Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
19.5.08
Hei!
Täydenkuun hetki on huomisaamuna klo 5:11. Tämä täysikuu on toinen täysikuu
Wesak-kuun aikana, joten energiat tällä hetkellä on jopa poikkeuksellisen
voimalliset. Ajan laadussa on selkeästi aistittavissa sekä myös
havaittavissa suuria muutoksia. Burmassa ja Kiinassa tapahtuneet asiat eivät
ole jotain sellaista, jotka eivät koskettaisi meitä kaikkia. Vaikka nämä
maat ovat kaukana suorasta kokemuspiiristämme, niin näiden katastrofien
vaikutukset ulottuvat meihin kaikkiin. Lisäksi kaikenlaista muuta salailua
sekä piilottelua ym. paljastuu koko ajan lisää myös monen muun asian osalta.
Koen että tässä ajanlaadussa tuodaan esiin kaikki se, mikä ei tue
ylösnousemusprosessia ja tietoiseksi tulemista - meitä puhdistetaan
vastaamaan puhtaimman kristallin kirkkautta. Kokemuksellisesti nämä
puhdistavat tapahtuvat eivät ole helppoja - tapahtuivat ne sitten omassa
elämässä tai jossakin muualla. Silloin kun kohtaamme kaikista syvimpiä
pelkojamme ihmisyksilöiden tasolla tai joukkotajunnan tasolla, myös hyvin
kaukaa menneisyydestämme, niin nämä kokemukset ovat aina syvästi
koskettavia. Todellinen henkinen kasvumme ja kehittymisemme tapahtuu vain
erilaisten kriisien kautta - tahdoimmepa sitä tai emme. Puhdistusprosessi
voi toisinaan olla niin tarkkaa, että edes pienintäkään kiveä ei jää
mihinkään piiloon, vaan jokainen käännetään puhdistettavaksi.
Nämä prosessit liittyvät myös viestini jatkona oleviin viesteihin
Arkkienkeli Metatronilta (kanavointi Tyberon). Nämä viestit käsittelevät
menneisyyttämme hyvin, hyvin kaukaa Atlantiksen ajasta. Atlantishan ei
kuulu "ihmiskunnan kirjoitettuun historiaan" - virallisestihan tätä
menneisyyttä ei ole olemassa. Atlantiksesta on kuitenkin kirjoitettua
historiaa mm. Platon teoksissa. Atlantislaiset sijoittivat suuria
kristallejaan ennen Atlantiksen tuhoutumista ympäri maapalloa ja nyt
erilaisten henkisten kanavointien ym. tietojen mukaan nämä kristallit ovat
hiljalleen aktivoitumassa liittyen planeetan ylössnousemus-prosessiin.
Herkimmät voivat jo aistia näiden kristallien hiljalleen voimistuvan
vaikutuksen.
Teksteistä ensimmäinen Merkabasta Merkivaan liittyy valokehorakenteemme
laajenemiseen ja sen monitahoistumiseen yhä enemmän ja enemmän (8-12-24
sakaraiseksi tähdeksi). Valokehomme noudattaa pyhän geometrian muotoja -
muotoja jotka löytyvät kaikesta luodusta, myös erilaisista kristalleista.
Kiinnostus pyhää geometriaa kohtaan kasvaa koko ajan, eikä mikään ihme -
pyhä geometria on Valon korkeavärähteinen energia ja kieli, joka aktivoi
tehokkaasti aivojamme, laajentaa tietoisuuttamme sekä avaa kolmannen
silmämme. Ulottuvuusajattelussa pyhä geometria tulee 6D ulottuvuudesta,
kristustietoisuuden (5D) yläpuolelta. Pyhä geometria ja sen opiskelu on
tärkeää sen vuoksi, että se harjaannuttaa symbolisen näkökyvyn kehittymisen
lisäksi myös aivojen molempia aivopuoliskoja - niin feminiisiä energioita
kuin myös maskuliinisia energioita itsessämme. Pyhän geometrian ymmärtäminen
myös vaatii molempien aivopuoliskojen yhteistoimintaa. Tekstissä esiintyvää
Mount Shastaa pidetään myös arkkienkeli Gabriel-Hopen toisena henkisenä
asuinpaikkana, (toisena henkisenä asuinpaikkana pidetään Findhornia).
Mielenkiintoista on myös se, että arkkienkeli Gabriel-Hope edustaa
Sädeopissä neljättä sädettä - konfliktista nousevaa harmoniaa, johon
liitetään myös kauneus, taide sekä Ykseys. Arkkienkeli Gabriel-Hope toimii
yhdessä neljännen säteen ylösnousseen mestarin, Paul Venetsialaisen kanssa.
Toinen teksti käsittelee puolestaan hyvin mielenkiintoisia näkemyksiä
Atlantiksen historiasta ja niistä Atlantikseen liittyvistä tapahtumista,
jotka vaikuttavat vielä nykyisyydessäkin. Tekstit voivat haastaa teidät
monella tavalla miettimään niin nykyistä elämäämme Maa-planeetalla, kuin
myös sitä valon ja varjon piirileikkiä, sekä taistelua tässä elämän suuressa
näytelmässä. Toivottelen siis mielenkiintoisia hetkiä näiden viestien
parissa!
Enkelin Siiven Kosketuksin sekä parhain terveisin,
Riitta-Marja
____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net
www.elamantie.net
____________________________________________
Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!
********************************************
MERKABASTA MERKIVAAN - SHASTAN KRISTALLIVEDET
Arkkienkeli Metatronia kanavoinut Tyberonn (spiritlibrary.com)
Toukokuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys mestarit! Olen Metatron, Valon herra, ja tervehdin teitä kaikkia.
