuräjähdyksestä, asiat alkavat muuttua. Teillä on vaikeuksia monien muutosten kanssa.
 
Totuuden ulkoreunat
 
Näette monia esimerkkejä äärimmäisistä polariteeteista planeetallanne tällä hetkellä. Kun sanomme äärimmäisistä, tarkoitamme sitä, että yksi ihminen työntää rajaa yhteen suuntaan ja kutsuu tuota ulkoreunaa totuudekseen. Toinen henkilö työntää koko matkan toiseen reunaan saakka ja kutsuu sitä totuudekseen. Emme välitä siitä, mitä ulkoreunaa pidätte oikeana tai vääränä, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Nämä ovat vain ulkoreunoja - vain tätä olette kutsuneet totuudeksenne tähän saakka historianne aikana. Kohta vietätte enemmän aikaa "keskialueella" kuin koskaan aikaisemmin, koska sitä energiavoimaa joka työntää teitä maailmankaikkeuteen, ei enää ole. Sen tuloksena leijutte nyt vapaasti tuon yksitoistasivuisen kolikon kera. Pystytte liikkumaan ja tekemään asioita entisestä poikkeavilla tavoilla.
 
On taianomaista aikaa maan päällä, kun pikkujumalat ovat alkaneet herätä unestaan. He ovat alkaneet ymmärtää, että he voisivat luoda mitä tahansa - vaikka lasit silmillään. He ovat alkaneet ymmärtää, että kaikki mitä he näkevät edessään, on tulosta heidän omista ajatuksistaan - sitä he olivat pitäneet mielensä ja sydämensä luomisosassa. Se työnnettiin maailmankaikkeuteen luomaan todellisuus, mikä sopisi yhteen heidän odotustensa kanssa.
 
Nyt työnnätte edelleen noita ulkoreunoja. Tämä merkitsee sitä, että kun yksi ihminen sanoo jotain oikeaksi, toinen sanoo samaa asiaa vääräksi. Nyt on aika alkaa etsiä asioita, joissa olette samanlaisia, niiden asioiden sijasta joissa olette erilaisia tai erillisiä. Tämä on ihmiskunnalle aikaa taas yhdistyä ja tunnistaa, että te kaikki olette pikkujumalia. Sillä ei ole merkitystä, missä on, missä on syntynyt ja kasvanut tai millaisia uskomusjärjestelmiä ja kokemuksia on ollut. Kriittinen massanne on saavuttamassa peruuttamattoman kohdan ettekä palaa tekemään asioita samalla tavalla, jolla olette niitä aina tehneet. Voimme taata teille sen.
 
Kolminaisuusyleiskuvan oppiminen
 
Nyt on kriittistä lakata työntämästä ulkoreunoja. Mitä enemmän työnnätte näitä ulkoreunoja löytääksenne äärimmäisyyden niiden ulkopuolelta, ette enää löydä totuutta noista äärimmäisyyksistä. Nyt pyydämme teitä ensin etsimään keskeltä määritelmiänne ja sitten katsomaan ulkopuolelle. Katsokaa tuomitsemisen sijasta sitä tapaa, millä kukin toimii. Miettikää tuota mahdollisuutta kohtaamissanne samanlaisissa haasteissa ja kenties voitte lähestyä niitä eri kulmista. Jokaisesta kulmasta voidaan oppia jotain.
 
Tällä planeetalla on nyt ykseyden aika - ja hyvin suurimittaisesti - sillä maaplaneetan koko ihmiskunnalle vuosi 2009 on ollut erillisyyden loppumisen alkua. Verhoa aletaan nostaa, jotta voitte nähdä toisenne selvästi. Näette ensin toistenne sydämen ja niin taika jatkuu. Yksitoistasivuinen kolikko saa uusia ulottuvuuksia - se ei ole enää litteä, mutta sillä on edelleen 11 sivua. Teilläkin 11 puolta. Tämän liikkeen ja sitä seuraavan evoluutioprosessin vuoksi on paljon muutakin, mitä haluamme selittää teille tämän hetken tapahtumista.
 
Moniulotteisuuden läpivuoto
 
Vaikka olemme puhuneet monta kertaa kaikkien ihmisten mahdollisuudesta tulla moniulotteiseksi, edistyminen on ollut erittäin hidasta. Tähän saakka olemme pystyneet vasta kylvämään esoteerisia ajatuksia mieleenne. Ette ole pystyneet todistamaan mitään tästä itsellenne ettekä ole nähneet sen hyödyllisiä käyttötapoja. Haluamme kertoa teille, että yksi tällä hetkellä tapahtuvista asioista on läpivuoto, kuten sitä nimitetään
 
Alatte tuntea asioita itsenne muiden ulottuvuuksien kautta. Kolikon muut sivut voivat kokea suurta seikkailua tai kasvujaksoa, missä niillä on suuria vaikeuksia. Yhtäkkiä saatatte huomata olevanne hyvin surullinen, tuskissanne tai saavanne vaikeuksia ilman selvää syytä. Läpivuoto tulee voimakkaammaksi, koska verhonne on häviämässä. Se mikä on pitänyt teidät erillään itsestänne monin tavoin, alkaa nyt hävitä. Tämän tuloksena suuri osa niistä tavoista, joilla olette tyypillisesti käsitelleet aiemmin energiaa, vähenee ja menee pois.
 
Koska olette opettajia ja parantajia, löydätte uusia tekniikoita. Työskentelette niiden kanssa, jotta voitte jakaa ne ympäri maailmaa toisten kanssa, jotka voivat ottaa nämä energiat auttamaan kasvussaan seuraavalle tasolle. Tämä on aikaa katsoa, mitä tapahtuu televisiossa ja asettua noiden ihmisten kenkiin. Miettikää, miten reagoisitte, jos olisitte itse tuossa tilanteessa. Tämä on aikaa alkaa ajatella henkilökohtaisella tasolla sitä, millaiselta näyttäisi, jos se tapahtuisi teille - koska se tapahtuu teille. Ette ole irrallaan toisistanne ja vuosien 2010 ja 2012 välillä ihmiset oppivat sen.
 
