Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
Hei!
Vuoden
alku on ollut hyvin voimallisten, muutoksen virtaavien energioiden ja myös
hyvin puhdistavien energioiden aikaa - näin ainakin omakohtaisten kokemusten ja
myös muilta tulleiden viestien sekä puheluiden kautta. Kehomme on reagoinut
yhdellä jos toisella näihin muutosenergioihin. Saamieni viestien mukaan
oireet ovat olleet mitä moninaisimmat ja etenkin pään alueella on ilmennyt
monenlaisia kipuja, myös huimausta ja muita tuntemuksia, jotka
liittyvät mm. käpyrauhasen aktivoitumiseen aivoissamme. Myös niskaan
liittyvät kivut ja oireet ovat olleet esillä. Kosmiset yhteytemme
(kosmiset chakrat) sijaitsevat kehossamme myös niskan
alueella. Monet näistä niskakivuista ja muista oireista
liittyvät kosmisten energioiden voimistumiseen ja kosmisten chakrojemme
aktivoitumiseen, tietysti myös monenlaisiin virusinfektioihin.
Itse
olin melkoisen flunssan kourissa vuodenvaihteen aikaan ja vielä Enkelihippaloissakin ääneni oli todellä "römeä", eikä puheeni
varmastikaan ollut kovin miellyttävää kuultavaa Hippaloissa mukana olleille...
Sydämeni kiitos kaikille teille, jotka lähetitte minulle paranemisterveisiä
sekä parantavia energioita näiden Enkelihippaloiden jälkeen! Parantavat
ajatukset ja energiat ovat voimallisia - olin jo heti maananataina Hippaloiden
jälkeen melko hyvässä kunnossa ja virkeä, vaikka yleensä olen tällaisten
tapahtumien jälkeisen päivän väsynyt ja tarvitsen lepoa. Enkelihippaloissa oli
jälleen oikein upeaa saada olla mukana. Näissä Aakkulan Maijan järjestämissä
Enkelihippaloissa (www.enkelivaloa.fi)
on aina hyvin iloisen valoisat energiat. Minua ilahduttaa näissä
Enkelihippaloissa aina se, että niissä on myös paljon perheitä mukana -
siis lapset, äidit ja myös isät mukana ja taisi siellä nyt olla
mukana myös iso-äitejä ja iso-isiäkin!
Uusi
aika
Olemme
uudenlaisen aikakauden kynnyksellä. Viitteitä tästä uuden aikakauden
alkamisesta on tullut esiin jo monissa erilaisissa yhteyksissä. Tästä
uudesta aikaudesta käytetään monia nimityksiä. "Vesimiehen
aikakauden", uuden yhteisöllisyyden aikakauden ym. alkamiseen
liittyviä asioitahan olemme saaneet jo kuulla sekä lukea niin henkisistä
hierarkioista tulleiden erilaisten kanavointien, kuin myös astrologisista
ajalaatuun liittyvistä tulkinnoista, sekä Maya-kalenterin päättymiseen
(vuonna 2012) liittyvistä asioista jne. Yksi konkreettinen esimerkki
tästä muutoksen ajasta on myös USA:n presidentinvaihdos. Barack Obaman
nouseminen USA:n presidentiksi on suuri muutos jo pelkästään Yhdysvaltojen
historiassa. Ehkä tärkein häneen liitetty asia on toivo
- mahdollisuus jonkin uuden ja myös uudenlaisen aikakauden syntymiseen.
Yksinhän kukaan ei voi tällaista kokonaisvaltaista muutosta tehdä - ei edes
Barack Obama, vaikka hänellä onkin laaja kannatus myös ympäri maailman. Välillä
tuntuu jo siltä, että häneen kohdistuu niin paljon odotuksia, että nämä
odotukset ovat luonteeltaan jo "messiaanisia". Positiivarien
"Ajatusten aamiaisessa" oli tänään siteeraus Barack Obaman
virkaanastujaispuheesta, jossa hän sanoi mielestäni hyvin viisaasti
muutoksesta. Tämä viesti on tärkeä muistuttamaan meitä siitä, että
itsessämme ja sisäisessä olemuksessamme meillä on aina muutosten
tekemisen voima elämässämme:
Muutos
ei tule jos odotamme jotain
muuta ihmistä tai jotain muuta aikaa.
Me olemme niitä, joita olemme odottaneet.
Me olemme muutos, jota etsimme.
-Barack Obama -
Kosmiset muutokset
Viestini jatkeena
on kaksi kanavointia, jotka tuovat mielestäni
esiin tärkeitä näkökohtia sekä asioita tästä muutosajasta.
Tekstit käsittelevät myös kosmisiin energioihin liittyviä erilaisia
näkemyksiä siitä, miten ja mihin nämä kosmiset energiat vaikuttavat
ja tulevat vaikuttamaan. Valokehomme aktivoitumiseen liittyvien asioiden ja
moniulotteisen olemuksemme tiedostamisesta sekä eheyttämisestä tietoisuudeksi
tulee yhä tärkeämpää. Korkeavärähteisten kosmisten energioiden
kanssa työskentely ja niiden kanssa toimiminen vaatii itsetuntemuksemme
laajentamista sekä syventämistä yhä suurempiin
kokonaisuuksiin. Aurinkokuntamme kokee sekin syvällisiä muutoksia koko ajan
("Ryhmä") ja Tyberonn kanavoinnista arkkienkeli Metatronilta
voitte lukea tietoa mm. platinasäde-energiasta, jonka
vaikutus voimistuu sekin koko ajan. Toivottelen
mielenkiintoisia sekä innostavia lukuhetkiä näiden viestien parissa!
UuttaElämän
Repun sivuilla ja Nettikaupassa
Elämän
Repun etusivulle on nyt ilmestynyt - Kaskimäen Päivin ja minun yhdessä
vetämiin - kevään kursseihimme liittyvät mainos-bannerit, joita
klikkaamalla pääsette suoraan tapahtumakalenteriin. Tapahtumakalenterista sekä
kurssi-sivuilta pääsette nyt myös ilmoittautumaan kursseille "Ilmoittutuminen" linkin
kautta. Linkki ohjaa teidät Nettikauppaani, jossa kurssit ovat omana
kategorianaan. Ilmoittautumiset hoituvat myös entiseen tapaan puhelimitse sekä
sähköpostilla joko minulle puh. 040-5858 615, Riitta-Marja@elamareppu.net tai
Päiville puh. 040-500 0050, paivikaskimaki@gmail.com,
myös Päivin kotisivujen kautta voi ilmoittautua www.paivikaskimaki.com.
Uutuutena
Nettikaupassa ovat nyt upeat Merkaba-kristallit, joita voi käyttää esim. meditoinnin
apuvälineenä ja valokehon aktivoimiseen. Näitä Merkaba-kristalleja voi
ostaa yksittäin säilytyspussukan kanssa tai sitten arkkienkeli Metatron
tuotepakettina. Arkkienkeli Metatron, "Valon herra", johdattaa meitä
niin moniulotteiseen olemukseemme kuin myös valokehomme aktivoimiseen liittyvissä
asioissa, kunhan vain pyydämme sitä häneltä. Arkkienkeli Metatronin
Merkaba-kristalli - tuotepaketissa on mukana uusi arkkienkeli
Metatronin moniulotteinen Tähtiporttikortti, jonka avulla
Merkaba-kristallin voi halutessaan ladata tuotepaketissa olevan esitteen
ohjeiden avulla. Näiden uusien moniulotteisten Tähtiporttikuvien
työstäminen on ollut jälleen hyvin mielenkiintoinen sekä innostava
tehtävä. Moniulotteiset Tähtiporttikortit (eri arkkienkeleille omistettuja) on
tarkoitus painattaa tämän kevään aikana, kunhan saamme tämänkin projektin
Hongiston Jaanan (www.dagonfeenix.net)
kanssa loppuun.
