Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
Hei!
Vietämme
tällä hetkellä vuoden 2007 viimeisiä hetkiä, ennen uuden vuoden
alkua. Numerologisesti tämä kulunut vuosi on ollut 9-vuosi, joka
tarkoittaa jonkin vanhan loppuunsaattamista ja jonkin kehityskierron
päättymistä. Jonkin vanhan päättyminenhän antaa aina samalla myös mahdollisuuden
jonkin uuden alkamiseen. Yksi vaihtoehto tulevan vuoden
tarkasteluun numerologian ja astrologian lisäksi on Tarot-kortit ja näihin
kortteihin liittyvät Suurten Salaisuuksien-kortit.
Tarot-järjestelmässä Suurten Salaisuuksien kortit kuvaavat henkiseen
kehitykseemme liittyviä lainalaisuuksia sekä henkisiä
kehittymistehtäviämme. Tarot-järjestelmän Suurten Salaisuuksien kortti
numero 9 on Erakon kortti. Erakon kortti tarkoittaa
sellaista ajanjaksoa elämässämme, jonka tarkoituksena on sisäisen
matkan tekeminen, oman sisäisen valon ja sisäisen
viisauden löytämiseksi. Erakon kortissa tämä sisäinen valo esitetään hyvin
usein symbolisesti lyhdyn muodossa, jota erkko kantaa mukanaan. Lyhty valaisee
hänen tietään aina, vaikka ympäröivä pimeys olisi kuinka mustaa tahansa. Tämän
sisäisen valonsa löytämiseksi erakon on täytynyt kulkea, joskus hyvin raskas ja
pelottava matka oman pimeän laaksonsa (egon) maailman kautta. Löydettyään oman
sisäisen valonsa (jumalallinen kipinä, jota me kaikki kannamme sisällämme) erakko
ei enää toimi elämässään ulkoisen maailman ehdoin, vaan käyttää omaa sisäistä
valoaan ja viisauttaan ohjautuessaan elämässään.
Tähän
sisäisen valon löytämiseen ja sisäisten pelkojen kohtaamiseen liittyy myös
Tarot-järjestelmän Suurten Salaisuuksien kortti 18 (1+8=9) joka tarkoittaa
tämän Erakon kortissa esiintyvän sisäisen valon teeman "korkeampaa
oktaavia", siis entistä vaativampaa testiä ja ns.
"porttikokemusta", jolloin meidän on täytynyt kohdata kaikki
syvimmätkin pelkomme löytääkseme todellisen rohkeutemme sekä voimamme
itsestämme elämän haasteissamme. Porttikokemuksen kautta meillä on ollut
mahdollisuus "uudelleensyntymiseen". Kulunut vuosi on tästä
näkökulmasta voinut olla hyvinkin haastava. Kuitenkin kohtaamalla omat
sisäiset pelkomme ja esteemme olemme voineet löytää jotakin hyvin arvokasta
sekä pysyvää- oman sisäisen valomme ja tähän valoon liittyvän
todellisen luomisvoimamme. Tuleva vuosi 2008 (2+8=10=1+0=1) on uuden alkamisen
vuosi (1). Etenkin 1.1. 2008-päivämäärää pidetään numerologisesti tärkeänä. Tässä päivämäärässä
toteutuu 1:1:1-portaali. Tarot-järjestelmässä vuosi on
numerologisesti myös Taikurin ja Maagikon (Suurten Salaisuuksien kortti 1) sekä
olemassaolon universaalin olemuksen löytämisen vuosi. Taikurin ja Maagikon
kortti liittyy erilaisten taitojemme ja kykyjemme ilmentämiseen
monipuolisesti usealla eri tavalla ja useassa eri muodossa. Taikurin ja
Maagikon korttiin liittyy myös olemassaolon "korkeampi oktaavi", joka
on kaikkein korkeimpien henkisten kykyjemme ilmentäminen -todellisen
olemuksemme sisäisen viisauden, rakkauden ja valon kautta tehtävänä
henkisenä palvelutehtävänä, "valotyönä".