Meille on ylimmäinen ilo, että voimme edes pieneltä osalta auttaa teitä muistamaan todellisen luontonne ja sen, mitä todellisuudessa olette tulleet tekemään.
 
Täydellinen epätäydellisyys
 
Alatte nähdä asiat sellaisina, kuin ne todellisuudessa ovat, sillä ymmärrätte, että tämän pelin pelaamiseksi maaplaneetan täytyi olla epätäydellinen. Esim. musiikki ei ole ihmisen keksimää - se tuli suoraan Kotoa. Silloin kun toitte sen maaplaneetalle, teidän oli muutettava sitä vähän saadaksenne sen sopimaan epätäydelliseen maailmaan. Tästä syystä kromaattinen asteikkonne ei nouse tasaisesti. Jotta se kuulostaisi teistä täydelliseltä, sen on oltava epätäydellinen.
 
Jos laskette numeroilla, käytätte 10-pohjaista järjestelmää. Sitä ei ole kaikkialla maailmankaikkeudessa. Muu maailmankaikkeus ja Koti perustuvat 12-järjestelmään. Sitä oli kuitenkin muutettava vähän, jotta voisitte käyttää sitä ja se olisi tarkoituksenmukainen. Pidätte 10-pohjaista järjestelmää hyvin yksinkertaisena ja 12-pohjaista hyvin monimutkaisena. Mutta kerromme teille, että tilanne on itse asiassa täysin päinvastoin. Ihmissilmin teidän on nähtävä asiat vähän eri tavalla.
 
Myös matemaattiset ilmaisutapanne ovat täynnä näitä samoja epäjohdonmukaisuuksia. Emme kutsu niitä universaaleiksi laeiksi. Emme usko minkäänlaisiin lakeihin, koska kaikki voidaan muuttaa, ja juuri sitä olette tehneet. Olette vääristäneet universaaleja lakeja ja väännelleet niitä - olette muuttaneet niitä hiukan pelataksenne tätä peliä. Nyt alatte nähdä asiat sellaisina, kuin ne todellisuudessa ovat. Nyt alatte nähdä asiat uudella tasolla. Ette ole aiemmin kyenneet näkemään tällaista selkeyttä - se tullaan näkemään kaikkien silmien läpi maaplaneetalla.
 
Haasteenanne ovat ne tavat, joita olette muodostaneet asioiden tietyn näkemistavan ympärille. Niinpä ensimmäisenä pyydämme teitä pitämään silmänne auki. Katsokaa ympärillenne ja etsikää mahdollisuuksia. Silloin kun ette ymmärrä jotain, tietäkää, että se on teillä tilaisuus paljastaa toinen osanne, jotta voitte nähdä useammasta kulmasta - näistä 11:stä. Osanne ovat palaamassa takaisin yhteen, joten pystytte näkemään koko olemuksen.
 
Tämä vie aikansa. Se ei tapahdu yhdessä yössä. Teistä se näyttää kestävän ikuisuuden. "Milloin jotain lopultakin tapahtuu?" Sadan vuoden päästä katsoessanne taaksepäin se näyttää tapahtuneen ikään kuin sydämenlyönnissä. Vain nauttikaa tästä taianomaisesta hetkestä ja tietäkää, että teillä on uusi näkemys, jos tulette tietoiseksi ja etsitte sitä. Etsikää kaikkialta mahdollisuuksia nähdä itsenne. Vain katsokaa ja löydätte Kodin hyvin nopeasti. Luotte kaikki 11 Kodin puolta sinne, missä olette tänään.
 
Rakkaat ystävät, istutte näissä huoneissa ja katsotte meitä. Tulette yhteen täyttyäksenne hengestä ja muistaaksenne osan todellisesta luonteesta, kuka olette. Ette ymmärrä, että kunnioitus ja arvostus jokaista teitä ihmistä leikkivää kohtaan on hyvin suurta verhon tällä puolella. Olette kunnioitettuja. Olette niitä, jotka ovat uskaltaneet nousta siivilleen ja pelata peliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen. Kunnioitamme teitä enemmän, kuin voitte koskaan tietää. Sitten kun tulette Kotiin, pidetään helvetinmoiset juhlat!
 
Kohdelkaa toisianne suuresti kunnioittaen jokaisessa samassanne tilaisuudessa. Hoivatkaa toisianne joka kerta, kun voitte, ja pelatkaa hyvin yhteen.
 
Espavo
 
Ryhmä
 
____________________________________________

KAIKEN TODENNÄKÖISYYDEN VASTAISESTI
 
Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
17.10.2009 Montreal, Kanada
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.
 
Lee:
 
Teidän jotka nautitte profetioista, kannattaa lukea tämä kanavointi. Kryon ulottaa paljon pidemmälle kuin ennen mahdollisuudet siitä, mitä voimme saada aikaan maan päällä. Hän rakentaa "Kaiken todennäköisyyden vastaisesti" -esityksensä asioista, joista olette kuulleet hänen ehkä puhuvan aiemmin, mutta tällä kertaa hän viimeistelee kuvan Lähi-idän rauhasta ja siitä, miten se voitaisiin saavuttaa. Joistakin se on typerää, toisista todellista. Historia tulee vahvistamaan sen tai sitten ei, mutta jos se yhtään muistuttaa viimeisiä 10 vuotta - niin Kryon on ollut oikeassa tähän mennessä…
 
Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Montrealissa, Kanadassa.
 