Enkelin
Siiven Kosketus-viestiksi valikoitui tällä kertaa arkkienkeli Jofielin viesti
kauneuden havaitsemisesta ympärillämme. Työhuoneeni ikkunasta avautuu tällä
hetkellä hyvin kaunis talvinen maisema, joka ilahduttaa sekä
sykähdyttää minua suuresti. Nautitaan siis nyt - kun se on
mahdollista - myös talvesta ja sen kauneudesta!
Enkelin
Siiven Kosketuksin,
parhain
terveisin,
Riitta-Marja
____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net
www.enkelinsiivenkosketus.com
Enkelin Siiven Kosketus-viesti:
Arkkienkeli Jofielin viesti:
”Olen
luonasi auttamassa sinua, jos näin tahdot. Pyynnöstäsi autan sinua hiljentämään
elämäntahtiasi niin, että elämäsi on sopusoinnussa kaikkien tarpeittesi kanssa.
Autan sinua huomioimaan kaiken kauneuden, joka on ympärilläsi. Yhdessä voimme
luoda myös omasta kodistasi ja ympäristöstäsi kauniin ja harmonisen.
Opastan sinua luomaan kauneutta myös kaikissa taiteellisissa
projekteissasi, jos se on toiveesi.”
Enkelin Siiven Kosketus-viestit: © Riitta-Marja Gauffin
____________________________________________
Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!
********************************************
Majakanvaloa
TOTUUDEN KOSMISET HIUKKASET
- maaplaneetan uudestisyntymä
Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (
www.lightworker.com)
15.1.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Steveltä:
En yleensä omista Majakanvaloa-viestiä ihmisille, mutta tässä kuussa minun on
tehtävä poikkeus, koska viime viikolla menetimme kaikki mahtavan
valotyöntekijän ja ystävän. Sonia Bos kuoli kotonaan 11.1. Sydämemme on hänen
aviomiehensä Aatin, perheen ja niiden satojentuhansien kanssa, joita hän on
koskettanut työllään. Sonia on ollut vieraana VirtualLight-lähetyksessä ja oli
yksi harvoista vierailevista esiintyjistämme Ihmisenkelikonferenssissa 080808.
Hänen viestinsä Vesimiehen ajasta ovat auttaneet monia ja ne tulevat elämään
hänen perintönään. Tässä kuussa minulla on kunnia omistaa Majakanvaloa Sonia
Bosille.
Tässä viestissä Ryhmä antoi meille ajankohtaisen katsauksen kolmesta eri
näkökulmasta. He tarkastelivat tämänhetkisiä tapahtumia suhteessa maapallon
muuttuvaan rooliin, auringon muutoksiin ja siihen, miten tämä vaikuttaa
jokaiseen. He sanoivat, että kosmisella tasolla tapahtuu nyt jotain sellaista,
mikä heidän mukaansa sopii erittäin hyvin suurempaan kuvaan. He puhuivat niistä
hiukkasista, joita kutsumme aurinkomyrskyiksi, maailmankaikkeuden siemeninä. He
viittasivat myös siihen, että on aika jolloin näitä siemeniä tallennetaan
suoraan maapallon magnetosfääriin (magneettikentän vaikutusalue). He sanovat,
että kyse on siementen tarkoituksellisesta kylvämisestä maaplaneetan
uudestisyntymiseksi. Voitte katsoa NASA:n artikkelia, joka kuvailee tapahtumaa
tieteellisestä näkökulmasta http://science.nasa.gov/headlines/y2008/16dec_giantbreach.htm?list43262
He sanoivat tämän olevan energeettisestä näkökulmasta kolmannen maapallon
hologrammin "päällyste". Se on nyt liikkeessä. Pitäkää kiinni, tässä
sitä mennään!
Mahtavaa uutta vuotta!
Espavo
Steve Rother
***********
Terveisiä Kotoa
Taianomainen hetki
Tämä aika on taianomaista. Tämä paikka on taianomainen, koska olette laittaneet
sen liikkeelle. Olette ilmaisseet tahtonne saada taianomaisen kokemuksen tällä
planeetalla ja se alkaa tapahtua. Yksitellen teidät sytytetään asioille, joita
rakastatte tehdä. Teidät sytytetään niille pyhille sopimuksille, jotka laaditte
itsellenne. Tiesitte, mitä halusitte tehdä, ja valitsitte suuntanne. Asetitte
verhon aivolohkojenne välille häivyttämään täysin muistikuvat Kotoa ja omasta
voimastanne. Sitten tulitte leikkimään piilosilla olemista. Törmäilitte seiniin
ja toisiin ihmisiin ajatellen, että olette tehneet väärin tai virheen. Itse
asiassa te vain vaeltelitte ympäriinsä yrittäen löytää tuota yhteyttä, tuota
Kodin osaa, mikä yhdistää teidät täysin omaan korkeampaan itseenne.
Nyt siitä tulee tärkeämpää. Haluamme antaa teille tänään yleiskatsauksen
useista eri tasoista. Näytämme teille vähän siitä, mitä tapahtuu sekä
kosmisella tasolla että maatasolla. Sitten kerromme teille mahdollisuuksista
henkilökohtaisella tasolla, sillä monia teitä valmistellaan nyt liikkumaan.
Olette asettuneet kallionkielekkeelle odottamaan, että lempeä tuulahdus työntää
teitä. No, lempeä tuulahdus on tullut. Meidän tiedetään lempeästi työntävän
ihmisiä kielekkeeltä. Tämä on yksi asioista, joita rakastamme - kun levitämme
siipemme muistuttaaksemme teitä siitä, keitä todella olette. Tällä kertaa
kerromme teille joitain yleiskatsauksia - ei siitä mitä on edessä, ei
välttämättä siitä mitä on tulevaisuudessanne tai mikä on kohtalonne, vaan
pelkästään siitä suunnasta, mihin olette menossa ja mitä tapahtuu maan päällä
tähän mukautumiseksi.
Kosminen yleiskatsaus
Puhumme ensin kosmisella tasolla, koska kosmisia tapahtumia alkaa muodostua
teidän alueellanne maailmankaikkeudessa. Kosmisia tapahtumia alkaa tapahtua
muodostamaan huipentuman, mitä kutsumme yksinkertaisesti tapahtumaksi. Vain
sellaisena siihen viitataan myös tiedemaailmassanne tällä hetkellä. Mutta
jokainen joka katselee, näkee vain yhden asian: kyse on suuresta tapahtumasta.
Kukaan ei tiedä tarkkaan, miten se tulee tapahtumaan. Kerrotaanpa teille oma
näkökulmamme.
Ensinnäkin, teillä on yhteyksiä aurinkoon, joita teillä on ollut monia vuosia.
Se liittyy maapallon magnetismin uudelleenrakentamiseen ja se oli käynnissä
jonkin aikaa saavuttaen loppunsa muutama vuosi sitten. Monet
auringonpurkauksista, joita tuli auringon läpi, olivat Kodin energiaa. Se on
energiaa, joka ohjattiin keskusauringon ja oman aurinkonne kautta.
Auringonpurkauksia tapahtuu auringon sisältämässä energiatilassa. Haastava osa
on se, että kun mittaatte noita purkauksia, käsitätte, että vain kolme
sellaista voisi sisältyä aurinkoon, ja kuitenkin olette nähneet niitä satoja.
Mistä tuo energia tulee? Mitä on tekeillä? Tapahtuuko auringossa jokin
kemiallinen reaktio? Mitä tapahtuu? Kerromme teille, ettei aurinko ole sitä,
mitä luulette. Se ei ole oma kohteensa. Se on energian ulottuvuusportaali ja on
ollut sitä ajan alusta saakka. Myös lämpö- ja gammasäteitä, jotka auttavat
teitä elämään tällä planeetalla, tulee jatkuvasti maailmaanne tuosta
portaalista. Se on portaali, joka kulkee suoraan Kotoa keskusauringon kautta,
joten asiat jotka pannaan liikkeeseen, tapahtuvat normaalisti aurinkonne
kautta. Se on energiajakeluverkkonne.