Viestini
jatkona on Laineen Pirjon suomennos Celia Fennin kanavoinnista Arkkienkeli
Mikaelilta tulevan vuoden sekä myös tammikuun energioista. Viestissä on myös
mielestäni tärkeitä näkökohtia eri elementtien tasapainon merkityksestä
sisäisessä olemuksessamme. Elementtien hallitseminen liittyy Taikurin ja
Maagikon kykyihimme sekä henkisen alkemian taitoihimme. (Pidän
keväällä näihin asioihin liittyviä kursseja Tampereella Ilon Tilassa.
"Pyhä geometria ja henkinen alkemia"- kurssini on lauantaina
23.2.-08. Elämäntehtävä-kurssi, myös henkisen palvelutehtävän näkökulmasta on
la-su 8-9.3.-08 samassa paikassa. Huom! Kurssit eivät ole vielä tapahtumakalenterissani.
Ilmoittelen kursseista vielä tarkemmin sitten, kun kursit ovat esillä myös
tapahtumakalenterissani.)
Celia
Fennin kanavoinnin jälkeen on mainos Tampereella Ilon Tilassa järjestettävästä
uuden vuoden aaton energia-diskosta viime hetken menovinkiksi niille,
jotka miettivät miten viettää uuden vuoden
aatto-iltaa Tampereella - energiadisko on yksi mahdollisuus siihen.
Nyt
toivottelen teille kaikille oikein hyvää uuden alkamisen uutta vuotta - tuokoon
tuleva vuosi elämäänne myös uudenlaista "sykettä" sekä
kaikenpuolista
runsautta, onnea, menestystä ja iloa!
Enkelin
Siiven Kosketuksin,
Riitta-Marja
____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net
Enkelin Siiven Kosketus-viesti:
Seuraa sisäistä johdatustasi!
Arkkienkeli Razielin viesti:
” Seuraa
intohimoasi! Usko ja luota omaan kykyysi kuunnella ja ymmärtää intohimon johdatusta.
Kuuntelemalla sisältäsi kumpuavia ideoita ja ajatuksia sekä oivalluksia, saat
johdatusta omassa elämässäsi. Asiat, ihmiset ja tapahtumat, jotka innostavat ja
kiinnostavat sinua,
johdattavat
sinua eteenpäin omalla polullasi.”
____________________________________________
Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!
*********************************************
SYDÄNKUTOMINEN: TASAPAINON
YLLÄPITÄMINEN JA SYDÄMESTÄ LUOMINEN,
TAMMIKUUN 2008 ENERGIAT: 1:1:1
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)
Tammikuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Rakkaimmat valotyöntekijät, tässä uuden vuoden ja uuden luomis- ja
muodonmuutossyklin syntymävaiheessa haluamme ulottaa rakkautemme ja ilomme
teille. Olette tosiaankin tulleet pitkän matkan, olette muuntaneet itsenne
kolmannen ulottuvuuden ihmisolennoista viidennen ulottuvuuden valo-olennoiksi,
mitä kutsumme ihmisenkeleiksi. Ja niinpä olette tänä aikana valmiita
vastaanottamaan maan päälle ilmentymän siitä, mitä olette luoneet. Olkaa
avoimia vastaanottamaan, ja rakkaimmat ystävät, vastaanottakaa ilolla.
Tässä viestissä puhumme tulevista energioista, ei vain tämän tulevan kuukauden,
vaan myös tämän valosyklin, joka vie teidät aina aiemman "lopun
ajan", vuoden 2012 merkkipaalulle saakka ja sen ohikin. Siihen mennessä
planeettanne on tosiaankin täysin viidennessä ulottuvuudessa ja ne, jotka
lukevat näitä sanoja, ovat pioneereja ja tiennäyttäjiä, jotka nostavat
ihmiskunnan tähän uuteen havaintoon todellisuudesta.
Rakkaimmat valotyöntekijät, olette uuden elämis- ja olemistavan johtajia ja
opettajia. Pyydämme, että opetatte esimerkillä ja että se on esimerkki
rakkaudesta ja ilosta. Mutta muistutamme teitä myös siitä, että johtajan polku
ei uudessa energiassa ole vallan ja loiston polku, sillä se on egon polku.