Rakkaat ystävät, olemme kertoneet teille, että planeettanne lisääntyvät
energiat venyttävät ja vetävät ihmisen sähkömagneettikenttää Olemme
kertoneet teille, että voidaksenne toimia siinä kvanttikristallikentässä,
joka tulee esiin 144-kristalliverkossa, ihmisauran on muunnuttava
kapasiteetiltaan kristallisen merkaba-kentän suurempaan taajuuteen.
Merkabasta merkivaan
Kerromme teille, että merkaban geometrinen potentiaali laajenee nyt
8-sakaraisen tähtitetraedrin yli. Nyt on mahdollista muuttaa merkaban
taajuus merkivaksi, 12-sakaraiseksi tähdeksi - ja tosiaankin, joillakin
teistä mestaruuden 24-sakaraiseksi tähdeksi. Sen tekeminen vaatii
tahdonilmaisua, selkeyttä ja keskittynyttä työskentelyä.
Tämä tapahtuu useiden prosessien kautta, joihin sisältyy kehonne, mielenne
ja henkenne kolminaisuuden yhdistyminen. Tähän sisältyy moitteettomuuden
saavuttaminen. Mutta moitteettomuutta ei voida saavuttaa ilman puhdistavaa
kolminaisuusmetamorfoosia. Sen ylösnousemuksen sähkömagnetismin rakenne,
joka sykkii aina vain voimakkaammin ja voimakkaammin äärettömyyspisteiden
läpi kristallisen 144-verkon kautta, laajentuu omaan
sähkömagneettikenttäänne.
Mestarit, tämä tapahtuu riippumatta siitä, tunnistatteko sitä vai ette.
Niinpä kehotamme teitä ottamaan vaarin sanoistamme ja tunnistamaan tarpeen
ymmärtää tämän muodonmuutoksen mekanismia. Ylösnousemuksen sähkömagneettisen
taajuuden on tosiaankin löydettävä tasapaino aurakenttänne taajuuden kanssa.
Tämä on perusfysiikkaa tai kenties metafysiikkaa!
Ylösnousemusepätasapaino
Rakkaat ystävät, miten moni teistä tuntee ajan nopeutuvan? Miten monilla
teistä on ongelmia nukkumisen kanssa? Tämän planeetan sisäinen kristalliydin
pyörii nyt nopeammin. Maan ulkopuolinen vääntömomentti akselillaan on
muuttunut suhteessa sisäisen ytimen lisääntyvään pyörimiseen. Tämä vaikuttaa
aikajatkumoon ja kaikkiin sähkömagneettisiin kenttiinne.
Aurakenttänne luovat nahkaansa. Tämä prosessi voimistuu seuraavien kolmen,
neljän vuoden aikana. Tällä välin aurakenttäänne voi kehittyä halkeamia, kun
se laajentuu suurempaan taajuuteen. Tämä voi saada aikaan tilan, jota
voidaan kutsua ylösnousemusepätasapainoksi. Teidän on ymmärrettävä tämä. Se
voi aikaansaada väliaikaista energiahukkaa, mikä johtaa unihäiriöihin ja
krooniseen väsymykseen.
On monia työkaluja auttamaan tässä prosessissa. Olemme puhuneet monista
näistä työkaluista: Mickel-terapia, jalokivet, pyhät paikat,
äärettömyyspisteet, puhtaat äänitaajuudet ja tietyt elävät vedet.
Shastan elävät vedet
Niinpä tässä tilaisuudessa puhumme Mount Shastan lähteistä. Tosiaankin mies-
ja naispuolisista, valkoisista ja punaisista lähteistä, jotka sijaitsevat
alueella, joka on vastikään nimitetty Stewart-mineraalilähteiksi. Nyt nämä
elävät, tietoiset lähteet ottavat tosiaankin suuremman roolin - ne
tarjoutuvat esittämään osaa planeetan ylösnousemuksessa. Tämä tehdään
erityisesti heijastamalla kristallikenttää ja nopeuttamalla ihmisen
sähkömagneettikentän muuttamista vaadittavaan laajuuteen. Ja näin tehden
mahdollistetaan aurakentän muuttuminen merkabamuodon suurempaan taajuuteen.
Mount Shasta
Olemme puhuneet teille aiemmin siitä erityistehtävästä, jonka Mount Shasta,
Pohjois-Amerikan voimakkain energiakokonaisuus, on ottanut
ylösnousemuksessa: Atlantiksen ylimaskuliinisen ja Mun ylifeminiinisen
energian tasapainottaminen. Olemme kertoneet teille, että Shastan olemus on
ensisijaisesti jumalaisen maskuliinista, atlantislaista ja kuitenkin se
sijaitsee muinaisen Lemurian feminiinisessä maakokonaisuudessa. Näin Shasta
heijastaa miespuolisen ja naispuolisen tasapainoa kaksinaisuudessa.
Täydellisyyttä, etsimäänne mestaruutta ei nimittäin voida saavuttaa mies-
eikä naispuolisella vallalla, vaan näiden kahden tasapainolla.
Shasta ilmenee energeettisesti useammissa paikoissa kuin vain huipuissa ja
pyhän vuoren ylälaaksoissa. Energia tosiaankin ulottuu valtavaan tasapainoon
siinä, mitä voidaan ainutlaatuisesti kutsua Gaian chakra-kokonaisuudeksi.
Tämä on erityisilmaisumuoto, mutta on toisia samanlaisia eläviä
pyörreporttikokonaisuuksia, jotka ilmaistaan samanlaisilla malleilla. Näihin
sisältyvät Baikal-järvi Itä-Siperiassa, Titicaca-järvi Boliviassa ja
Perussa, Torres del Paine Chilessä, Kilimanjaro Tansaniassa, Bali
Indonesiassa, Cook-vuori Uudessa Seelannissa, Tasmania Australiassa, Fuji
Japanissa, Kaleish-vuori Tibetissä ja Ararat-vuori Turkissa - muutamia
pääalueita mainitakseni.