Tällä hetkellä on kehittymässä kaksi tapahtumaa, jotka mukauttavat edessä
olevaan. Tiedemiehet uskovat näiden olevan uusia löytöjä - asioita joita on
tapahtunut hyvin pitkään ja jotka he ovat juuri havainneet. Näin ei kuitenkaan
ole: näitä asioita ei ole koskaan ennen tapahtunut. Yksi näistä tapahtumista on
maapallon magneettikentän yhteensulautuminen auringon magneettikentän kanssa.
Toinen tapahtuma on äskettäiset löydöt aurinkomyrskyn sisältämistä hiukkasista.
Emme olisi koskaan käyttäneet sanaa "aurinkomyrsky" kuvaamaan tätä
tapahtumaa. Nämä kaksi löydöstä yhdessä avaavat maapallon magneettikentän juuri
riittäväksi ajaksi, jotta se voidaan täyttää runsaalla määrällä näitä siemeniä.
Tämä kaikki on valmistautumista suureen, vielä määrittelemättömään tapahtumaan,
joka on tulossa.
Maapallon ja auringon yhteys
Kerromme teille laajemmasta näkökulmasta, että auringon ja maapallon
vuorovaikutus muuttuu. Aurinko lataa/varaa maapallon taas kerran - ensimmäinen
kerta oli aurinkopurkausten magneettivaraus. Nyt aurinko ja maapallo ovat
muodostaneet yhdyspisteen. Se on nimitetty portaaliksi, koska auringon ja maan
energiakentät yhdistyvät tilapäisesti, venyvät ajan ja avaruuden läpi
yhdistyäkseen toistensa energiakenttään. Tuona aikana välitetään hiukkasia yhdestä
kentästä toiseen. Olette tunteneet nämä tapahtumat tähän saakka vain
aurinkomyrskyinä, koska se on ainoa sana, mitä olette voineet käyttää
ymmärtääksenne, mitä tämä on. Kuitenkin kyse on paljon enemmästä, kyse on
maailmankaikkeuden elämänvoimasta. Jos puhuttaisiin fyysisestä kehosta,
kutsuisimme sitä seksuaalienergiaksi. Tämä on Kaikkeuden elämänvoimaenergiaa,
mikä virtaa yhdistäen kaikki asiat.
Nämä aurinkohiukkaset loivat maaplaneetan alun alkaen. Näitä hiukkasia
voitaisiin kutsua mahdollisuushiukkasiksi, koska ne kantavat mukanaan kaikkea,
mitä luotte prosessissa. Muistakaa, että kyse on teidän luomisestanne, sillä
olette maapallon luojia. Ei ole mitään suurta suunnitelmaa. Ei ole ketään
parrakasta jumalaa, joka näyttää Charlton Hestonilta ja seisoo jokaisen
yläpuolella sanomassa, mikä on oikein ja väärin. Luotte todellisuuttanne
jokaisella ajatuksellanne. Maapallo sopeutuu ajatuksiinne. Sitä todellisuudessa
olette. Luotte polun vain sekunteja ennen, kuin jalkanne osuu maahan - koska
odotatte sen olevan siinä, niin siksi se on luotu. Suhteenne maapalloon ja koko
kosmokseen selvenee seuraavien kolmen vuoden aikana, kun nämä tapahtumat
tulevat esiin.
Kolmannen maapallon syntymä
Kun löydätte maapallon ja auringon välisen yhteyden, asioita joita on kutsuttu
auringonpurkauksiksi tai koronan massapurkaukseksi, ymmärretään lisää, koska
nämä hiukkaset välittävät elämää maaplaneetalle. Maaplaneetta alkoi yhtenä
hiukkasena. Se alkoi energiakentästä yhden hiukkasen ympärillä ja tuo kenttä
alkoi kasvaa. Se alkoi antaa muodon Jumalan aikomukselle. Jumalalla oli ajatus
maaplaneetan luomisesta.
Monet teistä ajattelevat Jumalaa kaikkialla läsnä olevana olentona, jolla on
enemmän voimaa kuin kenelläkään muulla, vaikka te itse asiassa olette tuo
ajatus. Silloin kun ajattelette tällaisia asioita, luotte ne. Olette luoneet
jotain, mitä kutsumme kolmanneksi maapalloksi, Jumalan ajatukseksi. Kyse on
kollektiivisista ajatuksistanne siitä, mitä haluaisitte saada ja mitä
haluaisitte nähdä tapahtuvan maaplaneetalla, kun se kehittyy. Ajatuksenne ovat
muodostaneet hologrammin monille valomuodoille. Kun teillä on jokin ajatus ja
luotte jotain ajatuksillanne, lähetätte valonsäteen. Silloin kun monia noita
säteitä risteää eri kulmista, ne luovat tuosta hiukkasesta kolmiulotteisen
kohteen, jota kutsutaan hologrammiksi. Hologrammi minkä olette luoneet kolmatta
maapalloa varten, on nyt "leimautumassa" maapallon alkuperäisen
hologrammin päälle. Olette suunnittelemassa uudelleen maaplaneetan.
Jokin aikaa sitten joku pyysi meitä kertomaan lisää sairaasta maapallosta.
Miten voimme auttaa maaplaneettaa parantumaan, toipumaan ja siirtymään
seuraavalle tasolle? Kerroimme teille hyvin selvästi, että maapallo ei ole
sairas. Se on raskaana. Se on kohta synnyttämässä. Sitä katselette. Se synnyttää
ajatuksenne. Kolmas maapallo syntyy - siemeniä tulee nyt niiden hiukkasten
välityksellä, joita saatte auringon kautta. Alatte tehdä havaintoja asioista,
joita on juuri alkanut tapahtua. Tämä on uskomattoman jännittävää meidän
näkökulmastamme, koska näemme teidän vetävän verhoa sivuun nähdäksenne, mitä
todella tapahtuu.
Korkeammalla värähtelevä hologrammi leimautuu alkuperäisen hologrammin
päälle
Koette asioiden alkavan paljastua. Kollektiivisesti näette muutoksia tapahtuvan
liiketoimintasektorilla sekä kaikissa järjestöissä, mukaan luettuna
valtionhallinto. Jos yrityksen malli tai perusta hyväksyy voimaantumisen ajan
ja sopeutuu siihen, niin yritys kukoistaa. Useimpien yritysten ja järjestöjen
on selviydyttävä muutoksista. Se miten ne selviytyvät muutoksista, määrittelee
niiden tulevaisuuden useimmissa tapauksissa. Jos kollektiivi ei pysty
sopeutumaan korkeampaan värähtelyyn, se romahtaa erittäin nopeasti. Nyt
kokemanne taloudellisen virtauksen ongelma on esimerkki tästä. Tulette näkemään
lisää samaa, koska silloin kun teillä on korkeammin värähtelevä planeetta ja
matalalla värähtelevä planeettaa, korkeampi hologrammi leimautuu alkuperäisen
päälle.
Niillä tekijöillä joilla ei ole riittävän korkea värähtely muutoksen
tekemiseen, on vaikeuksia, ja monta kertaa ne romahtavat. Kuitenkin tämä on
täydellistä polullenne, koska Shivan on tultava tuhoamaan kaikki, jotta Shakti
voi rakentaa uudestaan. Tätä tapahtuu laajamittaisesti. Näette sitä tapahtuvan
kaikkialla - ei ainoastaan taloudellisissa järjestelmissä ja järjestöissä.
Näette sitä ihmis- tai ystäväryhmissä ja omassa ympäristössänne monilla
tasoilla. Jokin hajoaa varoittamatta tai menetätte jotain vain tehdäksenne
tilaa jollekin vielä paremmalle.