***********
 
Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.
 
Olen sanonut tämän aiemminkin juuri täällä, tämän rakennuksen energiassa. On aina ihmisiä, jotka eivät halua uskoa tätä [kanavoitua viestiä]. Tänäänkin on niitä, jotka istuvat edessäni vanhoina sieluina - kuten ne jotka tunnen - ja ristivät käsivartensa sanoen: "Se on ihminen, joka teeskentelee kanavoivansa." He eivät halua ajatella, että tämä saattaa olla todellista. Kuitenkin heidän vieressään on sellainen, joka on vuosia pystynyt näkemään värejä ja joka voi kokea moniulotteisuuden ominaisuuksia. Se on mielenkiintoista, kaksi ihmistä rinta rinnan - toinen täysin eri mieltä siitä, mitä tapahtuu, ja toinen parantuu.
 
Mitä tämä sitten kertoo teille? Se osoittaa sen, että olette vapaita, täysin vapaita omaksumaan tai olemaan omaksumatta ne energiat, jotka laitetaan eteenne. Näin homma toimii enkä pyri tänä iltana vakuuttamaan niitä, jotka eivät halua tulla vakuuttuneiksi. Olen täällä kera informaation, olen täällä kera rakkauden ja olen täällä niitä varten, jotka haluavat nauttia tästä energiasta.
 
Herääminen on erittäin henkilökohtainen kokemus. Teitä kunnioitetaan, jokaista sielua täällä, riippumatta siitä, uskotteko tämän kanavoinnin todellisuuteen vai ette. Jumala kunnioittaa ja rakastaa teitä tasavertaisesti. Tuntekaa tämä, jos tahdotte. Jotkut lähtevät tänään ulos uskomatta pätkääkään. Sillä ei ole merkitystä, sillä rakkautta on täällä joka tapauksessa.
 
Minäpä kerron teille jotain, mitä haluan teidän miettivän. Ette ehkä usko, että se on todellista, mitä tällä näyttämöllä tällä hetkellä tapahtuu. Kumppanini on minun takapenkilläni. Hän ei ole transsissa. Hän kuuntelee antaessaan minulle mikrofonin ja minä käytän hänen persoonaansa, tietämystään, kieltään, älyään ja akaasisia kokemuksiaan. Käytän ihmisastiaa ja näiden vuosien aikana se putki, jonka hän on kehittänyt kanssani, on puhdistunut, tullut vilpittömämmäksi ja avautunut enemmän. Nyt voin puhua teille eri tavalla kuin 20 vuotta sitten. Ette kuitenkaan ehkä edelleenkään usko sitä.
 
Ympärillänne on seurue, mitä kutsutte enkeleiksi tai oppaiksi tai minkä tahansa nimen valitsettekin. Ne ovat täällä tukenanne ja ne ovat täällä koko elämänne ajan - ette kuitenkaan edes tiedä sitä. Joillakin teistä ne vain seisovat paikalla koko elämänne ajan eikä niiden sallita sanoa mitään. Teidän vapaa valintanne takaa sen. Ne rakastavat teitä mittaamattomasti - kuitenkaan ne eivät voi sanoa sanaakaan tai tehdä itseään tunnetuksi.
 
Ne tulevat tänne kanssanne. Ne seisovat sängyn ympärillä, kun synnytte, ja ne ovat kanssanne koko elämän. Koko elämän! Kun otatte viimeisen hengenvetonne, ne ovat paikalla. Jos ette kuitenkaan koskaan puhu niille, ne eivät sano sanaakaan. Ja jos elätte täyden elämän, olette 90-vuotias tai 100-vuotias kuollessanne… mutta ne eivät sano sanaakaan. Näin paljon teidän vapaata valintaanne kunnioitetaan. Ne eivät töni teitä, ne eivät töki teitä. Ne eivät kerro, että teidän olisi pitänyt tehdä tätä tai teidän olisi pitänyt tehdä tuota. Ainoa tapa jolla ne antavat teidän tuntea ylipäätään mitään, on silloin, jos ilmaisette puhtaan tahtonne puhua niille. Eikä teidän tarvitse tietää niiden nimiä, koska niillä ei ole sellaisia.
 
Tässä porukassa on niitä, jotka tietävät tarkasti, mistä puhun, koska he ovat löytäneet nämä apurit. He ovat kuulleet niistä mentyään eräänä päivänä polvilleen meditoidessa ja sanoneet: "Jos olette siellä, kertokaa se minulle, koska haluan muuttaa asioita elämässäni. Haluan muuttaa asioita itsessäni - kaiken todennäköisyyden vastaisesti. Haluan muuttaa sitä, kuka olen. Haluan löytää Jumalosan itsestäni." Tämä aktivoi ne kaikki!
 
Ne ovat ainutlaatuisia ja erilaisia jokaisella ihmisellä. Mutta voitte tuntea ne toiminnassa. Synkronismia alkaa tapahtua. Persoonanne alkaa olla rennompi. Ahdistus alkaa mennä pois, draama vähenee ja elämänne ongelmat eivät ole enää yhtä vaikeita. Pitäisittekö siitä? Jotkut sanovat tämän olevan mahdotonta ja jotkut kaiken todennäköisyyden vastaisesti sen olevan totta.
 
Monet tuntevat, ettei kanavointi ole sopivaa. He sanovat: "Se on liian kummallista ja outoa. Tässä sitä ollaan ihmisen kanssa, joka vastaanottaa viestejä verhon toiselta puolelta. Miten kukaan voi oikeuttaa sen? Missä sellaista on henkisessä historiassa?" Kerron teille, missä sitä on historiassa, vaikka ette usein käsitä sitä. Tämän planeetan mitkään pyhät kirjoitukset - mitkään - syvällisimmät lukemanne kirjoitukset, eivät ole tulleet Jumalalta. Ne tulivat ihmisiltä, jotka kirjoittivat ne teille! Ne eivät ole Jumalan sanoja, ne ovat sellaisen ihmisen sanoja, jotka ovat jumalaisen korkeamman itsen vaikutuksen alaisuudessa.
 
