Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Hei!

 

Huhtikuu on jo alkanut ja samalla kevään huumaavat energiat alkavat tuntua jo todella voimallisilta! Muutenkin tuntuu, että energiat ovat muuttuneet. Koen että vaikka erilaisia haasteita olisikin elämässä, niin nämä tämänhetkiset energiat todellakin jo kannattelevat sekä kannustavat kaikenlaisen uuden luomista. Tällä hetkellä elämme vielä vanhan kuun aikaa, joten nyt olisi hyvä aika saattaa loppuun keskeneräisiä juttuja. Samalla voi kuitenkin jo miettiä millaisia "kylvöjä" haluaa laittaa kasvamaan uudenkuun myötä. Uudenkuun hetki on ensi sunnuntaina (6.4.-08 klo 6:55)  ja silloin on sitten erinomainen aika kaikenlaisten siementen, myös uusien ideoiden ja ajatusten kylvämisen aloittamiseen.

 

Huhtikuun täydenkuun hetki 20.4. klo 13.25 tulee olemaan erityisen voimallinen. Huhtikuun täysikuu on Buddha- tai Wesak-kuu. Viestini jatkeena olevassa Celia Fennin kanavoinnista (arkkienkeli Mikaelil ja huhtikuun energiat) on lisää asiaa tästä Buddha-Wesak-kuusta. Viestini jatkeena on myös Ronna Hermanin kanavointi arkkienkeli Mikaelilta, joka käsittelee pyhän mielen ja pyhän sydämen välisen väylän avaamista.

 

* The Moses Code

 

Viikonloppuna on sitten James Twtmanin "The Moses Coden" julkaisuhetki maailmanlaajuisesti. Asiasta kiinnostuneet käykää katsomassa filmin sivut www.themosescode.com . Sivuilla on mahdollisuus nähdä tämä elokuva erityishintaan jo perjantaina myös omassa kodissa esim. omalta päätteeltä. Elokuvaan liittyvä kirja on myös jo nyt ilmestynyt. Sunnuntaina voi sitten halutessaan osallistua maailmanlaajuiseen rauhan energioiden välittämiseen Lähi-Itään. Näiden rauhan ajatusten sekä energioiden välittämiseen voi mielestäni halutessaan osallistua, vaikka ei ko. elokuvaa olisi nähnytkään. Vetovoiman lakiin liittyvät asiat ovat olleet ja ovat olemassa sydäntietoisuudessamme ja Minä Olen-olemuksessamme aina läsnä. Se minkä koen tämän elokuvan ja myös tämän aikaisemman The Secret - elokuvan tarkoituksen ja merkityksen olevan, on juuri siinä, että ne nimenomaan tuovat esiin vetovoiman lakiin ja sen tietoiseen käyttämiseen liittyviä asioita esiin yhä voimallisemmin ja yhä suuremmille joukoille.

 

Nyt toivottelen teille kaikille kaikenpuolisen runsauden ja yltäkylläisyyden aikaa sekä innostuksen kipinöitä uuden luomiseen!

 

Enkelin Siiven Kosketuksin,

Riitta-Marja

____________________________________________
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fi
Riitta-Marja(at)elamanreppu.net
www.elamanreppu.net

Enkelin Siiven Kosketus-viesti:

Luota itseesi!

Arkkienkeli Urielin viesti:

”Luota itseesi ja omiin kykyihisi sekä todelliseen olemukseesi. Arvosta itseäsi ja omaa elämääsi. Elämäsi on tarkoituksellista ja arvokasta. Luojasi on luonut sinut juuri sellaiseksi kuin olet, ilmentämään juuri sitä, mitä kokonaisuutena olet! Sinulla on kyky selvittä vaikeistakin haasteista, kun uskot ja luotat itseesi sekä todelliseen olemukseesi, jonka kautta olet yhteydessä maailmankaikkeuteen ja maailmankaikkeutta ohjaavaan korkeampaan viisauteen, Luojaasi ja Jumalaasi. ”

____________________________________________

Hei! Jos et halua jatkossa Elämän Reppu-postia, niin ilmoitathan minulle!

********************************************

 

HUHTIKUUN ENERGIAT:
VALAISTUNEEN TIEDOSTAMISEN LEMPEÄN POLUN KULKEMINEN JA ELÄMÄN JA YLTÄKYLLÄISYYDEN PUOLESTA VALITSEMINEN
 
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (
www.starchildascension.org)
Huhtikuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat valotyöntekijät, nämä uuden syklin ja uuden maapallon energiat ovat todella intensiivisiä ja voimakkaita. Kuluneen kuukauden aikana monet teistä tunsivat syvällisiä muutoksia olemuksessaan, kun graalikoodit aktivoitiin ja vastaanotitte kosmisen tietoisuuden lahjan valokehoonne. Ja nyt tulevassa huhtikuussa teillä on tilaisuus löytää sisäinen tasapaino, kun jatkatte valitsemista elämän ja yltäkylläisyyden puolesta tällä uudella maapallolla.
 
