Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Hei!

 

Tänään se sitten tapahtuu - tänään 18.9. 2007 nämä kvanttihyppyenergiat (9-9-9) ovat voimakkaimmillaan! Ajan laadussa energiat ovat todellakin "äärettömän" laajuiset sekä todella vahvat. Astrologisesti ajan laadussa vaikuttavat tällä hetkellä voimallisesti Auringon, Marsin ja Pluton risteävät energiat, joten myös hyvin agressiiviset energiat ovat valloillaan (ks. esim. www.astro.fi ja viikkovillitys) samalla kun tämä kvanttihyppy-energia on voimallisimmillaan. Joten herkimmät voivat olla nyt todella voimallisessa paradoksi-tilanteessa.

 

Paradoksithan edustavat aina jonkin ilmiön kahta äärisuuntaa. Niinkuin syvin pimeys ja kirkkain valo! Jotka itse asiassa tarvitsevat toisiaan tullakseen ilmi. Tällaisten keskenään näennäisessä ristiriidassa olevien asioiden yhdistäminen tasapainoon itsessämme, on yksi haastavimmista sisäisistä alkemiallisista prosesseistamme. Mielemme sekä aivojemme rakenne on sellainen, että yleensä pystymme ottamaan vain toisen vaihtoehdon vallitsevaksi todellisuudeksi ja sisäiseksi olotilaksi. Paradoksien keskikohdassa on kuitenkin aina myös piste, jossa nämä erilaiset ristiriitaisuudet ovat totta yhtäaikaa sekä myös täydellisessä sopusoinnussa sekä harmoniassa keskenään. Myös aivojemme sekä mielemme rakenne ja toiminta ovat koko ajan muuttumassa näiden kvanttienergioiden ansiosta niin, että pystymme entistä paremmin käsittelemään näiden erilaisten ristiriitaisuuksien olemassaoloa elämässämme. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voimme yksinkertaisesti hyväksyä molemmat vaihtoehdot olemassaolevaksi, niin itsessämme kuin myös maailmassa ympärillämme. Meillä on aina mahdollisuus sekä myös oikeus päättää tässä tilanteessa myös siitä, minkä puolen itsestämme ja maailmasta nostamme huomiomme keskipisteeksi. Kysymys on siis valinnasta. Tänään ja jokaisena muunakin päivä voimme tehdä valinnan sen mukaan, mitä tahdomme omaan elämäämme ja millaisessa maailmassa haluamme elää.

 

Voimme valita rauhan, sisäisen harmonian ja hiljaisuuden tässä tiukkaakin tiukemmassa valintatilanteessa. Hiljaisuuden olemus itsessämme on tämä paradoksien keskikohta itsessämme. Hiljaisuudessa on myös todellisen luomisvoimamme alkulähde sekä yhteytemme Luojaamme ja Jumalaamme. Hiljaisuudessa mielemme on tyyni ja sydämessämme vallitsee harmoninen rauha, vaikka maailma ympärillämme näyttäytyisikin joltakin aivan muulta. Hiljaisuuden olemuksessa olemme myös oman elämämme luomistyön alkutilanteessa, jossa kaikki mahdollisuudet ovat olemassa. Kokemuksellisestihan tämä tilanne voi joskus tuntua vaikealta ("tyhjyydeltä"), kun tässä hiljaisuuden tilassa ei välttämättä vielä ole nähtävissä mitään selkeää liikettä, eikä elämässämme vielä ole nähtävissä tai koettavissa jotakin sellaista, joka vie omaa elämäämme eteenpäin. Kuitenkin tämä hiljaisuus sisältää jo kaiken sen, mitä tulee ilmenemään elämässämme! Ne ovat ns. hiljaisina ajatuksina, ideoina sekä oivalluksina sekä suurina mahdollisuuksina - olemassa olevina potentiaaleina itsessämme ja universumissa. Ja nämä kaikki potentiaalit näyttäytyvät meille sen mukaan, mitä valitsemme.   

 

Siis mitä valitsette - siitä tässä tilanteessa on kysymys! Oletteko valmiita jättämään taaksenne oman menneisyytenne kiitoksin kaikesta siitä mitä olette oppineet, olivat kokemuksenne olleet sitten mitä tahansa? Kun tunnette kiitollisuutta myös kaikesta siitä, mikä elämässänne on jo tällä hetkellä, avaatte portin itsessänne ja sydänkeskuksessanne tähän universumin luomisvoiman alkulähteeseen. Kvanttihypyssä on kysymys oman todellisen luomisvoimamme löytämisestä sekä ilmentämisestä omassa elämässämme niin, että keskitämme huomiomme kaikkeen siihen hyvään, joka on jo elämässämme. Sekä tietoisesti tahdomme näiden hyvien asioiden myös lisääntyvän elämässämme. Ja myös toimimme konkreettisin teoin näiden asioiden edistämiseksi elämässämme ja otamme vastuun omasta elämästämme sekä valinnoistamme. Vetovoiman laki toimii siten, että se mikä on sisäinen tilamme ja mihin kiinnitämme huomiomme elämässämme, myös aina lisääntyy elämässämme. Nyt tämän kvanttihyppy-energian avulla meillä on mahdollisuus valita ja toimia niin, että koemme yhä enentyvää runsautta, yltäkylläisyyttä, iloa ja onnea elämässämme.

