Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
Hei!
Nyt kun tätä syyskuun ajanlaatua tarkastelee, niin mieleni tekee sanoa kuvaannollisesti teille kaikille "kultaisille universumin sateenkaari-surffareille" että "Nyt on aika kaivaa sisäisessä todellisuudessanne surffilautanne kaapista ja valmistautua - nyt on nimittäin tulossa SUURIA AALTOJA!
Useiden eri tietolähteiden mukaan tämä rytinä alkaa 9.9.2007, siis ensi sunnuntaina, kun 9-9-9 portti "virallisesti" aukeaa. Nämä energiat ovat kyllä tuntuneet jo jonkin aikaa ja energian intensitetti sen kuin kasvaa ja voimistuu tässä syyskuussa. Tämä 9-9-9 energia on myös numerologisesti loppuun saattamisen aikaa, jotta jotain todella uutta pääsee syntymään. Esimerkiksi Tobiaksen sekä mestari Kuthumin mukaan nyt tämän energiavirratuksen kautta tuodaan myös tämän Maya-kalenterin mukaiset (kun Maya-kalenteri päättyy) uuden ajan energiat maan päälle. Maya-kalenterihan päättyy vuonna 2012, jolloin vuosien 2011-2013 välillä odotettavissa on jonkinlainen suuri joukkotajunnan muutos, joka muuttaa ihmisten elämää täällä maan päällä jollakin aikaisemmasta hyvin poikkeavalla tavalla. Historiassa, myös astrologisesti tarkastellen, on nähtävissä erilaisten aikakausien "laadut"- muutokset, jotka ovat tuoneet ihmisten elämään mm. uudenlaisia ajattelutapoja. Historiasta mieleeni tulee ensimmäisenä esimerkiksi Valistuksen aika, joka toi ihmisten tietoisuuteen erilaisen, uudenlaisen maailmankuvan kuin aikaisemmin. Näkemykseni mukaan tässä kvanttihypyssä on kysymys juuri tästä - maailmankuvamme koko joukkotajunnan tasolla tulee muuttumaan.
Näistä kavanttihyppy-energioista puhutaan aina juuri tälläisenä suurena muutoksena, joka liittyy henkisessä kehityksessämme niin ylösnousemusprosessiin kuin myös siihen, että tämän prosessin kautta "tuomme ja myös luomme taivaan maan päälle". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ympäri maailmaa löytävät uudenlaisia ajattelutapoja, käyttäytymistapoja sekä uudistavat vanhat uskomusjärjestelmänsä siitä, mikä elämässä on tärkeää ja merkityksellistä. Tätä kvanttihypyn energiaa kuvataan myös "kultaisen ajan energiana" sekä astrologisesti myös todelliseen Vesimiehen aikaan siirtymiseksi. Vesimiehen arkkityyppiin kuuluvat mm. yhteistyö, toisten auttaminen ja palveleminen sekä "elämän veden", taivallisen sekä jumalaisen inspiraation tuominen maan päälle. Vesimieheen liitetään myös joukkotajunnassa olevien erilaisten ideoiden ja ajatusten kiteyttäminen niin, että ne saavat konkreettiset ilmentymät, sisällöt ja tarkoitukset ihmisen elämässä. Siis vaikka Vesimiehen aika on osaltaan hyvin korkeavärähteisen sekä alkulähteesta tulevan jumallaisen inspiraation täyttämää, niin sillä on aina myös hyvin konkreettinen ja käytännöläheinen sisältö elämässä.
Oman näkemykseni mukaan nämä nyt tulevat "energiatsunamit" ovat juuri tällaisia - niiden alkuperä on Luojamme alkulähteessä, (myös jokaisessa meissä itsessämme jo olemassa olevana potentiaalina), joka on nyt virratetaan maapallolle. Ja tämän energian tarkoitus herättää ja aktivoida tämä jo itsessämme oleva energia, jotta tämä sama mahdollisuus - täysin uudenlaiseen maailmankuvaan, tarjoutuu myös muille ihmisille joukkotajunnan kautta. Viestini liitteenä on Mestari Kuthumin kavanttivalon aktivoimiseen liittyvä meditaatio-ohje, joka helpottaa näiden energioiden kanssa työskentelyä. Teksti on pitkä, joten jos haluatte toteuttaa tämän meditaation, niin varatkaa aikaa sen tekemiseen.
Tämä kvanttihypyn 9-9-9 energia tulee nyt syyskuussa kolmena eri "aaltona".
9.9.
2007 ensimmäinen aalto
(11.9.2007
uusikuu ja osittainen auringonpimennys)
18.9.2007 toinen
aalto, energia on voimakkaimmillaan
27.7.2007 kolmas
aalto
Ensimmäinen aalto toteutuu vanhankuun puolella, joten tämä ensimmäinen aalto poistaa kaiken vanhan ja tarpeettoman elämästämme ja se on erilaisten asioiden loppuunsaattamisen aikaa. 11.9. on uudenkuun päivä ja samaan aikaan on myös osittainen auringonpimennys, joka tuo mukaan myös uuden kipinän. Tämän "ylösnousemuksen 9-9-9 energian" huippukohta on 18.9. Itse asiassa tämä tapahtuma kaikkinensa on kyllä samalla todellinen "alastulo sekä alasmeno" - onhan tarkoitus nimenomaan maadoittaa nämä energiat olemassa olevaksi todellisuudeksi elämässämme. Niin että tämä tietoisuus muodostuu itseämme ja toimintojamme ohjaavaksi periaatteeksi ja ulottuu kaikkeen, mitä elämässämme ilmenee.
Viestini jälkeen on Celia Fennin kanavoimaa viestiä Arkkienkeli Mikaelilta liittyen näihin syyskuun energioihin. Tämän jälkeen on mainos Tampereella järjestettävästä kanavointitapahtumasta (Mika Peltola ja Kryon) liittyen näihin energioihin, sekä viesti Geoffrey Hopelta (hän kanavoi mm. viestissäni esiintynyttä Tobiasta) siitä, miten näitä energioita voi juhlistaa 18.9. 2007.
Ensi lauantaina (8.9. 2007) Jofielin pikku putiikissa vietettävän kansainvälisen enkelipäivän tapahtuman yhteydessä tapahtuvassa meditaatiossa keskitymme myös hankkimaan välineitä tämän energian maadoittamiseen. Laitan tästä tapahtumasta vielä erillisen viestin siitä, miten voitte halutessanne osallistua meditaatioon, vaikka ette itse tapahtumaan pääsisikään tulemaan. Vihjeeksi teille, jotka olette Tampereella tai vierailette kaupungissa, niin poiketkaa Jofielin putiikissa jo nyt -Päivillä on jo tällä hetkellä koko putiikki täynnä mitä upeimpia tarjouksia tämän Enkeliviikon tiimoilta! Salomäen Päivin "Jofielin pikku putiikki" sijaitsee Tampereella ns. kauppa-aukiolla, osoitteessa Näsilinnankatu 29.
Siis ovatko surffilautanne nyt kunnossa, pölyt pyyhitty ja pinta vahattu? Laittakaa siivet selkään, sillä nyt päästään surffaamaan isoja aaltoja - Jihuu!!! Luottakaa itseenne ja sisäiseen viisauteenne - tiedätte kyllä jo nyt sisäisessä todellisessa olemuksessanne, miten nämä aallot lautaillaan!
Enkelin Siiven Kosketuksin,
kuplivaa iloa sekä valoa huumorin kera elämäänne toivoen,
Riitta-Marja
___________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net
***************************
SYYSKUUN ENERGIAT
LOPPUJA JA ALKUJA JA VASTUUNNE UUDESSA ENERGIASSA
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)
Syyskuu 2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Rakkaimmat valotyöntekijät, niiden voimakkaiden energioiden jälkeen, joita tuli
planeetalle elokuussa, syyskuu sallii teille tilaisuuden yhdistyä, omaksua ja
saavuttaa taas kerran oman asemanne. Syyskuussa on voimallisia hetkiä, jotka
auttavat teitä tuntemaan, miten siirrytte uuden maapallon energioihin.
Ensimmäinen merkittävä hetki on 9-9-9-harmonia tai syyskuun 9. päivän energia,
joka kaikuu syyskuun 18. ja 27. päivään, juuri täydenkuun jälkeen. Näinä
aikoina teidät saatetaan tietoiseksi sen siirtymäsyklin valmistumisesta tai
loppumisesta, joka alkoi vuonna 1998, ja ensimmäisen uuden maapallon syklin
alkamisesta. Olemme sanoneet aiemmin, että tämä uusi sykli alkaa oikeastaan
vasta 1-1-1-harmoniasta, 1.1.2008 ja siihen saakka voitte odottaa suhteellisen
epävakaata ja nopeiden muutosten jaksoa. Korkeampi itsenne tai MINÄ OLEN
-olemuksenne siirtyy pois kaikista vanhoista energioista ja harmonisoituu
uusien suuntien ja uusien tilaisuuksien kanssa.
Rakkaimmat valotyöntekijät, on valinnan ja kasvun aika. Älkää vastustako - päästäkää
irti siitä, minkä täytyy lähteä ja olkaa avoimia uudelle. Jos koette tällä
jaksolla tunteen siitä, että ette liiku tai olette "jumissa",
sallikaa se ja tietäkää, että olette uuden luomisen tai ilmentämisen
nollapisteessä. Olkaa kärsivällisiä ja tietäkää, että se mitä tarvitaan,
ilmentyy sitten, kun aika on oikea. Jos toisaalta huomaatte asioiden liikkuvan
liiankin nopeasti, pysykää tyynenä ja keskuksessanne ja tietäkää, että nopeita
muutoksia on tapahduttava, jotta teidät saatetaan harmoniaan ensimmäisen
todellisen uuden maapallon syklin energioiden kanssa.
Seuraava voimahetki on uusi kuu ja osittainen auringonpimennys 11.9. Tänä
aikana vanhan syklin viimeistely ja uuden alkamisen aurinkokoodit yhdistetään
planetaariseen kollektiivitietoisuuteen, ja ihmiskunta on valmis siirtymään
eteenpäin uuteen maapallon sykliin.
Päiväntasaus 23.9. tuo paljon kaivatun tasapainohetken tälle planeetalle, kun
muutoksen ja muodonmuutoksen intensiiviset ja pyörivät energia ovat tehneet
työnsä. Tuolla hetkellä päivä ja yö ovat samanmittaisia, ja se merkitsee
vuodenajan vaihtumista. Pohjoisessa päivät lyhenevät talven lähestyessä ja
etelässä päivät pitenevät kesän palatessa. Se on merkittävä kohta sisäisen
tasapainon tuntemiseksi ennen siirtymistä taas eteenpäin. Sallikaa sisäisten
maskuliinisten ja feminiinisten energioiden tulla täydelliseen tasapainoon.