Huhtikuun energia on edelleen voimakasta ja luovaa, kun uusi kuu Oinaassa 6.4. varaa ajankohdan sisäänpäin kääntymiselle ja yhdistymiselle sisäisen henkisen soturinne kanssa, niin että voitte löytää vahvuuden ja voiman harjoittaa luovaa kykyänne ja taitoanne uudella maapallolla. Täysikuu 20.4. on Wesak-täysikuu tai Buddha-kuu, jolloin maapallo tuntee Buddhan ruumiillistaman jumalaisen maskuliinisuuden rakastavan ja ehdottoman olemuksen.
 
Tämä energia on todellakin välttämätöntä tukemaan ja tasapainottamaan sitä Tulijumalattaren intensiivisen luovaa energiaa, joka tuntuu edelleen huhtikuussa. Kuun ensimmäisen puolikkaan aikana sekä aurinko että Venus ovat Oinaassa, mikä järjestää intensiivisen solaarikumppanuuden jumalaisen feminiinisyyden (Tulijumalatar) ja jumalaisen maskuliinisuuden (solaari/aurinkotuliolemus) välille. Mutta Mars on Ravussa, mikä tuo jumalaisen maskuliinisuuden lempeää, rakastavaa ja viisasta energiaa valaistuneena ja tukevana olemuksena, mitä personoi kuu ja vesi. Tämä huipentuu 20.4., jolloin aurinko siirtyy Härkään Buddha-kuun kera.
 
Buddha-kuu Skorpionissa valaisee sielun ja hengen maailman fyysisessä muodossa. Skorpioni on kahdeksas huone ja vesimerkki, mikä edustaa psyykkistä voimaa ja viisautta. Joskus käytetään kotkasymbolia tapana ilmaista tätä sielun ja hengen sisäistä, miehistä voimaa, joka lentää kaiken yllä, näkee kaiken ja pitää kaikkea Lähteen silmissä.
 
Sallikaa tänä aikana sisäisen valaistuneen maskuliinisuuden lempeän ja rakastavan tuen syleillä teitä ja ottakaa se vastaan. Sillä Buddha-energia on oman korkeamman olemuksenne osa, jonka voitte vaatia itsellenne. Rakkaat ystävät, herätkää valaistuneelle rakkaudelle, joka on täällä tukemassa uutta maapalloanne. Herätkää tälle syvälle myötätunnolle ja viisaudelle, joka oli Buddhan lahja tälle planeetalle. Olkaa avoimia ottamaan vastaan tämä rakkaus ja sallimaan sen virtaaminen teihin tämän kauniin Wesak-täysikuun aikana.
 
Mutta muistakaa myös Kwan Yin, joka on jumalaisen myötätunnon feminiininen ilmentymä tällä planeetalla. Jotta tänä aikana vallitsisi tasapaino, voitte kutsua hänen olemustaan ja armoaan, kun näette hänen istuvan luomisen lootuksessa, kun hän kehrää uuden maailman, Buddhassa ruumiillistuneen myötätunnon feminiinisiä energioita.
 
Rakkaat ystävät, päivittäisessä elämässänne huomaatte, että suhteet ovat edelleen muodonmuutoksen tulikokeessa. Teitä johdatetaan edelleen päästämään irti kaikesta kiinnittymisestä ja keskinäisestä riippuvuudesta, kunnes saavutatte täydellisen sisäisen voiman ja vahvuuden pisteen. Monista tämä prosessi on vaikea, koska päästätte irti kaikista tukijärjestelmistä ulkoisessa maailmassa harmonisoituaksenne täysin sielunne ja henkenne kanssa ja tullaksenne MINÄ OLEN -olemuksenne opastamaksi täyteen ymmärrykseen siitä, että olette parantamassa kaikki erillisyystietoisuuden muodot ja irtipäästämässä niistä, jotta voitte palata ykseyteen Lähteen kanssa ja näin voitte saada sen rakkauden ja yltäkylläisyyden, mikä on oikeutenne täällä maan päällä.
 