Aurinkokiekko Shastalla
Shastalle on erityisistä merkittävät satelliitit tai
energiavektori-ilmentymät Shastan kentässä. Ne hyödyttävät merkittävästi
näiden alueiden energeettisen yleismallin aktivoimisessa siksi
12-kierteiseksi malliksi, jota nimitetään Kultaiseksi aurinkokiekoksi.
Näihin kuuluvat Crags-linna, Stewart-mineraalilähteet, Glass-vuori,
Dunsmuir-Hedge-putoukset, Sacramenton päävesilähteet, Panther-niityt,
Squaw-niityt, Mossbrae-putoukset, McCloud-putoukset,
McArthur-Burney-putoukset, Black Butte ja erityiset luolat laavakerrostumien
kansallisessa muistomerkissä. Jokainen antaa taajuuden, yksittäisen
taajuuden, jotka yhdistyvät luomaan 12-säikeisen kierremallin
kraatterihuipulla. 12-säikeinen energiakierre, jota kutsutaan Kultaiseksi
aurinkokiekoksi, on todellisuudessa kiekolle vastakkainen energiamalli -
kuitenkin katsottaessa se voidaan tulkita ulkonäöltään kiekoksi.
Rakkaat ystävät, vieläkin suurempi laajentuminen odottaa teitä tällä
alueella. Olemme kertoneet teille aiemmin, että Mount Shastan syvissä
kuiluissa on yksi Atlantiksen suurista kristalleista. Se sijoitettiin sinne
ennen aaltojen tulvimista Poseidan, Atlantiksen smaragdikaupungin, maiden
yli. Se nukkuu syvässä kristalliluolassa Mount Shastan alla. Se herätetään
jumalaisen suunnitelman mukaisesti 9.9.2009. Sitä kutsuttiin
moniulotteisuuden kristalliksi ja se on suuri kooltaan. Sirius B:läiset
vartioivat sitä. Heidän luolatukikohtansa on syvällä
Stewart-mineraalilähteiden alla. Puhumme tästä tulevina kuukausina.
Shastan kristallisten ja magneettisten lähteiden aktivoituminen
Stewart-mineraalilähteet ovat aktivoitumassa ainutlaatuiseen rooliinsa, mikä
ulottuu kaikkiin siellä vieraileviin. Olemme puhuneet aiemmin siitä
tarvittavasta ihmisen aurakentän laajentumisesta, mikä tapahtuu
ylösnousemuksessa. Planetaarinen syke nopeutuu ja rakkaat ystävät, se
vaikuttaa teihin myriadeilla tavoilla.
Hyvin pätevässä mielessä ylösnousemusenergiat venyttävät
värähtelykapasiteettianne niin, että teidän tarvitsee kasvattaa uusi,
laajempi aurakenttä - hyvin samalla tavalla kuin käärme kasvaa vuosittain
yli nahkastaan ja käy läpi herkän sovittautumisvaiheen uuteen nahkaan, joka
voi paremmin sisältää suuremman kehon. Ymmärrättekö?
Ennen kuin uusi kenttä voi tulla joustavaksi, vanhan on venyttävä ja
halkeiltava ja tämän siirtymän aikana on metamorfoosivaihe, jossa on tiettyä
haavoittuvuutta siihen saakka, kunnes uusi kenttä on valmis.
Shasta-kentän kristalli- ja magneettilähteiden ainutlaatuinen mineralogia ja
sijainti aktivoituvat auttamaan ihmisen sähkömagneettikentän sopeutumisessa,
parantumisessa ja laajentumisessa.
Valkoisten lähteiden harvinainen piioksidisisältö on yksi avain. Lähteet
ovat pohjimmiltaan kristallitaajuutta piioksidin ollessa kvartsin
perustekijä.
Olemme saattaneet tämän kanavan tietoiseksi näiden lähteiden
erityisroolista. Häntä yllytettiin tekemään analyysi kahdesta vedestä, sekä
punaisesta magneettisesta että valkoisesta sähkökristallisesta vedestä.
(Kysymyksiä Metatronille punaisten ja valkoisten lähteiden käyttämisestä
yms....)
Loppupäätelmä
Rakkaat ystävät, kun maanne magneettinen ja sähköinen resonanssi lisääntyy
suunnitelman mukaisesti, tämä nousu vaikuttaa ihmisen sähkömagneettisen
kentän energiaan. Vaikka jotkut teistä kokevat tämän eron suhteellisen
vaivattomasti, teidän kaikkien on oltava tietoisia sen vaikutuksista. Ero
voi luoda tilapäisesti halkeamia ihmisen sähkömagneettikenttään ja johtaa
energian vuotamiseen, mitä nimitetään ylösnousemusepätasapainoksi.
Merkaba-kentän laajentuminen ja uudelleenluominen on aurakentän vaadittava
metamorfoosi uudeksi merkabaksi ja toisiaankin merkabasta merkivaksi.
Merkiva laajentuu 12-sakaraiseksi tähdeksi, 24-sakaraiseksi tähdeksi ja
aikanaan paljon sen ylikin.
Maailmankaikkeutenne kudos, korkeamman ulottuvuuden matriisi on
kristallikentän pyhää geometriaa. Ette voi kokea ettekä koe sen korkeuksia,
ennen kuin teistä tulee kristallisia. Se ei tapahdu itsestään.
Rakkaat ystävät, fyysisen kehonne sähkömagneettista kenttää on ymmärrettävä
ja ylläpidettävä. Se on monien asioiden - sielumuistojen, tunteiden, hengen
- liittymäpinta fyysiseen kokemukseen.
Olette kaikki tulikokeessa, joka antaa teille tilaisuuden puhdistaa
tasapainottomuuksia, poistaa esteitä ja sallii teidän laajentua kauniisti
144-verkon kvanttikristallikenttään. Teidän on tietoisesti työskenneltävä
tämän hyväksi! Sitä varten olette täällä!