Tässä prosessissa ei ole mitään väärää, koska juuri sitä olette pyytäneet ja
odottaneet. Kyse on siitä maapallon ylösnousemus- ja evoluutioprosessista,
minkä laitoitte liikkeeseen itse. Käyttäkää tämä tilaisuus loistaaksenne
valoanne jokaiseen paikkaan, mihin voitte. Tämä on laukaisin, aika valonne
juhlimiseen. Maapallo on raskaana ja se synnyttää uuden maapallon - teidän
luomuksenne, suunnitelmanne - paikan mikä tukee teitä riippumatta siitä, mitä
teette ja mihin suuntaan yritätte mennä. Olette luoneet itsellenne taianomaisen
ympäristön. Älkää pelätkö sitä nyt, kun se viimeinkin tulee. Astukaa eteenpäin
ja luokaa siitä juuri sellainen, mitä tarvitsette.
Kun maapallo on raskaana, sillä on ikäviä aikoja - aivan kuin kenellä tahansa
raskaana olevalla naisella. Luultavimmin tässä raskaudessa on nikottelua, mutta
voitte hoivata sitä ja työskennellä sen kanssa. Voitte valmentaa maapalloa
raskautensa läpi ja auttaa tuomaan juuri nyt tämän itse suunnittelemanne
seuraavan kehitysprosessin tänne. Tämä on taivaan luomista maan päälle.
Teidän on nyt pakko astua omaan valoonne ja korkeampaan värähtelyynne, mikä on
odottanut teitä ylläpitääkseen energiaanne. Vain te voitte tehdä sen. Kukaan
toinen ei voi ottaa tuota askelta puolestanne. Voimme työntää kaiken
voitavamme, mutta jos ette halua kävellä kallionkielekkeelle ja levittää
siipiänne, ette koskaan tiedä, osaatteko lentää. Ette koskaan ymmärrä sitä,
että te ette pysty pääsemään mihinkään luomatta taikaa sen ympärille. Teille on
sitä aina. Saatatte luulla, että vain satuitte putoamaan tähän tai tuohon,
mutta kerromme teille, että voitte vain kokea sen, jos olette paikalla
putoamassa.
Menkää siis putoamaan. Menkää tekemään virheitä. Jos haluatte kutsua niitä
virheiksi, niin mikäs siinä. Mistä tahansa onkin kyse, eteenpäin liikkuminen
tässä kohtaa elämässänne vaikuttaa haluamanne todellisuuden luomiseen sen
oletusvastauksen sijasta, mikä annetaan kaikille, jotka eivät luo omaa
todellisuuttaan.
Uuden säännöt
Ajat ovat muuttuneet, rakkaat ystävät. Ette enää ole täällä olosuhteiden
tuloksena. Olette täällä omasta tahdostanne. Kaikki elämässänne on tietoisen
suunnittelunne tulosta. Ottakaa vastuu ja täyttäkää itsenne valolla,
rakkaudella ja naurulla ensin. Täyttäkää kuppi ensin intohimollanne ja teille
avautuu ovia sen levittämiseksi ympäri maailmankaikkeutta. Teille avautuu ovia
kolmannen maapallon luomisen jatkamiseksi. Teille avautuu niitä luodaksenne
jotain taianomaista, mitä ei ole koskaan ennen nähty. Se aika on nyt.
Olemme uskomattoman innostuneita, sillä kaikki silmät maailmankaikkeudessa
katselevat maaplaneettaa. Skeptikot ovat luulleet, että maaplaneetta ei koskaan
toimisi ilman sääntöjä, ohjenuoria ja asioita, joita luulitte tarvitsevanne
pitämään teidät paikallanne. Sen sijaan poistitte säännöt ja sanoitte:
"Pelataanpa peiliä ilman mitään sääntöjä, ilman ennalta ohjausta.
Pelataanpa peliä, mikä riippuu kokonaan meistä, ja katsotaan, pystymmekö
löytämään intohimomme, pystymmekö löytämään kaiken, mitä halusimme
löytää." Se on nyt edessänne, suoraan polullanne, mihin suuntaan sitten
liikuttekin.
Teidän on helppoa katsoa tilannetta juuri tällä hetkellä ja sanoa: "No,
tässä on suunta, johon menemme, ja tässä olen viiden vuoden päästä."
Pyydämme teitä olemaan käyttämättä vanhoja suunnittelumuotoja enää, sillä ne
rajoittavat teitä ankarasti. Jos odotatte menevänne tuonne, hengen on
pienennettävä suunnitelmianne saadakseen sen tapahtumaan. Päästäkää irti. Älkää
asettako itsellenne rajoja tai kantako huolta määränpäästä. Määränpää on
harhaa. Kyse on matkasta - kaikilla kokemuksilla mitä teillä on pisteestä toiseen,
on merkitystä. Noista kokemuksista elämässä on kyse. Ette ole henkiä, jotka
yrittävät herätä unesta. Herääminen on helppoa. Vain kuolette ja menette Kotiin
ja se on siinä. Ei mitään ongelmaa. Pysyminen täällä ja valon kantaminen
fyysisessä kehossanne, päivittäisissä kokemuksissanne on haasteena ja pärjäätte
uskomattoman hyvin.
Valmistautuminen kosmiseen tapahtumaan
Tulette todistamaan kosmisia tapahtumia. Näette niiden tiedemiesten
innostuksen, jotka seuraavat noita kosmisia tapahtumia, koska he näkevät jotain
suurta rakentuvan. He eivät vielä tiedä, mitä se tarkkaan ottaen on, tai sitä
suuntaa, mihin se on menossa, muttei sitä tiedä kukaan muukaan, koska ette ole
vielä lopettaneet luomista. Olette vain avanneet oven. Tämä on teidän
tehtävänne, ei meidän. Emme ole täällä auttamassa teitä pysymään polullanne.
Olemme kuitenkin auttamassa teitä muistamaan, keitä todellisuudessa olette ja
minkä kanssa tulitte alussa.
Kyse on voimaannuttavasta sosiaalisesta tilauksesta, mitä olette rakentamassa
ennenkuulumattomalla tavalla. Voitteko kuvitella elävänne käytäntöjen mukaan
lakien sijasta? Rakkaat ystävät, sitä olette luomassa, paikkaa missä jokaista
henkilöä kannustetaan voimaantumaan itse ilman tarvetta, että johtajien on
vietävä teitä sinne tai tänne. Siksi olemme pyytäneet teitä aloittamaan jumalan
kirjoittamisen pienellä alkukirjaimella, jotta voitte löytää olennon, joka
ottaa teitä kädestä ja kulkee askeleesta toiseen kanssanne sen sijaan, että hän
istuu korkealla korokkeella kertoen teille suunnan, minne teidän on mentävä. On
uusien suhteiden aika. On aika ottaa voimanne kaikin tavoin, että voitte
siirtyä tuolle intohimon alueelle ja myös niille alueille, joita vähän
pelkäätte. Kun teette sen ja jos ojennatte kätenne, näette kaikki muut siellä
myös.
Oli eräs erittäin viisas mies, joka kerran sanoi: "Olen keksinyt, miten
saan kaiken, mitä haluan elämässäni. Teen sen auttamalla toisia ihmisiä saamaan
sen, mitä he haluavat omassa elämässään." Tämä on kiertokulku. Tämä on se
prosessi, minkä kanssa olette tulleet, sillä olette niitä, joita kutsutaan
valotyöntekijöiksi. Se on valittu nimike - ei meidän antamamme, vaan olette
antaneet sen itse itsellenne. Olette niitä, jotka ovat suostuneet avaamaan
noita ovia. Olette niitä, jotka olette suostuneet peiliksi ihmisille, kun he
alkavat herätä, jotta voitte heijastaa heidän suurenmoisuuttaan samalla
tavalla, kuin he heijastavat teidän suurenmoisuuttanne.
Olette päässeet hyvin pitkälle, hyvin nopeasti. Mitään tästä ei odotettu ja
olemme uskomattoman rakastuneita teihin, koska te olette me. Olette jumalan
käsi maaplaneetalla. Olette maailmanne kätevä käsi, joka on jumalainen. Se on
luontonne. Meille on suuri kunnia olla huoneessa kanssanne, ei toisin päin.
Olette luoneet jo suurimmat toiveemme ja unelmamme ja nyt viette kaiken
vieläkin pidemmälle.