Mutta tämä tulee vain suhteestanne MINÄ OLEN -olemukseenne ja Lähteeseen. Sitten kun olette valmis päästämään irti egon tarpeesta kontrolloida elämäänne ja tarpeesta järjestellä ja korjata elämäänne itse, opitte, miten otetaan vastaan henkenne opastus, kun se ilmentyy synkronismina ja ihmeinä elämässänne.
 
Rakkaat ystävät, olette kosmisia olentoja, olette jumalainen Lähde ihmismuodossa. Jos pystytte kuulemaan ja tuntemaan jumalkipinän sisällä, kun se luo ja ilmentää, teidät johdatetaan yltäkylläisyyteen ja rakkauteen, sillä jumalkipinä on yltäkylläisyyttä ja rakkautta, ja se luo vain yltäkylläisyydestä ja rakkaudesta ja niitä varten.
 
Rakkaat ystävät, nämä uudet rakkauden ja yltäkylläisyyden kosmiset koodit aktivoidaan nyt vuonna 2008. Kun sallitte tämän muutoksen ja transformaation, näette selkeästi, miten Jumalan rakkaus luo nyt yltäkylläisyyttä kauttanne. Vain vastustus ja pelko saavat teidät tuntemaan, että olette ikään kuin kaoottisessa tyhjiössä, sillä kaaos ei ole mitään muuta kuin jumalaista luovuutta liikkeessä. Kun keskitytte luottamiseen ja hyväksymiseen, tiedätte, että turvallinen polkunne tämän näennäisen kaaoksen läpi on taattu. Olette aina suojassa ja turvassa.
 
Rakkaat ystävät, annamme teille yhden ehdotuksen, joka auttaa teitä suunnistamaan tällä uudella polulla: valitkaa elämän puolesta! Aina kun teidän on tehtävä päätös tai valinta, valitkaa elämän puolesta! Rakkaimmat ystävät, te todellakin teette valintoja joka päivä, ja niinpä sanomme uudestaan: valitkaa elämän ja ilon puolesta. Älkää valitko tavan vuoksi tai koska teidän pitäisi tai koska toiset odottavat sitä teiltä. Valitkaa se, mikä saa sydämenne laulamaan ilosta ja rakkaudesta, älkääkä tyytykö vähempään. Sillä vain ilossa ja rakkaudessa koette jumaluutenne, erillisyyden harhan ulkopuolella.
 
Tietäkää, että "säännöt" on tehty niitä varten, jotka ovat unohtaneet, keitä he ovat, sillä harmonisoiduttuanne korkeamman itsenne kanssa, valitsette aina elämän ja korkeimman parhaan puolesta. Indigo- ja kristallilapsenne ovat osoittaneet teille selvästi, miten ne vanhan energian valintanne, jotka perustuivat säännöille ja odotuksille, ovat kuristaneet henkenne. He auttavat teitä tekemään uusia valintoja, jotka sallivat sielunne ja henkenne elää sopusoinnussa fyysisen kehon ja sen ilojen kanssa. Tämä on uusi maapallo, tämä on taivas maan päällä.
 
Ilmentämisspiraalit uudella maapallolla
 
Rakkaat valotyöntekijät, olemme puhuneet tästä aiheesta aiemminkin, mutta käsittelemme sitä tarkemmin, koska monet teistä ovat järkyttyneet ja pettyneet siitä tavasta, millä tilanteet yhtäkkiä tapahtuvat tai kehittyvät elämässänne.
 
Rakkaat ystävät, tämä on uusi maapallo… tietoisuuden korkeampi taso. Se ei ole se maailma, mihin synnyitte. Se ei ole enää se kolmannen ulottuvuuden todellisuus, jonka olette tunteneet. Se on viidennen ulottuvuuden maailma, joka toimii kvantti- tai holograafisilla periaatteilla. Tärkein muutos on se, että lineaarinen aika ja kokemus on korvattu ilmentämisspiraaleilla. Tämä merkitsee sitä, ettei elämä enää kehity siistillä ja loogisella tavalla, mitä rationaalinen mielenne voi hallita ja ohjata. MINÄ OLEN -olemuksenne luo nyt kanssanne, ja henki ja sielu toimivat yhdessä energiaspiraaleilla.
 
Niinpä mielestä tuntuu helposti usein säikähtäneeltä ja pahalta, kun tapahtuu asioita, jotka näyttävät olevan sen hallinnan ulkopuolella. Yhtäkkiset tapahtumat voivat kirjaimellisesti tönäistä teidät poikittain elämässänne. Vaikka nämä tilanteet näyttävät tulevan tyhjästä, ne tapahtuvat todellakin elämänne luomis- ja ilmentämisspiraalilla.
 