Tässä uudessa energiassa johtajan polku on palvelu, itsekuri ja nöyryys.
Muistakaa, että johtoasemanne ei merkitse sitä, että olette kehittyneempiä ja
parempia kuin toiset. Teille annetaan lahjanne, että voisitte tarjota heille
palveluksia planetaarisen kollektiivin korkeimman parhaan puolesta. Teette
virheitä, kun opettelette, ja saatatte tehdä vääriä valintoja. Olkaa riittävän
nöyriä tunnustaaksenne tämän ja sitten tehkää uusia valintoja. Se ei ole
helppoa aikaa, kun opettelette päästämään irti mieleen perustuvista tavoista ja
valitsette elävänne sydämestä.
Mutta rakkaimmat valotyöntekijät, muistakaa ennen kaikkea, että johtajalla on
itsekuria. Kuten sanoimme, olette kaikki johtajia uudessa energiassa ja
itsekuritaidot ovat tärkeitä. Voitteko muodostaa elämänne ja palvelunne
toisille niin, että olette säteilevän valon majakka ja esimerkki muille?
Rakkaimmat ystävät, ainoa tapa tämän saavuttamiseen on pystyä työskentelemään
elämässänne jumalaisen armon ja voiman virran kanssa ja muokkaamaan sen
henkisiksi valon ja kiitollisuuden harjoituksiksi ja seremonioiksi sekä
henkilökohtaisesti että yhteisössänne.
Uusi alku ja "sydänkutominen"
Rakkaimmat valotyöntekijät, kun rakennatte ja luotte uutta viidennen
ulottuvuuden maapalloanne, puhuisimme teille siitä, mitä kutsumme
"sydänkutomiseksi". Jokainen teistä kantaa Lähteen säteilevää valoa
sydämessään, ja kun toimitte, uneksitte ja luotte yhdessä, kudotte sydämenne
valon yhteen luodaksenne säteilevän, taivaallisen taideteoksen, jota kutsutaan
ilmentymäksi tai fyysiseksi todellisuudeksi.
Rakkaimmat ystävät, vanhalla kolmannen ulottuvuuden maapallolla ilmentymänne ja
luomuksenne kudottiin mielenne valosta. Uudella maapallolla kudotte sydämenne
valosta ja luotte kaikella sillä selkeydellä ja säteilyllä, joka asuu
sydämessänne.
Rakkaimmat ystävät, kun teistä tulee taitavampia kutomaan sydämestä ja kudotte
sydämenne halut todellisuudeksi, teistä tulee uusi luomus ja luotte uuden
maapallon. Näette kaikki ihmiset rakastavasti, sillä viidennessä ulottuvuudessa
näette Hengen kaikissa asioissa ja näette ykseyden ja rakkauden kaikissa
asioissa.
Kunnioitatte ja arvostatte jokaisen tapaamanne ihmisen polkua, sillä ymmärrätte
taas kerran käsityksen "tiestä". Tämä merkitsee sitä, että jokainen
ihminen tällä planeetalla kulkee omaa polkuaan tai "tietään" ja että
tämä on oikea "tie" hänelle. Jokainen polku johtaa lisääntyneeseen
itsetuntemukseen ja itseymmärrykseen, kunnes jokainen ihminen saavuttaa
"kodin" - ymmärryksen siitä, että hän on jumalainen olemus, joka
kulkee maan päällä.
Tässä valaistumisen tilassa kaikki polut ovat säteilevän valon spiraaleita
Jumalan sydämestä. Kun jokainen teistä tulee tietoiseksi siitä, että olette
tosiaankin maan päällä kulkeva valo, jokaisen säteilevän spiraalin kauneus
lisääntyy, niin että luotte tänne maan päälle säteilevän valon kudelman
kaikkien nähtäväksi.
Rakkaimmat ystävät, tapa löytää oma "tienne" tai polkunne on
kuunnella omaa sydäntänne. Seuratkaa omia sisäisiä tuntemuksianne ja
intuitiotanne ja teitä opastetaan sinne, missä teidän pitää olla. Kun olette
sytyttäneet kaksoisliekin sydämessänne, voitte olla varmoja, että sisäinen
säteilevä valo opastaa teitä aina!