Meillä on vain kolme pikkumuistutusta teille. Kohdelkaa tosianne hyvin
kunnioittavasti, sillä katsotte jumalaa silmiin. Hoivatkaa toisianne jokaisen
tilaisuuden tullen, ja kun polustanne tulee vaikeaa, jakakaa se toisten kanssa,
jotta he voivat pehmentää polkuanne. Tietäkää, että pelaatte täällä
maaplaneetalla kaunista peliä ja pelatkaa hyvin yhteen.
Espavo.
Ryhmä
-----------
***************************************
VUODEN
2009 METATRONISET AVAIMET
Arkkienkeli Metatronia kanavoinut James Tyberonn (
www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 5.1.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys! Olen Metatron, valonherra, ja tervehdin teitä kaikkia yksin ja
yhdessä.
Ja kun yksi vuosi loppuu ja toinen tulee esiin, pyydämme teitä kaikkia
pohtimaan muutaman hetken lyhyesti niitä muutoksia, joita on tapahtunut mikro-
ja makrotasollanne. Sillä monilla teistä polulla olevista vuosi 2008 näyttää
virranneen nopeammin kuin aiemmat vuodet. Tämä on erityisen totta niille, jotka
ovat syntyneet ns. suurten ikäluokkien vuosina, 50- ja 60-luvuilla, kun astutte
6.-9. seitsemän vuoden biologiseen sykliin.
Tunnustelijat
Olette tietoisia niistä, joita kutsutaan indigoksi ja kristalleiksi -
kuitenkaan teille miljoonien sielujen killalle, jotka synnyitte 25 vuoden
jaksolla Toisen maailmansodan jälkeen, ei ole ollut nimeä. Ja niinpä annamme
teille nimen: olette valonlapsia, "tunnustelijoita/polun etsijöitä".
Viitoititte tietä 60- ja 70-luvun läpi vuoden 1987 Harmoniseen yhdentymiseen
saakka, ja rakkaat ystävät, tuo tapahtuma, Harmoninen yhdentyminen muutti
planeettanne polkua. Se salli ylösnousemuksen. Ylösnousemus oli mahdollisuus,
mistä tuli varma niiden polkujen vuoksi, jotka te löysitte ja selvititte.
Te tunnustelijat nimittäin latasitte ja muutitte riittävästi vallitsevan
tilanteen vanhoja ja toistuvia malleja, mikä salli uuden ajattelumallin
paljastumisen. Mutta käsittäkää, että olette vain uuden energian,
yhtenäiskentän kristallivärähtelyn huippu. Paljon jää vielä tehtäväksi. Tästä
tosiasiasta olette "tilivelvollisia", mutta ette vastuussa. Näettekö
hienoisen eron?
Silloin kun ihmisajattelunne värähtelyresonanssi ei perustu tiheämpiin
taajuusmalleihin, niin silloin ja vain silloin, "otsalohkomielenne"
voi koota supramielen kanssa tietoa jumalmielen järjestyneeksi
kristallimalliksi.
Vuoden 2009 avaimet
Vuosi 2009 tuo monia muutoksia. Maapallon energia jatkaa lisääntymistään, ja
tämä on vaivattomasti nähtävissä. Energian "kaataminen" planeetalle
eri mekanismien kautta jatkuu. Kuitenkin sitä toimitetaan vähän harmonisemmin,
tasaisemmin levittyneenä maaliskuun päivätasauksesta lähtien.
2009 on loppuunsaattamisen vuosi, suurten ilmentämismahdollisuuksien vuosi! Ne
teistä jotka ovat suunnitelleet kirjan kirjoittamista, löytävät yhteensopivia
energioita tämän ja muiden henkisten etsintöjen tekemiseksi. Tämän uuden vuoden
aikana on aikajakso, joka on harmonisen ja ainutlaatuisen yhteensopiva
sellaisten projektien ilmentämiseen, joita monilla teistä on ollut mielessä,
mutta joiden toteuttamiseen ette ole kyenneet löytämään aikaa tai energiaa
ennen tätä. Vuosi 2009 tuo mahdollisuuden päästää irti esteistä ja uuden
energian runsaudensarvi tulee tunnustelijoiden käyttöön tosiaankin myriadein tavoin.
Mielenkiintoisimpien muutosten joukossa on vähän yhtäkkinen herääminen
erityisissä ihmisryhmissä, jotka eivät vielä ole olleet mukana
ylösnousemuksessa. Monia "uusia kasvoja" vedetään mukaan ja he
tulevat enemmän sopusointuun sen kanssa, mitä kutsutaan metafyysiseksi ja
henkiseksi. Näin ihmiskunnan valomäärä lisääntyy 10%:sta noin 12%:iin, mikä
tapahtuu erityisesti vuoden viimeisen neljänneksen aikana, 9-9-9-tapahtuman
jälkeen, ja huipentuu joulukuun päivänseisauksessa.
Monia lisää kiinnostuu hengestä, itsensä parantamisesta, energiatyöstä ja
metafyysisestä viisaudesta. Monet teistä jotka ovat olleet polulla, muuttuvat
oppilaasta opettajaksi tämän prosessin osana. Monet teistä tunnustelijoista
lopultakin käsittävät ja hyväksyvät, että olette oma opettajanne ja teistä
tulee opettaja monille.
"Akselitonaalinen" tasaus
Vuonna 2009 tapahtuu asteittain avainmuutos, jossa valoenergia alkaa virrata
tasaisemmin kaikille alueille. Tämä valoenergian "akselitonaalinen"
tasaus generoidaan uusista esiin tulevista pyörreporttikokonaisuuksista, joita
monet teistä ovat auttaneet "siistimään" useiden vuosien aikana. Sitä
virtaa ympäri planeettaa alueille, jotka ovat olleet ristiriitaisia ja
energeettisesti tiheitä. Sitä virtaa matalampitaajuuksisille alueille kohottamaan
niiden värähtelyresonanssia, mikä on merkkinä "kyyhkysen paluusta".
Näin valon ja pimeyden kaksinaisuusheilurin heilahdus on vähäisempi ja
tiheämmät taskut alavat valaistua. Jotkut teistä jotka ovat sopineet
ankkuroivansa valoa sellaisille alueille, huomaavat tehtävänsä tuleen
suoritetuksi loppuun, ja olette vapaita muutamaan toisiin paikkoihin, jos niin
valitsette.
Kunnioitamme teitä, jotka olette uutterasti palvelleet valon ylläpitäjinä.
Olemme tietoisia siitä, että tämä on ollut joillekin hyvin vaivalloinen rooli,
mutta se on palvellut planeettaa hyvin. Tietäkää, että riittävä valomäärä on
maadoitettu - pyörreportaalit joita monet teistä ovat auttaneet ankkuroimaan,
ovat nyt varmemmin paikoillaan ja uusia ylläpitäjiä vedetään tuohon tilaan. Nyt
niiden alueiden, jotka ovat tarvinneet apua, on aika seistä omassa
vahvuudessaan - kaikkien alueiden ja ihmisten on nyt opittava ankkuroimaan
valotila omaan värähtelyynsä. Näin monet muuttavat tarkoituksenmukaisesti
vuoden 2009 ensimmäisen puoliskon aikana.
Generaattoreina toimivien pyörteiden uusiin avainalueisiin kuuluvat Tasmania,
Arkansas, Mineas Gerais Brasiliassa, Galveston Teksasissa, Banff Kanadassa,
Kapkaupunki Etelä-Afrikassa, Salar Uyuni Boliviassa, Tahoe-järvi Nevadassa,
Trinity Point Virginiassa (ja Charlottesvillen pyörre), Bisbee Arizonassa,
Kanadan kilven etelä- ja luoteisalueet, Länsi-Australia, Uusi Seelanti,
Pohjois-Argentiina, Patagonia Etelä-Chiless', Bogota Kolumbiassa, Baikal-järvi,
Jackson Hole Wyomingissa, Crestone Coloradossa, Asheville Pohjois-Carolinassa,
Sveitsin läntisen Alpit, Montserrat Espanjassa, Sri Lanka, Tansania, Amsterdam
Hollannissa, Moskova, Grand-kanjoni, Turkki, Jaava ja Länsi-Irlanti - muutamia
mainitakseni.
