Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
Hei!
Vietämme siis huomista kansainvälistä enkelipäivää (8.9. -07) Jofielin pikku
putiikissa Tampereella (klo 10-15). Putiikissa on mahtavien
enkelipäivä-tarjousten ohella tarjolla myös enkelitulkintoja,
enkelienergiahoitoa ja enkelikanavointia. Tämän tapahtuman yhteydessä
pidämme myös yhteisen meditaatiohetken alkaen klo 15, kun putiikin ovet
suljetaan. Voitte halutessanne osallistua tähän meditaatioon, vaikka ette
pääsisikään paikalle.
Tämän kansainvälisen enkelipäivän meditaation aiheeksi olen valinnut
kiitollisuuden sekä onnellisuuden teeman. Kiitollisuuden tunne antaa aina
universumille hyvin voimallisen viestin siitä, että hyväksymme itsemme ja
elämämme - juuri sellaisinaan kuin ne ilmenevät. Oman elämäntilanteemme
täydellinen hyväksyminen antaa meille aina myös mahdollisuuden sekä voiman
alkaa muuttamaan niitä asioita, joiden koemme tarvitsevan muutosta.
Hyväksyessämme oman elämämme sellaisenaan kuin se ilmenee, saamme myös
voimaa keskittyä ongelmien ratkaisemiseen. Hyvin useinhan mielemme
askartelee ongelmissamme niin, että kiinnitämme huomiomme vain siihen, mikä
on elämässämme "pielessä" ja voimamme sekä huomiomme kiinnittyy
täydellisesti tähän. Kun hyväksymme elämämme juuri sellaisenaan kuin se onja tunnemme myös kiitollisuutta elämästämme juuri sellaisenaan kuin seilmenee, niin tämä hyväksyminen on hyvin voimallinen muutoksen voima
elämässämme. Myös niin, että tämän kiitollisuuden ja onnellisuuden
kokonaisvaltaisen tunteen kautta pystymme manifestoimaan elämäämme entistä
enemmän runsautta, yltäkylläisyyttä, rakkautta sekä viisautta - mikä
kenellekin on se asia, johon haluaa ja tahtoo kiinnittää huomionsa omassa
elämässään. Nimittäin se, mihin kiinnitämme huomiomme elämässämme myös aina
lisääntyy elämässämme!
Ykseyden olemuksessa olemme kaikki yhtä ja yhteydessä toisiimme joten
riittää, kun ilmaisette tahtonne olla mukana tässä meditaatiossa yhdessä
meidän ja muiden tämän päivän aikana hiljentyvien kanssa. Pyytäkää
korkeamman minänne (todellisen olemuksenne) ohjausta tähän meditaatioon
niin, että se toteutuu itsellenne parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä
kaikilla on omat tapamme hiljentyä ja rauhoittua, joten kunnioittakaa omaa
tapaanne toteuttaa tämäkin meditaatio.Keskittykää meditaatiossa kaikkeen
siihen hyvään mikä elämässänne on jo nyt - alkaen omasta kehostanne ja
ulottakaa se myös kaikkeen muuhun, mitä elämässänne ilmentyy. Vaikka meillä
olisi huolia tai murheita, niin elämässämme on kuitenkin aina niin paljon
sellaista, joista voimme olla kiitollisia: läheisistä ihmisistä
ympärillämme, ystävistämme, rakastetuistamme ja lemmikeistämme. Voimme olla
kiitollisia siitä, että meillä on mm. katto pään päällä, vaatteita sekä
ruokaa syötäväksi. Elämämme on täynnänsä yltäkylläisesti kaikkea mistä
voimme kiittää - myös siitä että saamme kokea kaiken sen kauneuden, jota
luonto meille tarjoaa ja saamme kokea myös tämän elämän tällä
maaplaneetalla. Kiittäkäämme myös siitä että itse elämä hengittää
itsessämme - jokaisessa hengenvedossamme. Kiittäkää sydämestänne
maailmankaikkeutta tästä kaikesta!
Palauttakaa mieleenne hiljentymisen aikana onnen hetkiä omasta elämästänne
ja tuntekaa kiitollisuutta näistä hetkistä. Onnen kokemus voi olla mikä
tahansa, joka on antanut teille kaikinpuolisen hyvinvoinnin sekä ilon
tunteen. Palauttakaa tämä kokonaisvaltainen, joskus myös huikaisevan,
kuplivan ilon täyttämä onnen tunnetila itseenne ja antakaa tämän tunnetilan
täyttää koko olemassaolonne! Säilyttäkää tämä tavoittamanne
kokonaisvaltainen onnen tunnetila ajatuksineen itsellänne hyvin
voimallisesti myös tämän meditaation jälkeenkin. Kysymys on nimenomaan tämän
kokonaisvaltaisen tunnetilan tavoittaminen sisäisessä olemuksessamme,
riippumatta niistä tekijöistä, jotka alunperin aiheuttivat ja saivat aikaan
tämän tunnetilan itsessämme. Tämä sisäisen olemuksemme onnellisuuden olotila
(jossa koemme kaikki asiat aina hyvin kauniina sekä myönteisinä), on samalla
hyvin magneettinen sekä vetovoimainen sisäinen tila. Tämä olotila vetää
puoleensa aina hyviä asioita sekä kaikenpuolista runsautta elämään.
Kiitollisuuteen sekä onnellisuuteen hiljentymisen voi tehdä päivittäin. Kun
tätä kiitollisuuteen ja onnen tunteseen keskittymistä toteuttaa päivittäin,
niin tästä tunnetilasta tulee yhä pysyvämpi osa olemustamme.
Enkelipäivän teeman mukaisesti olemme kaikki * tähtiä* - siis sytyttäkäämme
tämä kaunis kultainen tähtivalo sydänkeskuksissamme ja antakaamme tämän
kultaisen, loistavan tähtivalomme, kiitollisuuden, myötätunnon sekä
onnellisuuden valon valaista niin itseämme, omaa elämäämme kuin myös tätä
kaunista, kaunista planeettaa sen kaikkine olemusmuotoineen, kiittäen siitä,
että saamme asua täällä, tässä fyysien tason elämässämme!
Enkelin Siiven Kosketuksin,
siunauksia, iloa ja onnea elämäänne toivoen,
Riitta-Marja
********************************************
Elämän Reppu
Riitta-Marja Gauffin
puh. 040-5858615
Riitta-Marja.Gauffin(at)kolumbus.fiRiitta-Marja(at)elamanreppu.netwww.elamanreppu.net