Ymmärtäkää, että jos tunnette ärsytystä, väsymystä, tasapainottomuutta ja
ylivoimaisuutta, ette ole yksin. Tasonne kaksinaisuus on suuri opettaja ja
kasvusykli jonka loppuunsaattamista olette odottaneet aionien ajan.
Ymmärtäkää, mitä tapahtuu, ja nähkää tämä suurena tilaisuutena. SUURENA
TILAISUUTENA. Tarttukaa siihen! Tätä prosessia helpottamaan on työkaluja.
Shastan elävät vedet ovat yksi erityinen avunlähde. Ne voivat tosiaankin
auttaa teitä saavuttamaan kristalli-merkivan.
Rakastakaa itseänne, mestarit, ja rakastakaa toisianne. Olkaa lempeitä
itsellenne ja ystävällisiä toisillenne.
Kuulkaa nämä sanat. Olen Metatron ja kerron nämä valoviestit teille
kaikille. Ette ole yksin, tunnemme teidät jokaisen nimeltä ja teitä
rakastetaan kovasti!
... ja niin se on.
***********************************************
-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: Pirjo Laine [mailto:pirjo.laine@elisanet.fi]
Lähetetty: 20. huhtikuuta 2008 20:52
Vastaanottaja: Kryon Tobias yms. :
Aihe: Metatron 04 08: Atlantiksen kristallien herääminen ja Atlantiksen
romahtaminen
ARKANSAS: ATLANTIKSEN KRISTALLIEN HERÄÄMINEN - JA ATLANTIKSEN ROMAHTAMINEN
Arkkienkeli Metatronia kanavoinut Tyberonn (spiritlibrary.com)
Huhtikuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys mestarit, olen arkkienkeli Metatron, Valon herra!
Taas kerran puhumme Arkansasin megapyörteen -
kvanttikristallitaajuusportaalin - kehittymisestä. Nyt vuonna 2008 tämä
pyörre ponkaisee maailmanlaajuisesti huomattavaan asemaan sen
ulottuvuuslukon avautuessa, joka on säilyttänyt atlantislaisen
kristalliviisauden - Atlantiksen kultaisen ajan. Se oli korkeinta taajuutta,
mitä maatasollenne on saatu.
Tosiaankin tuo aika on tullut ja tänä vuonna alkaa niiden suurten
atlantislaisten kristallien avaaminen, joita on pidetty yli 12000 vuotta
suljetussa ulottuvuudessa Arkansasin "magneettikompleksissa". Monet teistä
tuntevat vetoa tähän paljastukseen osallistumiseen, sillä olitte toisiaankin
paikalla todistamassa vedenpaisumusta ja jotkut myös näiden upeiden
atlantislaisten mestarikristallien siirtämistä tälle ja toisille alueille
vedenpaisumuksen seurauksena.
Kolme atlantislaisten viisaus- ja parannuskristallia, jotka kerran
säteilivät upeaa valoa ja taivaallista energiaa Parannustemppelissä,
Ykseyden temppelissä ja Tiedon temppelissä Poseidalla, laitettiin
ulottuvuuslukkoon Arkansasin atlantislaisiin kristallikenttiin. Ensimmäinen
näistä herää vuonna 2008 linjassa muiden nukkuvien atlantislaisten
kristallien kanssa, joita on Brasiliassa, Mount Shastalla, Biminillä ja
Titicaca-järvellä.
Ne tulevat todella energisoimaan Kultaisen aurinkokiekon, joka on
Arkansasissa, ja se harmonisoituu 12 samanlaisen mallin kanssa ympäri
planeettaa. Monia kutsutaan ja monet osallistuvat tähän heräämiseen osana
muinaista sopimusta, pyhää lupausta, jonka aika on lopultakin tullut. Monet
ovat jo paikalla, kun heitä on kutsuttu asumaan tähän kristallipyörteeseen,
joka on täysin paikoillaan vuonna 2012. Niin, vuoden 2008
kesäpäivänseisauksessa ensimmäinen kristalli herää.
Teidän tehtävänne ei ole aktivoida näitä kristalleja tai ankkuroida
pyörrettä, sen sijaan teidän tehtävänne on harmonisoitua tämän
kvanttikristallikentän toteutumiseen, aktivoitumiseen ja taivaalliseen
ankkuroitumiseen. Monia "Ykseyden laista" kutsutaan. Mestarit, olette
odottaneet tätä pitkän aikaa, ottakaa kutsusta vaari.
Sirius B:n suojelijat valmistelevat nytkin tätä vaihetta ja odottavat heitä
liittymään seuraansa. Lähettäkää energiaanne, lähettäkää valoanne ja
korkeimman parhaan tahtonne siihen, mitä sanotaan Tiedon siniseksi
mestarikristalliksi. Se hallitsi viisaudessa ja valossa Tiedon temppelissä,
ja hyvin monet teistä näkevät sen taas selvästi sielunsa silmin - tunnette
sen tosiaankin sydämessänne keskellä ilon kyyneliä.
Se on maan alla, pyörteen kruunukeskuksen alla, joka on nimeltään
Talimena-selänne, pyhässä kuilussa, joka on rakennettu kauan sitten. Se
seisoo pystyssä ja on korkeudeltaan 48 jalkaa (n. 14.5 metriä) ja
halkaisijaltaan 12 jalkaa (n. 13.5 metriä). Se pitää sisällään aikakausien
moniulotteista viisautta ja tietoa. Se odottaa tätä kauan sitten määrättyä
heräämistä pyhästä "arkista".
KULTAISEN AJAN LOPPU JA ATLANTIKSEN ROMAHDUS
Ja niin puhumme Atlantiksen viime päivistä, jotka johtivat Atlantiksen
romahdukseen... ja tosiaankin ovat edeltäneet tätä mahtavaa heräämistä.