Täysikuu on 26.9. Aurinko on Vaa'assa ja täyskuu Oinaassa. Tämä on tulikuu,
jota hallitsee jumalaisen feminiininen, tulinen aurinkoenergia arkkityyppisessä
Tulijumalatarinkarnaatiossaan. Jumalatar, jonka energia on tällä hetkellä
sopivin, on Kali, itäinen alkujen ja loppujen Jumalatar. Täysikuu olisi hyvää
aikaa tuliseremonioille ja kiitollisuuden ilmaisemiseen siitä, mikä lähtee ja
mikä tulee uusien energioiden myötä. Tulielementin voimakas valo valaisee
tietänne eteenpäin, rakkaat ystävät, ja muuntaa kaiken sen, mikä nyt täytyy
muuntaa.
Sisäisen jumalaisen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tasapainon
säilyttäminen syyskuussa
Rakkaimmat ystävät, tässä kuussa teitä haastetaan säilyttämään maskuliinisten
ja feminiinisten energioiden sisäinen tasapaino. Jumalatarplaneetta Venus
siirtyy Leijonan läpi lisäten tulista aurinkoenergiaa syyskuun
"sekoitukseen". Täysikuun ollessa Oinaassa ja Venuksen Leijonassa
tämä on todellakin suurta luovan intohimon, aistillisuuden ja voiman aikaa.
Tämä feminiininen aurinkoenergia saattaa ilmentyä uusina luovina projekteina
tai uusina romanttisina suhteina tai sellaisten projektien ja suhteiden
uudistumisena. Se voi myös merkitä sellaisten vanhojen projektien ja suhteiden
loppumista, jotka eivät ole sopusoinnussa uuden maan energian kanssa. Luovat ja
seksuaaliset energiat ovat niin intensiivisiä ja voimakkaita, että ne
järjestävät läpimurtohetken, vanhan sirpaloitumisen, niin että uusi voi
muodostua. Jos sellaista tapahtuu, on tärkeää pysyä sisäisessä keskuksessaan ja
olla sallimatta hetken intensiivisyyden ja intohimon pyyhkäistä mukanaan.
Maskuliinisten energioiden planeetta Mars on Kaksosissa, oppositiossa
Galaktiseen keskukseen sekä Plutoon ja Jupiteriin Jousimiehessä. Tämä merkitsee
sitä, että maskuliininen energia on intensiivisessä, laajentuvassa ja
muuntavassa "keskustelussa" Galaktisen keskuksen kanssa, mikä hioo
jumalaista feminiinienergiaa. Tämä keskustelu liittyy siihen muodonmuutokseen,
jonka Pluto saattaa alkuun, ja siihen henkiseen laajentumiseen, jonka Pluto on
saattanut alkuun, kun maskuliinienergia siirtyy vanhan energian kaksinaisuuden
yläpuolelle kaksoisliekkienergian täydennykseksi. Voitte siis odottaa
syyskuussa myös intensiivistä muutospainetta sisäisessä maskuliinienergiassa.
Rakkaat valotyöntekijät, tämä merkitsee sitä, että maskuliinienergiassa
tapahtuu irtipäästämistä ja vaihtumista. Kontrollin ja hallinnan vanhat
energiat putoavat kokonaan pois, ja ne korvataan jakavilla
kumppanuusenergioilla. Tämä merkitsee myös sitä, että kaikki suhteet -
henkilökohtaiset tai työsuhteet - jotka vielä perustuvat kontrollointiin ja
keskinäiseen riippuvuuteen, ovat valtavassa paineessa muuttuakseen harmoniaan
uusien energioiden kanssa.
Kuten siis voitte nähdä, rakkaat ystävät, tänä aikana on räjähtäviä ja
jännittyneitä energioita, mutta tarkoituksena on lopultakin puhdistaa pois
kaikki se, mikä ei ole sopusoinnussa uusien energioiden kanssa. Ja
valotyöntekijöinä te olette "ensimmäinen aalto", joka luo perustan
uuden maapallon suhde- ja luovuusmallien ilmentymiselle.
Vastuunne uudessa energiassa
Rakkaimmat valotyöntekijät, tässä uudessa energiassa teillä on monia
velvollisuuksia johtajina siinä uudessa viidennen ulottuvuuden maassa, joka on
luotu. Uusina valonmestareina ja Hengen kanssaluojina johdatte tietä
auttaaksenne toisia siirtymään viidenteen ulottuvuuteen. Ja niinpä seuraavien
kuukausien aikana monet teistä omaksuvat uusia velvollisuuksia ja uusia
työmuotoja. Teille tulee tilaisuuksia omien halujenne sekä lahjojenne ja
taitojenne mukaisesti, ja on teidän tehtävänne olla vastuullinen ja ilmentää
viisaasti.
Mutta kun katsomme sanaa "responsibility" (vastuullisuus), näemme
kaksi osaa: "response" (vastata/reagoida) ja "ability"
(kyky), ja rakkaat ystävät, tässä on todellisuudessa kyse kyvystänne reagoida
jumalaisen luovan energian ja voiman virtaan elämässänne.
Miten reagoit, silloin kun tapahtuu yhtäkkisiä muutoksia tai kun energia
vaihtuu? Oletko järkyttynyt, vihainen, masentunut ja voimaton? Vai pysytkö
keskuksessasi ja käytät sisäistä voimaasi keskittyäksesi luomaan uutta
ilmentymää? Sallitko itsesi vedettävän hajautuneisuuden prosessiin, kun jonkin
energia elämässäsi hajoaa ja se on korvattava uudella? Vai muistatko sen
sijaan, että olet luoja ja että voit luoda uuden muodon ja ilmentymän
korvaamaan vanhan?
Jatkuvaan luomisprosessiin sisältyy sekä hajoamisen että muodonmuutoksen
prosesseja, Kali-energioita. Älkää antako näiden energioiden heikentää. Pitäkää
voimanne, keskittykää luomaan uuden tarkoituksen muotoa. Tämä auttaa teitä
siirtymään kaikkien kaoottisten tai hajoavien energioiden läpi luottaen ja
sujuvasti. Sillä kun vanha hajoaa, uusi tulee korvaamaan sen. On tauko tai
tyhjyyden hetki ja sitten uutta energiaa virtaa uuden luomuksen kera. Voitte
määritellä tämän uuden energian muodon ylläpitämällä tarkoituksenne uskoen ja
luottaen sekä kiitollisena siitä, mitä tiedätte olevan ilmentymässä.
Ja tämä, rakkaimmat valotyöntekijät, on teidän vastuunne valoa kohtaan tänä
uuden maapallon synnyttämisen, taivaan maan päälle ilmentämisen aikana.
Toivotamme teille ehdotonta rakkautta, voimaa ja iloa tässä siunatussa
syyskuussa.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
*****************************************************************
TEKEMISTÄ KVANTTIHYPPYPÄIVÄKSI…
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe ( www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2007 uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Kun muu maailma tekee päivittäisiä askareitaan 18.9.2007, Shaumbrat ympäri
maailmaa tietävät, että jotain suurta on tapahtumassa tietoisuuden kudoksessa.
Vuosia Tobias on kertonut meille, että tänä päivänä ihmistietoisuus tekee
kvanttihypyn. Se ei enää seuraa vanhaa, lineaarista polkua. Sen sijaan uusi ja
aiemmin tuntematon mahdollisuusjoukko tulee jokaisen sellaisen ihmisen
käyttöön, joka on avoin sisällään kvanttimuutokselle. Tobias sanoo, että
vaikkei mitään erityistä tapahdukaan tuona päivänä, tulemme katsomaan vuosien
päästä taaksepäin ja oivaltamaan, että otimme uuden kurssin elämälle maan
päällä.
Mitä aiot tehdä 18.9.? Jos et ole kanssamme Taosissa, Uudessa Meksikossa, tässä
on muutamia ehdotuksia:
1. Liity Taosin juhlaan suorassa lähetyksessä. Lähetämme internetissä kaikki
päivien toiminnot ja kanavoinnit sekä maanantai-illan Tobias-kanavoinnin.
Täydellinen lähetysaikataulu on tässä uutiskirjeessä sekä Kvanttihypyn
internet-sivustolla ( www.quantumleapcelebration.com). Kun katselet suoraa
lähetystä, lisäät energiasi tuohon tapahtumaan ja pystyt tuntemaan
Shaumbra-energian Taosissa sekä kaikkialla maailmassa.
2. Juhli elämää. Käytä tuona päivänä aikaa juhliaksesi elämän ihmettä sekä päätöstäsi
ruumiillistua tänne maan päälle tänä muodonmuutoksen aikana. Vietä hetki
miettien hyvyyttä ja runsautta elämässäsi.
3. Päästä irti kaikista odotuksistasi. Ilman odotuksia uuden energian koko
potentiaali voi tehdä itsensä tunnetuksi sinulle. Odotukset rajoittavat,
avoimuus laajentaa.
4. Hyväksy kaikki asiat sellaisina, kuin ne ovat. Tämä on yksi Tobiaksen ihan
perusoppitunneista. Vietä hetki hyväksyäksesi kaikki itsessäsi ja kaikki sinua
ympäröivässä maailmassa. Ohita oikean ja väärän, hyvän ja pahan, rikkaan ja
köyhän, onnellisen ja surullisen käsitteet.
5. Tunne, älä ajattele. Tämä on upea päivä siirtyä päästäsi jumalaisiin
tuntemuksiisi. Tunnustele toisten ihmisten, syömäsi ruuan, sinua ympäröivien
enkeliolentojen ja myös pitämiesi vaatteiden energioita. Tunteminen avaa sinut
uudelle syvyyden ja kokemisen tasolle elämässäsi.
6. Tee jotain hyväksesi. Osta itsellesi jotain erityistä, kävele puistossa, käy
hieronnassa tai syö lempiruokaasi. Tärkeää on tunnustaa itsensä ja rakastaa
itseään.
7. Kirjoita kirje itsellesi. Kirjoita tärkeistä tapahtumista elämässäsi tähän
mennessä ja siitä, mitä valitset tuleville vuosille. Sulje kirje kuoreen, laita
se turvalliseen paikkaan ja lue uudestaan noin kahden vuoden kuluttua.
8. Jaa itsestäsi jotain toisten kanssa. Sinulla on hyvin paljon annettavaa
toisille, ja he arvostavat sitä, että jaat heidän kanssaan energiaasi tänä
päivänä.
9. Hengitä. Mikä mahtava päivä hengittämiseen! Kun hengität sisään tämän
erityisen tilaisuuden energioita, valitset myös elämän ja uuden energian suuret
mahdollisuudet. Hengitä sisään henkeäsi, hengitä sisään intohimoasi ja hengitä
sisään kvanttihyppyjuhlaa.
Kerro Shaumbroille kvanttihyppypäivästäsi lähettämällä viesti
kvanttihyppysivujen ilmoitustaululle. On hauskaa lukea Shaumbrojen kokemuksista
ympäri maailmaa tänä tärkeänä päivänä. Laitamme valokuvia Taosin
kokoontumisesta nettisivuille ja tuotamme myös videon kvanttihyppyjuhlasta,
mikä on käytettävissä lokakuun lopulla. Nauti tämän hetken ja kvanttihypyn
välillä!