Niin syvällisiä ne olivat! Jotkut niistä kirjoitettiin vankisellissä vain kuukausia ennen kirjoittajan kuolemaa - kirjoittaja ei kuitenkaan ollut ahdistunut. Hän oli iloinen ja kirjoitti ystävilleen, hyvin monille ystävilleen, ja sanat kuuluivat näin: "Ylistäkää Jumalaa, jolta kaikki hyvät asiat tulevat." Sitten kirjoittaja jatkoi puhuen korkeamman itsen löytämisen ilosta. Nämä ovat kirjoituksia ihmisiltä, jotka ovat rakastuneet Jumalaan!
 
Kuunnelkaa: Luoja puhuu syvällisimmällä ja muinaisimmalla tavalla ihmiskunnalle tällä hetkellä tässä huoneessa. Ette kenties oivaltanut sitä? Kuitenkin edelleen on aina niitä, jotka sanovat: "No, se ei ole sopivaa, koska se oli ok silloin, muttei ole nyt." He sanovat: "Meillä on kaikki nuo kirjat. Kaikki tieto on siellä. Emme tarvitse mitään uutta. Tämä on toisesta ajasta ja paikasta."
 
Voi, ihmisolennot, kerron teille, että olette luomassa tällä planeetalla muutosta, mikä on hyvin uutta. Ettekö haluaisi tietää vähän enemmän siitä? Tyydyttekö tosiaankin vain noihin asioihin menneisyydestä? Ettekö haluaisi tietää, mikä tuo teidät tähän huoneeseen tänään? Kenties haluaisitte tietää enemmän energioista, joita täällä pyörii? Tämän illan viesti on yleiskuva, mitä voitte tutkia. Haluan teidän kuulevan tämän.
 
Tänä iltana täällä on suloinen tila. Kutsumme teidät tuntemaan niitä olentoja, jotka työskentelevät ympärillänne. Yleisössä on kaksi, jotka ovat äskettäin menettäneet rakkaansa. Tiedän, keitä täällä on, ja tiedän, keitä olette, ja puhun sydämellenne: ei ole sellaista kuin kuolema. Se on energiasiirtymä. Kestävintä ja syvällisintä asiaa tällä planeetalla ei voi koskaan tuhota. Se on rakkaus. Kuitenkin tunnette jotenkin, että se on poissa. Mutta se ei ole, sillä se rakas joka on poissa, on edelleen täällä. Hän on vain siirtynyt verhon taakse.
 
Unet joita näette heistä, ovat todellisia, viestit joita saatte, ovat todellisia, ja nämä rakkaat ovat täällä hengessä tänä iltana. He istuvat vieressänne ja huutavat teille sanoen: "Älä vaivu suruun, sillä olen täällä lopun elämäsi." Teidän täytyi kuulla tämä ja ehkä tulitte sen vuoksi. Tämä on niin todellista minulle! Voin nähdä ulottuvuudet, verhon kummankin puolen, kun tulen eteenne nyt.
 
Haluan selittää teille jotain: tällä planeetalla on tapahtunut asioita, jotka ovat yksinkertaisesti kaiken todennäköisyyden vastaisia. Ihmiset eivät vain katso niitä riittävästi nähdäkseen ne sellaiseksi, mitä ne ovat. Haluan kuljettaa teidät viimeisten 20 vuoden ihmeiden läpi.
 
Muutoksen alkaminen
 
Harmoninen yhdentyminen vuonna 1987 asetti uuden energian ja valmisteli maapalloa muutokseen ja siirryitte suoraan siihen. Asioita alkoi tapahtua nopeasti. Vuonna 1989 kumppanini salli minun tulla sisään ja aloittaa kanavoinnin. Ensimmäinen hänelle kanavoimani informaatio julkaistiin vuonna 1993. Sanoin, että planeetan magneettiverkko tulisi muuttumaan… merkittävästi. Se tosiaankin tapahtui teidän elinaikananne, kuitenkaan niin ei ollut tapahtunut koskaan vanhempienne tai isovanhempienne elinaikana. Kerroin teille, että kaiken todennäköisyyden vastaisesti näkisitte verkon siirtyvän merkittävästi - siirtyvän 10 vuodessa enemmän, kuin se oli siirtynyt 100 vuodessa. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti tämä tapahtuisi elämänne aikana. Sitten se tapahtui. Tänä päivänä se on mitattavissa. Se on helppoa kompassilla. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti se siirtyi ja tieteenne pani sen merkille.
 
Tieteellisissä tilastoissa on myös se tosiasia, että auringon heliosfääri on muuttunut myös merkittävästi. Se on pienentynyt. On eräs magneettiresurssi, mikä tulee aurinkokuntaanne ja mikä on osa sitä galaktista järjestäytymistä, mitä koette parhaillaan. Kaikki tämä ajoissa, aikataulun mukaisesti, kaikki tarkoituksenmukaista, rakas ihmisolentoni.
 
Kaikki tämä on linjassa sen kanssa, mitä Mayat kertoivat teille: yksi korkeimmista värähtelyistä, mitä maan päällä on koskaan nähty, kehittyisi tässä muutoksessa. Eikä se tapahdu vuonna 2012. Se tapahtui vuonna 1998! Olette muutoksessa. Ainoa räjähdys mikä tapahtuu vuonna 2012, on sen länsimaisen maailman mytologian räjähtäminen, mikä yrittää saada teidät pelkäämään tuota päivämäärää! Olette muutoksessa tällä hetkellä ja magneettiverkko on osa sitä. Kerroin teille tästä 20 vuotta sitten ja nyt se on täällä. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti olette kokeneet sen.
 