Sillä teidän jokaisen on herätettävä unohdetut muistot ja päästettävä irti
pelosta ja tuskasta. Estitte näitä kristalleja tuhoutumasta, ja nyt teidän
on muistettava miksi ja sopimuksen mukaisesti parannettava itsenne.
Niinpä puhumme tuosta ajasta ja puhumme teille kaikille, jotka olivat siellä
fyysisesti ja eteerisesti, sillä Atlantis on suuri holograafinen oppitunti,
ja niille joiden aika on tullut, sillä Atlantiksen parantaminen on
tarvittava parantuminen, välttämätön puhdistuminen teille jokaiselle, jotta
yhdistyisitte täysin merkaba-vaiheeseen, ennustetun planetaarisen
ylösnousemuksen kristallienergiaan.
Eikä tämä kutsu koske vain niitä teistä, jotka ovat Ykseyden lakia. Se
koskee yhtä lailla aryanilaisia, paholaisen poikia. Monet teistä ovat
kokeneet elämiä molemmissa ideologioissa. Onko se teille yllätys? Teidän
kaikkien on päästettävä irti ja parannuttava. Niiden teistä, joilla on
katumusta, jotka tuntevat menettäneensä, jotka tuntevat tulleensa petetyiksi
ja jotka tuntevat syyllisyyttä, on aika vapautua siitä. On harmonian aika.
TOINEN VEDENPAISUMUS 17500 e.Kr. - SPIRAALI ALASPÄIN
Toisen vedenpaisumuksen jälkeen utopistinen kultainen aika laantui ja
Atlantis jakautui viiteen saareen. Kolme pääsaarta tunnettiin nimillä
Poseida, Aryan ja Og. Kaksi pienempää saarta olivat Aryanin hallinnon alla
ja ne tunnettiin nimillä Atalya ja Eyre. Niinpä toisen romahtamisen jälkeen
kuningaskunnan hyväntahtoinen hallintosääntö siirtyi liittovaiheeseen -
valtionhallintoon teidän termeillänne - mikä hallitsi kutakin saarta.
Kehittyi eräänlainen aristokratia, joka sisälsi kaksi vastakkaista
ideologiaa. Kaksi päätekijää olivat "Ykseyden laki", jonka perusta oli
Poseidan saarella, ja "Belialin (paholaisen) pojat" Aryanin saarella.
Aryanilla oli eniten väkeä ja se käytti poliittista vaikutusvaltaa Ogilla,
Atalyalla ja Eyrellä.
Poseida oli planeetan voimakkain pyörreporttikokonaisuus Atlantiksen aikana.
Poseida-ryhmittymä ja saari piti sisällään Parannustemppelin, Äänitemppelin,
Elpymistemppelin ja Tiedon temppelin. Poseidalla oli useimmat korkean
oppimisen pääkeskukset. Ne sijoitettiin Poseidalle, koska se sijaitsi
edullisessa paikassa geodeettisissä verkoissa ja oli niiden hyödyllisten
sähkömagneettisten energioiden läheisyydessä, jotka kiertyivät spiraalina
ylöspäin maan ytimestä. Poseidalla virtasi uskomattoman voimakas parantava
lähde lähellä Parannustemppeliä, ja sen perimätieto synnytti myytit
nuoruuden lähteestä, joita Floridan kotoperäiset kansat välittivät
sukupolvelta toiselle. Se virtaa valtamereen Biminin lähellä.
Pitkät ihmiset - Atlantiksen kultainen rotu pleadilaisesta siemenestä -
keskittyivät Poseidalle. Heidän keskipituutensa oli 3 - 3.5 metriä. Nämä
olivat lempeiden jättiläisten rotu, joka oli tekemisissä kulttuurin,
taiteiden ja koulutuksen kanssa Atlantiksen sydämessä. Poseida oli myös
kristallivoimaverkon ja moniulotteisen tunnelijärjestelmän "pääkonttori" ja
ydin.
Kehittyneimmät, monitahoisimmat ja kauniimmat kristallit olivat täällä. Ne
olivat arcturuslaisia ja siriuslaisia rakennelmia, monien kristallimuotojen
yhdistelmiä, valeltuna platinan ja kullan seoksella. Kristallit olivat
upeissa temppeleissä, joista jotkut oli rakennettu marmorista ja toiset
kristallisista berylli-, korundi- ja timanttilevyistä.
Poseida oli myös saaren pääkaupunki ja sitä kutsuttiin Smaragdikaupungiksi.
Atlantislaiset olivat tulleet arcturuslaisen teknologian kera taitaviksi
kasvattamaan olemukseltaan ja rakenteeltaan kaikenlaisia kristalleja
nopeutetusti Arkansasin, Tiibetin ja Brasilian maanalaisissa
kristallipohjissa. Ne olivat kaikki Atlantiksen siirtokuntia, joihin
päästiin moniulotteista tunnelijärjestelmään pitkin.
Ympäri Atlantista voimaverkkokristalleista muodostettiin kolmioita ja ne
yhdistettiin kultakuparitangolla pallomaiseksi kupoliksi, joka voitiin
kallistaa vastaanottamaan tiettyjä tähti-, aurinko- ja painovoimaenergian
aaltoja. Suuri kristallisatelliitti, johon viitattiin Atlantiksen "toisena
kuuna", leijui taivaalla ja vastaanotti, vahvisti, jalosti ja heijasti
energiaa kristalleihin eri käyttötarkoituksia varten.
Temppelit katettiin kristallikupolilla, mikä vahvisti valoa vähän niin kuin
säteilevä voimakenttä. Näitä oli erivärisiä ja ne loistivat päivällä ja
yöllä. Atlantiksen kultaisella ajalla merkittävimmissä kaupungeissa oli
kristallienergiakupolit päällä.