Jos nyt visualisoitte spiraalin, näette, että se kulkee laajentuvina ympyröinä aina vain korkeammille tasoille. Niinpä saattaa näyttää siltä, että se mitä haluatte, liikkuu itse asiassa poispäin teistä, kun se kiertyy ympyräksi. Jos joudutte epätoivoon ja jahtaatte haluamaanne, joudutte pois keskuksestanne, teistä tulee tasapainoton ja maadoittumaton, ja spiraali saattaa romahtaa.
 
Muistakaa, että luomisspiraali on alunperin korkeassa sydämessänne, missä sielu ja henki yhdistyvät fyysiseen, ja sitä on pidettävä siellä. Jos siis ylläpidätte tuota spiraalia tarkoituksella, se saattaa kiertyä ulos- ja poispäin ja sitten taaksenne, ja saatatte ajatella sen kadonneen. Mutta sitten eräänä päivänä, ikään kuin taianomaisesti se kiertyy takaisin, ja jos ette ole valmistautuneet siihen, se saattaa yllättää teidät täysin.
 
Kun opettelette edelleen näitä viidennen ulottuvuuden taitoja, teillä saattaa olla useita spiraaleja käynnissä samanaikaisesti. Tällöin jonkin aikaan näyttää siltä, että elämänne on ikään kuin tyhjiössä, ja sitten yhtäkkiä kaikki saattaa ilmentyä kerralla ja te hukutte tilaisuuksiin ja luomuksiin ettekä tiedä, minne kääntyisitte näennäisessä kaaoksessa. Ja näin uuvutte yrittäessänne järjestellä sitä kaikkea.
 
Rakkaat valotyöntekijät, teistä tulee taitavampia todellisuutenne luomistaidossa. Opitte hallitsemaan energioita ja luottamaan siihen, kun ei näytä olevan mitään, koska tiedätte varmasti, että se mitä olette luoneet, ilmentyy. Ja kun se ilmentyy, olkaa valmiina, koska tunnistatte omat luomuksenne. Silloin ilmaisette suurta kiitollisuutta ja iloa, mikä energisoi luovia spiraaleja korkeammalle kokemisen ja rakkauden tasolle.
 
Niin, rakkaat ystävät, pyydämme teitä miettimään, miten ehkä menetätte energiaa odotuksilla ja yrittämällä luoda tahdollanne ja mentaalisella tai rationaalisella olemuksellanne. Sydämenne on luovan älykkyytenne keskus viidennessä ulottuvuudessa, ja vain sydämen halut motivoivat luomisspiraaleja dynaamiseen prosessiin.
 
Sitten kun mieli pystyy hyväksymään tämän prosessin, se oppii tukemaan luovuuttanne sen sijaan, että se tukkii sen tarpeillaan ja peloillaan. Sillä jos joudutte mielen pelkojen ansaan, niin ette ole riittävän korkealla tasolla vastaanottamaan luovien halujenne ilmentymiä. Vasta kohottuanne sydämeen ja korkeampaan tietoisuuteen havaitsette yltäkylläisen rakkausvirran ja saatte sen luovuuden kautta.
 
Energiat huhtikuussa
 
Uusi kuu on 6.4. Oinaassa. Oinas on tulimerkki, joka edustaa lasta ja soturia. Se on astrologisen pyörän ensimmäisen huone. Se merkitsee myös uusia alkuja ja uusien siementen kylvämistä - ihanteellista aikaa asettaa tarkoitus uutta luomisspiraalia varten. Tulikuut ovat yleensä epävakaita, joten teidän tarvitsee ehkä keskittyä ylläpitämään tasapaino sydämessänne.
 
Täysikuu 20.4. on Buddha- tai Wesak-kuu. Se on aikaa juhlia valaistuneen maskuliinisuuden voimaa tai maapallon uutta jumalaista maskuliinienergiaa. Muistakaa myös Kwan Yin valaistuneen myötätunnon jumalaisen feminiinienergian arkkityyppinä. Kuu on Skorpionissa, vesimerkissä, ja tämä on ihanteellista aikaa vesiseremonioille, jotka auttavat jumalaisen yltäkylläisyyden koodien aktivoimisessa tämän planeetan vesissä.  