On niitä, jotka sanoisivat: "No, se olisi tapahtunut joka tapauksessa. Minusta se ei ole niin vaikuttavaa, koska se on astronominen tapahtuma." Ihmiset tekevät näin. Myös jonkin hyvin erityisen tapahtuman jälkeen he sanovat, että se olisi tapahtunut joka tapauksessa.
 
Se on totta. Galaktinen järjestäytyminen olisi tapahtunut joka tapauksessa, vaikkei ihmisiä olisikaan ollut planeetalla nauttimassa siitä. Mutta siihen liittyvä esoteerinen värähtely on "maukasta" ja näette sitä kaikkialla. Kenties tarvitsette vielä muutamia "kaiken todennäköisyyden vastaisesti" -episodeja, ennen kuin alatte ymmärtää, että tämä on ainutlaatuista muutosaikaa teille kaikille. Se on erilaista. Näette asioita, joita eivät edes muinaiset esi-isänne koskaan nähneet. On muutosaikaa.
 
Samassa puhtaaksikirjoituksessa vuonna 1993 kerroin teille, että säämallit muuttuisivat kovasti. Sanoin, että 20 vuodessa näkisitte sitä dramaattisesti. Oletteko nähneet? Se on täällä. Huomaatte myös, ettei tiettyjä avainsanoja sanottu. En koskaan sanonut mitään lämpenemisestä, enhän? Lämpeneminen on luonnollinen syklinen tapahtuma ennen tulevaa kylmenemistä! Se liittyy tämän planeetan vesikiertoon ja geologisesti se on nopeutunut. Aika on suhteellista ja parhaat tiedemiehenne ovat kutsuneet sitä niin. Tämän planeetan värähtelymuutoksessa olette nopeuttaneet aikaa - ei mekaanisten kellojenne aikaa eikä sitä aikaa, missä radioaktiiviset isotooppienne purkautuvat, ei sellaista aikaa. Sen sijaan kyse on moniulotteisesta ajasta, joistain moniulotteisen muutoksen aiheuttamasta. Olette nopeuttaneet sitä. Se liikkuu paljon nopeampaa ja kehonne tietää sen. Tunnette sen. Tiedätte sen kulkevan nopeammin, eikö niin? Ja niin tapahtuu maapallollekin.
 
Geologia nopeutuu. Saatte asioita, joita geologit eivät odottaneet tapahtuvan 100 vuoteen. Tämä on vesikiertomuutosta, mikä vaikuttaa säätilaan. Kerroimme teille sen ja olette siinä. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti säätila on muuttunut! Se ei tehnyt niin vanhempienne tai isovanhempienne tai heidän vanhempiensa elinaikana. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti olette täällä näkemässä sen.
 
Sitten on niitä, jotka istuvat sanomassa: "No, se olisi tapahtunut joka tapauksessa. Se ei todista mitään, Kryon. Sinun täytyy näyttää minulle enemmän." No, minä näytän. Siihen mennessä, kun lopetan, haluan teidän näkevän tämän selvästi. Tähän muutokseen sisältyy liian monia yhteensattumia ja se tosiasia, että kerroimme teille monista asioista vuosia ennen niiden tapahtumista, tekee tästä vieläkin erityisempää, eikö vain? Jos siis aiotte istua ollen älyllinen, tehkää niin. Mutta jossain kohtaa älyn on antauduttava tosiasioille.
 
Vanhat profetiat olivat yhtä mieltä maailmanlopusta. Kaikki yhdistyivät suunnilleen ajankohtaiseen vuosituhannen vaihdokseenne. Yhtymäkohtana oli, että kaksi maailman supervaltaa heittäisivät atomipommeja toistensa niskaan. Sitten teillä olisi maailmanloppu tai ainakin sen maailman loppu, millaisena tunsitte sen. Monet profeetat antoivat tämän teille. Tätä Kryon ei keksinyt tätä keskustelua varten ja tiedätte sen. Voitte nähdä sen omien uskontojenne pyhissä kirjoituksissa. Se on myös Nostradamuksen nelisäkeissä. Se on myös alkuperäiskansojen kirjoituksissa tulevaisuuden mahdollisuuksista.
 
Sitten kaiken todennäköisyyden vastaisesti jotain tapahtui - sitä ei voinut tapahtua loogisella ja älyllisellä tasolla, mutta se tapahtui. Yhdessä yössä toinen maapallon poliittisista jättiläisistä kaatui. Neuvostoliitto lakkaisi olemasta. Jos olisitte kysyneet vanhemmiltanne siitä, he olisivat sanoneet: "Mahdotonta." Jos olisitte kaksikymmentä vuotta sitten kysyneet tämän mahdollisuudesta Pentagonista, he olisivat sanoneet: "Mahdotonta." Ja jos olisitte kysyneet Kremlistä, he olisivat sanoneet: "Naurettavaa." Kuitenkin kaiken todennäköisyyden vastaisesti niin tapahtui. Se on osa muutosta. Se on osa tätä uutta energia-aikakautta, mikä on käsillä. Toinen supervalta oli eliminoitava. Yhtäkään pommia ei pudotettu. Yhtäkään taistelua ei taisteltu. Tietoisuus teki sen, jos olette huomanneet.
 
Mitä ajattelet tästä, ihmisolento? Supervallan kaatamisesta pelkällä tietoisuudella? Tämä on kolmas listallani, joten miten monta tapahtumaa tarvitset nähdäksesi, että kaiken todennäköisyyden vastaisesti jotain on tapahtumassa?
 