Toisen vedenpaisumuksen jälkeen vain Poseidan pääkaupungilla oli täydellinen
kristallienergiakupoli, ja se oli väriltään uskomattoman smaragdinvihreä.
Ennen vedenpaisumusta 17500 e.Kr. useimmilla merkittävillä kaupungeilla,
mukaan luettuna Meruvia, Aryanin pääkaupunki, oli tällainen voimakupoli
ympärillään. Aryanin kupoli oli hempeän rubiininpunainen.
Atlantiksen kultaisella ajalla pyramidit olivat kolmi- ja nelisivuisia
riippuen niiden käyttötarkoituksesta ja ne oli yleensä tehty marmorista,
graniitista ja yhdistelmäkristalleista. Kolmisivuisia pyramideja käytettiin
antenneina vetämään ja vahvistamaan energioita ja syöttämään niitä verkkoon,
joka antoi virtaa koteihin ja tehtaisiin, ja luomaan energiakenttiä eri
käyttötarkoituksiin.
Kristallisatelliittia käytettiin heijastamaan taitettuja
tähtienergia-aaltoja näihin kolmioverkkoihin. Näitä kolmionmuotoisia
pyramidiverkkokomplekseja oli yli 100. Ne oli sijoitettu samankeskeisiin
kolmiomuodostelmiin ympäri planeettaa. Ne muodostivat kristalli- ja
sähkömagneettienergian verkon, joka jakoi Atlantiksen, Amerikan, Afrikan,
Välimeren Euroopan ja Etelä-Amerikan alueet eri demograafisiksi keskuksiksi
- väestön voimaannuttamiskeskuksiksi - ja muuntamaan säämalleja ja
vuorovesiä. Mongolia ja Tiibet olivat myös osa tätä kokonaisuutta
moniulotteisten ley-tunnelien kautta. Mutta suurimmat ryhmittymät olivat
Atlantiksen kotimailla.
Nelisivuiset pyramidit olivat erityisesti temppelikokonaisuuksia, jotka oli
asetettu oktaedreiksi ja joita käytettiin parantumis-, oppimis-, elpymis- ja
henkisiin tarkoituksiin. Nämä eivät olleet kolmioasetelmassa, ja ne olivat
yleensä kukkulan huipuilla tai rantaviivalla vastaanottamassa sekä maan että
taivaan energioita. Keskitason alla olevaa maata oli kaivettu niin, että
saatiin muodostettua oktaedrirakenne alaspäin suuntautuvana pyramidina, ja
näin yhdistyttiin sekä ylös- että alaspäin.
Poseidan "Ykseyden laki" oli hartaan henkisiä ihmisiä ja he pyrkivät
ihmisten tasavertaisuuteen ja Ykseyteen. Vaikka paljon teknologiaa ja
elämänlaatua oli menetetty Atlantiksen kahdessa hajoamisessa (ensimmäinen
58000 e.Kr. ja toinen 17500 e.Kr.), teknologia oli pysynyt kuitenkin
edistyneellä tasolla. Atlantiksen kultaisella ajalla koettu harmonia syöksyi
kierteenä alaspäin saariksi hajoamisen jälkeen vuonna 17500 e.Kr., kun
saaret muuttuivat erikseen hallituiksi yksiköiksi. Tämä johti hyvin
erilaisiin ideologioihin uudelleenrakennuksen kaoottisena ja vaikeana
jaksona hajoamisen jälkeen.
POSEIDA JA ALTA-RA
Hyvin kurinalainen ja kehittynyt tiedemiespappien ryhmä ylläpiti teknistä
viisautta ja kristallivoimaverkkojen asiantuntemusta. Suuri
Alta-Ra-enemmistö oli pitkää, kultaista rotua, mutta oli myös pronssisia,
valkoisia, LeMurian ruskeita ja "valasrodun" (cetean) jäseniä. Tuolloin oli
edelleen delfiiniolentoja, jotka kävelivät kahdella jalalla ja hengittivät
ilmaa.
Tiedemiespappiryhmään viitattiin nimellä Alta-Ra. He ylläpitivät edelleen
korkeita tietoisuusstandardeja ja pystyivät edelleen värähtelemään 12.
ulottuvuuden valon ja energian tasolla ja ylikin, mikä oli hyvin puhdasta ja
resonoi Luojan/Jumalan todellisen ykseyskäsitteen kanssa. He ylläpitivät
korkeamman ulottuvuuden telepaattista yhteyttä kehittyneiden avaruusveljien
kanssa Plejadeilta, Arcturukselta, Andromedalta ja Siriukselta.
Alta-Ra-papit olivat hyvin kunnioitettuja ja he olivat perinteisesti
erillään ja hallituksen kontrollista vapautettuja, ja näin tieto
kristalliteknologiasta ja sen kehittyneempi hallinta pidettiin laajalti
tämän ryhmän viisaissa ja hyväntahtoisissa käsissä, vaikka mukana oli
Poseidalta joitain teknikkoja ja kristalli-insinöörejä, jotka eivät olleet
Alta-Ra-ryhmää.
Tiedemiespappeja oli sekä mies- että naispuoleisia ja pitkät elämänkaaret
olivat heille mahdollisia mielenvoiman elvyttämisen ja sen saman teknologian
avulla, mitä käytettiin Nuorentumistemppelissä. Monet elivät samassa
biologiassa 6000 vuotta ja jotkut jopa 12000 vuotta! Näin teknologia säilyi
tämän pyhän ryhmän välityksellä. Monia upeita sieluja oli heidän joukossaan.
Olennot, jotka tunnetaan nimillä Galileo, Isaac Newton, Einstein, Tesla,
Edison, Marcel Vogel, Ronna Herman ja DaVinci, olivat Alta-Rassa. Tyberonn
ja Oneronn olivat osa tätä pitkään eläneiden tiedemiespappien ryhmää.
