Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Hei!
 
Tähtitaivaan tapahtumia
 
Näin elokuussa idästä nouseva täysikuu on melkoisen vaikuttava näky. Kuu on
tavallista isompi sekä kullankeltainen. Ensi yönä (6.8.), aamuyöstä Kuu on myös
"täysi" eli täydenkuun hetki on klo 3.55. Aamuyöllä on näkyvissä myös kuun
puolivarjopimennys, tosin Ursan (www.ursa.fi) mukaan Kuun eteläreunan
vähäistä tummumista on kuitenkin vaikea havaita. Puolivarjopimennys alkaa
klo 2.01 ja on ohi klo 5.17 (syvimmillään pimennys on 3.39). Nähtäväksi ja
koettavaksi jää se, miten tämä puolivarjopimennys vaikuttaa meihin
energeettisesti. 
 
Elokuun täydenkuun hetki on tärkeä hetki myös esoteerisesti ja erinäisissä
kanavoinneissa on tullut esiin myös se, että elokuun täydenkuun merkitys
tulee kasvamaan edetessämme henkisessä kehityksessämme ja
ylösnousemusprosessissa. Myös Pohjolan Valo ry.(
www.kolumbus.fi/tuija.robbins/html_suomi/pohjolanvalo.htm) on järjestänyt jo
15 vuoden ajan Leijonan täydenkuun aikaan juhlan, joka he ovat ristineet
Sirius-tähden kunniaksi Sirius-juhlaksi: "Leijonan merkki ja Sirius
liittyvät kosmisesti toisiinsa erittäin merkittävällä tavalla. Leijona
ilmentää korkeinta Itseä, Sirius puolestaan aurinko-kunnallemme korkeinta
Itseä. Tulevaisuudessa Leijonan täydenkuun hetki tulee olemaan ihmiskunnan
tärkein juhla, sitten kun ihminen on tietoisuudessaan kohonnut
sielutietoiseksi ihmiseksi." 
 
Siriuksesta
 
Sirius (A) eli Alfa Canis Majoris on tähtitaivaamme kirkkain tähti, joka
sijaitsee Ison Koiran tähdistössä. Tämän vuoksi Siriusta kutsutaan myös
"Koiran tähdeksi". Siriukseen liitetään esoteerisesti leijonan ja sfinksin
(ihmispäisen leijonan) ohella myös delfiinit. Sirius on kaksoistähti (Sirius
A ja Sirius B). Sirius B on tämän kaksoistähtiparin ns. heikkovaloisempi
komponentti ja se on "valkoinen kääpiö", jonka materia on hyvin raskasta.
Sirius (A) on lähimpiä tähtiämme (8,6 valovuotta) ja se on 30 kertaa omaa
aurinkoamme kirkkaampi.
 
Isis
 
Siriuksen nousu aamutaivaalle, hetki ennen auringonnousua, oli
egyptiläisille hyvin tärkeä juhlahetki vuodessa joka tarkoitti myös heidän
kalenterissaan uuden vuoden alkamista. Tänä vuonna tämä hetki oli  22
heinäkuuta. Egyptiläisissä mytologioissa Jumalatar Isis liitetään
erityisesti Siriukseen. Isis liitettiin Kuun jumalatar-energiaan
("ylipapitar") ja häneen liitettiin ja liitetään yhä monenlaisia
ominaisuuksia. Isis on mm. hyvin lempeän äidillinen ja syvällisesti
parantava energia. Kuitenkin Isis on samalla erittäin voimakas ja vahva
feminiinisessä energiassaan. Isis tunnetaan myös jumalallisen magian ja
alkemian taitajana sekä menneiden elämien tuntijana. Isista pidetään uuden
alkamisen "toivon aurinkona" ja hänen taitoihinsa kuuluvat myös menneisiin
elämiin liittyvien, kehitystämme estävien ja hidastavien muistojen
parantaminen. Nykyajan energioissa Isis auttaa liikenaisia (myös miehiä)
liiketoimintaan liittyvissä asioissa. 
 