Luomisen taito: mahdollisuus ja todennäköisyys
Rakkaimmat ystävät, viime syklissä puhuimme teille tosiaankin paljon luomisesta
ja ilmentämisestä ja puhuimme teille niiden äärettömyyskoodien aktivoinnista,
jotka johdattaisivat teidät elämisen ja havaitsemisen uuteen tapaan. Lisäisimme
vielä yhden käsitteen tällä kertaa, ennen kuin puhumme teille tasapainon
merkityksestä elämässänne.
Kun aktivoitte taitonne luojina tässä uudessa todellisuudessa, pyydämme teitä
ymmärtämään, että kaikki asiat ovat mahdollisia. Kyllä, kuten sanotaan, jos
voitte uneksia siitä, voitte luoda sen! Tämä on todellakin totta! Haluaisimme
kutsua tätä mahdollisuuskentäksi. Siinä on koko potentiaali - kaikki asiat ovat
mahdollisia. Kaikki asiat ovat mahdollisuuskentässä. Se on Lähteen sydän ja
vaaditaan vain todellisen halun magneettivoimaa aloittamaan luomis- ja
ilmentämissarja.
Rakkaimmat ystävät, tässä mahdollisuuksien tilassa on kuitenkin se, mitä
kutsumme kaaoksen kohduksi. Sillä siellä on todellakin kaoottista, missä kaikki
mahdollisuudet ovat yhtä aikaa puhtaana potentiaalina. Ne jotka ovat
keskittyneet sydämeensä ja täysin maadoittuneita, voivat suunnistaa kaaoksessa
valintatoiminnan avulla. Kun teette valinnan mahdollisuuskentässä, luotte
valospiraalin nimeltään "todennäköisyyskenttä", josta ilmennätte
sydämenne valintojen mukaisesti.
Rakkaimmat ystävät, tämän vuoksi hyvin monet teistä ovat kokeneet kaaosta,
tyhjyyttä ja suunnan puutetta elämässään. Kun astutte mahdollisuuskenttään,
mahdollisuudet ovat teille ylivoimaisia ettekä tiedä, mitä valintoja tekisitte aktivoidaksenne
oman valospiraalinne, oman todennäköisyyskenttänne. Sillä vain valintojen
tekeminen sydämenne ja sielunne halusta aktivoi sen luomissarjan, joka
tunnetaan todennäköisyyskenttänä.
Todennäköisyyskenttä tuottaa tapahtumajärjestyksen, joka johtaa taianomaiseen
luomiseen ja ilmentämiseen. Se on energia, joka saa aikaan synkronismia ja
tilaisuuksia. Mutta todennäköisyyskentässäkin täytyy tehdä valintoja.
Maailmankaikkeus tarjoaa teille monia todennäköisiä ilmentymiä tai tuloksia, ja
teidän tehtävänne on tehdä lopullinen valinta, joka maadoittaa mahdollisuuden
todennäköisyyden kautta ilmentymään.
Ja niinpä rakkaimmat ystävät, kun alatte oppia, miten kudotaan sydämen valosta
ja luodaan mahdollisuus- ja todennäköisyyskentässä, saatte luottamusta, kun
näette valospiraalien ilmentyvän fyysiseen muotoon silmienne edessä. Ja kun
teistä tulee taitavampia, pystytte luomaan nopeammin, taitavammin ja varmemmin.
Valitsette mahdollisuutenne, aktivoitte todennäköisyydet ja teette ilmentämis-
ja luomisvalintanne. Ja on todellakin taianomaista, kun niukkuudesta,
puutteesta ja ahdistuksesta tulee vain hämäriä muistoja menneisyydestä.