 

Tänään on siis mitä mainioin päivä valita se, että kiinnitämme tänään ja myös myöhemmin huomiomme rakkauteen ja valoon. Tänään voimme juhlia ja kiittää monenlaisin tavoin kaikkea sitä kaunista ja hyvää, mitä elämässämme on. Voimme kiinnittää huomiomme siihen myönteiseen, mitä erilaisissa asioissa, ihmisíssä ja tilanteissa elämässämme on. Myönteisyys on suuri voima, jonka kautta voimme huomata, miten olotilamme ja energiatasomme alkaa kohoamaan huimaa vauhtia ylöspäin. Yht´äkkiä voimme tuntea sen, miten ilo ja riemuu täyttää olemuksemme ja koemme maailmamme sekä universumin suurenmoiseksi paikaksi elää!

 

Siis tänään on ilon ja riemun päivä, jos niin haluatte! Mestari Gibranin sanoin:

 

"Ainoastaan silloin kun juotte hiljaisuuden virrasta, voitte te todella laulaa.

 Ja kun olette saavuttaneet vuoren huipun, te voitte kiivetä ylöspäin."

 

Tänään on mahdollisuus tähän - kiivetä vuoren huipulta ylöspäin!

 

 

Enkelin Siiven Kosketuksin,

iloisena sekä kiitollisena teistä ja elämästä,

parhain terveisin,

Riitta-Marja

 

Ps. Viestini jatkona on yksi todella mainio Quado-viesti "Lahja enkeliltä". Tämä meditaatio ja hiljentyminen on erinomainen erilaisista asioista irtipäästämiseen niin, että jotakin uutta voi syntyä. Lopussa on mainos Tampereella huomenna (19.9.-07) pidettävästä Värien ja äänen illasta Ilon Tilassa.

 

**************************************

 

 -----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: Pirjo Laine [mailto:pirjo.laine(at)elisanet.fi]
Lähetetty: 17. syyskuuta 2007 17:15
Vastaanottaja: Quado:
Aihe: Quado 16.9.07: Lahja enkeliltä

Quado 16.9.2007
LAHJA ENKELILTÄ
 
Tänään saat lahjan enkeliltä. Kallisarvoisen lahjan, jota voit käyttää joka päivä lopun elämääsi.
 
Vedä syvään henkeä sisään ja sitten vapauta se ja anna itsesi vaipua, kunnes olet täysin rentoutunut.
 
Näe nyt, että edessäsi leijailee kaksi enkeliä. He ovat kirkkaita ja kauniita, heidän valkoiset mekkonsa liehuvat kevyesti tuulenhenkäyksessä, jonka saa aikaan heidän hitaasti liikkuvat siipensä.
 
Enkeli vasemmalla puolellasi tulee eteenpäin. Hän pitää kultaista silkkiverkkoa ja pyytää sinua laittamaan siihen kaikki menneisyyden taakkasi. Ja tee niin nyt. Anna hänelle ne katumuksesi taakat, joita olet kantanut selässäsi, kaikki ne asiat, jotka olisit toivonut tehneesi eri tavalla. Anna hänelle pettymykset ja turhautumiset siitä, kun et ole saanut sitä, mitä tarvitsit ja halusit. Ojenna tämä kaikki pois ja tunne keveneväsi.
 
Ja nyt kurkota sydäntäsi kohti ja poista anteeksiantamattomuuden raskaat kivet, jokainen syytöksen ja vihan kimpale, joka asustaa syvällä sydämessäsi. Poista nämä kivet ja laita ne enkelin silkkiverkkoon. Tunne sydämesi kevenevän.
 
Nyt enkeli oikealta puolelta tulee eteenpäin. Hänkin pitelee kultaista silkkiverkkoa ja pyytää sinua laittamaan siihen kaikki tulevaisuudenpelkosi. Anna jokainen huoli ja ahdistuksen aihe hänelle. Poista kaikki epäilys kyvystäsi selviytyä siitä, mitä saattaa tulla eteesi, ja laita se hänen verkkoonsa. Ojenna pois pelkosi kuvitellusta tulevaisuudesta.
 
Ja nyt nuo kaksi enkeliä lentävät taivaisiin kultaisten silkkiverkkojensa kanssa, jotka ovat täynnä taakkojasi, epäilyksiäsi ja pelkojasi. He pitävät niitä kohti valoa, jolloin ne muuntuvat välittömästi rakkaudeksi.
 
Ja päällesi alkaa tulla lempeää sadetta, puhtaan ja puhdistavan rakkauden sadetta. Valo on ottanut vastaan taakkaasi ja ne on täysin selvitettynä sen sisällä. Ja nyt sinua siunataan syvästi rakkaudella.
 
Sitä virtaa ja virtaa rauhoittavana ja puhdistavana. Sinua huuhdotaan rakkaudella ja rauhalla, kun enkelit laulavat.
 
Ja nyt tunnet olosi täysin puhtaaksi, täysin eheäksi.
 