Monille meistä taloudellisen vaurauden ja kaikenpuolisen yltäkylläisyyden
manifestoiminen on toisinaan suuri haaste ja tämän asian takana voi olla
monenlaisia kokemuksia menneistä elämistämme. Viestini jatkeena on Doreen
Virtuen kirjoitus "Yltäkylläisyys ja menneet elämät", joka valaisee
manifestointiin liittyviä asioita sangen mainiosti - manifestointi voi olla
myös hauskaa! Enkeleiden johdatuksen ohella voimme halutessamme pyytää
johdatusta, opastusta ja apua manifestointiin myös jumalatar Isikselta -
ajanlaatu hänen johdatukselleen on erinomainen näin Sirius-juhlan aikaan.  
 
Persidien meteoriparven tähdenlennot 
 
Elokuun iltojen pimetessä tähtitaivaskin alkaa jälleen näkyä paremmin.
Elokuussa taivaalla on näkyvissä mm. Perseidien meteoriparvi. Perseidien
"tähdenlentoja" esiintyy jo nyt ja erityisen runsaasti ensi viikolla
10.-13.8. Eniten näitä Persidien tähdenlentoja voi ihailla ensi
keskiviikkona (12.8.) illalla klo 21.30-23.00, jolloin on niiden maksimi.
Mikäli olosuhteet ovat suotuisat, niin näitä tähdenlentoja voi nähdä jopa
50-70 kpl tunnissa. Parhaiten nämä tähdenlennot näkyvät sellaisessa
paikassa, jossa on pimeää. Makuulta näitä tähdenlentoja on helpointa
havainnoida. Siis jos taivas on kirkas ensi keskiviikkona ja teillä on
mahdollisuus hakeutua sellaiseen paikkaan, jossa ei ole häiritseviä valoja,
niin tämä Persidien meteoriparven tarkkailusta voi saada upean kokemuksen!
Ja jokaisen tähdenlennon kohdallahan voi miettiä omaa toivetta tälle
hetkelle ja tulevaisuudelle... 
 
Oikein upeita elokuun - ilon, toivon ja yltäkylläisyyden - päiviä sekä
iltoja teille kaikille!
 
Enkelin siiven kosketuksin,
Riitta-Marjaä
___________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
p. 040-5858 615
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
www.elamanreppu.net
www.enkelinsiivenkosketus.com
 
Enkelin Siiven Kosketus-viesti: 
 
Arkkienkeli Zadkielin viesti:
 
Iloitse elämän suuresta ihmeestä!
 
"Nyt on ilon ja huumorin aika elämässäsi. Ilo tuo keveyttä elämääsi ja antaa
uusia näkökulmia omaan elämäntilanteeseesi. Pyynnöstäsi opastan sinua
löytämään ilon aiheita elämästäsi sekä huomaamaan hyväntahtoisesti
kaikenlaiset humoristiset piirteet elämän suuressa näytelmässä." 
 
Enkelin Siiven Kosketus-viestit: © Riitta-Marja Gauffin
 
__________________________________________________________ 
 
Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle! 
___________________________________________________________
 
YLTÄKYLLÄISYYS JA MENNEET ELÄMÄT
 
Kirjoittanut ja kanavoinut Doreen Virtue (spiritlibrary.com)
4.8.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Joka viikko suorassa radio-ohjelmassani hayhouseradio.com-sivuilla annan
lukemuksia soittajille. Koska hyvin monet ihmiset esittävät
yltäkylläisyyteen, raha-asioihin ja ammattiin liittyviä kysymyksiä,
ajattelin, että teille saattaisi olla hyödyllistä se informaatio, mikä tuli
läpi eräässä viime viikon lukemuksessa.
 
Naispuolinen soittaja sanoi, että hän teki kaikkensa ilmentääkseen
yltäkylläisyyttä, mutta hän näytti olevan jumissa. Lukemukseni osoitti, että
kyse oli menneestä elämästä. Siinä hän oli buddhalainen parantajamunkki
luostarissa, missä hänelle annettiin ateriat ja asunto eikä hän saanut
henkilökohtaista palkkaa tai maksua.
 