Tasapainon ylläpitäminen
Nyt tällä kertaa puhuisimme erityisesti yhdestä uuden maapallon taidosta,
sisäisen tasapainonne säilyttämisestä ja ylläpitämisestä. Rakkaimmat ystävät,
loisitteko rauhan ja tasapainon maan päälle? Tehkää se sitten sisällenne! Sillä
tasapaino, jonka näette ulkoisessa maailmassanne, on heijastusta tasapainosta,
jonka luotte sisällenne. Sillä ulkoinen ilmentymä on aina heijastusta
sisäisestä maailmasta, ja jos voitte pitää keskuksenne rakkaudessa, rauhassa ja
ilossa, sen koette todellisuutenanne viidennessä ulottuvuudessa.
Annamme teille muutamia "työkaluja" sen ymmärtämiseksi, miten voitte
kulkea tasapainossa uudessa todellisuudessa. Rakkaimmat ystävät, ei ole mitään
tarvetta kärsiä ja elää tuskissaan ja puutteessa. Ne mitä olette nimittäneet
ylösnousemusoireiksi, ovat pelkästään osoitusta siitä, että olette poissa
tasapainosta viidennen ulottuvuuden todellisuudessa. Jos olette jo
epätasapainossa, niin aikoina, jolloin kosiminen energia on voimakkaampaa,
tunnette tasapainottomuuden vieläkin intensiivisemmin epämukavuutena ja jopa
sairautena.
Kun alatte sydänkutomisen ja yhdistymisen prosessin tällä planeetalla, nähkää,
että muinaisilla viisailla ja kotoperäisillä ihmisillä on monia taitoja, joilla
on arvoa tässä uudessa tilassa. Kun työskentelette elementtienergioidenne
kanssa, löydätte sen hienovaraisen olemuksen, kuka olette, Jumalvoiman
olemuksen sisältänne. Tätä on henki, tuli, vesi, ilma ja maa… kaiken
ilmentyneen luonne. Näiden elementtien on pysyttävä tasapainossa sisällänne
voidaksenne luoda tasapainon fyysiseen olemukseenne ja polullenne.
* HENKI
Silloin kun olette tasapainossa hengen kanssa, olette yhteydessä sydämeen ja
säteilette universaalia rakkautta, iloa ja rauhaa. Tunnette, että kaikki on
yhtä, ja elätte harmoniassa kaiken elämän kanssa sitä kunnioittaen. Kuljette
polkuanne luottaen ja sydämenne opastusta seuraten.
Kun menetätte tämän tasapainon ja yhteyden, lankeatte egon toimintamalleihin ja
mielen analyyseihin. Tällöin pyritte tuomitsemaan ja luokittelemaan ja luotatte
toisten ajatuksiin ja opastukseen tunteaksenne turvaa. Tunnette selvää
rakkauden ja ilon puutetta elämässänne, sillä ette ole yhteydessä sisäisen
valonne lähteeseen.
Kun tunnette tämän tasapainottomuuden, työnne tasapainon luomiseksi on yhdistyä
taas rakkauteen ja iloon sydänytimessänne, joka on sen ydinolemus, kuka olette.
Päästäkää irti kaikesta pelosta ja tuomitsemisesta, päästäkää irti mielen ja
egon otteesta. Antautukaa hengen virralle elämässänne, kunnes voitte taas
tuntea iloa ja rakkautta. Tietäkää, että kaikki muu on harhaa.
Voitte myös katsoa, onko muissa olemuksenne elementtienergioissa tasapainottomuutta.
* TULI
Silloin kun tulienergianne on tasapainossa, tunnette olevanne motivoitunut ja
innostunut elämästä. Teillä on energiaa ja tunnette iloa. Yhdistytte
intohimoonne ja seksuaali- ja aistienergioihin.
Kun tulienergia on poissa tasapainosta, tunnette itsenne väsyneeksi, jopa
uupuneeksi ja kuluneeksi. Olette vihaisia tai paniikissa ja saatatte langeta
tuhoisaan raivoon ja katkeruuteen. Teistä on vaikeaa antaa anteeksi ja päästää
irti. Lankeatte tuomitsemiseen oikeuttaaksenne liikkeen ja kasvun puutteen.