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
7:7:7 KVANTTIVALON,
UNIVERSAALIN TAIAN, IHMEIDEN JA ILMENTÄMISEN GALAKTINEN ANKKUROINTI
Kuthumi-henkiolentoa kanavoinut Michelle Eloff ( www.lightworkers.org)
7.7.2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Lisätietoa Michellestä ja Lightworkerista saat sivuilta www.thelightworker.co.za.
Kanavoinnin kirjoitti puhtaaksi Sandy Martin.
Huomaa, että tämän informaation lukemisella on vaikutusta sinuun. Yhdistyt
energeettisesti kanavoitavaan olentoon ja samanlainen prosessi mahdollistuu
sinun osaltasi. Se ei ole täysin sama asia, kuin että olisit paikalla Mestaria
kanavoitaessa. Vaikutukset ovat kuitenkin aivan yhtä voimakkaita. Älä kiinnitä
liikaa huomiota aikajanoihin, joita annetaan kanavointiin osallistujille. Sinut
viedään samanlaisen aikajanan kautta, oman jumalaisen suunnitelmasi,
aikataulusi ja tarkoituksesi mukaisesti.
*******************
Olen Kuthumi ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään jokaista
teitä tällä hetkellä ja tuomaan teille muodonmuutoksen, yhdistymisen,
tasapainon ja totuuden siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.
(Tervehdys herra Kuthumi.)
Meillä on suuri mielihyvä ja ilo sydämessämme kokoontuessamme yhteen teidän
kanssanne tänä päivänä, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja
turvallisesti Jumalan kämmenillä.
Rakkaat ystävät, tämän päivän kokoontuminen ei ole merkitykseltään suuri
ainoastaan planetaarisesti, vaan itse asiassa se on merkitykseltään ja
juhlaltaan suuri myös kosmisesti. Tämä tietty energeettinen muodostelma on
luonut geometrisen värähtelyn, mikä aktivoi uuden taajuuden koko orgaanisen
elämän järjestelmässä. Tämä taajuus vetää magneettisesti puoleensa kyvyn
yhdistyä täysin uuteen fotonivärähtelyyn. Vastaanotatte magneettiseen
kenttäänne fotonihelmiä täynnä kultaista valoa, ja tämä itsessään on
energeettinen huuto kaikelle elämälle jokaisessa valojärjestelmässä, että uusi
voimaantumisen toimintamalli on nyt ilmestynyt fyysiseen maailmaan.
Viimeiset yhdeksän kuukautta ovat olleet eräänlaista synnytystä, ja olen varma,
että jotkut teistä ovat miettineet, mitä teille on tapahtunut Jumalan vihreässä
maassa viimeisten yhdeksän kuukauden aikana, ja itse asiassa olette kokeneet
ns. synnytyskipuja. Tämä päivä on teille tuon energian ankkuroimista. Voisitte
sanoa tätä kultaisen ajan valon syntymäpäiväksi. Miljardeja valojärjestelmiä
kokoontuu planeettanne ympärille puhuessamme. Tämä valo jää asemiinsa niin kauaksi
aikaa, kuin tarvitaan varmistamaan, että jokainen halukas sielu siirtyy niihin
uusiin energiajärjestelmiin, jotka ovat geometrisia muodostelmia ja
värähtelevät erittäin nopeita kierroksia sekunnissa. Tämä varmistaa sen, että
jokainen elävä tietoisuus, joka valitsee vapauden, tunnistetaan ja sitä tuetaan
tekemään tämä matka.
Teidät esitellään myös rakkaan Merlinin vastikään luoma järjestelmä. Rukoilen,
ettei hän käske joko joukkoanne häipymään tänään, mutta saapa nähdä. (Tämän
Merlin sanoo leikillään meille aina silloin tällöin, erityisesti silloin kun
esitämme kysymyksiä, joihin tiedämme vastauksen!) Hänen luomansa järjestelmä on
nimeltään Trigonometrinen valojärjestelmä. Se on seitsemänkerroksinen
järjestelmä, mikä yhdistyy fyysisen kehonne seitsemään chakraan.
Trigonometrinen järjestelmä koostuu kolmesta uudesta valon ominaisuudesta,
jotka liittyvät maskuliiniseen ja feminiiniseen itseen, mikä itsessään
synnyttää kolmannen tekijän, jonka tuntisitte lapsena. Tämä on kuitenkin teidän
"kultainen lapsi" -ominaisuutenne, osanne joka on muuntanut monia
lapsuutenne traumoja uudeksi tarinaksi.
Rakkaat ystävät, pyydämme teitä olemaan kärsivällisiä kanssamme tänään, sillä
on paljon kerrottavaa teille ja lempiajanvietettäni on puhuminen, joten luotan,
että teillä on tänään paljon aikaa käytettävissänne! Tämä informaatio ei
palvele teitä vain nyt ja lähitulevaisuudessa, vaan monien, monien tulevien
vuosien aikana, jolloin yhdistytte siihen ymmärrykseen, mikä todellisuudessa
tuodaan teille kaikille tänään. Seitsemänkerroksiseen Trigonometriseen
valojärjestelmään yhdistymisen lisäksi teidän enkeli-DNA:nne aktivoidaan. Tämä
merkitsee sitä, että olette kaikki aidosti ansainneet siipenne, ja jokainen
DNA:n enkelitaajuuksista ilmentää siivellisen järjestelmän. Kerromme teille
lisää tästä myöhemmin.
Kenties yksi tärkeimmistä tämän päivän kokoontumisen puolista on se, mitä
yhdistetään psykologiaanne, fysiologiaanne ja biologiaanne.
"Uusaivokuori" on tällä hetkellä tärkein järjestelmä kehossanne,
johon keskitymme. Se muodostaa 90 % aivoistanne, jos voimme kutsua sitä näin.
Uusaivokuori on aivojenne osa, joka on tavallaan vastuussa älykkyytenne
evoluutiosta, ja ihmisolennot ovat tässä nimenomaisessa kohdassa kokeneet
eniten kehitystä erityisesti uusaivokuoressa. Uusaivokuori muodostuu kuudesta
tasosta ja sadastamiljardista solusta. Jokaisessa noista soluista on 1000 -
10000 synapsia. Synapsit ovat kytköksiä ja sisältävät vähintään satamiljoonaa
metriä johtoa. Tämä on itsessään todella hämmästyttävää. Tämä osoittaa teille, että
koostumuksenne on todella epätavallinen. Tämä kaikki sisältyy hyvin pieneen
tilaan. Voisitte kuvitella sen sisältyvän lautasliinan kokoiseen ja paksuiseen
tilaan.
Nykyinen elämäntyylinne vaikuttaa eniten uusaivokuoreen. "Vihollinen"
- jos kutsumme sitä näin - numero yksi on iso S eli stressi. Koska uusaivokuori
sisältää tunnetoimintonne ja monia muita kehonne järjestelmiä, teidän on
varmistettava, että nämä toimivuudesta vastuussa olevat kehonne järjestelmät
pystyvät pitämään sisällään sen, mitä tulee sisään, eikä vain säilyttämään
sitä, vaan myös välittämään noita järjestelmiä, jotta jatkatte kehitystänne
älykkäänä olentona. Muistakaa nyt sanoneeni, että uusaivokuorenne sisältää
vähintäänkin satamiljoonaa metriä johtoa ja kaikki nuo johdot ovat kytköksissä
kehonne järjestelmiin. Keskushermostojärjestelmänne on toinen merkittävä
vaikutusalue tällä hetkellä. Jos keskushermostojärjestelmä on stressaantunut,
kaikki kehossanne on poissa järjestyksestä. Siis pähkinänkuoressa: tänä aikana
tärkein painopisteenne on yksi pieni sana, tasapaino. Jos unohdatte kaiken
muun, mitä tänään sanomme, muistakaa vain tasapaino.
Uudenaikainen elämäntyyli ei ole tehnyt elämästänne vain yksinkertaisempaa
kaikkine upeine vekottimineen ja järjestelmineen, joita nyt on käytössänne, se
on tehnyt elämästänne myös monimutkaisempaa. Vaikka teillä on kaikki nämä
aikaanne säästävät vekottimet, ette käytä tuota aikaa keskittyäksenne itseenne,
vaan käytätte sen ollaksenne kiireisiä muiden asioiden kanssa. Kiireisyys siis
lisääntyy ja teillä on aina vain vähemmän passiivista aikaa käytössänne. Jos
ihmisten elämäntyyli jatkuu tällaisena, uusaivokuori alkaa purkaa kykyään
vastaanottaa energiaa ja informaatiota. Tämä merkitsee sitä, että aivolisäkekin
alkaa taantua. Tämä merkitsee sitä, että koko umpieritejärjestelmänne lopettaa
toimintansa.
Ajatelkaapa tätä, uusaivokuorta, keskushermostojärjestelmää ja aivolisäkettä -
jos nämä kolme kehonne aluetta lopettavat toimintansa, koko fysiologianne
sammuu. Ei ole paljon aikaa ymmärtää, että vekottimenne säästävät aikaanne
tehdäksenne teistä kiireisempiä! Rakkaat ystävät, tämän vuoksi modernissa
maailmassa niin paljon liittyy erityisesti stressiin. Joko siis
"laiskistutte" tai kuolette. Jotkut teistä kuolevat jo henkisesti.
Sanon tämän huumorilla ja kevyesti, mutta siinä on myös totta. Uskoakseni
jokainen vitsi on osittain totta!
Tämä on siis entistä enemmän aikaa, jolloin teidän on priorisoitava
elämäntyyliänne, ja herra Saturnus valvoo kehoenergiaa varmistaakseen, että
tosiaankin teette tämän. Ne teistä, jotka ette tunne herra Saturnusta… onnea
vaan! (Naurua) Onko huoneessa yhtään Kaurista? Olen varma, että teille
Saturnus-energia on hyvin tuttua. Sanotaanpa siis, ettei herra Saturnus siedä
kovinkaan hyvin tyhmiä ihmisiä ja uskoo, että kaikki on "kyllä", niin
kauan kuin hän sanoo sen olevan "kyllä" ja kaikki on "ei",
niin kauan kuin hän sanoo sen olevan "ei", koska tietenkin hän
tietää, mikä teille on parasta! (Paljon naurua) Älkää väitelkö asiasta hänen kanssaan!
Niin rakkaat ystävät, herra Saturnus tuo teille kaikki uudet rakenteet, jotka
parhaiten tukevat sitä, mitä tuotte tällä hetkellä elämäänne, ja te kaikki
olette valinneet tämän, koska olette täällä tänään. Ja tämä pätee kaikkiin
teihinkin, jotka kuuntelette tai luette näitä sanoja tulevaisuudessa. Jos joku
siis haluaa lähteä, parasta lähteä nyt. Juttelemme taas muutaman kuukauden
kuluttua ja katsomme, miten elämänne järjestelmät ovat muuttuneet!