Soittaja vahvisti, että tässä elämässä hän oli parantaja, joka sai aina
riittävästi rahaa asumis- ja syömiskuluihin, muttei häneltä jäänyt koskaan
mitään säästöön. Hän vahvisti myös uskovansa, että buddhalaisuus tai
hindulaisuus heijasti parhaiten hänen uskomuksiaan tässä elämässä.
 
Lukemus vahvisti, että hän toisti munkkielämänsä taloustilanteen. Kun
meditoin lukemusta jälkikäteen, kuulin, että MONILLA valotyöntekijöillä on
ollut samanlaisia entisiä palveluelämiä (eri kulttuureissa ja maissa),
joissa asumis- ja ateriakulut on katettu...
 
... ja tässä elämässä olette hyviä ilmentämään riittävästi eli selviätte
aina taloudellisesti, mutta siinä se. On usein myös mennyt elämä, jossa
epäillään länsimaisia ihanteita laskuttaa parannustyöstä tai saada
henkilökohtaista voittoa tai säästöjä henkisestä työstä.
 
Viesti oli myös sitä, että monet meistä ovat eläneet yhteisössä ja koko
käsitys henkilökohtaisesta omaisuudesta tai henkilökohtaisista säästöistä on
vieras ja uusi käsite sielullemme. Noissa menneissä elämissä jaoimme kaiken
kaikkien kanssa. Ei ollut mitään erillisomaisuutta.
 
JA niillä joilla on taipumusta eristäytyä, se on myös jatkoa tuosta menneen
elämän mallista. (Vaikka elimme yhteisössä, pysyttelimme itseksemme ja
teimme hiljaa palvelutyötämme.)
 
Kyse on siis siitä henkilökohtaisesta päätöksestä, sallimmeko vain asumis-
ja ruokakulujemme kattamisen vai onko tarkoituksenamme myös henkilökohtainen
omaisuus ja säästöt. Ja jos halutaan lisää ystäviä, on parannettava
eristäytymistaipumus.
 
Miten tämä voitetaan - kysyin enkeleiltä.
 
1. Tunnista tilanne. Tiedät kehosi reaktiosta (väristyksiä, kihelmöintiä,
ravistuksia jne., kun keho purkaa solumuistoja), soveltuuko tämä menneen
elämän informaatio sinuun.
 
2. Tee uusia, selkeitä tahdonilmaisuja. Jos todella haluat henkilökohtaisia
säästöjä, voittoja jne., niin ilmaise niistä selkeä tahtosi ja niitä syntyy.
 
Kun puhuin Jumalan ja enkelien kanssa henkilökohtaisen säästötilin
käsitteestä ja siitä, miten ylläpidetään tätä aikomusta, kun syvällä sisällä
uskotaan yhteiseen ja jaettuun varallisuuteen, niin vastaus oli tämä:
 
Ylläpitäkää aikomusta, että on HAUSKAA saada henkilökohtainen säästötili.
 
Sallikaa itsenne kuvitella omistavanne säästötili ja valakaa tuohon kuvaan
HAUSKUUDEN tunne. He sanoivat, että HAUSKUUS on supervoimakas energia
ilmentämiseen. Visualisoikaa, että jaatte osan siitä toisten kanssa - niin
kuin teitä opastetaan. Ajatelkaa sitä prosenttiosuutta, minkä jaatte -
prosenttiosuutta, mikä tuntuu oikealta TEISTÄ.
 
Lähetän meille kaikille paljon rakkautta, kun yhdistymme tähän
informaatioon. Rakkauden siunauksia kaikille parantajille ja opettajille
kaikkialla!
 
P.S. Hyvin monet parantajat ja opettajat opettelevat valtavia oppitunteja
tällä hetkellä - ne ovat kaikki tilaisuuksia saada karmamme tasapainotettua,
kun käymme läpi tätä muutosta. Enkelit sanovat, että se on kuin saven
pyyhkimistä jaloista, ennen kuin voi astua sisään ovesta. Älkää järkyttykö
ovimatosta tai savesta. Vain ylläpitäkää aikomusta pyyhkiä savi pois
mahdollisimman nopeasti ja rauhallisesti ja sitten astukaa oven läpi.
 
Rakkautta,
Doreen
-----------