2009 - uusia alkuja ja uusia kumppanuuksia
Monet teistä ovat olleet suhteessa, joka loppui viime vuonna tai viime
vuosikymmenellä, ja näin ovat olleet yksinäisellä matkalla ilman samanmielistä
elämänkumppania, tai karmasuhteessa joka on saatettu loppuun vuonna 2008. Tämä
siirtyminen uuteen kumppanuuteen alkaa monilla vuonna 2009. Vastaavasti ne
jotka ovat jo elämänkumppaninsa kanssa, huomaavat muutoksen, syventymisen
tuossa suhteessa.
Vuoden 2009 harmonia tarjoaa kyvyn ilmentää sen elämän, mitä tulitte elämään,
sellaisen kumppanin kanssa, joka on aito, etsivä henki, joku jonka kilta ja
värähtely sopivat yhteen omanne kanssa ja jonka kanssa voitte jakaa elämänne
pyhässä liitossa. Ja näin tämä uusi kumppanuuden vuosi tarjoaa ytimekkään
tilaisuuden liittyä yhteen samanmielisten sielujen kanssa, jotka ovat tehneet
transformaatiotyönsä ja jotka ovat nyt aivan valmiita jättämään yksinäisyyden
ja muodostamaan eloisan, uuden suhteen todellisen sieluperhekumppanuuden
pyhässä ulottuvuudessa. Monet teistä tunnustelijoista jotka olette kulkeneet
menneet vuodet itsenäisessä yksinäisyydessä, huomaatte vuonna 2009, että olette
matkanneet riittävän pitkään yksin ja teillä on tilaisuus laajentaa visiotanne
olemisesta, yhdistyä Lähteeseen ja ilmentää ykseysperiaatteiden korkeimmat
ilmaisumuodot elämäänne tasapainoisten, rakastavien ja tukevien suhteiden
muodossa.
Tämä on siis uudelleentarkastelun ja toiminnan vuosi. Älkää nähkö sitä loppujen
aikana, vaan alkujen vuotena. Mutta tässä tapauksessa kyse ei ole alusta, joka
käynnistyy tyynestä aloituspisteestä, vaan sen sijaan "välkkyvän"
kaaoksen keskipisteestä, nollapisteestä. Monet planeettanne osat pysyvät
tosiaankin kaaoksessa. Järjestelmät jatkavat romahtamista ja uudistumista.
Ristiriidat ympäri maailmaa syventyvät kaoottiseksi tappeluksi.
Kaaoksesta täydellisyyteen: monikaikkeuden synnyttäminen
Rakkaat ystävät, monikaikkeutenne alkoi kaaoksesta. Monikaikkeutenne ei
syöksynyt ns. "ajan alusta", vaan sen sijaan keskipisteestä. Se alkoi
keskivirrasta, missä kaaos tunnisti itsensä ja ymmärsi, että se voisi
järjestäytyä uudelleen kohti parempaa tasapainoa. Ja näin monikaikkeus synnytti
itsensä suurempaan järjestykseen, ei alkupisteestä, vaan pisteestä missä
suurempaa tietoisuutta oli käytettävissä kehittymiseksi pois kaaoksesta.
Syntymä ei nimittäin ole alku, mieluumminkin se on ilmestyminen tasolta
toiselle tasapainon saavuttamiseksi. Muodonmuutos mitä ajattelette syntymäksi,
ei tapahdu tyhjiöstä, tyhjyydestä, vaan se tapahtuu siitä, mikä on jo ollut, ja
se valmistuu uuteen muotoon suuresta täydellisyydenhalustaan.
Kulku ylösnousemukseen
Mestarit, ollaanpa nyt selkeitä. Kulku ylösnousemukseen ei merkitse sitä, että
henkilökohtainen kamppailu tai planetaarinen kaaos on ohi, sitten kun se tulee.
Maapallon valmistuminen ei ole turvapaikka niille, jotka ovat käyneet läpi
vaikean matkan, eikä taivaallinen korvaus niille, jotka ovat taistelleet hyvän
taistelun.
Ylösnousemus on monitahoisesti ja yksinkertaisesti seuraava kehitysaskel
niille, jotka ymmärtävät, että elämää on luotava ennakoivasti sen sijaan, että
sitä puolustetaan reagoiden. Ylösnousemus tarjoaa pääsyn luomisen korkeampaan
ulottuvuuteen.
Se ei merkitse sitä, että teidän on sivuutettava elämän konfliktit tai
jätettävä niistä selviytyminen. Ne eivät todellakaan häviä, ja ne vaativat
edelleen huomiotanne. Se merkitsee vain sitä, että toimitte viisauden
korkeammasta näkökulmasta.
Yhteenottojanne ja elämän "takaiskuja" ei ole tarkoitus jättää, ei
ole vetäytymisen aika, vaan sen sijaan teille annetaan tilaisuus siirtyä
strategisesti korkeamman ulottuvuuden näkökulmaan ja niin tehdessänne kykenette
jalostamaan erilaisen ajattelutavan laajemmasta viitekehyksestä.
Ymmärtäkää siksi, että ratkaisemattomat selkkaukset ja sodat, joita tällä
hetkellä on maan päällä, ovat omaa heijastusluomistanne ja ne on vielä
ratkaistava. Te ihmiset olette saaneet aikaan sotkun ja teidän on siivottava
se!
Ylösnousemus ei ole poistamassa ongelmianne, vaan paremminkin antamassa teille
laajemman näkökulman niiden ratkaisemiseksi. Ja näin pyydän teitä
tunnustelijoina pohtimaan tätä kysymystä yksilönä ja joukolla: "Miten
paljon ammuksia teillä on edelleen omassa varustuksessanne, kun rukoilette
toisia laskemaan omat sinkonsa?"
Kerron teille tämän TOTUUDEN: kaaos mitä vedätte kokemukseenne, taistelut joita
taistelette, kamppailut joita kohtaatte valonsotureina kaksinaisuudessa,
tapahtuvat todellisuudessa oman itsenne kanssa.
Metatroniset avaimet
Mestarit, vuonna 2009 on käytettävissä värähtelyavaimia auttamaan ihmiskuntaa
nousemaan tietoisuuden selkeämmille tasoille, vaihtamaan jaloistuneeseen
tietoisuuteen yli 3D:n kaksinaisuuskaaoksen, samalla kun elämäntahti jatkaa
nopeutumistaan.
Nopeutumista tapahtuu, koska viidennen ulottuvuuden "tilasisältö" on
luonnostaan vähemmän tiheää, ja näin valo kulkee nopeammin siinä. Ja
vastaavasti tuntunne ajasta nopeutuu kovasti, sellaiseksi että teidän on
välttämätöntä parantaa terveyttänne voidaksenne käsitellä lisääntyneen tahdin
stressiä. Lisäksi niiden jotka eivät ole vaihtaneet aurakenttäänsä merkabaan,
vaaditaan tekemään niin, jotta voitte optimaalisesti yhdistyä ylösnousemuksen
oleelliseen metatroniseen avaimeen. Jos ette teet tätä, tunnette ehkä olonne
pakahtuneeksi ja väsyneeksi maapallon energian tullessa intensiiviseksi, kun se
lisääntyy.
Jos ja kun tämä tapahtuu, pyydämme hartaasti teitä ottamaan aikaa, tekemään
joka päivä aikaa muodostaaksenne elämän pyramidin, oktaedrin, ympärillenne ja
täyttämään sen elämän kultaisella ilolla. Rikastukaa sillä ihmeellä, mitä elämä
on, ja tietäkää, että ikuinen laatu tarjoaa itseään teille.