Kolme vuotta sitten annoin teille profetian, mikä ei ollut profetia, eikä tulevaisuuden kertomista, vaan sen sijaan raportti voimakkaimmista mahdollisuuksista, joita oli todellisuudessanne. Nämä ovat tapahtumia, joita saatoimme nähdä tulevan, koska luotte niitä hitaasti. Meillä on kyky nähdä ne mahdollisuudet, mitä olette luomassa - mitä ette pysty näkemään - ja näin tämän ja kerroin sen teille. Se oli, että jättivaltiossa aivan rajanne alapuolella [USA] suurimmat yritykset kadottaisivat vakautensa, talouslinnakkeet kaatuisivat. Sanoin sen alkavan vakuutuspuolesta ja se alkoi.
 
Kun katsotaan niitä yrityksiä, jotka olivat kirjaimellisesti amerikkalainen unelma, jotka kuuluivat Yhdysvalloille, niitä jotka keksivät ja loivat auton muulle maailmalle, niiden liiketoiminta ei ole tänä päivänä "normaalia". Kaiken todennäköisyyden vastaisesti.
 
Jos olisitte kysyneet joltain autoalan johtajalta 20 vuotta sitten, voisiko niin tapahtua, hän olisi sanonut: "Ei. Olemme vahvoja. Mikään ei voisi saada sitä aikaan." Kaiken todennäköisyyden vastaisesti niin tapahtui. Ja teidän on tärkeää ymmärtää miksi. Rakkaat ystävät, tässä ei ole mitään rangaistusta. Nämä bisnekset eivät kaatuneet, koska ne olivat korruptoituneita. Ne eivät kaatuneet, koska ne tekivät jotain väärin. Ei homma niin toimi. Jos homma toimisi niin maan päällä, monet asiat olisivat kaatuneet kauan sitten, eikö vain? Niin homma ei toimi. Sen sijaan teillä oli sellaisia muutoksen alkusiemeniä rahoitus- ja pankkitoiminnassa, jotka puhuivat vilpittömyydestä. Massatietoisuus päätti keksiä uudelleen sen tavan, millä pankkiirit toimivat pankeissaan ja millä vakuutusyhtiöt saavat rahansa. Sääntöjen oli muututtava ja ne muuttuvat!
 
Monet miettivät edelleen, mitä tapahtui. Tällä planeetalla tapahtuu taloudellista karsimista, mikä alkaa Pohjois-Amerikasta, ja kerroin teille sen muutamia vuosia sitten. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti niin on tapahtunut, kuten sanoimme.
 
Mitä aiotte tehdä tällä informaatiolla? Tämä on neljäs niistä kuudesta tapahtumasta, jotka annan teille. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti ne tapahtuivat. Alatteko saada tästä kuvan? Miten monella teistä on rohkeutta, kypsyyttä ja näkemystä juhlia lamaa? Voitteko sanoa: "Kiitos, Jumala, että siirrymme eteenpäin vähän vilpittömämmin näissä asioissa, joiden luulimme kenties hukuttavan meidät." Salaliittolaiset kertovat teille, että tätä ja tuota tapahtuu ja että olette kaikki tuhoon tuomittuja. Ja todisteena siitä on ironisesti lama! Edelleenkään ei ymmärretä, että karsitte järjestelmää vilpittömyyden hyväksi.
 
Minäpä kerron vähän lisää maasta alapuolellanne [USA]. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti - kaiken todennäköisyyden - heillä on värillinen presidentti. Sitä ei oletettu tapahtuvan vielä kahteen sukupolveen. Kysykää sosiologeilta tästä, sillä he tutkivat mahdollisuuksia. Oli yksinkertaisesti liikaa vihaa, liikaa ennakkoluuloja, liikaa kysymyksiä ja liikaa ongelmia rotujen välillä tämän sallimiseksi. Kuitenkin se tapahtui. Kaikkien rotukiistojen vallitessa mietitte ehkä, miten he koskaan ratkaisisivat nuo rotukysymykset? Kuitenkin kaiken todennäköisyyden vastaisesti he valitsivat värillisen miehen. Haluaisin kertoa teille, että tämä voi tapahtua vain tietoisuusmuutoksen myötä. Se tapahtui aivan liian aikaisin niiden mukaan, jotka tutkivat näitä asioita.
 
Nämä eivät ole esoteerisia tapahtumia. Nämä ovat tapahtumia ympärillänne todellisessa elämässä ja on syynsä, että annan näitä asioita teille tutkittavaksi. Voitte katsoa näitä, koska silloin kun saatte numero seitsemän, teidän täytyy uskoa, koska se ei kuulosta mahdolliselle. Tämä oli numero viisi.
 
Numero kuusi on vasta alkamassa tapahtua ja näitte todisteen siitä tänä vuonna. Taaskin annan teille mahdollisuuden - en profetiaa tulevaisuudesta ennuste-eukkona, vain mahdollisuuden siitä, mitä sellaista on valmistumassa, mitä te ette voisi nähdä. Kirjassa The Great Shift, jonka on koonnut se ihminen, joka järjesti tämän kokoontumisen (Martine Valeé), sanoin, että Iranissa tapahtuu vallankumous. Siellä tapahtui ja nyt haluaisin antaa teille tarinan lopun.
 
Näittekö sen? Se alkoi tänä vuonna. Siemenet ovat olemassa merkittävää Iranin vallankumousta varten. Voi, se tukahdutettiin - vai tukahdutettiinko? Se kasvaa tälläkin hetkellä. Hyvin harvat kontrolloivat hyvin monia tuossa maassa, jota on kirjaimellisesti kutsuttu Paholaisen valtakunnaksi. Eikö se ole kummallista? Niin tapahtui neuvostoliittolaisillekin ja katsokaa, mitä tapahtui.
 