Olette kuitenkin valinneet yhden kiehtovimmista, vapauttavimmista ja upeimmista
lahjoista tälle päivälle, koska jokainen teistä osallistuvista tulee nyt
kultaisen valon triplaseiskamajakaksi. Jokainen fotoni sisällänne, joka
värähtelee jokaisen kehonne solun läpi, ja jokainen fotoni energiakentässänne,
joka säteilee tätä kultaista valoa, on myös energiataajuus, joka muodostaa
uuden magneettikentän ympärillenne. Tästä magneettikentästä tulee niitä uusia
taajuuksia imevä säiliö, jota vaaditaan varmistamaan, että seitsemänkerroksinen
Trigonometrinen valojärjestelmä pysyy paikoillaan, että kehossanne aktivoitu
enkeli-DNA:nne pysyy sopusoinnussa DNA:nne kaikkien muiden järjestelmien kanssa
ja että uusaivokuori, keskushermostojärjestelmä ja aivolisäke pysyvät
tasapainossa. Tämä magneettikenttä varmistaa myös, että tietoinen olemuksenne
tietää ja on valppaana niistä järjestelmistä, jotka aiheuttavat epätasapainoa
elämässänne.
Tämä päivänä portit Kalojen toimintamalliin sulkeutuvat. Tänä päivänä astutte
kultaiseen aikaan täysin uudella tavalla. Sanon "uusi" sen vuoksi,
ettei koskaan ennen maan historiassa, sen kaikkien syklien aikana, ole ollut
niin suurta ryhmää - ja puhun nyt planetaarisessa laajuudessa - joka on valittu
siirtymään uuteen valojärjestelmään niin, kuin se tapahtuu tänään. Kenties
jotkut teistä ovat huomanneet, etteivät ainoastaan esoteeriset yhteisöt käytä
hyödykseen tämän päivän triplaseiskaenergiaa. On monia muitakin järjestelmiä,
ja todella uskomme, että myös valta-asemassa oleva mies, Al Gore, ankkuroi
tänään erittäin tärkeää universaalia energiaa, mikä on synnyttämässä
kollektiivista tietoisuutta, harmonisoimassa sen planetaariseen tietoisuuteen
ja jokaiseen elämän järjestelmään siinä. Siksi, jos koskaan olisi päivä, jota
juhlittaisiin ennenkuulumattomasti, se olisi tämä päivä.
Rakkaat ystävät, meidän on aika aloittaa energiatyö teidän kaikkien kanssa, ja
pyydämme teitä rentouttaman kehonne, kun kaikkia uusia energiajärjestelmiä
aktivoidaan. Opastan teidät tämän energiajärjestelmän läpi. Kerron teille
tarkasti, mitä tapahtuu. Teidän tarvitsee vain sallia se.
Aloittakaa vetämällä syvään henkeä ja hengittäessänne ulos rentouttakaa kaikki
kehonne lihakset (tauko). Jatkakaa syvään hengittämistä ja jokaisella
uloshengityksellä rentouttakaa kehonne lihaksia (tauko). Mitä enemmän
rentoudutte, sitä vastaanottavammiksi tulette, sitä valmiimpi kehonne on
vastaanottamaan (tauko). Sulkekaa silmänne, jos ette ole sitä vielä tehneet.
Silmienne sulkeminen symbolisoi sisäänpäin kääntymistä, huomion kiinnittämistä
sisäiseen maailmaanne ja niiden energioiden hyödyntämistä, jotka tulevat
sisältänne monissa muodoissa ja myös monilla kielillä.
Kun hengitätte sisään ja ulos, saatatte alkaa tuntea lämpötilan kohoavan
hienoisesti. Tämä on energiaa, jota vedetään kehoonne ruokkimaan jokaisen
sisäisen järjestelmän tietoisuutta uudella energialla. Haluan teidän nyt
kutsuvan henkilökohtaisten oppaidenne ja kenen tahansa Mestarin tai valoenkelin
olemusta, joka työskentelee kanssanne säännöllisesti (tauko). Kutsukaa
parannusenkeliänne, ja toivotamme tervetulleeksi herra Merlinin mahtavan
olemuksen. Toivotamme tervetulleeksi herra Saturnuksen mahtavan olemuksen.
Toivotamme tervetulleeksi kosmisten vanhempiemme, Isä Jumalan ja Äiti
Jumalattaren jumalaiset energiat (tauko). Pyydän teitä kutsumaan kaikki
jumalaiset puolenne, jotka ovat täysin hallinnassa, ja laajentamaan
valosäikeitä jokaiseen puoleenne, joka on rinnakkaisessa ja vaihtoehtoisessa
maailmassa, jotta jokainen osanne saa tämän päivän energian siunaukset.
DNA:nne alkaa värähdellä korkeammalla taajuudella ja niin tehdessään se
levittää valokuituja, jotka kytkeytyvät jokaiseen ihmiseen, joka on
geneettisesti yhteydessä teihin, mukaan luettuna esi-isänne. Tämä energia
laajenee jokaiseen sieluun, joka on geneettisesti yhteydessä teihin ja joka on
vielä tulossa fyysiseen inkarnaatioon. Herra Melchizedek aktivoi nyt
tähtitetraedrin, joka muodostuu 44 kultaisen valon tasosta (tauko). Hän vetää
yhteen kaikki puolet, rinnakkaiset ja vaihtoehtoiset puolenne, täysin hallitut
puolenne ja kaikki geneettiset kytkennät. Kaikkea tätä pidetään tässä
jättimäisessä tähtitetraedrissä.
Tähtitetraedri itsessään sisältää energiajärjestelmiä, jotka varmistavat, että
valo suodattuu chakroihin harmonisella tavalla. Se on myös geometrinen
järjestelmä, joka on koodattu niskaanne, erityisesti selkärankanne neljään
ensimmäiseen niskanikamaan. Tämä varmistaa sen, että alue, joka tunnetaan
"sielunne sijana" pysyy puhtaana ja avoimena vastaanottamaan energiaa
niiltä korkeammilta Valonmestareilta, jotka työskentelevät kanssanne ja
kauttanne (tauko).
Jotkut teistä saattavat nyt tuntea energian alkavan värähdellä ja joistakin
teistä ehkä tuntuu vähän pökerryttävältä. Älkää huolestuko, jatkakaa vain
hengittämistä (tauko). Kehonne imee nyt energiaa, jota se ei ole koskaan ennen
kokenut fyysisessä ruumiissa. Näihin energioihin olette tottuneet yhdistymään,
kun työskentelette valokehossanne. Vain hengittäkää (tauko).
Energia selkärankanne ympärillä alkaa laajentua. Kun se laajenee,
aivoselkäydinnesteenne alkaa yhdistyä aina vain suurempaan määrään
informaatiota, joka on yhteydessä siihen kultaisen ajan täydelliseen
suunnitelmaan, johon olette nyt astumassa (tauko). Kun tätä informaatiota
koodataan aivoselkäydinnesteeseenne, aivorunkonne syöttää sen selkäytimeenne
(tauko). Aivolisäkkeenne alkaa laajentua ja imeä tätä valoa (tauko). Kun valo siirtyy
aivolisäkkeeseen, se syötetään aina hypotalamukseen saakka (tauko). Tämä
energia värähtelee ja siirtyy aina uusaivokuoreenne saakka, ja tämä nauhamainen
rakenne imee tätä energiaa kuin sieni nestettä (tauko). Jatkakaa hengittämistä
(tauko).
Nyt 12 uutta arkkienkeliä tuo olemuksensa tähän tilaan yhdistyen jokaiseen
teistä (tauko). Energia lisääntyy (tauko). Jotkut teistä saattavat tuntea
lämpötilan kuumenevan. Vain hengittäkää (tauko). Jos joku teistä tuntee
energiansa putoavan, alkakaa visualisoida, että punainen valo Äiti Maan kehon
ytimestä käärii teidät sisäänsä (tauko). Nyt pyydän teitä toistamaan perässäni
seuraavat sanat mielenne hiljaisuudessa:
"Hyväksyn tietoisesti sen voiman ja valon, mitä tulee tänä päivänä.
Avaudun tietoisesti vastaanottamaan fotonivalon kultaisia taajuuksia, toivotan
tervetulleeksi tietoisen älykkyyden, henkisen älykkyyden ja tunneälykkyyden
korkeammat ominaisuudet ja omaksun ne aivan olemukseni ytimeen." Jatkakaa
hengittämistä syvään sisään ja ulos (tauko).
"Avaan fyysisen kehoni seitsemän chakraa vastaanottamaan
seitsemänkerroksiset Trigonometriset valojärjestelmät sellaisina, kuin herra
Merlin on ne luonut." Hengittäkää syvään, kun tätä energiaa nyt sykitään
kehonne seitsemään chakraan (tauko).
Kun tämä energia tulee kehoonne Suuren valoveljeskunnan ja -sisarkunnan Suuret
Mestarit kokoontuvat tämän tilan ympärille ja alkavat aktivoida 222 kultaista
ylösnousemusspiraalia (tauko). Jokainen näistä ylösnousemusspiraaleista imeytyy
DNA:hanne, joka on yhteydessä 22 siriuslaiseen chakraanne, ja se yhdistää
seitsemänkerroksiset Trigonometriset valojärjestelmät jokaiseen toimintoon
kehojärjestelmänne fyysisellä, tunne-, mentaalisella ja henkisellä tasolla
(tauko).
Kun näiden 222 kultaisen ylösnousemusspiraalin taajuus lisääntyy, jokainen
teistä saa nopeutuneen parannuksen ja sopusoinnun, ja tämä myös aloittaa tämän
uuden pyhän paikan aktivoinnin. Tämä on siunaus Suurelta Valkoiselta Veljes- ja
Sisarkunnalta, mikä tekee tästä maantieteellisestä, fyysisestä paikasta yhden heidän
pyhistä pyhätöistään, mihin heidän kantamansa valo ankkuroituu, mihin ihmiset
voivat tulla vastaanottamaan kommunikointia ja muistutuksia siitä voimasta,
joka tasapainossa on. Jokainen teistä on valohiukkanen tässä pyhässä
aktivointipisteessä, jokainen teistä imee kultaisen ylösnousemusspiraalin, joka
on aktivoitu solar plexuksenne voimakeskukseen. Tämä vetää energiaa Äiti Maan
ytimestä juurichakraanne, sakraalichakraanne ja solar plexukseenne (tauko).
Tämä nimenomainen pyhä paikka tuo parantavia värähtelyjä näihin kolmeen
alempaan chakraan, mikä varmistaa, että kaikki halukkaat sielut ymmärtävät ja
saavat ne tietoiset järjestelmät, jotka vaaditaan tasapainon säilyttämiseen.
Sielut jotka ovat valmiita vapauttamaan itsensä kiireisen, modernin elämäntyylin
vankilasta, vapauttamaan itsensä kuvitteellisen vapaasta maailmasta ja astumaan
täysin taivaspalaansa maan päällä, kultaiseen voimaantumisen aikaan. Rakkaat
ystävät, jatkakaa syvään hengittämistä sisään ja ulos (tauko).