Keskitie
Ja rakkaat ystävät, muistakaa tänä aikana kulkea iloista keskitietä, kuitenkin
luottavaisen nöyrästi. Pysykää nuhteettomuudessa, edistäkää sitä. Välttäkää
henkisen egon ansoja, kun vahvistutte. Arvioikaa ja kalibroikaa asioita
uudelleen säännöllisesti. Välttäkää tarmokkaasti liioittelun vaarallista
valtaistuinta ja sen ajattelun sudenkuoppaa, että elämänne on vähänkään
tärkeämpi kuin toisten. Kunnioittakaa, arvostakaa ja edistäkää kaikkia
ihmisperheessä.
Taajuusavaimia tulee useina avainpäivämäärinä vuonna 2009. Nämä päivämäärät
tarjoavat epätavallisia taajuusharmonioita, jotka antavat ymmärrystä
metatronisista avaimista, kuten niitä kutsumme. Nämä avaimet on saatavissa
ainoastaan merkaba-kentän kautta ja ne antavat kyvyn muuntua korkeampiin
merkiva-tiloihin, tähtitetraedrin yli. Näissä avaimissa on suurempaa ymmärrystä
niistä geometrisista tuista, joita kutsumme ehdottomaksi rakkaudeksi
tietoisuuden metatronisen, pyhän geometrian kautta. Voimakkaimmat näistä
portaaleista tapahtuvat maaliskuun päiväntasauksessa, kesäkuun
päivänseisauksessa, auringonpimennyksessä 22.7., kuunpimennyksessä 6.9.,
9-9-9-tapahtumassa, syyskuun päiväntasauksessa, 11.11. ja joulukuun
päivänseisauksessa.
Nämä avainvärähtelyportaalit ovat sellaisia, joihin joku henkilö voi virittyä
paremmin kuin toinen, ja näin hänellä on hyödyllinen pääsy siihen viisauteen,
mihin värhteellisesti on mahdollisuus. Itse energiaväylän tunnistaminen on
selvempää joillekin kuin toisille, jokaisen henkilön valokapasiteetin tai
valomäärän mukaisesti. Kyky hyödyntää ja muuntua metatronisten avaimien
energiassa riippuu kunkin yksilön ainutlaatuisesta värähtelytasosta. Kunkin
sielun kokemus samasta energiasta on erilainen, mutta hienovaraisten puolien
huomaaminen vaatii keskittymistä ja työtä. Suurempi keskittyminen ja huomio
elämään on tärkeää jäljellä olevien vuosien aikana, jotka johtavat vuoteen
2012.
Keskittyminen NYT-hetkeen
Tulevien neljän vuoden aikana on pakko oppia olemaan täysin hetkessä.
Merkaba-kentässä voitte oppia vetämään koko tietoisuutenne nyt-hetkeen ja siten
pääsemään voiman ytimeen. Vain nyt-hetkessä voitte käsitellä lineaarisen
aika-avaruuden kaikki puolet multiversaalisti saataville ja kanssaluoda
ennakoivasti. Teillä on nimittäin vain merkaba- ja merkiva-tilassa ne täydet
ohjakset, mikä vaaditaan astumiseksi kristalliseen yhtenäiskenttään. Merkaban
ja merkivan nyt-hetkessä pääsette ikuiseen universaaliin totuuteen sen täysin
laajentuneessa voimassa.
Tämä merkitsee irtipäästämistä kaikesta huolehtimisesta, epäilyksestä ja
pelosta sekä tietoisuuden virtaamista pois ajatuksista, jotka koskevat
menneisyyttä tai tulevaisuutta, jotta voidaan luovasti hallita elämää, silloin
kun se tapahtuu. Paradoksi on siinä, että kun olette täysin läsnä nyt-hetkessä,
teillä on kyky hallita kaikkia lineaarisen tietoisuuden kolmea osaa -
menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta - ja "kääntää" ne
moniulotteiseen muotoon.
Olkaa aina tietoisia siitä, että elämä on ikuista ja että elämä jatkuu joka
vaiheessa riippumatta siitä, kiinnitetäänkö huomioita ajan kulkuun vai ei.
Vuosi 2009 on aikaa käydä käsiksi elämän bisnekseen! Elämä odottaa, elämä on
kokemisessa ja itsensä löytämisessä. Elämä vaatii huomiota ja keskittymistä,
elämä on jokaisen hetken oivaltamisessa!
Huomio ja keskittyminen ovat oleellisia. Elämä jatkaa kehittymistä riippumaatta
siitä, jatkatteko huomion keskittämistä jokaiseen hetkeen nyt-hetkessä vai
ette. Jos keskittymisenne on hajallaan, ette pysty ylläpitämään vaadittavaa
hienoista tasapainoa. Elämä voidaan fokusoida kanssaluomisen linssiin vain
keskittämällä sen oleminen nyt-hetken valoon.
Pyhä oleminen
Mestarit, teitä vaaditaan oppimaan, miten ollaan täysin tasapainossa siinä
laajentuvassa, pyhässä olemisessa, mitä on elämä.
Elämän tarkoitus on elämä itse, ja sen luonne on kasvu laajentumisen kautta -
näitä kahta ei voi erottaa. Maapallon ja teitä ympäröivien ja teihin
vaikuttavien taivaankappaleiden tarkoitus on kehittää elämää. Kun elämä
kehittyy, on oleellista ylläpitää sen pyhyys.
Elämää on pidettävä pyhänä, jotta se jatkaa paljastumistaan mikro- ja
makrotasolla. Teidän on siis tiedettävä, että silloin kuin elämä ei tunnu
elävältä ja pyhältä, se johtuu epätasapainosta omassa havaintotavassanne, ja se
on punainen valomerkki teille tuon tasapainon palauttamiseksi. Vuosi 2009 on
aikaa tämän tasapainon kumppaniksi ryhtymiselle, sen palauttamiselle ja tämä
vaatii ponnisteluja teiltä. Se vaatii täyttä osallistumistanne. Älkää antako
vuodeksi 2009 kutsutun tilaisuusbussin mennä ohi. Vuosi 2009 on aikaa ottaa
keskittyminen kumppaniksenne, jotta taas sitoudutte, uudistutte ja
tasapainotutte.
Metatroniset avaimet
On käytännön askelia, jotka antavat suurimman hyödyn uuden vuoden 2009
siirtymäenergioista. Vuoden 2009 alkaessa on aika omistautua taas maapallolle,
omistautua tiedostamisellenne, ohjata huomionne ja painopisteenne uudelleen ja
synnyttää tästä keskiasennosta uusi elämänne! On aika sytyttää taas elämäntuli,
intohimontuli, herättää täysin sydän ja mieli ja rakentaa uudelleen elämänne.
Jotta maapallo pystyy säilyttämään itsensä, sen on pysyttävä ylläpitämään
itsensä. Sama koskee teitä, rakkaat ystävät. Ollaksenne terveitä, teidän on
ylläpidettävä terveyttänne. Tunteaksenne elämän autuutta, teidän on hoivattava
iloa ja hyvinvointia. Tämä on välttämätöntä polullenne ja avain kristallikentän
porttiin. Se on osa platinasädettä.
Tunnistakaa oleminen, mikä on elämän luonne.
Kunnioittakaa elämän pyhyyttä ja elämän jokaista hetkeä.
Ymmärtäkää, että elämälle tunnustuksen antaminen on metatroninen avain.
Ymmärtäkää, että ilman tätä avainymmärrystä elämä paljastuu tiheämpänä.
Ymmärtäkää, että hyvinvoinnin avain tulee elämän pyhyyden ymmärtämisestä.
Olkaa platinasäteen kiitollisuuden tunteessa.
Älkää salliko intohimon säteillä tiheässä tilanteessa.
Hidastakaa ja kuunnelkaa sisäistä ääntä.
Herättäkää unennäkijä.