 

**********************************

 

 

VÄYLÄN AVAAMINEN PYHÄN MIELENNE JA PYHÄN SYDÄMENNE VÄLILLE
 
Arkkienkeli Mikaelin viesti Ronna Hermannin välittämänä (
www.ronnastar.com)
Huhtikuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat mestarit, te kaikki edistytte upeasti siirtyessänne syvemmälle evoluutioprosessiin. Te ette ole ainoastaan tulossa henkisesti tietoisemmaksi mieleltänne ja sydänkeskuksessanne, vaan koko fyysinen kehonne on merkittävässä metamorfoosissa. Peruutatte kaiken sen, mitä olette ottaneet itseenne luomista varten tuhansien ja tuhansien maavuosien aikana ja tämä prosessi saa aikaan paljon stressiä ja rasitusta kehokulkuneuvollenne.
 
On sanottu paljon transformaatio-oireista ja te kaikki koette näitä oireita jossain määrin. Mitä nopeampaa siirtymä on, sitä tietoisempi teidän on oltava niistä kivun ja epämukavuuden merkeistä, joita kehoelementaalinne lähettävät. Ne kertovat teille, että jokin on pielessä ja siihen tarvitsee tarttua.
 
Kannustamme teitä päästämään irti suosituista massatietoisuuden uskomuksista koskien sitä, miltä kehonne tulisi näyttää ja mitä teidän pitäisi tehdä ollaksenne viehättävä ja hyväksyttävä. Älkää tuomitko itseänne tai muita sen lihakaavun perustalla, mikä ympäröi sielua.
 
Keskittykää täyttämään pyhä sydänkeskuksenne Luojan ihanalla rakkausvalolla, ja kun annatte tämän muuntavan eliksiirin levitä fyysiseen astiaanne ja jaatte loput maailman kanssa, niin etsimänne transformaatio alkaa sisällänne ja se säteilee myös muille kallisarvoisena lahjana. Muistakaa aina pyytää helppoutta ja sujuvuutta.
 
Puhumme joistakin kysymyksistä, joita monet teistä ovat esittäneet, ja pyrimme antamaan teille ytimekkäämpää informaatiota joistakin termeistä, mitä olemme käyttäneet aiemmin.
 
KYSYMYS:
"Mitä osaa ruoka esittää meidän tietoisuustasollamme?"
 
Se on tärkeämpää, mitä tulee ulos suustanne, kuin se mitä nielette, sillä rakastava sydän ja positiivinen mielentila voivat muuttaa yksinkertaisimmankin ruuan terveelliseksi ateriaksi. Aikojen kuluessa on ollut monia teorioita ja on annettu sääntöjä ja ohjenuoria siitä, mitä kunnollisen tai "pyhän" ruokavalion tulisi sisältää. Sanomme kuitenkin teille: älkää hyväksykö toisten käsityksiä evankeliumiksenne tai ehdottomaksi totuudeksi. Ruokavalio on hyvin henkilökohtainen asia, ja jokaisen ihmisen pitäisi ottaa huomioon ikänsä, terveydentilansa, aktiivisuustasonsa ja henkilökohtaiset mieltymyksensä.
 
Hyvin luultavaa on, että kun henkinen tiedostamisenne kehittyy ja värähtelymallinne hienosäätyvät, niin ruokavalionnekin jalostuu. Joillekin liha on merkittävä osa heidän ruokavaliotaan monistakin syistä, ja tämä on hyväksyttävää. Negatiiviset ja raa'at prosessointitavat sekä keinotekoiset lisäaineet, jotka pilaavat ostamanne lihatuotteet, tekevät lihasta haitallista monin tavoin.
 
Kaikessa on vaihtelevassa määrin elämänvoimaa. Kuten tiedätte, hedelmät, vihannekset, pähkinät ja siemenet sisältävät kaikki elämänvoimaenergiaa. Kasviskunta ja tietyt eläimet, kalat ja siipikarja ovat suostuneet antamaan ravintoa ihmiskunnalle tietyn aikajakson. Se oli välttämätöntä, kun ihmiskunta vajosi kolmannen/neljännen ulottuvuuden tiheyteen ja irrotettiin siitä Ylimmän Luojan elämäneliksiiristä tai pranasta, mitä leviää korkeampien ulottuvuuksien olemassaoloon.
 
Tulevassa evoluutiosyklissänne tämä suostumus muuttuu, sillä kun kehitytte jalostuneemmaksi henki-inhimilliseksi olennoksi, alatte asteittain vetää enemmän ravintoa tuosta korkeammasta lähteestä. Tänä aikana kuitenkaan ette ole vielä valmiita tuohon siirtymään. Älkää siis yrittäkö nopeuttaa tuota prosessia, sillä kehoastianne ei ole vielä valmis.
 
Rakkaat, on tärkeää valita maltillisuus kaikissa asioissa ja kulkea keskitietä. Kuunnelkaa kehoelementaalianne ja pian opitte, mikä on edullista kehollenne ja mikä ei. Kukaan muu kuin te itse ei tiedä, mikä teille on parasta - erityisesti jos seuraatte sisäistä opastustanne ja korkeamman itsenne tönäisyjä.
 