Annetaan historian näyttää, mitä tapahtuu, sillä nämä ovat mahdollisuuksia, joita annan teille. Tämä on numero kuusi. Iranin vallankumousta kutsutaan Suureksi vallankumoukseksi. Mullahit poistetaan. Tulette näkemään sen. Jos mahdollisuudet ovat niin voimakkaat kuin tänä päivänä, tulette näkemään sen. Ja mullahien poistamisen myötä löytyy nuori iranilainen sivilisaatio, jotka ovat kypsä uskossaan, joka tietää mitä haluaa ja joka saa aikaan vakauden. Itse asiassa siitä voi tulla niin vakaa - oletteko valmiita tähän toteamukseen? - että Iranin vakaus voi lopulta johtaa vakaaseen Lähi-itään. Iranilaisten vaikutus voi todella johtaa siihen, minkä annamme teille numero seitsemänä (seurattavaksi), sillä iranilaiset voivat aivan hyvin aloittaa rauhan synnyttämisen Israeliin.
 
Tässä on koko kierros. Kaksikymmentä vuotta sitten sanoin: "Maapallo kulkee niin kuin juutalaiset". Ja kerron teille, että olette odottaneet ratkaisua eikä se tule Pohjois-Amerikasta, kuten monet ovat ajatelleet. He ovat sanoneet: "Pohjoisamerikkalaiset ovat ainoita, jotka voivat saada tämän aikaan. Yhdistyneet kansakunnat - ainoa joka voisi saada tämän aikaan." Katsokaa, miten se saadaan aikaan! Se tapahtuu lähi-itäläisten kesken. Kuten olen sanonut aiemmin, kypsä ja vakaa Iran tekee rauhan ympärillään olevien kanssa, kenties myös aloittaa islamilaisen valtioliiton ja heidän resurssiensa ja taloudellisen kypsyytensä myötä voidaan nähdä, että yhden valtion ratkaisu voi toimia Israelissa. He haluavat saada rauhan tuolle alueelle, sillä se vaikuttaa heidän omaan vakauteensa.
 
Eikö tässä ala olla tolkkua teistä? Voi, mutta en ole antanut teille numero seitsemää. Jopa epäröin… se on liian uskomatonta, kun kuulette sen. Kuuntele, kumppanini: tämä ei ehkä tapahdu sinun elinaikanasi, mutta olet paikalla.
 
Tämä on merkityksellistä joillekin teistä ja jotkut teistä raapivat päätään sanoen: "En ymmärrä." Kuunnelkaa: Salomonin temppelin lopullinen uudelleenrakennus Jerusalemissa alkaa edetä islamilaisen rahoituksen avulla, yhdessä Israelin tukijoiden rahoituksen kanssa.
 
[Tauko]
 
"Nyt olet mennyt liian pitkälle, Kryon. Tämä on kaiken todennäköisyyden vastaista ja erittäin naiivi toteamus. Se on tietämättömyyttä ja vähän loukkaavaa juutalaisille." Niinkö?
 
Oikeastaan se ei ole niinkään suurta asioiden venytystä. Minäpä selitän, mitä heillä on tällä hetkellä. Jerusalemissa on tällä hetkellä eräänlainen pysyvä rauha, sillä todellisuudessa kolme pääuskontoa, viha-asteikon vastakkaisista päistä jakaa keskenään kaikkein pyhimmän ja pyhitetymmän maan, mikä heillä on. Ja se sattuu olemaan juuri sama paikka niille kaikille. Tuolla paikalla minne temppeli on määrä rakentaa, on Muhammedin, islamin profeetan, astraaliylösnousemuspaikka. Temppelivuori on tuo paikka ja se on kallisarvoinen myös juutalaisille ja kristityille.
 
Juutalaiset väittäisivät, että Abrahamin poika, Iisak, melkein surmattiin siellä. Heidän historiansa on selvä tältä osin. Myös kristityt uskovat tähän. Kuitenkin islamistisen maailman mukaan se oli Ismael, Abrahamin toinen poika, jolla oli tuo kokemus vuorella. Niinpä kumpikin jakaa saman pyhän paikan ja niiden on oltava rinnakkain rauhassa olosuhteiden pakosta. Oletteko huomanneet? Tämä ei ole ongelmapiste Israelissa. Se on kaikkialla ympärillä, mutta Temppelivuorta pidetään pyhänä. Tosiasiassa he ovat jakaneet tämän tilan jo kahden sukupolven ajan.
 
No niin, minäpä lisään uutta energiaa. Se mitä annan teille nyt, on jo tekeillä, ja vaikka näyttää kaukaa haetulta, että juutalaiset ja arabit yhdistyisivät rahoittamaan Salomonin temppelin uudelleenrakentamista, niin tämän siemenet on jo synnytetty. Ajatelkaa hetken kummankin ryhmän uskomattomia resursseja!
 
Tämä olisi juutalaisten temppelille kolmas kerta ja sen keskellä olisi vuoren islamilaisen temppelin loisto. Yhdessä he rakentaisivat jotain, minkä he voisivat jakaa, mutta tässä prosessissa siitä tulisi suurempi kuin koskaan - kenties suurempi kuin mikään, mitä on koskaan rakennettu! Yhdessä he keksisivät tapoja, joilla kumpikin voisi käydä omassa osassaan - ja palestiinalaiset voisivat käydä omassa osassaan ensimmäistä kertaa vapaasti ja avoimesti. Myös ne jotka eivät ole islamilaisia, voisivat tulla sisään nauttimaan tämän pyhän paikan kauneudesta - ensimmäistä kertaa ilman, että vieressä seisoo aseistettuja sotilaita mahdollisten levottomuuksien varalta.
 