12 arkkienkeliä siirtyy nyt tähän ryhmään, joka seisoo teidän jokaisen kanssa,
ja heidän siipensä alkavat lähettää värähtelyä (tauko). Kehonne reagoi siihen,
koska se tunnistaa tämän värähtelyn, omien siipienne esiintulemisen värähtelyn,
äänen joka on teille tuttu, lentämisen vapauden ääni (tauko). Kun heidän
siipiensä värähtely luo tämän taajuuden eetteriin ympärillänne, enkeli-DNA:nne
alkaa ilmentyä kuin siipien kasvamisena, kuin uuden nupun avautumisena
auringolle (tauko). Kuvitelkaa kaikkien näiden enkelichakrojen, jotka ovat yhteydessä
DNA:hanne, avautuvan, kaikkien näiden sisäisten siipienne aktivoituvan (tauko).
Jokainen enkelichakra sisältää informaation, tiedon ja viisauden järjestelmän,
ja se tuo teille tänään muistikuvan tuosta tiedosta, viisaudesta ja
informaatiosta, koska todellisuudessa, rakkaat ystävät, te kaikki olette jo
ylösnousseet, todellisuudessa ei ole mitään matkaa ylösnousemuksen
saavuttamiseksi. Olette jo perillä. Te vain muistatte, että olette jo
ylösnoussut valon mestariolento. Hengittäkää tämä tieto kehoonne (tauko).
Suokaa itsellenne hetkeksi haavekuva, että olette ylösnoussut mestari
sellaisena, kuin havaitsette ylösnousseen mestarin olevan (tauko). Kun teillä
on mielessänne tämä kuva, kehonne solumuisti elpyy ja sisällänne tapahtuu
uudelleenkalibrointi, joka tuo lisäenergiaa keskushermostojärjestelmäänne ja
vahvistaa sitä (tauko). Energia syöksyy aivolisäkkeeseenne ja tuo energiasyöksy
suodattuu umpieritysjärjestelmäänne ja koko fysiologianne energisoituu
tiedosta, että todellakin olette kuolematon olento, jolla on voima päättää
elämästä fyysisessä tai energeettisessä järjestelmässä (tauko). Kun tämä
energia liikkuu kehoonne, jatkakaa mielessänne toistamista:
"Muistan taitoni ylösnousseena mestarina. Tunnistan olevani jo täysin
valaistunut mestariolento, ja muistan tämän nyt ja jatkan sen muistamista joka
päivä elämäni jokaisessa puolessa, kunnes olen taas täysin tietoinen siitä,
kuka olen, en ihmisolentona vaan yhdistyneenä tiedon, valon, rakkauden ja
viisauden olentona."
Jatkakaa toistamista mielessänne:
"Muistan olevani täysin voimaantunut mestariolento. Muistan
kaikkivaltiaan minä olen -olemukseni, sillä olen tuo kaikkivaltias minä olen
-olemus."
Hengittäkää tämä sisään (tauko). Kuvitelkaa sen sekoittuvan elämään kehossanne
(tauko). Jos ette pysty tuntemaan mitään, sillä ei ole merkitystä, kuvitelkaa
se vain. Kuvitelkaa jokaisen solun kehossanne kokevan tuon valaisevan hetken
(tauko). Kuvitelkaa jokaisen kehonne solun saavan oman muistamisen oivalluksen
ja jokaisesta valaisevasta hetkestä tulee kultainen hetki, muistamisen hetki
(tauko).
Nyt herra Merlin tulee seisomaan aivan eteenne, niin lähelle, että voisitte
tuntea hänen energiansa kuumuuden kehoanne vasten, ja hän laajentaa sitä, minkä
te havaitsisitte hänen fyysisen kehonsa seitsemäksi chakraksi, ja jokainen
niistä yhdistyy teidän chakroihinne. Tapahtuu pyhä yhdistyminen ja jokainen
näistä chakrayhdistymisistä alkaa luoda itseensä jumalaisen pyhää spiraalia,
jotka yhdistyvät yhdeksi. Tässä yhdistymisessä herra Merlin alkaa lähettää
teihin täydessä laajuudessa seitsemänkerroksisen Trigonometrisen järjestelmän
voimaa ja alkaa pumpata chakroihinne sitä tietoa, viisautta, oivalluksia ja
valoa, jota on maskuliinisessa ja feminiinisessä itsessänne, mikä saa aikaan
kultaisen lapsen kehon. Hengittäkää tätä syvään sisään ja ulos (tauko).
Huomaamme joillakin teistä energian, lämpötilan putoavan. Tämä johtuu siitä,
että fysiologianne menee eräänlaiseen shokkiin, koska ette ole tottuneet tähän
energiaa. Vain hengittäkää ja kaikki on hyvin, minä lupaan (tauko). Kuvitelkaa
nyt jokaisen kehonne seitsemästä chakrasta pitävän sisällään jotain, joka
vaikuttaa kuin kultaiselta sikiöltä kultaisessa "lapsivesipussissa",
ja jumalaisten kosmisten vanhempien yhdistyvän napanuoraan ja heidän
tietoisuutensa luo istukan ja heidän energiansa ruokkii tätä sikiötä.
Rakkaat ystävät, tästä päivästä eteenpäin muistatte uskomattomasti ja yhdeksän
kuukauden päästä tästä päivästä synnytätte kultaisen lapsen. Toisin sanoen,
sisäinen lapsi syntyy olemaan täysin parantunut tietoisuuskeho ykseydessä
kanssanne. Näiden yhdeksän kuukauden aikana kehityksen jokainen pidätelty osa,
joka on haitannut etenemistänne, muuntuu tietoisella ponnistelullanne,
tietoisilla valinnoillanne ja halullanne olla vapaa siitä kuvitteellisen
vapaasta maailmasta, jonka olette alkaneet hyväksyä länsimaiseksi
elämäntavaksi.
Näiden yhdeksän kuukauden aikana opitte enemmän itsestänne kuin viimeisten
kymmenen vuoden aikana. Otatte takaisin ne voimanne piirteet, jotka olette
kieltäneet elämien ajan, sillä tämä voima tekee voimattomaksi jokaisen
järjestelmän ja jokaisen tietoisuusrungon, joka on hallinnut maailmaa Kalojen
tavalla. Vaatiessanne takaisin voimanne ja seisomalla todella vapaassa
maailmassa, voimaannuttavassa maailmassa, puratte kaikki väärän vallankäytön
järjestelmät, tosin sanoen vallan väärinkäytön.
Rakkaat ystävät, tämä on ns. uuden rodun alku, uusien olentojen rodun, ja te
olette tämä rotu. Olette nyt muuntumassa heikkojen ihmisten järjestelmästä
voimaantuneiden ihmisten järjestelmään, jotka tietoisesti kokevat elämän
ihmisjärjestelmää. Se minkä olette tänään toivottaneet tervetulleeksi elämäänne
herra Merlinin Trigonometrisen valojärjestelmän kautta, takaa teille vanhan
loppumisen. Olette valinneet tulevaisuutenne suunnan. Tämä on aikaa, jolloin
aidalla istujien on valittava, ja seuraavien yhdeksän kuukauden aikana tämä on
polttopisteessä. Kaikille ihmisille esitetään tämä tilaisuus, sillä näin
tasapaino syntyy.
Vetäkää syvään henkeä sisään ja uloshengittäessänne herra Merlin alkaa
aktivoida seitsemänkerroksista Trigonometristä valojärjestelmää kaikkiin
chakroihinne violettien liekkien muodossa (tauko), ja hän asettaa nyt
ametistikristallipallon kruunuchakraanne, mikä valaistuu välittömästi
ytimeltään ja laajentaa kruununne energiaa, ja se laajenee ja laajenee (tauko).
Tämä laajentuminen on symboli sen valinnasta vastaanottaa kosmoksenne
siunaukset ja älykkyys, kosmoksen joka on sisällänne ja kosmoksen joka on
ulkopuolellanne.
12 arkkienkeliä tulee jokaisen teidän luokse ja alkaa kirjailla pyhiä
symboleita kruunuchakranne päälle (tauko). Nämä pyhät symbolit liittyvät
enkeli-DNA:hanne, mikä luo kommunikointijärjestelmän sisäisistä maailmoistanne
enkelivaltakuntiin sekä arkkienkelivaltakuntiin. Tämä luo uuden
kommunikointitavan sisältä ulos.
Tämä kommunikointijärjestelmä on kuitenkin tietoinen, ja chakrojen välityksellä
opitte sen valtavan voiman, joka on taiassa, ihmeissä ja ilmentämisessä, sillä
enkeli-DNA:nne, enkelichakranne ja seitsemänkerroksinen Trigonometrinen
valojärjestelmä ovat henkilökohtainen portaalinne seitsemänteen
maailmankaikkeuteen, seitsemännen maailmankaikkeuden lähettiläisiin, mitä
jokaisesta teistä tulee. Siellä koette valtavan kosmisen kvanttitietoisuuden,
universaalin kvanttitietoisuuden ja voiman, joka on niissä kvanttiulottuvuuksissa,
jotka innoittavat teitä ja ohjaavat teitä tässä uudessa elämistavassa
mestariälykkyyden voimaantuneena olentona. Hengittäkää tämä nyt itseenne
(tauko).
Joka kerta hengittäessänne sitä sisään sanotte sille "kyllä",
hyväksytte sen ja kun näin teette, Suuri Valon veljes- ja sisarkunta alkavat
laulaa voimaantumisen ääniä, ja nämä äänet luovat värähtelyjä, jotka imeytyvät
ihonne huokosiin. Jokainen henkäys vetää sitä olemuksenne ytimeen ja teistä
tulee kultaisen tietoisuuden pyhä keho (tauko). Mitä enemmän sanotte
"kyllä", sitä helpompaa on antautua. Vain ottakaa vastaan (tauko).
Säiliöstä joka olette, alkaa nyt tulla astia, joka kautta tämä energia, tämä
informaatio ja symbolinen taajuus kanavoituu (tauko).
Jokainen teistä tässä ja nyt saa kohonneen informaatio- ja energiatason, mikä
vie henkilökohtaisen, ainutlaatuisen kanavointikykynne korkeammalle tasolle,
mikä siirtää kaikki kanavointikyky-yhteytenne Kalojen tietoisuuden
toimintamallista kultaisen valon toimintamalleihin (tauko). Te kaikki olette
kanavia ja seuraavien yhdeksän kuukauden aikana tulette löytämään voiman, joka
on sisällänne tänä kanavana. Alatte tietoisesti tietää jumalaisen lahjanne ja
sen, että käsillä on ennenkuulumaton aika sen käyttämiseksi.
Ne teistä, jotka olette pelänneet kanavointikykynne voimaa riippumatta sen
luonteesta tai tekemistavasta, teitä pidetään kultaisessa tähtitetraedrissä,
missä herra Melchizedek, herra Merlin ja herra Saturnus sekä minä herra
Kuthumi, seisovat yllänne seuraavien 17 vuorokauden ajan. Koette tällöin hyvin
kehittyneen ja nopeutetun sen menneen toimintamallin järkytyksen, trauman ja
pelon puhdistuksen, joka liittyy itsenne täydelliseen ankkuroimiseen ja
voimaannuttamiseen kosmisten energioiden jumalaiseksi kanavaksi, sillä nämä
kauttanne toimivat kosmiset energiat varmistavat, että massatietoisuus valitsee
täydellisen itsevoimaantumisen ja kultaisen toimintamallin kaikissa
muodoissaan. Teidän aikanne on koittanut, rakkaat ystävät, aikanne loistaa on
käsillä ennenkuulumattomalla tavalla. Tämä merkitsee sitä, että teillä on vain
17 päivää jäljellä tekosyiden käyttämiseen, ei enempää. Tiedän, että olette
valmiita tähän ja tiedän sen siitä, että olette täällä tänään.