Rakkauden ja kiitollisuuden päällys lisää edullisia ominaisuuksia kaikkeen, mitä syötte tai teette. On aika hyväksyä se totuus, ettei sellaisia sairauksia, kuin niveltulehdus, selkä- ja nivelkipu ja eri elimien rappeutuminen, tarvitse ilmestyä kehon ikääntymisen myötä. Ihmiskunta on jäänyt kiinni kolmannen/neljännen ulottuvuuden sellaiseen massatietoisuususkomusjärjestelmään, minkä avulla menneisyyden ydinongelmat ja puutteet esi-isienne DNA:ssa saavat näitä oireita ilmentymään, jos sallitte itsenne tuntea olevanne ei-rakastettu ja arvoton tai tunnette syyllisyyttä, häpeää tai katkeruutta jossain muodossa.
 
Kaikki nämä negatiiviset energiat ovat tulosta ikivanhan menneisyytenne syvistä ydinmuistoista, jotka nousevat pintaan, jotta voitte päästää niistä kerta kaikkiaan irti. Jokaista rakasta sielua on vaihtelevin tavoin ja vaihtelemassa määrin hyljeksitty, kidutettu ja se hänet jopa tapettu lukuisissa elämissä. On kuitenkin aika parantaa nuo tuskalliset menneisyyden muistot ja meidän avullamme se on mahdollista.
 
Monille teistä on vaikeaa näyttää heikkouttanne millään tavalla, ja olette usein sivuuttaneet kipumerkit, joita kehonne lähettää teille, silloin kun olette puskeneet itsenne uupumukseen saakka. Alkakaa kuunnella kehoelementaalianne ja seuratkaa sisäistä opastustanne siinä, mitä teidän on tehtävä päästäksenne tasapainoon sekä sisäisesti että ulkoisesti.
 
Menkää henkilökohtaiseen valopyramidiinne makaamaan kristallipöydälle. Pyytäkää, että mentaali-, tunne- ja fyysinen kehonne saatetaan harmoniaan korkeimmaksi parhaaksenne - niin kuin sanotaan "Tapahtukoon sinun tahtosi." Liitymme seuraanne siellä, ja harmonisoimalla tahtonne Luojatahdon kanssa annatte meille luvan auttaa teitä transformaatioprosessissa. Nähkää violetin, muuntavan tulen leimuavan ympärillänne parantaen, tasapainottaen, vahvistaen ja tehden täydelliseksi, kun hitaasti palaatte harmoniseen olotilaan.
 
Sitten kun alatte rakastaa itseänne ja tuntea itsenne arvokkaaksi, ette enää tunne tarvetta ilmentää noita tuskallisia fyysisiä oireita. Olette Henki ihmismuodossa ja valitsitte fyysisen kehonne ja perheenne perinnön syystä - tuodaksenne esiin ne väärin ohjatut ajatusmuodot ja energiat, jotka tarvitsi muuttaa ja saattaa tasapainoon.
 
Ajatukset jotka päästätte mieleenne, ovat yhtä tärkeitä kuin hyvän tasapainoisen ruokavalion noudattaminen, paljon veden juominen ja fyysisen kehonne harjoittaminen. Terveytenne paranee, kun opitte keskittymään positiivisiin ajatuksiin sen sijaan, että annatte negatiivisten ajatusten hallita mieltänne.
 
Ette voi lakata ajattelemasta jotain, mikä on mielessänne, mutta voitte kurinalaisesti tarkkailla ajatuksianne ja korvata huolestuneet ajatukset positiivisilla affirmaatioilla. Tällä tavalla saatte hallintaanne ne värähtelymallit, joita heijastatte aurakenttäänne. Muuttakaa ajatuksianne ja voitte muuttaa maailmanne. Affirmoikaa itsellenne, että elätte jokaisen päivän täysimmillään, ja kiittäkää kaikista pienistä ja suurista lahjoista, joita tulee tiellenne.
 
Pitäkää silloin tällöin tauko sisään- ja uloshengityksen välillä, mikä on luomisen hiljainen piste, täydellisen virittyneisyyden hetki Kaikkeuden kanssa. Tiedostakaa, että kallisarvoinen hetki on kaikki, mikä teille kullekin voidaan taata riippumatta fyysisestä iästänne. Ja tietäkää, että kun on teidän aikanne siirtyä tuonpuoleiseen, se on kuin kulkemista oven läpi upeimpaan paikkaan, mitä voitte kuvitella, ja olemme siellä toivottamassa teidät tervetulleeksi.
 