Tulienergian tasapainottamiseksi on hyvä tehdä tuliseremonioita. Vapauttakaa
tulelle kaikki, mitä ette enää tarvitse elämässänne ja pyytäkää tulen muuntavaa
voimaa yhdistämään teidät taas intohimoonne ja iloonne.
* VESI
Silloin kun vesielementtienergianne on tasapainossa, ilmaisette hoivaamisen,
välittämisen, lempeyden ja jakamisen ominaisuuksia. Tunnette luottamusta ja
hyväksyntää ja elätte armossa ja kiitollisuudessa tyynesti ja seesteisesti.
Tunnette ehdotonta rakkautta koko ajan.
Kun vesienergianne on poissa tasapainosta, tunnette surua, masennusta ja
itsesääliä. Olette itkuisia, onnettomia ja tyytymättömiä elämäänne. Vertaatte
itseänne toisiin ja tunnette elämän pettävän teitä jollain tavalla.
Vesienergiatasapainon palauttamiseksi on hyvä tehdä puhdistamisen ja
tasapainottamisen vesiseremonioita. Pyytäkää vettä yhdistämään itsenne takaisin
armoon ja seesteisyyteen. Avatkaa sydämenne vedelle, jotta voisitte tuntea
hoivauksen, rakkauden ja lempeyden olemuksen syvällä olemuksessanne ja jotta
voitte elää armossa, tyyneydessä ja rauhassa.
* ILMA
Silloin kun ilmaenergia on tasapainossa, olette optimistisia, toiveikkaita ja
keskuksessanne. Olette joustavia reagoimaan elämänne haasteisiin ja hyväksytte
muutos- ja kasvuprosessin iloisesti. Näette muutoksen siunauksena riippumatta
siitä, millaiselta se vaikuttaa elämässänne, sillä havaitsette sisäiset
siunaukset. Ilmaelementti sallii liikkeen ja muutokset sekä jalostaa hengen ja
luottamuksen joustavuutta henkisen kehityksen ja kasvun prosesseissa.
Kun ilmaelementti on poissa tasapainosta, olette ahdistuneita, joustamattomia
ja "jumissa". Tunnette muutoksen uhkana ja olette väittelynhaluinen
ja puolustautuva. Elämästänne puuttuu suunta ja painopiste. Ette näytä
kuuntelevan muita eivätkä he kuuntele teitä. Saatatte kokea kaaosta ja
hajanaisuutta ympärillänne.
Tehkää seremonioita ilmaelementaalien kanssa ilmatasapainon saamiseksi.
Pyytäkää ilmaa opettamaan teille joustavuutta ja sujuvuutta ja huojumista
tuulessa kuin kaisla, jotta voitte saada sisäistä voimaa ja kestävyyttä.
Pyytäkää ilmalta, että voitte kohota tuulenkierteillä kuin kotka ja nähdä
totuuden - teidän totuutenne - ja kaikkeuden rakkauden.
* MAA
Silloin kun maaenergia on tasapainossa, elämänne on järjestynyttä ja koette
fyysistä yltäkylläisyyttä ja iloa. Tunnette olevanne turvassa ja suojassa maan
päällä ja luotatte siihen, että tarvitsemanne annetaan. Nautitte kehossa
olemisesta ja tunnette olonne terveeksi ja elinvoimaiseksi. Kunnioitatte
fyysistä kehoanne ja huolehditte siitä rakastaen ja hoivaten. Kunnioitatte
fyysistä ympäristöänne ja elätte yksinkertaisuudessa, armossa ja kauneudessa.
Yksinkertaiset asiat antavat teille mielihyvää.
Kun maaenergianne ei ole tasapainossa, tunnette toisinaan uneliaisuutta,
tilattomuutta ja huimausta. Pelkäätte puutetta ja niukkuutta ja teistä voi
tulla ahneita ja itsekkäitä. Olette haluttomia vastaanottamaan toisilta.
Tunnette kenties fyysistä heikkoutta, väsymystä ja sairautta, ja teillä on
vähän motivaatiota huolehtia fyysisestä olemuksestanne ja ympäristöstänne.
Tunnette ilon ja tyydytyksen puutetta elämässänne.