Koette kehossanne olevien pelkomallien poistamisen ja muuntamisen. Koette sen
fyysisesti niin, että se mitä pelkäätte sisällänne ja heijastuu pelkoina
fyysiseen maailmaanne, liikkuu pois, ovia avautuu ja toimintamallit
kirjaimellisesti avautuvat toivottamaan teidät tervetulleeksi tuohon uuteen
olemistapaan. En pysy selittämään teille, miten tavatonta ja loistavaa aikaa
tämä on. Voin vain osoittaa sen teille, ja ainoa tapa, jolla voin osoittaa sen
teille, on se, että olette valmiita sallimaan sen, sanomaan sille
"kyllä" ja luottamaan täysin itseenne, luottamaan ehdottomasti ja hyväksymään
täysin sen, että olette yhtä kosmisten vanhempiemme kanssa, ja yhdeksän
kuukauden kuluttua olette tuo kultainen lapsi, joka ilmestyy esiin.
Se fyysinen maailmankin, jossa olette, käy muutosta läpi. Tämä on tärkeintä
aikaa joulukuuhun 2008 valmistutumista varten. Tapahtuu asia, jota mielelläni
kutsun ylösnousemuksen toiseksi aalloksi, ja tuolloin jokainen teistä ottaa
asemansa voimaantuneena astiana ja antaa osansa sille loppuvaiheelle, jolloin
lopullinen kultainen aika ankkuroituu tietoiseen evoluutiojärjestelmään. Kaikki
teistä kanavoivat, toisin sanoen luovat ja kanssaluovat sitä, mitä elämä on
vuonna 2012, sillä tuosta ajasta ei ole kirjoitettu mitään. Tuosta ajasta on
erittäin vähän profetioita yksinkertaisesti sen vuoksi, että te olette profeettoja,
te olette sen taian ja niiden ihmeiden mestari-ilmentäjiä, jotka ovat elämäänne
ja elämää yleisesti ottaen vuonna 2012. Eikä tämän elämän tarvitse odottaa
toteutuakseen vuoteen 2012 saakka, se on nyt, jos sanotte sille
"kyllä".
Niin rakkaat ystävät, herra Merlin on nyt valmis saattamaan teidät seuraavalle
energiatasolle, mikä laajentaa kruunuchakraanne. Käyttäkää mielikuvitustanne
tuon valon imemiseksi kehoonne. Se kanavoidaan kauttanne ja Äiti Maan keho imee
sitä, niin että jokainen chakra hänen kehossaan reagoi tähän valoon (tauko).
Vetäkää syvään henkeä nyt ja kuin hengitätte ulos, seitsemänkerroksinen
Trigonometrinen valojärjestelmä syöttää Äiti Maan kehoa, ja se ankkuroituu
hänen kehonsa jokaiseen chakraan ympäri planeettaa (tauko). Jokainen ottamanne
henkäys hapettaa Trigonometrisen järjestelmän violetteja liekkejä (tauko).
Jokainen ottamanne henkäys hapettaa liekkejä Äiti Maan kehossa. Näin kaikkea
elämää siunataan tällä lahjalla (tauko). Nyt kehonne tarvitsee jonkin aikaa
näiden energioiden imemiseen. Herra Merlin valvoo tätä
uudelleenkalibroitumista, kun minä jatkan puhumista kanssanne. Pitäkää silmänne
suljettuina ja keskittykää vain hapettamaan kehoanne (tauko).
Rakkaat ystävät, tasapaino, jonka nyt näette, on todellisuudessa tärkein tiedostettavanne
ominaisuus, erityisesti elämäntyylinne tasapaino. Tänä aikana itä ja länsi
sulautuvat täysin yhteen, sillä niiden kohtaamisessa syntyy todellinen
tasapaino. Teidät vieroitetaan tavasta luottaa vekottimiinne, jotka eivät
vapauta teitä tasapainottamaan elämäntyyliänne, jotka luovat teille lisää aikaa
tehdäksenne teistä kiireisiä. Teillä kuitenkin on mahdollisuus hyödyntää
uudenaikaisen teknologian järjestelmiä antaaksenne todella aikaa vetäytymiseen.
Olen sanonut aiemmin, että lepoaika, vetäytymisaika on elintärkeää Kun
vetäydytte, kohtelette itseänne jollain vaadittavalla tavalla. Toistatte
vetäytymistä, koska teidän on jatkettava itsenne vetämistä pois. Kaksi päivää
kuukaudessa on minimi, kaksi täyttä vuorokautta. Ihanne olisi neljä, sillä silloin
hoivaatte ja tuette neljää alempaa kehoa, fyysistä, tunne-, mentaalista ja
henkistä kehoa. Ilman tuon vetäytymisajan ottamista kehostanne tulee taas
stressin myrkyttämä ja suistutte tasapainosta, huomaatte pyörivänne ympyrää,
tunnette itsenne epäselväksi ja sairaaksi, koska stressi näännyttää
uusaivokuoren, aivolisäkkeen ja keskushermostojärjestelmän, mikä merkitsee koko
fysiologianne nääntymistä. Sitten ette pysty toimimaan, minkä tuloksena on
vaivoja ja sairautta.
Rakkaat ystävät, kaikki elämässä ympärillänne muuttuu. Kaikki järjestöt jotka
vaativat teiltä tiettyä käyttäytymistä, kaikki järjestöt jotka ovat asettaneet
lakeja, jotka eivät ole sopusoinnussa kosmisen, universaalin ja galaktisen
totuuden kanssa, hajoavat. Ja te tuotte esiin noita totuuksia kuuntelemalla
sisäistä ääntä, kuuntelemalla kaikkia kommunikointitaajuuksia, jotka ilmentyvät
sisällä, ja vaikka se tuleekin sisältä, se voi saada huomionne ulkoisessa
maailmassa symbolien, äänen, näkökyvyn, maun ja hajun välityksellä, joten
käyttäkää kaikkia aistejanne.
Avioliittoja ja lukuisia suhteita hajoaa valonnopeudella. Syynä on se, että
avioliitto oli vääristynein järjestelmä, mitä on luotu. Laki joka ei tukenut
ihmisen suurempaa hyvää. Avioliitto sellaisena kuin te sen tunnette, perustuu Kalojen
kontrolloinnin, rajoittamisen ja vangitsemisen toimintamalliin. Uusi
yhteenliittymistapa toimii täysin nyt-hetkessä ja kaikki ihmiset opettelevat
näitä järjestelmiä. Hyvin monet ihmiset ovat murtuneet syyllisyyden, havaitun
pettämisen, hylkäämisen ja trauman tuloksena.
Nämä kokemukset tapahtuivat, koska ihmiset ovat erossa itsestään. Ihmiset ovat
uskoneet, että heidän elämässään on oltava toinen täydentämässä heitä,
vahvistamassa heidän itsearvostustaan, itsetuntoaan ja siksi heistä on tultava
tuon toisen omaisuutta, heidän on kiellettävä luontaiset vaistonsa rakastaa ja
katsoa useampaa kuin yhtä ihmistä. Tämä ei merkitse sitä, että ette voi koskaan
olla uskollisia vain yhdelle. Se merkitsee sitä, että vääristymät ympärillänne
ovat aiheuttaneet vakavia vahinkoja niin, että silloin kun ihminen tuntee vetoa
toisen rakastamiseen, ihmisen laki sitoo hänet kuitenkin yhteen henkilöön. Sen
tuloksena ilmentyvä syyllisyys ja trauma ovat hyvin tuhoavia.
Ihmisen vallassa on rakastaa jokaista ihmistä maan päällä. Se on teidän
vallassanne eikä kyse ole vain teistä. Teistä on monia puolia ja tunnette vetoa
noita puolianne kohtaan ja haluatte toisinaan yhdistyä fyysisesti joidenkin
noiden puolien kanssa. Ihmiskunnan tunnekypsyys ei ole kuitenkaan vielä sellaisella
tasolla, jotta se ymmärtäisi, ettei yksiavioisuus ole ainoa tapa elää ja ettei
se, että ihminen innostuu rakastamaan toista, toista ja taas toista
samanaikaisesti, merkitse sitä, ettei hän ole tuon ihmisen rakkauden arvoinen.
Tästä tulee nyt ihmiskunnan suurin haaste, sen näkemisestä, ettei rakkautta voi
tukahduttaa muutamalla valalla, jotka on tehty toisten kuolevaisten edessä.
Minun täytyy nyt käsitellä tätä vähän yksityiskohtaisemmin, koska tämä on osa
tasapainojärjestelmää, ja se on tärkeä kysymys, joka on tänä aikana miljoonien
ihmisten mielessä ja sydämessä planeetallanne. Kun tapaatte jonkun ja
rakastutte häneen, olette tietyssä kehityksenne jaksossa. Joka viides vuosi
koko järjestelmänne käy läpi muutoksen, erityisesti mentaalisella ja tunnetasolla.
Henkisiä muutoksia tapahtuu koko ajan. Jos pari ei käy läpi yhdessä
elämäntyylinsä, asenteidensa, uskomusjärjestelmiensä ja havaintotapansa
uudelleenjärjestelyä, mikä mahdollistaa tuon muutoksen, ristiriidasta tulee
heidän suhteelleen luontaista ja tuo dynamiikka aiheuttaa aina vain lisää
vahinkoa.
Koskaan ei otettu harkintaan, että sielut saattaisivat valita toisen kanssa
sopimuksen, joka kestäisi muutaman viikon, muutaman kuukauden, muutaman vuoden
ja joskus koko elämän. Sitä ei koskaan harkittu, minkä vuoksi sanomme, ettei
vanhan toimintatavan avioliitto tue yksilön suurempaa hyvää. On laadittu
sellaisia lakeja, että jos päättäisitte jättää sitoumuksenne, helvetti pääsisi
valloilleen, koska te lupasitte Jumalalle rakastaa ja totella myötä- ja vastoinkäymisissä,
sairaana ja terveenä, vaikka mies hakkaisi teistä paskat pihalle, kyllä! Joskus
nainenkin tekee sen, olemme olleet todistamassa.
Rakkaat ystävät, tämä on teille aika ajatella ja tunnustella itseänne. Onko
siinä järkeä, että vannotte sellaisen valan jollekin ihmiselle tänään, että
vietätte hänen kanssaan loppuelämänne, kun ette edes tiedä, mitä elämässänne
huomenna tapahtuu? Voitte tehdä tuolle ihmiselle sitoumuksen, että pysytte
hänen kanssaan niin kauan, kun te molemmat niin valitsette. Se on täysin eri
asia, ja tässä syntyy tasapaino. Sanon tämän siksi, että ihmisistä tulee
voimakkaampia sisäisessä voimantunteessaan.