Eteesi ilmestyy kolmas enkeli, kirkkaampi ja suurempi kuin kaksi edellistä. Hänen siipensä on tehty säteilevästä valosta. Hän pitää kädessään ikivanhaa ja kaunista ruusupuurasiaa, joka on koristeltu kullalla ja hopealla ja kirjailtu symboleilla, jotka vaikuttavat sinusta jotenkin tutuilta.
 
Hän avaa rasian ja näet mahtavaa valoa sen sisällä, valoa jota mielesi välittömästi haluaa. Enkeli kastaa sauvan rasiaan ja vetää ulos valoa sauvansa päässä. Hitaasti hän sitten kohottaa sauvan kohti otsaasi.
 
Hän pysähtyy, katsoo silmiisi ja pyytää lupaasi tämän suuren lahjan antamiseksi sinulle. Nyökkäät päätäsi. Kyllä, kyllä, otat vastaan tämän lahjan.
 
Ja niin hän koskettaa sauvalla otsaasi.
 
Hetkellä jolloin valo koskettaa otsaasi, mielesi täyttää rauhallinen hiljaisuus. Se on täyttä ja nautinnollista, tyydyttävää. Sellaista hiljaisuutta et ole koskaan ennen kokenut, hiljaisuutta sakeana rauhasta ja rakkaudesta. Hiljaisuutta joka on niin syvää ja laajaa, niin kirkasta ja täyttä, että kaikki ajatukset kaikkoavat.
 
Ja valo mielessäsi muuttuu kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi, kun alat nähdä, että hiljaisuus synnyttää lisää hiljaisuutta ja että vain yksi pisara hiljaisuutta enkelin sauvasta voi saada selkeämmän ja selkeämmän hiljaisuuden kietoutumaan mieleesi. Se täyttää mielesi niin, että vanhoilla olemis- ja ajattelutavoilla ei ole enää kotia puhtaassa ja sädehtivässä mielessäsi.
 
Ja kun enkeli sulkee rasian, loistava hiljaisuus pysyy mielessäsi, rauhallisena ja tyynenä.
 
Ja nyt hän ojentaa nämä lahjat sinulle: rasian säihkyvää hiljaisuutta ja sauvan, jolla se asetetaan mieleesi. Sinä saat nämä omaksesi. Saat pitää nämä ikuisesti. Ja kun avaat rasian, näet, että se on täyttynyt uudestaan säihkyvällä valolla, ja tiedät sydämessäsi, että näin tulee aina tapahtumaan.
 
Jos hiljaisuuden lahja omassa mielessäsi alkaa himmetä, jos vanhat varjot alkavat täyttää sen, voit vain avata ruusupuurasiasi, joka on koristeltu hiljaisuuden symboleilla, kastaa sauvan rasiaan ja koskettaa sillä otsaasi, ja välittömästi mielesi täyttää rauha. Se säteilee hiljaisuutta ja sydämelläsi on se aika ja tila, mitkä se tarvitsee lähettääkseen parantavaa rakkautta koko kehoosi.
 
Aah, miten upean lahjan tämä enkeli antoikaan sinulle; hiljaisuuden lahjan, kaikki kuvitelmat ylittävän aarteen ja voiman antaa se itsellesi aina niin valitessasi.
 
Quado-viestit kanavoinut Carrie Hart ( www.carriehart.com

Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen. 

 

**************************************************

Keskiviikkona 19.9. klo 18. – 20.00

TERVETULOA TUTUSTUMAAN VÄRIEN JA ÄÄNEN KIEHTOVAAN MAAILMAAN AURA-SOMA

VÄRITERAPIAN JA HOITAVAN ÄÄNEN AVULLA !

AURA-SOMA: Kaksiväriset tasapainopullot ovat tämän maailmanlaajuisen

suosion saavuttaneen terapiamuodon ydin. Pullojen vesi- ja öljyosat

säteilevät valovoimaisina, jokainen väri omalla taajuudellaan. Lisäksi

vaikuttamassa ovat yrttien, eteeristen öljyjen, mineraalien ja

kristallien elävät energiat.

Sinä olet valitsemasi värit, mutta sinä myös tarvitset niitä värejä,

joita valitset !

Illan aikana jokainen saa tulkinnan valitsemastaan pullosta ja lisäksi

teemme muutamia harjoituksia Aura-Soma tuotteiden avulla.

HOITAVA ÄÄNI: Äänihoito on yksi vanhimmista hoitomuodoista ihmisen

historiassa, joten äänihoitajat Lisa Katajavuori ja Tatu Saarikko

hellivät meitä illan päätteeksi harmonisella laululla ja

kristallikulhojen soitolla !

Väliajalla tarjolla teetä ja pientä purtavaa sekä Aloe vera juomaa.

Myynnissä Aloen lisäksi kortteja, pikkutauluja, virkattuja

"terapiakissoja" ym. ym.

Oviraha 8 €

OLET LÄMPIMÄSTI TERVETULLUT !

Arja Sinervo

Hoitola Artemis

Väinölänkatu 1, IlonTila 2. krs.

********************************************
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin
(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja
(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net