Tehkää seremonioita maaelementaalien kanssa maatasapainon saavuttamiseksi ja
pyytäkää tulla yhdistetyksi taas maahan, joka on sisällänne. Pyytäkää
maadoittumista elämäänne, jotta voitte ilmentää ja luoda maadoittuneella
tavalla ja jotta voitte täysin nauttia elämästä fyysisessä kehossa. Pyytäkää,
että teille näytetään, miten eletään yksinkertaisesti ja sujuvasti
tasapainoista elämää, joka kunnioittaa kehoanne ja ympäristöänne.
Tammikuun 2008 energiat
Rakkaimmat ystävät, kun astutte 1:1:1-portin läpi, tunnette tosiaankin sen
puhtaan potentiaalin kaaoksen, joka avautuu tästä portista kuljettuanne!
Tietäkää, että vaikka tunnettekin ahdistusta ja hermostutte joutuessanne eri
energiavirtauksiin, teidän täytyy vain tehdä valintoja. Vastuullanne on tehdä
valintoja itsenne osalta ja siitä, mitä koette tällä kertaa.
Aurinko on Kauriissa 21.1. saakka, jolloin se siirtyy Vesimieheen. Uusikuu
Kauriissa on 8.1. ja täysikuu Leijona/Vesimiehessä 22.1. Uusikuu Kauriissa,
maamerkissä, on hyvää aikaa kylvää aikomuksen siemeniä seuraavaa luomis- ja
ilmentämissykliä varten. Mitä ovat aikomuksenne ja mitä haluatte luoda tällä
kertaa? Täysikuu on Leijonassa, tulimerkissä, ja energia on täynnä intohimoa ja
aistikkuutta. Tämä on hyvää aikaa kääntyä sisäänpäin ja yhdistyä sielunne ja
sydämenne intohimoihin.
Pluton ja Jupiterin liikkeet ovat vuoden 2008 tärkeimmät asetelmat. Pluto
jatkaa muutosten ja muodonmuutoksen lietsomista ja Jupiter tuo valaistusta ja
laajentumista. Vuonna 2008 Jupiter on Kauriissa, maamerkissä, joka edustaa
miesenergiaa. Voitte odottaa uuden energian avautumista tämän planeetan
fyysisessä muodonmuutoksessa sekä jumalaisen maskuliinienergian laajentumista
ja kasvua tällä planeetalla. Vaihteeksi painopiste on maskuliinienergiassa ja
siinä, miten se ilmaisee itseään uudella maapallolla uuden jumalaisen,
feminiinisen Jumalatarenergian kumppanina.
Pluto siirtyy Jousimiehestä Kauriiseen 26.1. Se alkaa perääntyä 2.4. ja 14.6.
se palaa Jousimieheen. Tämä merkitsee sitä, että alatte nähdä uusia ilmentymiä,
mutta teille annetaan viimeinen tilaisuus - sekä yksilönä että planeettana -
ratkaista ja vapauttaa ongelmia, joita on vielä jäljellä vanhan maapallon
energioista ja malleista elämässänne. Pluto alkaa liikkua eteenpäin 9.9. ja
sitten siirtyy lopulta 26.11. Kauriiseen, minne se jää lopetettuaan
transiittinsa Jousimieheen ja Galaktiseen keskukseen.
Merkurius perääntyy 28.1.-18.2., joten tämä on toinen aika, joka teille
annetaan elämänne ongelmien uudelleenmiettimistä ja -harkitsemista varten.
Lopuksi, tammikuussa Venus on Jousimiehessä ja Mars Kaksosissa - Jumalatar ja
Jumala ovat vastakkain tulessa ja ilmassa. Voitte odottaa, että
henkilökohtaiset suhteet ja romanssit ovat intohimoisia ja tulenherkkiä, joten
olkaapa tarkkoina tasapainon ylläpitämisessä!
Toivotamme teille paljon iloa ja rakkautta, kun siirrytte uuteen sykliin, jota
kutsutaan uudeksi vuodeksi. Kulkekaa spiraalina aina vain kirkkaampaan ja
kirkkaampaan valoon ja rakkauteen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.