Olette oppimassa, ettei onnenne riipu kenestäkään muusta kuin teistä
itsestänne. Muistatte, että kaikki alkaa teistä ja loppuu teihin. Siksi sen,
onko teillä kumppani vai ei, ei pitäisi määritellä sitä, oletteko onnellinen
vai ette. Ajatelkaa siis tätä ja se suodattuu monille muillekin elämänne
alueille, sillä tämä on yksi suurimmista askeleista sen ymmärtämisessä, miksi olette
niissä suhteissa, missä olette - ei vain suhteessa elämänkumppaniin, vaan
kaikissa suhteissa. Onko se keskinäistä riippuvuutta? Mitä teidän molempien
tarvetta se ruokkii? Onko se tunnepuolen, mentaalista, verbaalista, fyysistä
tai energeettistä hyväksikäyttöä? Kuten sanoin, teidän on aika ajatella ja
tunnustella itseänne. Kun käännytte sisäänpäin ja saatte tuon vastauksen
itsellenne, pystytte tekemään ne muutokset, jotka täytyy tehdä, ja juuri tällä
alueella herra Saturnus opastaa teitä.
Niin, rakkaat ystävät, jotkut teistä eivät hapeta kehoaan kunnolla. Voimme
nähdä energioiden tulevan tasapainottomiksi. Hengittäkää syvään sisään ja ulos
(tauko). Kiinnittäkää nyt huomionne takaisin herra Merliniin (tauko). Jos
keskittyessänne olette valmiita ja halukkaita, ilmaiskaa sydämessä tahtonne,
että jokainen elämänne alue, joka ei ole tasapainossa, paljastuu teille
tietoisesti, armollisesti ja täysin harmonisin ja taianomaisin tavoin (tauko).
Pyytäkää, että teitä opastetaan, tuetaan ja ohjataan tietoisesti siinä, mihin
toimiin täytyy ryhtyä, jotta jokainen elämänne alue saatetaan tasapainoon
armollisesti, täysin harmonisin ja taianomaisin tavoin (tauko). Pyytäkää herra
Saturnusta paljastamaan teille ne rakenteet, jotka pitävät teitä vankinaan, ja
mahdollistamaan niiden poistaminen armollisesti ja täysin harmonisin ja
taianomaisin tavoin (tauko). Nyt haluan teidän toistavan sydämessänne 22 kertaa
affirmaation "Tasapaino on valintani." (tauko)
Kutsukaa tulielementtiä (tauko). Kuvitelkaa liekkejä kaikkialle ympärillenne,
ja nämä liekit polttavat harhakuvien verhot, kaikki harhakuvat, jotka pitävät
teitä tasapainottomuuden tilassa (tauko). Haluan teidän nyt kuvittelevan herra
Saturnuksen tulevan seisomaan viereenne. Voitte tuntea hänen energiansa
kuumuuden selkäänne vasten (tauko). Hyvin lempeästi hän asettaa oikean
kämmenensä niskanne alueelle ja hänen oikean kämmenensä chakra avautuu ja
voimakas energia-aalto tulee täyttämään aivonne ja kulkemaan ylös ja alas
selkärankaanne (tauko).
Luurankonne on kehonne rakenne. Tämä energia siirtyy anatomiaanne, kehonne
rakenteisiin, jotka heijastuvat elämässänne, jotka vaikuttavat anatomiaanne.
Herra Merlin ruokkii kehonne, fysiologianne toimivuutta, joten herra Saturnus
ja herra Merlin luovat tämän voimakkaan energiarungon ympärillenne tukemaan
anatomiaanne ja fysiologiaanne, rakenteitanne ja toimivuuttanne. Tämä saa
aikaan kaikki tarvittavat muutokset nyt ja seuraavien yhdeksän kuukauden
aikana. Se varmistaa, että siirtymä tapahtuu, että kaikki Kalojen
toimintamallijäämät muuntuvat. Se vapauttaa teidät olemaan ihmisolento maan
päällä sellaisena, kuin olette taivaassa.
Oleminen ihmisolento maan päällä sellaisena, kuin olette taivaassa, ei merkitse
sitä, että teidän on käyttäydyttävä pyhimysmäisesti, sillä se olisi totuutenne
kieltämistä. Se merkitsee oman totuutenne seuraamista, spontaanisti elämistä,
sen kunnioittamista minkä uskotte olevan totta; toisin sanoen sen tekemistä,
mitä pidätte parhaana hetkessä kunnioittaen omaa ja kaikkien toisten elämää.
Oleminen ihmisolento maan päällä sellaisena, kun olette taivaassa, merkitsee
sitä, että nauratte elämälle, että hyväksytte kaikki omituisuutenne. Sallitte
itsenne olla typerä, lapsenomainen, vakava jos on tarvetta. Sallitte itsenne
nauraa, itkeä, nauraa ja itkeä, olla tuomitsematta itseänne tai muita, omistaa
elämänne omana luomuksenanne, leikkiä sillä, luoda sen uudelleen, lisätä,
vähentää, remontoida, uudistaa sitä aivan, kuin tekisitte kodillenne.
Tunnustamalla elämänne jumalaiseksi luomukseksenne, teillä on voima muuttaa sitä
koska tahansa. Silloin kun syytätte toista luomukseenne vaikuttamisesta tai
siihen sekaantumisesta, heikennätte omaa voimaanne, estätte kykyänne muuttaa
tuota luomusta ja valita tasapaino.
Vetäkää nyt syvään henkeä, herra Saturnus asettaa vasemman kämmenensä
selkärankanne tyveen aktivoimaan toisen voimakkaan energia-aallon
juurichakraanne. Se siirtyy maahan ja ylös selkärankaanne pitkin
samanaikaisesti, ja tämä maadoittaa teidät nyt maahan täysin sellaisena, kuin
olette taivaassa (tauko). Ne teistä, jotka pelkäävät maan päällä olemista,
vedämme energianne herra Saturnuksen energioiden läpi ankkuroimaan teidät,
sillä ette voi luoda fyysisessä maailmassa, jos ette ole maadoittuneet
fyysiseen maailmaan. Ette voi vetää taivaasta maan päälle tarvitsemaanne, jos
ette ole maadoittuneet maahan.
Juurichakranne on maatekijänne, maadoittava tekijänne, ja voidaksenne luoda
haluamanne ja ansaitsemanne elämän, teidän täytyy toimia fyysisessä maailmassa,
teidän täytyy olla maan päällä, teidän täytyy olla täällä tietoisena, teidän
täytyy osallistua elämään. Tämän tekemällä teillä on täysi voima luoda kaikki,
mitä tarvitsette, eikä teidän tarvitse elää päivääkään niukkuudessa. Silloin
kun huomaatte kokevanne puutetta, kun huomaatte, että ette koe elämän virtaavan
taloudellisesti tai muuten, niin te ette ole maadoittunut. Juurtukaa takaisin
maahan ja käskekää, että kaikki se, mikä on jumalaisella oikeudella teidän,
tulee luoksenne, koska tällä planeetalla on saman verran jokaista ihmistä
varten. Hengen maailmassa ei ole ehdottomasti mitään rajoituksia.
Avatkaa nyt koko järjestelmänne vastaanottamaan Lähteen ääretöntä runsautta,
sillä tämä on taian, ihmeiden ja ilmentämisen energiaa. Tämä on
kvanttikosmoksen energiaa ja voitte yhdistyä siihen ja voitte ottaa siitä, koska
se korvautuu jatkuvasti (tauko). Valuttakaa nyt tästä ehdottomasti kaiken
luomisen äärettömästä Lähteestä ja sen järjestelmistä täytettä kaikille
elämänne alueille (tauko). Nyt minä, Kuthumi, punon uuden välittävän energian
juuri- ja kruunuchakranne välille, energian joka lisää yhteyttänne Äiti Maahan
ja kosmokseen (tauko).
Niin se on, että tänä päivänä olette saaneet sen, mitä olette pyytäneet.
Jokainen lähettämänne rukous on kuultu, jokainen tahdonilmaisunne on
tunnistettu, jokainen pyyntönne täytetty. Teidän pelkonne tai rajoituksenne
estävät teitä saamasta ja kuulemasta. Siksi elämällä tasapainoista, fyysistä
elämää, joka on tunnetasapainoa, mentaalista tasapainoa ja henkistä tasapainoa,
saatte kaiken, mitä sielunne haluaa ja vaatii tyydyttävän ihmiselämän
varmistamiseksi, elämän elämiseksi mukavasti, kaikkien fyysisten ja
aineellisten tarpeidenne tyydyttämiseksi. Tässä tilassa hallitsette jatkuvasti
sen, mitä tarvitsette tunne-, mentaaliselle ja henkiselle tasolle.
Teidän ei ollut koskaan tarkoitus harhautua fyysiseen puutteeseen tai
menetykseen. Voitte siis luoda mukavan fyysisen ympäristön, jotta voitte
keskittää huomionne sen hallitsemiseen, mitä olette päättäneet hallita tunne-,
mentaalisella ja henkisellä tasolla, mistä tulee automaattisesti fyysisen
todellisuutenne osa. Kuljette nyt eteenpäin uuden maailman johtajina auttaen
niitä, jotka eivät vielä ymmärrä uusien tapojen toimintoja. Opastatte heitä,
opetatte heitä. Teette tämän tekemällä sen itsellenne, johtamalla
esimerkillänne.
Herra Merlinin ja herra Saturnuksen energiat yhdistyvät nyt kuin DNA:n
kaksoiskierteeksi (tauko). Kuusi näistä kaksoiskierteistä ilmentyy nyt
sisällenne; kolme niistä symbolisoi herra Merlinin energiaa ja kolme herra
Saturnuksen energiaa, ja nämä voimat työskentelevät yhdessä (tauko). Ollessanne
tässä voimakkaassa energiajärjestelmässä, pyydämme teitä esittämään itsellenne
muutamia hyvin tärkeitä kysymyksiä, jotka auttavat teitä määrittelemään, mitkä
elämänne rakenteet toimivat ja mitkä ei.
Ensimmäinen kysymys on: "Olenko onnellinen?" (tauko) Jos vastaus on
jossain kohtaa "ei", kysykää itseltänne: "Mistä olen
onneton?" (tauko) Se mistä tahansa olettekin onneton, on rakenne, joka ei
enää palvele teitä, joka ei toimi teillä. Tämä merkitsee sitä, että koska
olette tietoinen siitä, olette valmiita ryhtymään toimiin, muuttamaan sitä ja
näiden energiajärjestelmien ollessa paikoillaan teitä tuetaan muuttamaan se.
Herra Saturnuksen energia on paikalla ja sitoutuneena teihin. Hänen
sitoutumisensa ja lupauksensa teille on sen varmistaminen, että ette lankea
mihinkään tekosyyhyn, joka vakuuttaa teille, että teidän on jäätävä jonkin
tasapainottomassa maailmassa elävän mukavuusalueen epämukavuuteen.