KYSYMYS:
"Selittäkääpä kehoelementaalin merkitystä."
 
Kehoelementaali on eteerisen kehonne osa. Kun tulitte maan päälle kristallimuodossanne, ne Jumaltietoisuutenne ominaisuudet ja laadut, joihin teidän oli tarkoitus yhdistyä, asetettiin fyysiseen chakrajärjestelmäänne, mikä on kuin seitsemän eri mielikeskusta. DNA:ssanne ja syvällä kehoelementaalinne tietoisuudessa oli suunnitelma fyysistä kehoanne varten, mikä kehittyi vähitellen hyvin pitkän ajan kuluessa.
 
Kehoelementaalianne voitaisiin kutsua keskushallintakeskukseksi, mikä on osa eteerisen kehonne rakennetta. Eetterikeho viittaa fyysisen astianne näkymättömään vastineeseen. Se sisältää kolmen alemman kehonne - fyysinen, mentaali ja tunne - jumalaisen suunnitelman. Se ylläpitää ja elävöittää fyysistä muotoa ja kontrolloi autonomista hermojärjestelmäänne, mikä on vastuussa kehonne tahdottomien toimintojen - sydän, muut elimet, verisuonet, hengitys jne. - säätelystä ja kontrolloinnista. Eetteri- ja elementaalikehon tietoisuus korjaa vahingot fyysisessä kehossanne.
 
Ajatuksillanne on kuitenkin dramaattinen vaikutus siihen, miten elementaali/eetterikehonne reagoi. Eetterikehon oli tarkoitus ylläpitää korkeampi taajuusmalli kuin maallisen kehon. Ajan kuluessa se kuitenkin altistui mentaali- ja tunnekeho tasapainottomille, negatiivisille ajatusmalleille. Puutteellisuudet vaikuttivat ensiksi eetterikehon moniin kerroksiin ja sitten vähitellen ne tunkeutuivat fyysiseen muotoonne, mikä ilmentyi sairauksina, tauteina tai toimimattomuutena.
 
Sama on nyt totta: eetterikehonne on vähitellen parantunut ja palannut harmoniseen tilaan ja ne korkeammat, tasapainoiset taajuudet, joihin yhdistytte, lopulta säteilevät fyysiseen kehoonne, parantaen ja muuntaen sen taas kerran energisen terveeksi. Eetterikehonne tai "eetteritupalanne", kuten sitä joskus kutsutaan, pysyy kanssanne, kunnes siirrytte tuolle puolen ja luovutte fyysisestä muodostanne, ja sitten se vähitellen hajoaa ja palaa suureen deeva/elementaalikuntaan, mistä se tuli.
 
KYSYMYS:
"Selitä, mitä tarkoitat alitajuisella, tietoisella ja supertietoisella mielellä."
 
Alitajuinen mieli on ajatusprosessori, joka ottaa kirjaimellisesti kaikki ajatukset ja kuvat, joiden sallitte suodattua mieleenne, erityisesti ne jotka hyväksytte totuutenanne tai jotka edelleen vahvistavat niitä luontaisia negatiivisia uskomuksia, jotka päätätte tuoda esiin nykyinkarnaatioonne korjattavaksi. Alitajuinen mielenne kontrolloi kaikkia tekojanne, tapojanne ja muistojanne.
 
Affirmaatiot, visualisoinnit ja kielenne muuttaminen ovat nopeimpia tapoja ohjelmoida uudelleen alitajuinen mielenne. Alitajuinen mieli saa ohjeita toistamisen, rytmin ja tunteiden kautta. Se toistaa tai lähettää vastaanottamiaan impulsseja kuin tietokone. Se on subjektiivinen eikä tuomitse.
 
Alitajuinen mielenne vaikuttaa jatkuvasti tietoiseen mieleenne, joka koostuu kaikista menneistä kokemuksistanne tässä elämässä sekä siitä osasta ihmiskunnan kollektiivitietoisuutta, minkä suostuitte tuomaan esiin korjattavaksi.
 
Jokainen sielu tuli tähän elämään puhtaana ja viattomana. Kuitenkin jokainen teistä toi myös alitajuisessa mielessänne ja DNA:ssanne tietyn määrän tasapainottomia värähtelymalleja, joista osan olitte luoneet itse monissa menneissä elämissänne, kun taas toiset oli luotu valitsemassanne sukulinjassa. Tätä on kutsuttu perisynniksi menneissä opetuksissa. Tunnette sen nyt karmana ja tiedätte, että oli oma valintanne kokea oppitunnit liittyen noiden tasapainottomuuksien korjaamiseen ja parantamiseen.
 