ARYAN JA TEOLLISUUSKOMPLEKSI
Aryan oli suurin ja väkirikkain saari. Aryan oli kaupallinen keskus ja
vaikutti eniten taloudellisesta, maataloudellisesta ja sotilaallisesta
näkökulmasta. Toisen vedenpaisumuksen jälkeen Aryania alkoi hallita
elitistinen "valkoinen" rotu (suom. huom. sana aryan tarkoittaa myös
arjalaista, indoeurooppalaista), joka valvoi taloutta, sotavoimia ja saaren
hallintoa, vaikka väestö pääasiassa oli pronssi- tai punaista rotua.
Aryanilla kehittyi korruptoitunut ja "valta-asenteinen" ylimystö, joka pyrki
estämään "Ykseyden lakia" ja hyödyntämään Atlantiksen teknologiaa maailman
hallitsemiseen - hyödyntämällä kristallienergiaa aseisiin ja käyttämällä
geenitiedettä alempiarvoisen työläis- ja sotilasrodun kehittämiseen ja
jatkamiseen.
Geenitekniikan tukikohta oli Meruviassa Aryanilla. Sitä oli alun perin
käytetty hyväntahtoisiin tarkoituksiin - etsimään parempaa fyysistä
kulkuneuvoa niille, jotka olivat inkarnoituneet fyysiseen kehoon, joka
muuttui inhottavaksi ihmishirviöksi. Geenityö oli edistynyttä Aryanilla ja
sitä käytettiin "jatkeitten", sorkkien/kynsien, höyhenten ja matelijaihon ja
suomujen poistamiseen. Tämä tehtiin Puhdistustemppelissä, joka oli tavallaan
erikoistunut lääketieteellinen keskus. Taas kerran korostamme, että
Atlantiksen kultaisella ajalla sen käyttö oli ollut erittäin hyväntahtoista.
Genetiikassa edistyttiin valtavasti ja suurta ymmärrystä kloonauksesta ja
fyysisten rajoitusten parantamisesta käytettiin vastuullisesti ja
eettisesti.
Aikanaan, uudelleenrakennuskaaoksessa (17500 e.Kr. jälkeen) Belial-ryhmä oli
alkanut kontrolloida geenitekniikan tarkoitusta ja se alentui ahneuden ja
vallan korruptoituneeseen käyttöön. Genetiikkaa alettiin käyttää pimeisiin
tarkoituksiin, luomaan työläisorjarotu ja hybridi-ihmiseläimiä, joiden
tunnekehoa ja älykkyystasoa sensuroitiin geneettisesti. Aivan kuin
Natsi-Saksassa, se tuotiin julki massoille "puhtaan rodun" kehittämisenä.
Itse asiassa monet geenitiedemiehistä pidettiin aluksi tietämättöminä siitä,
mihin heidän tutkimustaan ja kehitystyötään käytettiin - aina siihen saakka,
kunnes heidän oli periaatteessa myöhäistä lopettaa. Jotkut teistä ovat
kantaneet tähän päivään saakka suurta syyllisyyttä tämän työn tuloksista.
Aikanaan siitä tuli orjien kloonitehdas sen työvoiman massatuottamiseen,
mitä tarvittiin maataloudessa ja tehtaissa ja tämä antoi suuria voittoja
Aryanin eliitille.
Paljastuttuaan eliitti oikeutti toimintansa "eläintyötuotantona"; mutantteja
ja klooneja ei enää kätevästi pidettykään ihmisinä. Heidän
älykkyysosamääränsä oli geneettisesti minimoitu ja tunnekenttään katkaistu
yhteys. Tämä aiheutti suuren moraalisen jakautumisen ja aikanaan
maltilliset, keskiluokkaiset aryanilaiset sokaistuivat ja hyväksyivät
tilanteen normaaliksi.
YKSEYDEN LAKI JA BELIALIN POJAT
Geneettisesti manipuloidun palvelijaluokan käyttäminen johti suureen kuiluun
Ykseyden lain ja Belialin poikien välillä - jälkimmäisestä ryhmästä tuli
kovettunut ja niin keskittynyt teollisuuskoneiston aineellisiin päämääriin,
että heiltä katosi henkisen etiikan näkemys. Kirjaimellisesti satojatuhansia
hybridimutaatioita luotiin työskentelemään pelloilla ja mieleltään
kontrolloituja hirvityksiä luotiin tekemään robottimaisesti "mestarinsa"
käskyjen mukaan.
Klooneja oli niin paljon, että Aryanin maatalous- ja teollisuusyhteisö tuli
hyvin riippuvaiseksi niistä. Sieluja jäi ansaan kloonattuun kehoon, jota
kutsuttiin "esineeksi" ja "toisiksi", joille oli tehty geneettinen lobotomia
ja poistettu seksuaaliset ja tunnekyvyt. Monilla jotka olivat ansassa
hirvittävässä tai vähä-älyisessä androgyynisessä kehossa, on edelleen
kamalaa tuskaa olemisesta vankina kehossa, jossa ei ole mahdollista kasvaa
henkisesti tai ilmaista tunteita.
Vuosituhansien ajan nämä kaksi ideologiaa olivat "päät vastakkain" ja
hallintokoneisto oli arkaluonteisessa umpikujassa. Poseidalaiset olivat
aivan liian sivistyneitä ja lempeitä luonteiltaan yrittääkseen taistella
aryanilaisia vastaan ja he pyrkivät kouluttamaan näitä ja vaikuttamaan
henkisesti siihen, että he muuttaisivat tapansa.