Rakkaat ystävät, ihmissyklinne on jumaluuden polku. Tämän valitun polun kautta
jumalainen luontonne ilmaisee itseään. Ihmiset ovat laji, joka kärsii
muistinmenetyksestä, ja usein unohdatte, keitä olette. Vuosi 2009 on aikaa
muistaa (rakastavia muistoja) ja muistaa keskittyneesti. Ihmisyytenne on itse
asiassa osa jumaluuttanne ja maan kaksinaisuudessa saamanne tietämys on astia,
jossa jumaluutenne ilmaisee itseään.
Kerron teille syvällisen totuuden ja se on, että te tunnustelijat, te muutamat
ihmiset, jotka tunnistatte esittävänne unta, pystytte todella heräämään tuota
unesta vasta tämän tärkeän tunnistamisen jälkeen. Itse asiassa näette unta
siitä itsenne versiosta, joka uskoo teidän olevan hereillä. Ja vaikka tämä
onkin hämmentävä kysymys useimmille teistä ja terminologia on jokseenkin
merkityksetöntä massoille, maailma mihin uskotte kiinnittyneenne, on
heijastusta kanssaluovasta jumalmielestänne.
Mitään mikä näyttää tapahtuvan, ei ole kirjoitettu kiveen, kansakieltä
käyttääksemme. Muodostatte menneisyytenne ja tulevaisuutenne ja muutatte niitä
äärettömästi. Muotoillette jokaisen huomisen luovasta haluvirrastanne, niin
kuin muotoilette myös nykyisyytenne ja menneisyytenne voimahetkessä,
äärettömässä ja ikuisessa nyt-hetkessä. Onko se unta? Kyllä, mutta rakkaat
ystävät, unet ovat todellisia, tarkoituksellisia ja sielukasvun Rubikin kuutio.
Elämänne uni on järjestely, palapeli, minkä muotoilitte itsellenne. Elämä on
arvoitus, jolla on säännöt, ja tuo sääntö on rakkaus. Ei se tunne, mitä luulette
rakkaudeksi, vaan monimutkainen valotiede, mitä kutsutaan rakkaudeksi. Se on
korkein järjestys kaikessa, mitä on.
Platinasäteen hyvinvointi ja arvokkuus
Platinasäde tarjoaa itseänsä kaikille. Se on hoivaamisen ja hyvinvoinnin
energiaa. Se on energiaa, joka on kiitoksena polullanne. Se on feminiinisen
välittämisen ja maskuliinisen itseluottamuksen energiaa nöyrässä tasapainossa.
Tuokaa se kenttäänne meditaatiossa ja kiitollisuudessa.
Rakkaat ystävät, monia teistä vielä pidättelevät arvottomuuden tunteet. Hyvin
monet teistä polulla edelleen mittaavat ja arvostelevat edistymistään, yleistä
arvoaan ja ansioitaan laskemalla yhteen hyviä tekoja, joita olette suorittaneet
kollektiivisilla matkoillanne.
Mutta kerromme teille toisen totuuden ja se on, että pääsyä
kristallivärähtelyyn ei saavuteta eikä kielletä minkään arvosteluasteikon tai
auktoriteetin lain perusteella, paitsi omanne.
Ja taas kerran näyttää paradoksilta (mutta todellisuudessa ei ole sitä), että
ilman harmonista, opastavaa värähtelyä portaali näyttäisi värähteellisesti
sisään pääsemättömältä teille ja ette pystyisi kohoamaan kristallikenttään.
Tämä on yksi syistä, miksi ihmiset biologisessa syklissä toimivat niin
vakavamielisesti oikeuttaakseen kollektiivinsa ja henkilökohtaisen itsensä
sillä käyttäytymismallihistorialla, mikä on itse asiassa väärin rakennettu eikä
tarkasti kuvaa menneisyyttänne, nykyisyyttänne tai tulevaisuuttanne. Jos ette
pysty edes ymmärtämään todellista alkuperäänne, niin miten voitte tuomita
itsenne tarkasti siinä nykyisyydessä, mikä on myös väärinymmärretty? Vastaus
on: ette voi. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, mistä näette unta, ovat
vain nyt-hetkessä.
Näkemässänne unessa kaikkea säätelee uskomuksen näkökulma ja ulottuvuus, ja
niin kauan kuin uskotte olevanne viallinen, olette sitä. Kyse on
vetovoimanlaista, luovan ilmentämisen laista. Teitä sitovat epäilyksen kahleet.
Teot joita teette ja jotka tuomitsette epäpuhtaiksi, ovat suuressa määrin se
syy, että hyvin monet teistä tuntevat arvottomuutta toisinaan. Itse asiassa
värähtelymalli pidättelee teitä. Niin kauan kuin yritätte uida matalamman
värähtelyn tiheässä energiassa, teidän on hyvin mahdotonta välttää uppoamasta
syvemmälle siihen. Eikö olekin mielenkiintoista? Käyttäkää hetki miettien sitä,
mitä olemme juuri kertoneet.
Näin tosiasia on, että ne uskomukset joiden mukaan ihmiskunta on elänyt, ovat
pitäneet sen käytännössä kahlittuna rajoittuneeseen uskomusjärjestelmään
ihmiskunnan todellisesta menneisyydestä - erityisesti nyt se jumittaa
ihmiskuntaa ylittämästä kynnystä kristallitietoisuuden suurempaan valoon. On
kuitenkin yhteys, värähtelyportaali joka tekee jokaiselle teistä
ainutlaatuisesti mahdolliseksi sulautua tuohon energiaan tulevana vuonna, astua
korkeamman kentän ovesta.
Kristallikenttä on nimittäin oma nuhteettomuutenne, ja samalla kun tunnette
nuhteettomuuden olevan vain toimintaa - tekemistä puheidenne mukaisesti -
totuus on, että se voi tapahtua välähtävän oivalluksen hetkessä, koska
nuhteettomuus on yksinkertaisesti ja monitahoisesti värähtelyä.
Olette Jumala
Sekä kollektiivisesti että yksilöllisesti ajateltuna jokainen teistä ja te
kaikki voitte murtaa itsenne tuomitsemisen esteet aika-avaruudessa nähdäksenne
lopultakin itsenne ja tehdäksenne kvanttihypyn sen tunnistamisessa, että olette
oma Jumalanne. Olette Luojajumalan kipinä. Nuhteettomaan Jumalaan sisällänne
päästään ja se määritellään tietoisuuden kvanttivärähtelytaajuudella.
Ja saammeko kysyä teiltä lineaarisen ajan harhassanne, miten mitattavasti
olette lähempänä Jumalaa nyt kuin vuosi sitten? Miettikää tätä
huolellisesti, koska vastaus ei ole milleissä eikä valovuosissa.
Totuus on, että te ette ole koskaan olleet erillään, ette ole koskaan olleet
erossa Jumalasta. Vain pelko ja arvottomuuden tunne peittää näkökykynne niistä
kaksinaisuussuodattimien pienistä kulmista, joiden olette antaneet ilmentyä
sydämeenne ja epäilleet täydellisen ja majesteettisen "sinun" olevan
osa Luojajumalaa ja kaikkeutta.
Vakuutamme jokaiselle teistä, että syvällä ytimessänne on tietoisuus
jumalitsestä, Jumalasta, joka te olette. Ja tuo Jumalitse on autuaallisessa
ilossa. Syvällä ytimessänne on Jumala, joka nauraa rakkaudessa, joten tietäkää,
että kaikki on hyvin. Tietäkää, että lopulta kaikki yhdistyvät hurmioon ja
riemuitsevat tuossa totuudessa. Tuntekaa keveys, mikä tulee teihin ja mikä on
saatavillanne vuoden 2009 värähtelymalleissa. Löytäkää hyvinvointi, se on
kiitos polullanne.
Eläkää jokainen hetki kiitollisuudessa ollaksenne valmiita kauan odotettuihin
muutoksiin, kun siirrytte vielä lähemmäs taivaan tuomista maan päälle ja
ennakoivasti luomaan uutta todellisuutta. Tarttukaa hetkeen!
Olen Metatron ja kerron teille nämä totuudet.
Ja niin se on.