Herra Merlin ja herra Saturnus osoittavat teille tien pois noista järjestelmistä.
Teidän on kuitenkin oltava valmiita lopettamaan kieltäminen, ryhdyttävä toimiin
ja uskottava, luotettava, että astutte totuuteen, tasapainoon ja siihen, mikä
ravitsee elämäänne, elämää jossa kukoistatte. Nämä ovat erittäin yksinkertaisia
kysymyksiä, joita voitte esittää itsellenne päivittäin. Se paljastaa teille ne
rakenteet, jotka eivät enää palvele teitä. Jos havaitsette itsellenne olevan
vaikeaa murtautua ulos noista rakenteista, niin kysykää itseltänne: "Mitä
pelkoa tämä väärä rakenne ruokkii? Mitä harhaista uskomusjärjestelmää tämä
rakenne pitää paikoillaan?" Toisin sanoen, mitä saatte siitä?
Monet ihmiset tuntevat mieluummin jatkuvaa kipua muistuttamaan elossa olemista,
kuin ottavat riskin murtautua ulos vanhasta tavasta, sanoisimmeko, että ottavat
riskin tuon pelon menettämisestä, koska se auttaa heitä tuntemaan olevansa
elossa. Tuosta pelosta on tullut identiteetti. Luotammekin teihin siinä, että
tiedätte kaikkien epäilyksen varjojen tuolla puolen, mikä elämänne alue tulee
muuttumaan, mitkä rakenteet on purettava, ja tiedätte sydämessänne, että sen
tapahtuminen on ok, koska teidät on viety paikkaan, joka ravitsee teitä, joka
heijastaa totuuttanne ja joka itse asiassa on vapaa maailmanne.
Niin rakkaat ystävät, kosmiset vanhempamme alkavat nyt suihkuttaa päällenne
siunauksia. Nämä siunaukset imetään kehonne rakenteeseen fyysisesti,
tunnepuolella, mentaalisesti ja henkisesti, imetään energiakenttänne
magneettitaajuuteen (tauko). Herra Saturnus ja herra Merlin jäävät tällä
tavalla yhteyteen kanssanne seuraavien 17 vuorokauden ajaksi. Kollektiivinen
energiamme ja se kollektiivinen energiarunko, joka on luotu tänään
arkkienkelien, Suuren Valkoisen sisar- ja veljeskunnan ja jokaisen muun teihin
yhteydessä olevan valo-olennon kanssa, pitää teitä sisällään seuraavien
yhdeksän kuukauden ajan varmistaen, että kultainen lapsi syntyy täysin
tietoisena mestariasemastaan. Ottakaa vastaan tämä hyvin voimaannuttava aika
oppiaksenne tuntemaan itsenne paremmin ja löytääksenne elämäntotuuksia.
Nyt on aika kiittää kaikesta, mitä olette saaneet. Tuntekaa kehonne tulevan
virtaavaksi ja yhdistyvän kaikkien näiden energioiden kanssa, ja tämä virta
kulkee jokaisen elämänne alueen läpi jokaisella sen olemassaolon tasolla sekä
rinnakkaisissa ja vaihtoehtoisissa todellisuuksissanne. Jokainen, joka on
kanssanne yhteydessä energeettisesti ja geneettisesti, kokee hyvin samanlaisia
muutoksia, ja tämä on yksi tapa, jolla kannatte valoa ja kuljette johtajana
tehden tietä perässä tuleville.
Kiittäkää itseänne tämän roolin ottamisesta (tauko). Kiittäkää jokaisesta
tilaisuudesta, joka teillä on ollut elämässänne voimanne tunnistamiseen. Joskus
tämän on täytynyt tapahtua sellaisen valinnan kautta, että synnyitte
hyväksikäyttävään suhteeseen vanhempienne kanssa. Tämä hyväksikäyttö on paljastanut
teille, missä teidän vahvuutenne on. Sinnikkyys on kenties yksi niistä. Vahvuus
tietää se, mitä haluatte, huolimatta siitä, mitä kaikki muut sanovat. Heidän
tietämättömyytensä on antanut teille lahjan etsiä totuutta ja niin tehdessänne
olette löytäneet sen.
Jokainen este, rajoitus, tuska, loukkaus, pettäminen, trauma on antanut teille
lahjan tietää enemmän itsestänne ja elämästä, tunnistaa vahvuutenne.
Ajatelkaapa sitä, että jos jokin noista asioista ei olisi tapahtunut,
olisitteko siinä, missä nyt olette? Tietäisittekö itsestänne sen, mitä nyt
tiedätte? Siis sen sijaan että velloisitte itsesäälissä, että itkisitte
"voi minua" -äänellä, karistakaa pois tuo arka paikka ja juhlikaa
noita hyväksikäyttäviä vanhempia, iloitkaa heistä, sillä he antoivat teille
elämänne suurimmat lahjat. He osoittivat teille, miten voimakas voitte olla,
miten voimakas olette. He auttoivat teitä yhdistymään voimaanne ja
mahdollisuuksiinne.
Tämä on siis uuden tarinan kirjoittamisen aikaa, tarinan niistä lahjoista, jotka
syntyivät surkeasta elämästänne, surullisesta tilastanne, jossa olette olleet
ties kuinka monia vuosia, sillä rakkaat ystävät, siitä tulee avaimenne
vapauteen, avaimenne kosmokseen, koska millään menneillä kokemuksilla ei ole
valtaa estämään teitä siirtymästä eteenpäin. Ja kiittäessänne saamistanne
lahjoista, olette vapaa. Ottakaa siis aikaa kirjoittaaksenne uuden tarinan,
tarinan elämästä sellaisena, kuin sen valitsitte olevan.
Vetäkää syvään henkeä. Kun hengitätte ulos, päästäkää vain irti kaikesta jännityksestä
kehossanne. Sallikaa nyt triplaseiskaenergioiden täysin yhdistyä jokaiseen
kehonne järjestelmään fyysisesti, tunnepuolella, mentaalisesti ja henkisesti ja
tunnustakaa, että olette jumalainen portaali taian, ihmeiden ja ilmentämisen
kosmiseen kvanttimaailmaan (tauko). Tunnustakaa, että olette jumalainen kanava
ja kaikkivaltias kanssaluoja (tauko).
Käyttäkää nyt hetki siunataksenne maata niin, kuin teitä on siunattu (tauko).
Visualisoikaa näiden siunausten heijastuvan kaikkiin ympärillänne ja siunaavan
jokaista ihmisolentoa tällä planeetalla niin, kuin teitä on tänään siunattu, ja
ulottakaa nämä siunaukset jokaiseen elävään elämänmuotoon (tauko). Kiittäkää
jokaista kanssasisartanne ja -veljeänne, jotka ovat valinneet kulkevansa
vapautumisen polkua (tauko). Kunnioittakaa jokaista, jonka tunnette ja jota
ette tunne, joka on valinnut astuvansa ulos uhritietoisuudesta ja valinnut
voimaantumisen (tauko). Kiittäkää kaikkia tämän planeetan valotyöntekijöitä,
jotka ovat valinneet seisovansa yhdessä tehden tällaiset päivät mahdollisiksi
ja ne tavattomat siunaukset ja lahjat, joita he ovat (tauko).
Ja nyt tämä saattaa olla vastahakoinen kiitos joillekin teistä, mutta kiittäkää
itseänne siitä, että päätitte inkarnoitua ihmiseksi maan päälle tänä aikana, koska
jos te ette, rakkaat ystävät, olisi tehneet niin, se mitä tänä päivänä
tapahtuu, ei ehkä olisi tapahtunutkaan. Suostuitte tekemään työtä tätä kohti ja
kunnioititte tuota sopimusta, ja kiitämme teitä siitä. Siksi seisomme aina
hyvin lähellä varmistamassa, että ette ole yksin, muistuttaen teille, miten
syvästi teitä rakastetaan, ja että aina on näkymättömiä käsivarsia kantamassa
ja lohduttamassa teitä. On niin sanotusti monia palkkioita ponnisteluistanne
tällä tiellä, siunauksia ns. "40 vuodestanne erämaassa".
Rakkaat ystävät, piehtaroikaa valon voimassa, olkaa luoksenne tulevan valon
sokaisemia pimeydelle, ilmaiskaa ilon kyyneliä tietäen, että valitsemanne valo
on jumalaista ja yhtä tarkoituksen kanssa ja on aina ollutkin, ja että nyt
teidän on aika päästä elämänne ohjelmaan ja elää sitä täysimmillään.
Alkakaa vetää tietoisuuttanne takaisin fyysiseen kehoonne varmistaen, että
maadoitutte täysin fyysiseen kehoonne.
Tämän tapahtuessa pyydämme teitä asettamaan vasemman kämmenenne
juurichakrallenne ja oikean kämmenenne kruunuchakrallenne ja siunaamaan nämä
chakrat sillä, mitä valitsettekin, ja tunnustamaan "niin ylhäällä kuin
alhaalla". Tunnustakaa, että päätätte elää elämäänne maan päällä
sellaisena, kuin se on taivaassa, juuressa ja kruunussa (tauko). Siirtäkää nyt
vasen kämmen sakraalichakraanne ja oikea kämmen kolmanteen silmäänne, ja
siunatkaa nämä chakrat tunnustaen, että päätätte olla vastaanottavainen ja
kanssaluoda sisäisen vision ja inspiraation avulla, ja sisäisen visionne kautta
voitte antautua elämän virralle (tauko).
Siirtäkää vasen kämmen solar plexukseenne ja oikea kämmen kurkullenne siunaten
nämä chakrat, miten tahansa valitsettekin, tunnustaen, että äänenne on
voimanne, että olette voimaantunut vahva olento, jolla on oikeus ilmaista totuuttaan,
puhua totuuttaan ja tulla kuulluksi, että äänenne voima voi parantaa teidät,
vapauttaa teidät ja olla voimatyökalu, jota ei koskaan käytetä vahingoittamaan
tai hyväksikäyttämään toista millään tavalla (tauko).
Siirtäkää lopuksi molemmat kämmenet sydänchakrallenne siunaten tämän chakran
sillä, mitä tahansa valitsettekin. Niin tehdessänne tunnustakaa, että kykenette
rakastamaan jokaista ihmistä tällä planeetalla, jokaista olemassa olevaa elämän
organismia. Tunnustakaa, että itse asiassa olemuksenne kokonaisuus on rakkautta
ja kiellettynä rakkautena oleminen tai rakastamisen estäminen eivät ole normi.
Jumalainen luonteenne on reagoida ja rakastaa, avautua ja vastaanottaa
rakkautta. Niin se on ja tulee aina olemaan (tauko).
Kietokaa nyt käsivarret itsenne ympäri ja rakastakaa itseänne. Kuin te pidätte
itseänne rakkausolemuksessa, mekin pidämme teitä, pidämme kaikkea elämää.
Jälleen kerran kiitämme teitä.
Olen Kuthumi, kultaisen rakkauden ja viisauden säteen chohan, ja tervehdin ja
siunaan teitä rakkaudessa.
Adonai.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.