Aryanilaiset, joita oli enemmän kuin poseidalaisia - kolmen suhteessa yhteen
- eivät uskaltaneet hyökätä Poseidalle, jottei saarelle virtaa antavaa
kristallienergiaa suljettaisi. Aryan oli periaatteessa "ruokakori" ja
teollisuuskeskus ja näin se antoi elannon viidelle saarelle
massatuotannollaan ja teollisuuskoneistollaan. Ne molemmat olivat hyvin
riippuvaisia geneettisesti tuotetusta orjatyövoimasta.
Vaikka kristallienergia-asemia sijaitsi kaikilla saarilla sekä useimmissa
siirtomaissa, poseidalaisilla, Ykseyden lailla ja Alta-Ralla oli
järjestelmän toiminta-asiantuntemus. Tämä katkera pattitilanne oli voimassa
5000 vuotta toisen hajoamisen jälkeen.
Näin ymmärretään se ristiriita, joka aloitti Atlantiksen kultaisen ajan
(30000-17500 e.Kr.) syöksykierteen. Kun tapahtui hajoaminen saariksi 17500
e.Kr., syöksy kiihtyi.
Noin 16000 e.Kr. syttyi sota aryanilaisten hallitsemien Atlantiksen
sotavoimien ja aiempien, Välimeren alueilla sijainneiden siirtomaiden
välillä, kun ne katkaisivat perinteiset siteet ja kehittivät omat itsenäiset
hallintonsa. Siirtomaat, erityisesti Kreikka ja Turkki, näkivät muutoksen
utopistisesta Atlantiksesta aryanilaisten hallitsemaksi sotilas-fasistiseksi
valtioksi.
Vaikka aryanilaisilla oli sotilaallinen etulyöntiasema, välimeren maat eivät
antautuneet ja alueelliset siirtomaasodat raivosivat kummankaan puolen
kykenemättä hallitsemaan toista. Aryanilaisten siipi pyrki lisääntyvässä
määrin käyttämään kristallienergiaa vihollisten nujertamiseen. Alta-Ra ja
Poseidan Ykseyden lain väki kielsivät tämän tiukasti.
Aryanilaiset tekivät useita turhia yrityksiä poseidalaisten
terrorisoimiseksi - jokainen yritys nujerrettiin. Poseidalaiset kostivat
sulkemalla voimavirran ja tekivät tyhjäksi aryanilaisten pyrkimykset.
Aryanilaiset vastasivat lopettamalla ruuan ja teollisten hyödykkeiden
toimittamisen. Seurauksena oli valtava umpikuja.
ATLANTISLAISTEN YHDISTYMISKONGRESSI
Suuressa petollisessa suunnitelmassa, joka oli naamioitu yhdistymiseksi,
aryanilaiset lähestyivät poseidalaisia uuden kansallisen kongressin
muodostamiseksi, minkä tarkoituksena oli selvittää heidän kasvavia
erimielisyyksiään ja tuoda harmoniaa Atlantikselle. Ykseyden lain edustajat
lähetettiin matkaan Belialin poikien edustajien kanssa.
Kongressissa oli kummankin osapuolen tasamääräinen edustus. Hyväksyttiin
eräänlainen liittovaltio, minkä lupauksena oli suurempi harmonia. Useita
vuosikymmeniä vaikutti siltä, että lupaus muutoksesta ja tilanteen
parantumisesta saattaisi toteutua Kansallisen kongressin myötä.
Poseidalaiset rohkaistuivat ja monet heistä laskivat puolustuksensa. Alta-Ra
jäi epäluuloiseksi motiivien osalta ja aisti petosta.
Alussa Kansallinen kongressi tosiaankin paransi suhteita ja monia,
yhtenäisyyttä lupaavia lakeja laitettiin liikkeelle. Kuitenkin perimmäinen
vastakkainasettelu - geneettinen orjuus ja kristallienergian hallinta - jäi
ratkaisematta.
Belialin poikien joukosta oli kuitenkin noussut esiin hypnoottisten
karismaattinen johto, joka vietteli Atlantiksen massat uskomaan, että he
olivat vastaus Atlantiksen palauttamiseksi kadotettuun kultaisen ajan
yltäkylläisyyteen ja etevyyteen. Tämän ryhmän johtajat olivat sielut, jotka
tunnetaan Hitlerinä ja Himmlerinä - tosiaankin Toisen maailmansotanne
natseja. Muodostettiin suuret sotajoukot ja saavutettiin etulyöntiasema
salatussa poliittisessa suostuttelussa ja vallassa. Hybridimutantteja
käytettiin terrorisoimaan johtoa vastustaneita ihmisiä Aryanilla ja Ogilla.
Kerran tätä yritettiin tuloksetta Poseidalla.
Voimakkaat Aryanin joukot olivat manipuloinnin ja kommunikoinnin mestareita.
He esittivät hyvin harkittuja perusteluja, jotka naamioivat heidän
todelliset aikeensa ja lupasivat keskinäistä yhteisymmärrystä. Propaganda
näytti pinnalta hyvin toteuttamiskelpoiselta ja se vakuutti monet
harmoniatoiveesta, mukaan luettuna maltilliset ja muutamat Ykseyden laista.
Se vaikutti suurelta ratkaisun mahdollisuudelta, kun ehdotettiin lakia
saattamaan geenitutkimus, jota tähän saakka oli hallinnut Aryanin osavaltio,
liiton hallintaan, ja vuorostaan saattaa kristallijärjestelmä
hallintoviraston alaisuuteen, missä olisi tasamäärä poseidalaisia ja
aryanilaisia. Alta-Ra pysyisi osaston johdossa, muttei se olisi enää
hallituksen kontrollin ulkopuolella. Käytiin suurta keskustelua ja väittelyä
kansallisen silmälläpidon alaisuudessa. Siihen suostuttiin äänestyksessä,
koska poseidalaisilla oli tasavertainen äänivalta kongressissa.
PETOS
Laki meni lopulta läpi uskoen, että uutta kristallienergian hallintovirastoa