Kaiken todennäköisyyden vastaisesti ja ensimmäistä kertaa historiassa, juutalainen ja islamilainen valtio yhdistyisivät neutraalilla alueella omasta sopimuksestaan ja Iranin avustuksella. Vakaus tulisi lopultakin. Kuka olisi tämän todellinen edunsaaja? Se olisi Iran, suurin ja vakain maa Lähi-idässä.
 
Tulee se päivä, kumppanini, jolloin Lähi-itä ja sen levottomuudet ovat vain kaukainen muisto. Mikä on muistonne Irlannista ja heidän ongelmistaan? Entä Saksasta, Japanista ja Venäjästä? Puolen vuosisadan aikaiset, entiset viholliset käyvät nyt vapaasti kauppaa toistensa kanssa ja taloudet ovat punoutuneet yhteen. On aika nähdä tämä sama piirre Lähi-idässä. Mahdotonta? Kaiken todennäköisyyden vastaista?
 
"Maapallo kulkee niin kuin juutalaiset", sanoin teille. Sitten kun näette tämän mahdollisuuden siemenen Israelissa, tiedätte, että olette matkalla kohti maailmanrauhaa. Tuossa mahdollisuuspiirteessä voitte nähdä alun sille, mitä voi tapahtua planeetalla. Tuhansien vuosien viholliset voivat katsoa toisiaan silmiin ja sanoa: "Emme pidä toisistamme, mutta tehdään yhteistyötä ja rakennetaan jotain merkittävää. Tehdään siitä ainutlaatuinen, jotta voimme kumpikin nauttia siitä. Luodaan sille toimintatapa. Emme ole samaa mieltä ja meillä on ollut sotamme. Mutta tämä pyhä paikka on liian kaunis ollakseen tällä tavalla vihassa." Odottakaa selkeämpiä mieliä, koska energia on muuttumassa - kaiken todennäköisyyden vastaisesti. Tämä on numero seitsemän.
 
On mahdollisuus, että ennen kaiken tämän tapahtumista, näillä alueilla tapahtuu vielä leimahdus - sellaista on vanha energia ja sellaisia ovat ne, jotka haluavat siirtää planeettaa taaksepäin energiassa. On ja tulee olemaan jonkin aikaa niitä, jotka ovat valmiita kuolemaan saattaakseen maapallon takaisin pimeyteen ja siihen tietoisuuteen, mikä on alkeellista, yksinkertaista ja valaistumatonta. Mutta olen antanut teille välähdyksen tulevaisuudesta - jokseenkin etäältä, mutta riittävän läheltä ollakseen todellista teille.
 
Mitä aiotte tehdä tällä informaatiolla? Monet nauravat, osoittavat ongelmia ja ajankohtaista vihaa ja sanovat teille, että se on yksinkertaisesti "kaiken todennäköisyyden vastaista". Jos he tekevät näin, voitte hymyillä, koska juuri niin on. Kaiken todennäköisyyden vastaista on päivän energiaa ja se edustaa muutosta.
 
Mikä on kaiken todennäköisyyden vastaista omassa elämässänne? Tiedän, keitä täällä on. Liittyykö se perheeseen? Liittyykö se terveyteen? Mistä olette sanoneet: "En voi tehdä sitä?" Minkä olette nimittäneet mahdottomaksi. Se on osa ihmisten kolmannen ulottuvuuden listaa - mahdolliset tehdä ja mahdottomat tehdä. Ihmiset pitävät näitä kuin fysiikan lakeina!
 
Pyydän teitä tänä iltana tulemaan moniulotteiseksi kanssani, koska näen, keitä olette, ja näen niiden suurenmoisuuden, jotka istuvat tuoleissa. Näen sen luomiskyvyn, joka teillä kaikilla on. Heittäkää pois nuo listat, mitä ette voi tehdä. Jos tällä listalla on numero kahdeksan, niin se olet sinä! Minkä olet päättänyt olevan sellaista, mitä et voi tehdä kaiken todennäköisyyden vastaisesti? Voit saada tuon parantumisen. Kenties kyse on rakkauden parantumisesta ja tiedät, kenelle puhun.
 
Mille perheenne osalle ette enää puhu? Kenties he ovat muuttuneet? Kenties te olette muuttuneet? Tiedättekö, mitä rakkaus tekee tällä planeetalla? Se on rauhan luoja. Muodostakaa uudestaan yhteydet, joiden ajattelette olevan poissa. Mahdotonta? Kaiken todennäköisyyden vastaista? Kenen sellaisen olette tavanneet tämän kokoontumisen synkronisissa, ketä ette tunne? Oletteko ajatelleet itseksenne: "Menen jonkun sellaisen luo, ketä en tunne. Kenties hänellä on jotain, mitä tarvitsen? Kenties minulla on jotain hänelle?" Se on synkronismia! Tiedättekö, että siksi vanhat sielut tulevat yhteen?
 
Tulee aika, jolloin tulette sen vuoksi tällaiseen kokoontumiseen. Voi, ette kuuntelemaan puhujaa, vaan tapaamaan toisianne! Mutta ette ole vielä oikein tunnistaneet sitä, ettehän? Vai oletteko? Tällä on niin monia asioita piilossa. On niin paljon mahdollisuuksia… kaiken todennäköisyyden vastaisesti.
 
Tämä on Kryon-energiaa. Se on feminiinistä energiaa, jonka antaa miesääni, mutta tiesitte tämän, eikö vain? Se on äiti-isäenergiaa. Sen vuoksi olemme täällä - auttamassa teitä näkemään, mitä sisällänne on. Sitä teemme - muistutamme teitä siitä, kuka olette, ja pyydämme teitä alkamaan muistaa kaiken.
 
Ja niin se on.
 
Kryon