Tietoinen mielenne sisältää ne asiat, jotka olette hyväksyneet päteviksi ja tosiksi - ne ovat joko positiivisia tai negatiivisia. Tietoinen mielenne tallentaa tietoa ja kokemuksia, joita olette saaneet, ja siihen vaikuttavat ja sitä jossain määrin kontrolloivat ihmiskunnan kollektiivitietoisuuden impulssit, uskomukset ja riippuvuudet alitajuisen mielenne kautta.
 
Niillä jotka ovat jumissa kolmannen/neljännen ulottuvuuden tiheyden harhassa, on tiukkoja uskomuksia, jotka vastustavat muutosta. Kun kehitytte matkalla valaistumiseen, yhdistytte asteittain korkeampaan itseenne ja sieluitsenne laajentuneeseen tietoisuuteen, mikä sisältää sitä viisautta, mitä on sanottu supertietoiseksi mieleksenne tai korkeampien ulottuvuuksien harmoniseksi kollektiivitietoisuudeksi.
 
Kun alatte tasapainottaa ja harmonisoida fyysistä chakrajärjestelmäänne ja sielunne ja korkeampi itsenne yhdistyvät pyhässä sydänkeskuksessanne, yhdistyminen supertietoiseen mieleenne alkaa. Tällöin alatte päästä käsiksi galaktisen ja kosmisen tietoisuuden korkeampiin totuuksiin.
 
Alitajuista mieltänne uudelleenohjelmoidaan, kun puhdistatte pois kaikki vanhanaikaiset, negatiiviset ja rajoittavat käsitykset, niin että teillä on suora pääsy kaikkiin itseä rajoittaviin ajatuksiin ja voitte nopeasti muuttaa niitä. Tietoinen mielenne on yhdistämässä aivojen oikeaa ja vasenta puoliskoa, niin että voitte käyttää tasavertaisesti vasemman aivopuoliskon lineaarisia, konkreettisia, analyyttisiä ja ulospäin keskittyviä kykyjä ja oikean aivopuoliskon luovia, intuitiivisia ja abstrakteja kykyjä.
 
Kun tämä prosessi saavuttaa tietyn yhdistymistason, saatte pääsyn viisauden valopaketteihin, jotka on tallennettu aivorakenteenne korkeammille taajuustasoille. Kuten olemme selittäneet aiemmissa viesteissä, on valokalvoja, joita nyt puretaan, jotta pääsette pyhään mieleenne. Pyhästä mielestänne on väylä pyhään sydämeenne, ja kun tämä yhdistyminen tapahtuu, olette hyvin matkalla itsemestaruuteen ja täysin uusi mahdollisuuksien maailma avautuu eteenne. Pyhä mielenne ylivalaisee tunneluotonne ja pyhä sydämenne ylivalaisee ajatusluontonne, kun palaatte itsensä mestarin yhtenäistietoisuuteen.
 
Tulevat vuodet voivat olla hyvin jännittäviä ja tyydyttäviä vuosia elämässänne, jos vain alatte yhdistyä pyhään mieleenne pyhän sydämenne kautta. Olette synnyttäneet upeita lahjoja ja ominaisuuksia. Teidän on kuitenkin tietoisesti alettava päästä käsiksi näihin lahjoihin ja tuotava ne tietoisuuteenne. Sallikaa itsenne kuvitella se täydellinen maailma, minkä haluaisitte luoda, ja seuratkaa sitten sielunne tönäisyjä ja ryhtykää vaadittaviin toimiin unelmienne ilmentämiseksi.
 
Voitte olla loistava esimerkki ympärillänne oleville heijastamalla rakkautta ja harmoniaa. Nähkää violetinsinisen liekin muuntavan ympärillänne ja heijastakaa tämä aineen maailmaan. Olette keskellä sitä vihkimysprosessia, mikä vaaditaan tullaksenne kanssaluomisen mestariksi maan päällä. Kun kuljette kunkin oppitunnin läpi ja näette sen opetusten arvon, tietäkää, ettei teidän enää koskaan tarvitse kokea tuota tilannetta uudestaan. Nähkää jokainen vastoinkäyminen tilaisuuden siemenenä.
 
Kutsukaa mestareita ja meitä enkeliulottuvuuksissa. Olemme aina lähellä. Vain kuiskatkaa nimemme ja me vastaamme. Teitä rakastetaan mittaamattomasti.
 
Olen arkkienkeli Mikael.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

.